Testissä tällä kertaa Dreamcastille tehty sarjaporttiin sopiva SD-kortinlukija ja sen graafinen käyttöliittymä, DreamShell. Itse laitteen lisäksi tarvitaan buuttilevy, jolle poltetaan Russian poikien tekemä ohjelmisto cdi:nä. Jos DC:ssä on sopiva modipiiri, niin buuttirojut voi asentaa sinnekin. En jaksanut ruveta tusaamaan polton kanssa Linuxissa tai Mäkillä, joten poltin cdi-imagen VirtualBoxissa majailevan XP:n kautta ilmaisella BootDreamsilla (joka sekin käyttää viime kädessä cdrecordia). Itse kalikan hankin kesällä eBaystä, mutta tällä hetkellä näyttävät valitettavasti olevan ryöstöhintaisia – sata taalaa kappale!
Levy ineen, pulikka sarjaporttiin ja johan soi. Buutti kuulosti hieman huolestuttavalta, kun DC kihnutti levyä äänekkäästi, mutta lopulta käyttöliittymä tuli näkyviin. Tärkeimmät toiminnot ovat heti näkyvillä: Unixia muistuttava komentotulkki, ISO-lataaja ja tiedostonhallinta, jossa voi myös ripata levyjä ISO-imageiksi. Muistikortille ei tarvitse tehdä mitään erityistä, vaan se näkyy suoraan nimellä sd. Jotain nettitoimintojakin olisi mukana, mutta en omista ethernet-adapteria. DC-näppis olisi kyllä, mutta en ehtinyt kokeilla sitä komentotulkin kanssa.
Mitä tuolla sitten tekee? Googletuksen perusteella useimmat pelit eivät toimi ollenkaan tai sitten toimivat pätkien, joten warehemmolle DreamShell ei tarjoa juuri muuta kuin rippausmahdollisuuden. Ongelmana pelien kanssa on lähinnä CDDA, joka toimii liian hitaasti sarjaportin yli. Kotikaljan osalta tilanne on jonkun verran parempi ja kohentunee edelleen: bin-tiedostoja voi ajaa suoraan tiedostonhallinnasta. Niiden pitää kuitenkin olla skrämbläämättömiä, mikä on hankala juttu vanhojen tekeleiden kanssa. Kokeilin ajaa omia porttauksia ja ne toimivatkin ihan hyvin kun laittoi kortille skrämbläämättömän binäärin ja jos ohjelma ei ladannut mitään. Hieman ärsyttävästi DreamShellin tiedostojärjestelmä ja/tai SDK eivät ole täysin yhteensopivia normaalin KallistiOSin kanssa, joten samat polut eivät toimi ja toimivatkin ohjelmat kippaavat lopuksi. En kokeillut vielä russialaisten SDK:ta, mutta kun rajoitukset tiedostaa, niin lienee tuolla helpompi testata omia koodeja kuin CD-R:iä polttamalla.
edit: Löytyi huomattavasti eBaytä halvempi adapteri
edit2: Näppis toimii komentotulkissa, vaikkakin hieman lägisesti
October 13th, 2012
80-luvun tietokoneista saa ulos monenlaista videosignaalia: useimmista ainakin compositea ja kotitelevision antennilittimeen sopivaa RF-moduloitua mössöä. Joskus luman ja chroman saa erikseen ulos (s-video) tai jopa laadultaan ylivoimaista RGB:tä. Monikin laite käsittelee värejä sisäisesti RGB:nä, mutta piuhoja ei välttämättä vedetty mihinkään liittimeen käyttäjän ulottuville. Tässä on jo neljä eri formaattia, ja kun päälle lisätään PAL/NTSC-koodaus, eri jännitetasot kuten TTL sekä kymmeniä erilaisia liittimiä, niin sekasotku alkaa olla valmis.
