Onpahan vaan mennyt äkkiä. 2001 tammikuulla päätin kokeilla huvikseni viikon kasvissyöntiä silloisen emännän esimerkistä innostuneena — ja toisaalta myös siksi, että se olisi kunnon teekkarille niin absurdi ajatus. Vitsiprojekti jäi päälle ja nyt tuli ovo-lakto-vegetarismia jo kahdeksas vuosi täyteen melkeinpä huomaamatta. Tuota aikaa en olisi jaksanut pelkällä uutuudenviehätyksellä, mutta päähän ajan myötä juurtuneet ekologiset ja eläinystävälliset ajatukset sinetöivät tämän päätöksen. Mitään merkittäviä ongelmia ei ole vegeilystä vielä koitunut, mitä nyt vaikkapa Itä-Euroopassa ja Meksikon maaseudulla on ollut asteen verran vaikea saada ravintolasta ruokaa. Useimmat juomat sentään onneksi ovat kasvispohjaisia.
Terveysvaikutuksista on paha mennä sanomaan, kun ei ole vertailukohtaakaan. Mikään kevytruokavalio vegeily ei automaattisesti ole: juustoa ja rasvaa kun on tyypillisissä kasvisruuissa vähintään riittävästi. Viime mittauksissa ei ole ollut sen enempää verenpainetta kuin kolesteroliakaan ja hemoglobiini on ollut hyvä, joten tuskinpa sekasyönti (“lihansyönti”) tämän terveelliseempää mitenkään voisi olla. En ole sairastellut sen enempää kuin ennenkään tai laihtunut luurangoksi, kuten perinteisten ennakkoluulojen mukaan pitäisi väistämättä käydä.
Sosiaalisissa tilanteissa olisi välillä varmasti helpompaa, jos ei tarvitsisi olla tällainen hankala erikoistapaus, jolle tarvii laittaa ruoka erikseen. Toisaalta nykyään vähän joka toisella on keliakiaa, allergiaa ja laktoosi-intoleranssia, joten erityisruokavaliot ovat joka tapauksessa arkipäivää. Idealismiin taipuvainen luonne ei myöskään rupea tällaisissa asioissa tinkimään, joten pienet hankaluudet täytyy vaan hyväksyä. Välillä syön juhlissa pelkkiä perunoita ja leipää, välillä katselen kuvotuksen vallassa rasvaisia broilerinjalkoja, välillä ihmisten luutuneet asenteet saavat tuskastumaan.
Silkan mutu-faktan pohjalta arvioin, että kotimaisista vegeistämme on valtaosa edelleen naisia. Ihan tutkimustakin on tehty siitä, kuinka teiniprojektina — kenties kapinointina, kenties muotijuttuna — alkanut kasvissyönti lopahtaa useimmilla tytöillä perheen perustamisen ja vakiintumisen myötä. Tästä muutoksesta tunnen itsekin käytännön esimerkkejä: on niin vaikeaa laittaa kahta ruokaa, mies ei rehuja syö, lapsen myötä on varmuuden vuoksi parempi palata normaaliin ruokaan jne. Itse vasta aikuisella iällä aloittaneena en oikein osaa samaistua tuollaiseen ajatusmalliin, mutta tradition ja normien voimaa ei tunnetusti parane aliarvioida.
January 18th, 2009
Täällä jalon juoman syntyseuduilla tulee varmasti tehtyä lisää kenttätutkimusta, kun kerran lähdemateriaalia on hyvin ja edullisesti saatavilla. Ensi hätään kirjoittelin tällaisen sivun, jossa kerrotaan perusjutut tequilasta. Lopussa oleva merkkien luettelo on lyhyt ja pahoin puutteellinen, mutta kohennan sitä ajan kanssa.
Tequila.netiä selailtuani tuli mieleen tehdä tällainen todo-lista, joita yritän metsästää seuraavaksi:
- 1921-sarja (reposado, añejo)
- MuchoTE reposado
- Casa Noble -sarja (reposado, añejo)
- El Rey -sarja
- 4 Copas reposado
- Don Valente reposado
- 5150 -sarja (reposado, añejo)
- Los Abuelos -sarja
- El Tesoro -sarja
Osa näistä on luultavasti vaikeita saatavia tai mahdollisesti tolkuttoman kalliita, mutta yritetään 🙂
January 15th, 2009
Olen käyttänyt tämän päivän pöyhimällä rikkinäistä eMac-tietokonetta kuntoon. Nyt kun ongelma on “selvinnyt”, niin tästä lienee hyvä kirjoittaa blogimerkintä, jos joku muukin saman ongelman kanssa painii. Kone jämähteli satunnaisesti lyhyen käytön jälkeen ja meni joko kokonaan jumiin tai sitten pelkkä hiiren osoitin liikkui. Ensin oletin, että vika olisi perinteisesti kiintolevyssä tai solmuun menneessä käyttöjärjestelmässä, mutta toisaalta lokiin ei kertynyt mitään ilmoitusta levyvirheistä ja uudelleenasennettu 10.4 ei sekään asiaa auttanut. Vikasietotilassa (buutti shift pohjassa) kone toimi tuntikausia ongelmitta, joten veikkasin sittenkin softavikaa.
