I feel ripped off now. Namely, I purchased myself an expensive SCART to VGA converter to get a few RGB-outputting gadgets to display on my Optoma DLP projector, which accepts 50/60 Hz modes with composite sync through the first VGA port. The brick was pretty hard to find, too. For the sake of testing I had already bought a generic cheap-ass cable, which didn’t work. As it turns out, the “special” adapter doesn’t do much more than rewire a SCART plug directly to VGA and connect csync to hsync. By cutting and soldering one wire even the five euro cable started working fine. Here’s a rough pinout so that you, dear reader, don’t need to spend 50 euros on a trivial cable:
- VGA – SCART – purpose
- 1 – 15 – red
- 2 – 11 – green
- 3 – 7 – blue
- 4 – nc
- 5 – nc (gnd by VGA spec)
- 6 – 13 – red gnd
- 7 – 9 – green gnd
- 8 – 5 – blue gnd
- 9 – nc
- 10 – 17 – csync gnd
- 11 – nc
- 12 – nc
- 13 – 19 – csync
- 14 – nc
- 15 – nc
In addition, the shield of the VGA plug is connected to the SCART shield, but that might not be necessary. The RGB grounds might not be needed either, but don’t take my word for it. Please let me know in the comments if it worked for you 🙂
edit: And if someone from Optoma ever happens to read this: get your damn act together. Leave the functionality out if it’s not to be used by your very own customers.
February 6th, 2013
Kirjoitin johdatuksen dynaamiseen visualisointiin viime syksynä Kuluttajatutkimuksen vuosikirjaa varten. Jonkun töpin takia artikkeli ei kirjaan kuitenkaan ikinä päätynyt, joten pistetään se näytille nyt edes näin, kun ei aiheesta etenkään suomeksi oikein mitään ole kirjoitettu. Teksti on käytettävissä vapaasti CC-lisenssin mukaisesti. Ja itse filu: dynaaminen-final
And the same introduction to dynamic visualization in English: dynamic-english
February 5th, 2013
Toinen pikainen välipala oli Dan Whiteheadin Speccy Nation, joka käsittelee Spectrum-pelejä omalla perienglantilaisen ironisella tavallaan. Sisältö koostuu parin sivun kuvauksista ja mustavalkoisista ruutukaappauksista (jotka on välillä rajattu hieman pieleen). Valikoima on sikäli mielenkiintoinen, että mukaan on otettu muitakin kuin eniten myyneitä pelejä, esim. innovatiivisuuden perusteella. Joka käänteessä korostetaan, melkeinpä kyllästymiseen saakka, sekä pelien että itse Spectrumin brittiläisyyttä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hauska pikku kirja, joka avasi joitakin uusia näkökulmia Spectrumin historiaan.
February 4th, 2013
Kepeänä, mutta varsin mielenkiintoisena välilukemistona Beauty Bits & Lipsticks – Machines Need Love too. Kyseessä on kuvakirja, johon on yksinkertaisesti koottu vanhoja tietokonemainoksia, joissa esiintyy naisia. Pääosa matskusta on 1980-luvulta, mutta mukana on hiukan uudempaa ja vanhempaakin materiaalia. Japanilaisia mainoksia on hyvin paljon ja amerikkalaisiakin jonkun verran, mutta eurooppalaisia vähänlaisesti, mikä kertonee osaltaan jotain (mainos)kulttuurista. Erääksi vertailukohdaksi voisi ottaa nykyperspektiivistä koomisen törkeiltä vaikuttavat 50- ja 60-luvun mainokset. En puutu tässä sen kummemmin esineellistämiseen, vaan koetan ainoastaan luokitella kuvat arkkityyppeihin:
- Japanin tyttönen. Samaan kuvaan on laitettu tietokone ja nuori viattomalta näyttävä nainen. Näillä kahdella ei ole juuri mitään tekemistä keskenään, nainen on sataprosenttisesti koristeena. Suorasukaisen eroottisia kuvat eivät ole: usein rajaus on pelkissä kasvoissa, mutta myös uimapukukuvia tuli vastaan.