Periaatteessa olisi aina paras käyttää RGB:tä, jos suinkin mahdollista, mutta joissakin tilanteissa se ei ole mahdollista tai edes perusteltua:
- Halvat videodigitoijat, kuten oma EasyCapini, eivät tue RGB:tä
- Vanhat telkkarit tai näytöt eivät nekään aina ota RGB:tä sisään (telkkarit eivät edes compositea)
- Videotykit kelpuuttavat videosignaalia tyypillisesti vain compositena ja s-videona. Joskus RGB onnistuu VGA-liitännän kautta erillisellä adapterilla.
- RGB vaatii mutkikkaamman kaapeloinnin, erillisen herätejännitteen näytölle ja valtavan SCART-liittimen
Mm. Amiga 500 ja Amstrad CPC eivät anna väreissä ulos kuin RGB:tä, joten konversiolle on tarvetta. Molempiin oli myynnissä erillinen modulaattori, joka teki RGB:stä RF:ää tai compositea. Joistakin laitteista, kuten monista Sinclaireista, compositea kyllä saa koneen perästä, mutta laatu on niin surkea, että muunnos kannattaa joka tapauksessa tehdä erikseen.
Halvin ja luultavasti helpoimmin saatavilla oleva tapa konvertoida RGB:stä eteenpäin on vanha videonauhuri, jos sellainen sattuu nurkissa olemaan. Itse en moista mötköä pöydälleni halunnut, joten lähdin tutkimaan saisiko jostain halvalla soveliasta pientä purkkia. Itse tehtävähän ei ole mutkikas ja hoituu suunnilleen yhdellä piirillä, joten hintojen voisi olettaa olevan kohtuullisia, mutta toisaalta laitteita tehdään pieninä erinä ammattilaismarkkinoille, joilla katteet ovat korkeat.
Sopivia purkkeja on myynnissä yllättävän vähän ja niissäkin on mukana hintaa nostamassa kaikenlaisia turhia toimintoja. Pitkähkön selailun jälkeen päädyin Threedoubleyoun myymään RGB to s-video converteriin, joka tuli maksamaan kaikkineen noin sata euroa. Heikkoutena se, että laite ei tee compositea ja s-videokin tulee SCARTista pihalle. Adapterillahan siitä selviää – jopa mukana tulee sopiva – mutta lopputuloksesta tulee jonkun verran hatara, etenkin jos s-videon vielä konvertoi compositeksi erillisellä konvertterilla. Noin yhden illan puuhastelulla sain vedettyä sisältä purkin kylkeen erillisen liittimen molemmille ja lopputulos on oikein kätevä kaikin puolin. Chroman perään riitti laittaa 470 pF:n konkka ennen lumaan yhdistämistä compositea varten, eipä juuri muuta. Hienostelumielessä tein vielä kytkimen lumalle, jotta compositesta saa tarvittaessa mustavalkokuvaa ja jotta s-video häiriintyy mahdollisimman vähän toisesta liittimestä. Lopullisena silauksena olisi voinut vetää vielä erillisen äänilähdön vaikkapa ministereoplugille, mutta se jäi tällä erää tekemättä.
October 11th, 2012
Retroilu oli hetken kesäteloilla, mutta nyt palasin taas romuläjän äärelle. Kokoelmaan oli päätynyt (kiitos Muton) jo aiemmin puolikuntoinen Salora Fellow. Kuminäppis toimi huonosti ja kuva oli punainen, vaikka pitäisi olla vihreä. Värejä säätäessäni ikivanhat trimmerit hajosivat molemmat, minkä jälkeen kone meni kaappiin odottamaan parempaa hetkeä. Kirjoitin trimmerien koot lapulle sentään muistiin, mutta hukkasin lapun, joten ostin ulkomuistista 10k:n ja 2,2k:n. Ne olivat onneksi oikeat (vasemmanpuoleiseksi käy myös 2k) ja sain värit takaisin. Säätöjä ainakin riittää, nimittäin väreille on kaikkiaan kolme eri trimmeriä. Kuminäppiksen toiminta kohentui riittävästi putsaamalla kosketuspinnat. Vammala Partyiltä tärppäsi vielä 16 kilotavun lisämuistikin laitteeseen.