Googletuksen jälkeen ongelman ydin alkoi paljastua: muillakin oli ollut hyvin samankaltaisia oireita eMaciensa kanssa ja pohjaluukku avaamalla varmistui, että samasta tyyppiviasta oli kyse. Emolevyllä olevat tietyt kondensaattorit ovat huonolaatuisia ja turpoavat tai vuotavat ajan myötä. Konkat liittyvät erityisesti ATI:n Radeon 9200 -näyttöpiirin kiihdytykseen, mikä selittää vikasietotilan toimivuuden — vikasietotilassahan ei ladata kaikkia ajureita. Apple on itsekin tunnustanut valmistusvirheen ja eMacien takuuaikaa venytettiin kolmeen vuoteen. Tämä kyseinen laite oli kuitenkin jo liian vanha takuuhuoltoon, joten piti keksiä jotain muuta.
Näppärä sähkömies vaihtaisi konkat ehjiin ja niin joku oli saanut koneensa korjattuakin. Itse en välittäisi juuri nyt lähteä koneen uumeniin ja työkalujen sekä varaosien hankinta olisi lisäksi ylettömän työlästä. Puolivillaiseksi mutta riittäväksi ratkaisuksi osoittautui näytönohjaimen ajurien poistaminen, minkä jälkeen Mäkki pysyi hyvin pystyssä ja meni verkkoon, vaikkakin sitten käyttömukavuudeltaan kehnompana. Ajurit voi poistaa vikasietotilassa heivaamalla paikasta /System/Library/Extensions kaikki ATIRadeon-alkuiset tiedostot pois ja käynnistämällä koneen uudestaan. Eräs kohtalotoveri oli saanut jopa 2D-kiihdytyksen toimimaan poistamalla pelkästään GL-ajurin (ATIRadeon8500GLDriver.bundle), mutta tässä se ei onnistunut vaan jumahtelu jatkui.
January 15th, 2009
Virkavapaa Meksikossa on nyt pyörähtänyt lopultakin käyntiin ja olen ehtinyt olla Cuernavacassa (hiukan etelään Mexico Citystä) jo muutaman päivän. Tässä karttalinkki, asustan siinä alemmassa kuutiossa. Nettikin lähti tänään toimimaan parin päivän sählingin jälkeen. Helsingin räntään ja pakkaseen tottuneelle ilmasto tuntuu näin ensi hätään tuskaisen kuumalta, vaikka yöllä lämpötila laskeekin muutamaan asteeseen. Nythän eletään talvea, joten kevään myötä tullaan vasta näkemään kunnolla hellettä. Elimistöhän tottuu…
Matka meni joko hyvin tai huonosti, riippuen vähän katsantokannasta. Tällä kertaa tulin kokeeksi Iberian lennolla, joka oli Air Francea ja KLM:ää parisataa euroa halvempi. Tunnin koneessa odottelun jälkeen kävi ilmi, että teknisen vian takia lento siirtyy seuraavalle päivälle. Pessimisti olisi ollut tietysti näreissään — ja ihan syystäkin, sen verran tökerösti firma hoiti tilanteen ja hotellimajoituksen. Löysin kuitenkin itsestäni pienen optimistin ja olin suorastaan tyytyväinen, että pääsin edes bussin ikkunasta vähän vilkaisemaan Madridia. Itse lento meni lopulta harvinaisen helposti, mutta sen jälkeen parin tunnin bussimatka Cuernavacaan vaati jo veronsa.
Itse Cuernavacan kaupunki on näin ensi alkuunsa lähes käsittämätön sokkelo. Pieniä kapeita katuja, muureja ja matalia rakennuksia varsin laajalla alueella. Itse kaupungin väkiluku on n. 300 000, mutta ympäristö mukaanlukien seudulla asuu jopa 700 000 henkeä. Keskusta on pittoreski ja ravintoloiden sekä elämänmenon lisäksi itseään voi sivistää tutustumalla Cortésin palatsiin tai Teopanzolcon pyramidiin. Joukkoliikenne palvelee kohtuullisen hyvin täälläkin eikä maksa juuri mitään (4,50 pesoa/matka), mutta reitit ovat varsin sekavia ja tällaisella hongankolistajalla on hetkittäin vaikeuksia saada päänsä tai jalkansa mahtumaan mihinkään 🙂
January 13th, 2009
Viime päivät olen kahlannut läpi aina tilaisuuden tullen Steven Johnsonin kirjaa Interface Culture. Ei mikään merkkiteos sinänsä, mutta on siitä saanut joitakin uusia näkökulmia käyttöliittymien historiaan. Luku 5, Text, pisti miettimään omaa tekstinkäsittelyn historiaa, joka on kulkenut jokseenkin ristiriitaisia polkuja.