- Japanin koulutyttö. Edellisen alalaji, joka ottaa mukaan vielä koulupukufetisismin. Tytöt ovat vieläkin nuorempia, mutta kysehän onkin, ööh, koulutietokoneista. Näitä näyttää tehneen etenkin Hitachi. Esimerkiksi kotimaisen Printti-lehden mainoksissa oli kyllä koulutyttöjä (yleensä tosin poikia), mutta kyseisessä kuvastossa on aika vaikea nähdä vastaavaa eroottista sävyä.
- Sihteeri. Etenkin vanhemman pään jenkki- ja euromainosten arkkityyppi. Siististi pukeutunut, toki kaunis, työhönsä syventynyt nainen. Toisinaan roolia korostaa entisestään kuvassa näkyvä miespuolinen pomo.
- Uranainen. Edellisen kanssa päällekkäinen tyylilaji, jossa naishahmot ovat kuitenkin itsenäisiä. Etenkin Applen yhden aikakauden mainoksissa naiset olivat esimerkiksi kirjailijoita tai opettajia ja esiintyivät omalla nimellään.
- Seksisymboli. Joissakin mainoksissa eroottista viestiä ei ole edes yritetty peitellä, vaan pelejä ja peeseitä on myyty puolialastomilla naisvartaloilla. 50-luvun mainosten tapaan mukaan on laitettu vielä kaksimielinen otsikkokin.
- Perheenäiti. Beauty Bitsiin on valikoitu niukasti näitä kuvia, mutta 80-luvun mainoksissa nähtiin paljon perheitä, joissa ylpeä äiti katsoo tietokonetta käyttävää poikaansa. Hyvin harvoin, jos koskaan, äiti – tai isäkään – osallistuu itse aktiivisesti toimintaan.
Suurin osa kirjan naisista edustaa jotain näistä stereotyypeistä, mutta seassa on myös mielenkiintoisia poikkeuksia, joita on vaikeampi luokitella. Kuvaruudulla näkyvä kybernainen tai 80-luvun raju punkkari eivät istu järjestelmään suoraan, vaikka niitäkin voi hyvin käsitellä samoilla vastapareilla nuori–vanha, eroottinen–neutraali ja itsenäinen–riippuvainen. Japanilaisissa mainoksissa esiintyvät länkkärinaiset lisäävät mukaan vielä eksoottinen–tuttu-akselin, joka omalta osaltaan korostaa vahvuuden ja alistumisen tematiikkaa. Esimerkiksi Japanissa julkaistuissa Ricohin läppärimainoksissa eurooppalaisilta näyttävät vahvat naiset katsovat ujostelematta kameraan, siinä missä kotimaiset naiset esitetään vastaavissa mainoksissa harmittomina ja usein jopa alistuvina.
Kuvat googlattu tasapuolisesti sieltä täältä.
February 3rd, 2013
Olet ammattilainen,
vailla heikkoja kohtia
Esiinnyt huoleti joukkojen edessä
Sinä kirjoitat polttavin kirjaimin
Teho, täydellinen nopeuden huuma
Niistä on sinun sielusi tehty
Sinä kiedot verkkoihisi kuin lukki,
laskelmoiden, tuhansin kierroksin
Kosketa minua, kosketa
Kosketa minua ja mene
(http://www.adorama.com/1/1/136998-hp-elitebook-2760p-12-1-tablet-pc-lj539ut-aba.html)
February 3rd, 2013
Verkkokaupan absurdit tuotekuvaukset ovat ilahduttaneet itseäni jo vuosikaudet: valmistajan mainoshöpöstä käännetään kiireessä ylistävä tekstinpätkä, joka saattaa suomalaisessa asussaan olla jo suorastaan surrealistinen. Ruminkin harmaa loota on tietysti todella tyylikäs ja kämäisinkin suoritin äärimmäisen tehokas. Tässä joitakin poimintoja viiimeisimmistä hassutteluista:
Se on vain tuuman paksu ja painaa ainoastaan yhden kilon eli tavallista aikakauslehteä pienempi ja erittäin helppo kuljettaa mukana. (Packard Bellin miniläppäri)
Aspire One 756:n kompakti rakenne, sulavan pyöreä figuuri ja mattapintainen viimeistely tekevät tästä minikannettavasta erinomaisen mukanakuljetettavan tietokonetyökalun sekä viehättävän asusteen, joka kuvastaa käyttäjäänsä.