Vaan on tuo karu vehje. Näyttöpiiri (Motorola 6847) edustaa 70-luvun designiä, joten spritejä ei ole, grafiikan maksimitarkkuus on 128×64 neljällä kiinteällä värillä – joista yksikään ei ole musta, sivuja ei ole ja tekstimoodin merkistö on kiinteä. Grafiikkamuistin käsittely ruudunpiirron kesken aiheuttaa ruudulle lumisadetta, kun graffapiiri joutuu väistämään väylältä. Melko mahdotonta tehdä mitään näyttäviä pelejä, kuten kuvasta näkyy. Äänipuoli on yhtä lailla karu: pohjassa olevaa pietsoa voi rämpyttää CPU:lla paljon tehoa käyttäen. Alkuperäinen kuuden kilon muisti ei paljoon riitä, mutta näin äveriäällä lisämuistin omistajalla on käytössä sentään kokonaiset 22 🙂 Kaiken kurjuuden keskellä istuu päätään pidempänä 3,58 MHz Z80, suhteellisen tehokas prosari, joka ei juuri pääse oikeuksiinsa muiden piirien rajoituksien takia.
Historiallisessa tarkastelussa Fellow edustaa 80-luvun alussa markkinoille kiireellä tehtyjä kotimikroja, jotka koottiin halvoista standardikomponenteista. Suomalaistahan koko laitteessa ei ole kuin pelkkä tuotemerkki, sillä käytännössä samaa laitetta myytiin maailmalla nimillä VTech Laser 200, Dick Smith VZ 200 ja Texet TX8000. Toinenkin televisiofirmamme, Finlux, vaihtoi logonsa samalla tavoin Dragon-tietokoneeseen ja sai näin kotimaan markkinoille suomalaiselta kalskahtavan laitteen. Myös Salora teki saman tempun vielä Salora Managerin kanssa – tällä kertaa paketoitiin uudelleen VTech Laser 2001. Vaikka nimet vähän samalta kuulostavatkin, ei Fellowlla ja Managerilla ole teknisesti juuri mitään yhteistä, joten samat lisälaitteet, pelit ym. eivät toimi koneiden välillä ristiin.
edit: Muistia on ilmeisesti vain 4 kiloa, 2k VRAM + 2k normaalia.
October 8th, 2012
Some of the riddles were in English, too. Here’s a few of them. Not quite as innovative as the Finnish ones, which just highlights how difficult wordplay is in a non-native language.
(more…)
October 7th, 2012
Keväällä 2009 tuli työstettyä lisurin lisäksi ahkerasti kuva-arvoituksia Facebookin ryhmään Ismon kuva-arvoitukset sekä spin-offeihin Charade kids ja Musakuvavisa. Tässä joitakin – mielestäni – onnistuneimpia tekeleitäni kootusti. Vastaukset postauksen lopussa piilossa (valkoista tekstiä valkoisella pohjalla).
(more…)
October 6th, 2012
Eräs potentiaalisesti mielenkiintoinen käyttökohde Raspberry Pi:lle on emulointi. Vanhojen koneiden pelit ja demot saisi periaatteessa menemään aidosti 50 Hz kuvaputkella, mikä näyttää aivan erilaiselta kuin littunäytöllä hyppivä palikkainen vieritys. Kokeilin ensi hätään muutamaa tyypillistä emulaattoria ja tässä tulokset:
- BSNES – vaatii X:n eikä tunnu toimivan sieltäkään
- DOSBox – porukan selvästi parhaita. Bubble Bobble pyöri melkein hyvin ja Populous ok jopa tuplapikseleillä. Näppis ei toimi suorilta, joten konffista pitää vaihtaa usescancodes=false.
- Fuse (Spectrum) – äänet naksuvat satunnaisesti, muuten ilmeisen käyttökelpoinen
- Mednafen (useita konsoleita) – paketinhallinnasta tulee onnettoman vanha versio ja uuden käännös toppaa muistin loppumiseen
- openMSX – omalta osaltani tämä olisi kiintoisimpia, mutta borderissa on outoja palkkeja eivätkä äänet toimi
- ScummVM – kaipa tämäkin voidaan laskea emulaattoriksi. Näyttää videomonitorissa kauniilta ja futaa niin hyvin, että tuli hakattua Monkey Island taas kerran läpi.