MacBook Airissa on nyt uusimmat Intel-prosessorit ja -grafiikat […]
Lenovo ThinkPad X230:n laadusta viestii kahdeksan armeijan testin läpäiseminen.
Kosketa ja mene. (HP EliteBook)
Sopii ihanteellisesti liikkuville ammattilaisille, jotka tarvitsevat kestävän ja luokkansa parhaan yrityskannettavan kehittyneellä järjestelmä- ja näyttöteholla hallitussa IT-ympäristössä. (HP EliteBook)
HP Pavilion g6 on täydellinen tasapaino muotoilun, suorituskyvyn, kannettavuuden ja tehon kesken.
Jos yhdellä koneella on voitava tehdä työt ja nauttia viihteestä, sekä kotona, konttorilla että kokous matkoilla, se kone on Fujitsu Lifebook AH531.
Lifebook NH532-mallisarja tuo monta muutosta nykyisyyteesi.
Sen prossu vastaa vaativaan suunnitteluun […] (Fujitsu Celsius)
HP Compaq Pro 6305 -mikrotornitietokone on tehokas valtavirran tietokone, joka sisältää tietoturva- ja laajennusominaisuudet, joiden avulla yrityksesi menestyy.
Fujitsu Celsius M720 on katepillariluokan tehotyöasema […]
WIN8 PRO -pöytätietokone erittäin raskaaseen tehokäyttöön ilman näytönohjainta. (Blackstorm Workstation)
Ääjöö asksadasdkfdsafsadf tehokkuuden ansiosta öLölölölöldsfllölölöllöööö tyylikkään Gsudgduuuuguufdsufdsufsduf yrityksen UUUUUUUUUUUUUUU vaativaan HASFASFDGF 432897293432 uusimman ÖSFÖKÖFKÖKÖ täydellinensgjdfgkdjgdfklgj. Office-koekäyttöoikeus.
January 31st, 2013
MSX1-koneiden äärellä elo on huoletonta: kunhan saa jostain kiven alta kaivettua levarin, niin suunnilleen kaikki demot toimivat suorilta, lukuun ottamatta paria rom-muodossa julkaistua. MSX2-demot vaativatkin sitten useimmiten jonkun äänilaajennuksen (varmuuden vuoksi parempi hankkia kaikki neljä “normaalia”) ja ehkä päälle vielä lisää muistia. Korppujen kanssa ei oikein jaksa tusata, joten kortinlukijakin olisi kiva. Lopulta höveli skenettäjä ajautuu ostelukierteeseen, jonka tulos on ennen pitkää tämä:
Vasemmalta sarakkeittain:
- Sunrise CF-IDE, kortinlukija
- MegaFlashROM, flash-moduuli ja SCC-äänipiiri
- FM-PAC, MSX-Musicin mukainen äänikortti (sekä jotain Panasonicin omia kikkaleita)
- 16k mapperi/lisämuisti koristeena
- SD-kortinlukija jonkun Casion julkaiseman golf-pelin kuorissa
- MoonSound-äänikortti
- Nowind, etenkin koodarille sopiva USB-levariemulaattori
- Music Module, MSX-Audion mukainen järkälemäinen äänikortti
- 512k mapperi/lisämuisti
Verrattuna vaikkapa kuusneloseen, jolle riittää oikeastaan hankkia 1541 Ultimate, MSX2-skenetys vaatii enemmän panostusta. Normikoneessa on enintään kaksi moduuliporttia, joten koneeseen kulloinkin kiinni runtattavat laajennukset vaativat hiukan harkintaa. Slot expanderilla (jälleen kaivetaan kuvetta noin satasen verran) saa lisää moduuliportteja, mutta ne eivät ole enää primäärisiä, joten laiskasti kirjoitetut ja/tai vanhat ohjelmat eivät mitenkään välttämättä toimi ylimääräisten laitteiden kanssa. Hauskaa näpräämistä vaiko työlästä ja kallista haalimista – sen päättäköön kukin omalta kohdaltaan 🙂
January 28th, 2013
Joulun jälkeen espanjalaisilla näytti olevan rahapula, sillä msx.orgin myyntipalstalle ilmaantui kaikenlaisen muun kiinnostavan roinan lisäksi kaksi turbo R:ää eli Panasonic FS-A1ST:tä. Rahaa pyysivät kohtuulliset 300 euroa, joten kasvatimme Yzin kanssa Suomen konekantaa kahdella yksilöllä ilman sen isompia jahkailuja. turbo R oli MSX:n kehityksen viimeinen askel, käytännössä MSX2+ laajemmalla muistilla, PCM-äänillä, nopeammalla prosulla ja muilla sekalaisilla pikku laajennuksilla parannettuna. Uusista ominaisuuksista kiinnostavin on epäilemättä Z80-yhteensopiva prosari, R800, jota usein verrataan 28 Megahertsin Z80:een – kahdeksankertainen nopeus perusprutkuun verrattuna. R800:ssa on myös kertolaskukäskyt. FS-A1ST julkaistiin vuonna 1990 ja toinen malli, FS-A1GT, vuonna 1992. Jälkimmäisessä tuli vakiona MIDI, 512 kB muistia sekä sisäänrakennettu ikkunoitu käyttöliittymä MSX-VIEW. Siinä, missä MSX2+-laitteita valmistivat Panasonicin lisäksi myös Sony ja Sanyo, olivat molemmat turbo R:t Panasonicin eikä niitä myyty muualla kuin Japanissa.
Koneen käyttöönotto sujui melko suoraviivaisesti, kunhan hankin ensin muutamalla kympillä 100 watin stepdown-muuntajan, joka tekee kotimaisesta 230 voltista japanilaisille sopivampaa 110 volttia. Oikea lukema olisi itse asiassa 100 V, mutta sellaisia muuntajia ei ollut helposti saatavilla ja tR toimii hivenen isommallakin jännitteellä ilmeisen hyvin. Tiettynä riskinä on ainakin periaatteessa sisäisen muuntajan normaalia aikaisempi kilahtaminen. Toinen hiukan vaivannäköä vaatinut osuus oli näyttökaapelin kolvaaminen: koneen perässä on AV-liittimiä joka lähtöön, mutta videostandardi on NTSC-J, joka näkyy esim. omalla videomonitorillani mustavalkoisena. RGB pelastaa jälleen kerran ja SCART-johdolla tulee terävä kuva väreissä.
Normaalisti tR buuttaa tuiki tuttuun Disk BASIC:iin, mutta etureunan kytkimen asentoa vaihtamalla tai komentamalla CALL HIRO pääsee tutustumaan sisäänrakennettuihin “hyötyohjelmiin”, kuten japaninkieliseen tekstieditoriin, osoitekirjaan sekä ääninauhuriin. Pikanttina yksityiskohtana menun taustalla soi FM-äänillä (MSX-MUSIC) tehty vetävä poppibiisi. Kovin paljon en noista ohjelmista saanut irti tällä kielitaidolla ja hivenen epäilen, ovatko ne missään hillittömän laajassa käytössä muutenkaan olleet, mutta kiinnostava lisäpalikka yhtä kaikki.