- Stella (Atari 2600) – kilahtaa heti alkuunsa
Kuusneloselle ei ollut paketinhallinnassa toistaiseksi tarjolla sen enempää VICEä kuin Frodoakaan. Eli eipä järin hääviltä näytä tällä erää. X on niin vähän kiihdytetty, että sen alta ei kannata kuvitella paljon mitään käyttävänsä, ja SDL:n konsoliversio taas ei tue laitteistolla skaalaamista overlayllä tai ES:llä, mikä pakottaa etenkin isoilla tarkkuuksilla kohtuuttoman hitaaseen pikselien softalla tuplaamiseen. Videopiirin käyttäminen voi olla ongelmallista eri palikoiden lisenssien takia, joten en lähde arvailemaan, miten tilanne ratkaistaan. Paras vaihtoehto olisi, jos käyttiksen SDL hoitaisi konversiot ja skaalaukset, ettei jokaisen emulaattorijengin tarvitsisi tehdä erillistä versiota.
September 5th, 2012
Pitkän odottelun jälkeen sain lopulta itsekin käsiini Raspberry Pi:n. Suuren kysynnän ja alakanttiin mitoitetun tuotannon vuoksi saatavuus oli huono koko kevään ja Farnellilla oli tarjota lähinnä postituslistalle liittymistä, eikä alkuperäinen tilaukseni ole vieläkään saapunut. Firmoja sen sijaan palvellaan hyvin ja sitä kautta tilatessa tuli nopeasti. Hintakin on hinautunut koko ajan vähän ylöspäin: webasivulla puhutaan 35 dollarista ilman veroja, mutta lopulliseksi hinnaksi tuli omalla kohdallani nelisenkymmentä juroa ja onpa noista enemmänkin kuulemma maksettu.
Paketista kuoriutui pieni piirilevy, joka ensi silmäyksellä tuo mieleen aika lailla Arduinon. Pelkän laitteen lisäksi tarvitaan yhtä sun toista roinaa: microUSB-kaapeli tai -laturi virralle, Ethernet-piuha, näyttöjohto, näppäimistö (ehkä hiirikin) sekä SD-muistikortti. Kaikkea tätä oli onneksi nurkissa, joten käyttöönoton kanssa ei tullut ylimääräistä viivettä. Raspbian-image lataukseen, kortille dumppaus ja kone buuttasi. Näytön asetuksia piti vähän säätää, sillä vakiona videolähdöstä tulee NTSC:tä ja borderit ovat kohtuuttoman pienet, joten kuva menee joka puolelta näytön reunojen yli. Asetukset ovat paikassa /boot/config.txt ihan selkokielisinä ja kun osio on vielä FAT-muotoinen, niin jotain sählättyään tilanteen pääsee helposti korjaamaan kortinlukijan avulla. Toinen oleellinen työkalu on raspi-config. Päädyin lopulta käyttämään videomonsua, koska sellainen pöydällä joka tapauksessa nököttää, eikä littunäytössäni ole soveltuvia liittimiä kuin DVI, joka on jo Linux-peeseen käytössä. 640×480-resolla kuva on varsin käyttökelpoinen, eikä edes interlacen vipatus menoa juuri haittaa. HDMI:n kautta tuli kuvaa ihan yskimättä (mitä ei voi sanoa muista omistamistani ARM-laudoista) ainakin 1920×1080 saakka.