Oikeassa reunassa on sisäänrakennettu levari, mutta korppujen kanssa pelaaminen on hivenen liian työlästä, joten tälläsin massamuistiksi Sunrisen klassisen CF-IDE-adapterin, jolla saa käytettyä kahta Compact Flash -korttia kiintolevyn tapaan. Oletuksena tR menee kunnon japanilaitteen tapaan 60 Hz näyttötilaan, jonka voi kuitenkin vaihtaa esim. BASIC-käskyllä VDP(10)=2 eurosoftille sopivampaan 50 Hz taajuuteen. Kuvan lisäksi taajuus vaikuttaa myös ääniin, sillä yleensä musaplayerit pyörivät ruudunpiirtoon tahdistetussa keskeytyksessä. Käynnistyksessä kone ottaa automaattisesti käyttöön R800:n, joten meno on rivakkaa. Normaalinopeuteen voi hidastaa netistä löytyvällä chgcpu-ohjelmalla. Paljon muistia vaativien demojen tms. ystävä on incram, joka vapauttaa dossille enemmän muistia käyttöön.
Seuraavana projektina lienee laajentaa sisäinen muisti täyteen 512 kiloon. Emolevyllä on paikat (joskaan ei kannat) jo valmiina, minkä lisäksi tarvitaan pari pintaliitosvastusta ja -konkkaa. Periaatteessa operaation pitäisi olla aika helppo, mutta noin kunnianarvoisen ja kalliinkin laitteen sorkkimisessa on aina oma lisäjännityksensä. Tähän asti olen tehnyt MSX-produja pelkästään MSX1:lle, mutta ehkäpä tulevaisuudessa voisi kokeilla jotain koodausta tR:llekin. Ainakin koneen tehot ja kertolaskukäsky mahdollistaisivat uusia asioita, kuten reaaliaikaisen 3D-grafiikan. Ruutumoodit ja blitteri ovat toistaiseksi suuria kysymysmerkkejä, joten lisäpaneutumista tarvitaan reippaasti ennen kuin mitään rupeaa ruudulla näkymään. Samoin äänipuoli on oma haasteensa: tutun PSG:n lisäksi tR:ssä on integroidut FM-äänet ja vielä oma sämplensoittokin, mutta sävellystyökalut ovat vähän niin ja näin. Esimerkiksi paljon käytetty Moonblaster on nykymittapuulla aika rupinen tekele. Eräs vaihtoehto olisi lyödä konevaatimukset saman tien tappiin ja vaatia MoonSound, jolloin musat voisi tehdä monikanavaisena moddina kunnon träkkerillä.
-
-
Panasonic FS-A1ST turbo R
-
-
January 26th, 2013
Osteluruljanssin jäljiltä nurkkiin oli jäänyt ylimääräinen Atari 65XE – tilasin sen varmuuden vuoksi, kun etsin konetta Ultimate 1MB -laajennukselle. Laitoin muistin kuitenkin samalla ostoskierroksella löytyneeseen 800XL:ään, koska se oli huomattavasti helpompaa valmiiden kantojen ansiosta. Varastossa oli jo koristeeksi tarkoitettu uudenveroinen 130XE, joten kuusvitoselle (kuusvipalle? kuusvilkulle?) ei ollut oikein mitään käyttöä. Tehdäänpä siis siitä toinen retevä demokonesetti!
Lotharekilla on kaupan tarkoitukseen oikein sopiva Atari Fun Pack, eli koteloimaton kortinlukija ja Ultimate 1MB. Ensi alkuunsa oli tarkoitus upottaa kortinlukija koteloon, mutta tein lopulta vain ulkoisen kotelon (ks. aiempi postaus). Muistinlaajennus olikin sitten se haastavampi operaatio, sillä 65XE:n laajentaminen vaatii kahden piirin varovaista irroittamista emolevyltä ja liittimien juottamista tilalle. Säätäjän pään yläpuolella roikkuu Damokleen miekkana alati mahdollisuus tärvätä kertaheitolla koko kone, etenkin kun viimeisissä kasibittiatareissa emolevyn linjat ovat heikkoa sorttia.
Lotharekin sivulta löytyy riittävät, joskin ylimalkaiset ohjeet asennukseen. Matkaan ei kannata lähteä ainakaan ilman kunnollisia teräväkärkisiä sivuleikkureita. Itselläni oli vähän turhan nuljut ja isot kiinalaiset halpispihdit käytössä, joten piirien jalkojen katkomisesta tuli melkoista vääntämistä. Siinä sivussa tuhoutui ROM-piirin vierestä yksi kappale 0.1uF konkkia, mutta niitä saa kaupasta. Kun yhden puolen jalat sai irti, niin toinen puoli lähti helposti pariin kertaan piiriä ees taas taittelemalla. Tinojen ja jalanjämien siivoilussa kolvilla ja tinaimurilla oli kovasti apua ylimääräisistä auttavista käsistä, ja suureksi hämmästyksekseni liittimet menivät paikoilleen suoraan. Seuraavaksi liittimien juottaminen paikoilleen ja vielä hiukan hermoja koettelevana vaiheena neljän piuhan juottaminen 6502:n jalkoihin. Esimerkkikuvissa on eri XE:n emolevyn versio kuin itselläni, joten prosari oli ihan eri paikassa – parempi tarkastaa osanumerot 🙂
Lattakaapelit kiinni, kone päälle ja… punainen ruutu, joka kertoo muistiongelmasta. Ensimmäinen kierros johtojen ja juotosten tarkastamista. Punainen ruutu. Joka pinnin työläs tarkastus yleismittarilla. Punainen ruutu. Tässä vaiheessa korkealla ollut motivaatio kääntyi ankarasti laskuun ja rupesin jo katselemaan sopivaa 600XL:ää eBayltä. Toinen Atari auki ja Ultimate siihen kiinni: toimii, joten ainakaan kortti ei ollut rikki. Vielä kerran juotosten tarkastus: punainen ja kerran keltainen ruutu. MMU:n liittimen heiluttelua lennossa ja kas, kone lähtikin lopulta päälle. Lisäheiluttelu sekoitti koneen, joten vielä kerran juotokset kunnolla kuumentaen kiinni ja lattakaapeli reippaasti runtaten paikalleen. Tämän jälkeen heiluttelukaan ei enää saanut konetta tilttaamaan, joten jotain meni ilmeisesti kunnolla paikalleen. Lopullinen syy temppuiluun jäänee arvoitukseksi, mutta ilmeisesti jokin irronnut johdin palasi kolvaamalla tai mekaanisella runttauksella sähköä johtavien joukkoon. Seuraavaksi vielä Ultimate niparilla kiinni kanteen hölskymisen välttämiseksi, lattakaapelit joten kuten siististi pitkin koteloa ja koppa kiinni. 65XE on sen verran ahdas etureunastaan, että MMU:n lattakaapelista pitää katkaista klipsu päältä. Ahtaudesta on se hyöty, että näppäimistö painaa samalla liittimiä kevyesti paikalleen.
Muutaman tunnin demojen ajelun perusteella kone on täysin vakaa, vaikka se sai välillä jäähtyäkin kunnolla, joten tämä säätöprojekti sai onnellisen lopun. Mikään koneen heiluttelu ja töniminen ei tunnu haittaavan menoa. Kortinlukijan kuoren sisään virittelemällä saisi kuusvitosesta oikein kompaktin demokoneen, mutta se jää tällä kertaa tekemättä, etenkin kun koppa on lähes virheettömässä kunnossa. 800XL olisi paljon helpompi tapaus lukijan asennukselle, sillä siinä on enemmän tyhjää tilaa sisällä ja kätevää tasaista pintaa kannessa, siinä missä XE:ssä on ST-tyylistä säleikköä. Sen verran hermorassi tämä projekti oli, että jos jatkossa tulee tarvetta mega-Atarin rakentamiseen, niin menen suosiolla XL-sarjalaisella.