Tällä hetkellä ohjelmistotuki on vielä vahvasti työn alla, joten kaikkea ei kannata kuvitella saavansa valmiina. Esimerkiksi X ei ole kiihdytetty, joten se on lähes käyttökelvottoman hidas. Graafisten ohjelmien käyttöä rajoittaa joka tapauksessa pieni 256 megatavun muisti, josta videopiiri vielä haukkaa oletuksena 64 megaa. Itse en äksää hirveästi edes kaipaa – eipä tuollaista laitetta hankita työpöytäkäyttöön. Toinen kompastuskivi liittyy ihan siihen, että SD-kortit (ja luultavasti myös sen ohjain) ovat hitaanpuoleisia, joten etenkin io-painotteiset toiminnot kestävät kauan. Muistiakin on niin vähän, ettei sitä oikein riitä välimuistiksi. Tuhnuisuuden vastapainoksi SoC:ssa on tuki mm. H264:n purkamiselle, joka pikku demon perusteella pyöritti hyvälaatuista traileria yskimättä koko ruudulla. XBMC:stä on tekeillä Raspille optimoitu versio, joten laite voisi tietyin rajoituksin sopia myös joka kodin mediakeskukseksi(tm). Emulaattorikäyttöön 700 MHz piiri ei ole ihan omimpiaan, mitä kompensoisi ainakin teoriassa se, että PAL-tilat saisi näytettyä aidolla taajuudella.
Tuttuun tapaan piti tietysti yrittää portata Raspille joku oma tekele. X:n alla SDL toimii kuten missä hyvänsä Linux-koneessa, mutta lopputulos jää hitaaksi ja tökkiväksi. Mukana tuleva SDL tukee myös konsolia fbdevin kautta, mutta se puoli on hieman työläämpi käytettävä: resoa ei voi muuttaa lennossa eikä SDL käytä laitteiston skaalauksia tm. mihinkään, vaan kaikki on tehtävä itse. Grafiikkasivuja ei ainakaan toistaiseksi tueta ja vsynciä ei saa noin vain luettua, joten hieman askarteluksi meni. 2D-tekeleidenkin osalta olisi varmaan parasta tehdä ruutupuskuri OpenGL ES:n tekstuurilla, sillä muuten ei ole toivoa tukea isoja tarkkuuksia tai välttää raster splittejä (ruudunvirkistysrepeilyä?). Hauskana yksityskohtana laitetta itseään voi käyttää softien kääntämiseen ilman sen suurempaa tarvetta ristiinkääntäjän virittelylle.
September 1st, 2012
Kaikenlaisia listoja on hauska kirjoitella, joten pistetään tällä kertaa parin vuoden länkkärien koluamisen jälkeen Kymmenen katsomisen arvoista länkkäriä. Yritän olla tasapuolinen, mutta odotettavissa voi olla sittenkin hivenen Clintin yliedustusta. Sen suuremmitta selittelyittä aikajärjestyksessä:
- Sheriffi (High Noon), Fred Zinnemann, 1952
- Rio Bravo, Howard Hawks, 1959
- Seitsemän rohkeata miestä (The Magnificent Seven), John Sturges, 1960
- Mies joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance), John Ford, 1962
- Hyvät, pahat ja rumat (Il buono, il brutto, il cattivo), Sergio Leone, 1966
- Hirttäkää heidät! (Hang ‘Em High), Ted Post, 1968
- Huuliharppukostaja (C’era una volta il West), Sergio Leone, 1968
- Hurja joukko (The Wild Bunch), Sam Peckinpah, 1969
- Ruoska (High Plains Drifter), Clint Eastwood, 1973
- Lainsuojaton (The Outlaw Josey Wales), Clint Eastwood, 1976
Huhhuh. Vaikea pitäytyä kymmenessä – monta suosikkia oli pakko pudottaa kylmästi pois – mutta säännöistä ei tingitä 🙂 Listasta tuli oikeastaan aika konservatiivinen ja ennalta arvattava, minkä ei kuitenkaan tarvi olla huono juttu, sillä hyvät leffat ansaitsevat kiitosta huolimatta siitä, onko niistä tullut kliseitä tai ei.
August 26th, 2012
Hankin keväällä kertarytinällä kaksikin Amstrad CPC 6128:aa, koska en oikein luottanut siihen, että saisin yhdellä yrittämällä toimivan. Toinen oli englantiversio CRTC0:lla ja toinen hiukan eksoottisemmin espanjaversio CRTC1:llä. Ammuskene on jossain määrin jakautunut näyttöpiirien suhteen – on nimittäin olemassa produja, jotka ehdottomasti vaativat jomman kumman CRTC:n. En saanut enkkukoneella ajettua esimerkiksi From Scratchia. 3″ korpuille on mälsä yrittää kirjoitella mitään netistä ladattua, mutta HxC teki elämästä helpompaa.