January 20th, 2013
Olihan hyllyssä jo yksi Lotharekin ammattimaisesti koteloima SIO2SD, mutta ei sellainen ole mikään säätöprojekti. Niinpä tilasin vielä toisen ilman kuoria ja kaapelia, kun hintakin oli sopiva. Ensi alkuun harkitsin, että rakentaisin kalikan ylimääräisen 65XE:n sisään “levariksi”, mutta uskallus ei tällä erää vielä ihan riittänyt, etenkin kun samaan ahtaaseen masiinaan pitäisi vielä laittaa Ultimate-muistinlaajennuskin. Mutta jos edes ulkoiseen koteloon turvaan pölyltä ja murjomiselta.
Ensimmäinen ongelma oli hankkia jostain SIO-kaapeli. Lotharekin valikoimiin niitä on tulossa, mutta eipä ole vielä. eBaylläkin kaapeleita on välillä näkynyt, mutta siinäkin olisi seonnut malttamattomalta ainakin viikko lisää. Onneksi 800XL:ni mukana oli tullut turhaksi jäänyt kasettiasema, joka päätyi elimenluovuttajaksi. Näin jälkiviisautena olisi ollut ehkä hauskempi ajatus rakentaa kortinlukija suoraan sinne kassuasemaan – tyylikin olisi ollut aidompi. Toisaalta kasettiasemakin on melkoinen mötkö täyteen ahdetulla pöydällä pidettäväksi ja joka tapauksessa heivasin aseman hetken mielenhäiriössä ennen kuin ajatus ehti mukaan.
Näyttö solahti laitekoteloon kohtuullisella viilaamisella+puukotuksella ja kaapelin sai kiinnitettyä piirilevylle helposti valmiisiin ruuvikiinnityksiin. Näyttö tuli lopulta hieman hulluun paikkaan oikeaan reunaan laitekotelon pohjalla olevien tukijalkojen takia. Vanhan SIO-kaapelin kosketuspinnat piti kihnuttaa puhtaaksi hapettumista, minkä jälkeen kontakti tuntui olevan varsin hyvä. Oikeastaan vanha löystynyt liitin on mukavampi kuin uudenkarhea, koska sitä ei tarvitse runnoa kiinni ja repiä irti kohtuuttomalla voimalla. Varsinaiseksi ongelmaksi osoittautuivat lopulta painonapit: piirilevyllä tuli valmiina pintaliitoksella kiinnitetyt mikrokytkimet, joissa oli vielä kätevästi pienet metalliset tapit näppäinhatuille. Sopivia näppäimiä ei kuitenkaan löytynyt millään hakemisella, vaikka kaavailin ties mitä katkaistuja nauloja tai puutappeja. Lopulta hankin erilliset mikrokytkimet, joista vedin piuhat piirilevyllä olevien kytkimien jalkoihin. Ei tuokaan mikään elegantti ratkaisu ollut, mutta ainakin nappien sijoittelun sai vapaammaksi ja kytkimiin näppäinhatut suoraan kaupan hyllyltä.
Positiivisena yllätyksenä kaikki lähti toimimaan suorilta kuten pitääkin. Verolevyllä istuvat painonapitkin saivat puolivahingossa sopivasti tukea SD-korttipaikasta, joten niitä ei tarvinnut ruveta liimailemaan kanteen kiinni. Näppäimiin jäi hieman hutera tuntuma, mutta kaikkiaan häkkyrästä tuli parempi kuin miltä pahimpina hetkinä näytti. Stressitestailun aikana mitään ei ole toistaiseksi irronnut ja ohjelmat ovat latautuneet kuten pitääkin.
January 19th, 2013
Next Posts
Previous Posts