Kun enkkukone osoittautui toimivaksi, niin spaniardi unohtui puoleksi vuodeksi töihin retrohenkiseksi työpöydän koristeeksi. Nyt tarjoutui kuitenkin tilaisuus myydä El Ammu hyvään kotiin, joten ei muuta kuin masiina testiin. Ensimmäinen silmin havaittavana ero kahden koneen välillä on tietysti näppäimistön kieli. Espanja on sen verran suuri kielialue, että sille kannatti tehdä oma näppäimistönsä (tai sitten kyse oli tuontipolitiikasta tms.). Niinpä omana nappinaan on mm. ñ ja toimintonäppäimissä lukee mais, intro, copia jne. Kuoretkin on tehty kokonaan omat eikä pelkkä näppäimistö, sillä liittimien kuvaukset ovat espanjaksi. Ehkä suurin yllätys oli se, että näppäimistöissä on täysin erilainen tuntuma: brittikoneessa on hieman muovinen mutta ihan käyttökelpoinen näppis, kun taas spaniardissa jäykkä, jota saa todella punnertaa.
Noh, ei muuta kuin piuhat kiinni ja kones käyntiin. Kuva tuli, ääntä kuului ja näppäimistö toimi, mikä oli melkein enemmän kuin uskalsin toivoa. Sitten alkoikin säätörumba, sillä levari ei edes inahtanut. 12 voltin piuhasta oli liitin rikki, mutta laatikoita penkomalla löytyi onneksi juuri sopiva korvike, mikä ei kuitenkaan tilannetta kohentanut. Siispä HxC kiinni ja uusi yritys. Tunnelma lähestyi aallonpohjaa, kun HxC:kään ei ladannut yhtään mitään – onko tässä jotain oikein kunnolla rikki? Iso-Britannian edustaja ajeli puolestaan ohjelmia aivan iloisesti samoilla asetuksilla.
HxC:n toimimattomuus selittyi lopulta sillä, että ulkoisen levyaseman liitin oli yksinkertaisesti törkyinen vuosia varastossa pölyynnyttyään. Sisäisen levarin toimimattomuus oli silti huono merkki. Tulin testanneeksi yleismittarilla eBaystä hankitun kotitekoisen muuntajahökötyksen ja kävi ilmi, että 12V oli kylmänä huonon juotoksen vuoksi. Kolvi kuumaksi ja vualaa: kaikki toimii! Seuraavaksi piti vielä opetella, miten kopioidaan muistikortilta image oikealle korpulle. Ratkaisu löytyi lopulta CP/M Utilities -levyltä, jossa majailee disckit3. Siinäpä se, kone on lähtövalmis, ¡Hasta luego!
August 23rd, 2012
Jäi eilisestä satsista vielä jokunen yli, joten laitetaan loputkin. Vähintäänkin kummallisia otoksia sakista löytyy – vaikea keksiä, missä tilanteessa nuo olisivat luonteva kuvavalinta. Bisnesmiehiä on mukana hämmästyttävän paljon, mikä alkaa haiskahtaa jonkun sortin kliseeltä (tähtää korkealle, tähtää tulevaisuuteen, uravalinnan napakymppi tms.).
(Mikä näissä muka pielessä on? Ihan oikealtahan ainakin osa näyttää. Tyyppivikoja ovat oikeakätisen jousi vasenkätisellä, jänteen vetäminen koko nyrkillä, nuolen pitely peukalo-etusormiotteella, nuoli väärällä puolella jousta tai tähtäimen päällä, jousi ylösalaisin/vaakasuorassa, nuolen kannattelu etusormella, alaspäin osoittava vetokäden kyynärpää ja puuttuva nuolihylly)
July 30th, 2012
Next Posts
Previous Posts