Kasibittisten aikaan tietokoneilla ei vielä paljon kirjoiteltu, mutta sitten ensimmäisen PC:ni myötä sekin tuli tutuksi. Tuossa vaiheessa en nähnyt mitään eroa editorien ja tekstinkäsittelyohjelmien välillä — eikä rajanveto mikään dramaattinen ollutkaan vielä 90-luvun alussa. Nopea ja sujuva Qedit toimitti vuosikaudet molempia virkoja ja vaikka kesätöissä käytinkin jonkin verran WordPerfectiä (aikansa de facto -standardi), niin sekin tuntui lähinnä kömpelöltä ja täysin turhalta omaan käyttöön. 80×25 merkkiä tasalevyisellä fontilla, muulle ei ollut juuri tarvetta. Niin syvälle Qedit iskostui aivoihin, että teen käyttämiini Unix-järjestelmiin edelleen aliaksen “q”, joka käynnistää tekstieditorin. (more…)
December 19th, 2008
Olin jo pitkään ollut hieman paiseessa, sillä viimeinen mahdollisuus suorittaa jatko-opintojen teoreettiset opinnot vuoden 1995 tutkintösäännön mukaisesti oli tämän vuoden kesällä. Olin saanut tarvittavat opintoviikot (45 ov.) kasaan asianmukaisesti kahdessa vuodessa lukuun ottamatta naurettavaa 0,3 opintoviikkoa. Sitä varten olisi pitänyt kirjoittaa vielä essee Preecen ja kumppanien kirjasta Interaction Design — Beyond Human-Computer Interaction. Sen verran kuiva opus oli, etten saanut esseetä kasaan neljässä vuodessa ja niinpä kävi lopulta siten, että jouduin siirtymään 2005 tutkintosääntöön.
Uuden tutkintosäännön mukaisesti yleisteoreettisia opintoja tulee olla enemmän, mikä alkoi kuulostaa jo hieman huolestuttavalta. Ylipäänsä ei enää huvittaisi mennä mihinkään luennoille istumaan, saatika sitten vääntäytyä niiden takia viikottain TKK:lle. Helpotukseni olikin suuri, kun ilmeni, että vanhojen opiskelijoiden siirtyminen oli tehty varsin joustavaksi ja kaiken lisäksi teoreettisten opintojen määrä oli muutettu 60 opintopisteeksi. Vanhat noppani 1,5 kertoimella tuottivat 67 op., eli nyt jäi suorituksia peräti yli. Kurssit loksahtelivat uuteen systeemiin kauniisti kohdilleen ja niinpä laitoin hyväksymisanomukset saman tien eteenpäin, jotta ne ehtisivät vielä joulukuun kokoukseen. Samalla intouduin hyväksyttämään lisensiaattityön aiheen ja kielen. Iso pyörä lähti taas pyörimään pari vuotta jumitettuaan 🙂
December 8th, 2008
Parin kuukauden odottelun ja tuskastumisen jälkeen kävin lopulta hallinnossa kysymässä, mitä kuuluu virkavapaahakemukselleni. Siellä kävi ilmi, että koko homma on ollut heidän puolestaan selvä jo kuukauden: pelkkä dekaanin hyväksyntä riittää, vaikka lomakkeessa olikin vielä esim. rehtorin kuittaukselle paikka. Olisin tämän toki mieluusti jostain kuullut jo aikaisemminkin, mutta tärkeintä sentään, että asiasta on nyt varmuus.
Vielä ei ole iskenyt pahakaan paniikki, mutta kohta alkaa luultavasti hiljalleen herätä käsitys siitä, että olen tosiaan lähdössä jopa puoleksi vuodeksi Meksikoon, missä asiat ovat varsin eri lailla. Tähän mennessä käyntini ovat kuitenkin olleet lähinnä lyhyitä turistireissuja ja nyt pitäisi suorastaan viettää arkielämää siellä ja ohessa edistää opintojani. Näitä mahdollisuuksia ei kuitenkaan loputtomasti tule, joten ei kun menoksi vaan. Samalla tulee hankittua todellinen kielikylpy espanjan suhteen, Meksikossa kun englantia puhuvat varsin harvat.
Rahallinen puoli pitäisi vielä setviä kuntoon. Viimeisenä oljenkortena on aina opintotuki, jonka saamiselle ei pitäisi olla esteitä, mutta toisaalta Suomen kämpän vuokra nielaisisi sen jo yksistään. Apurahaakin voisi hakea, jos vaan tietäisi mistä. Lisäksi tämä kahden kuukauden aika ennen lähtöä on kovin niukka, kun rahastojen hakuajat voivat olla ties koska. Uusimpana löytönä törmäsin aikuiskoulutustukeen, joka olisi jonkin verran opintotukea suurempi ja jo suorastaan riittävä. Seuraavaksi yritän selvitellä, onko sitä ylipäänsä mahdollista saada. Kämpän alivuokraaminen esim. vaihto-opiskelijalle olisi eräs tapa keventää vuokrataakkaa, mutta en tiedä asiaan liittyvistä käytännöistä ja vaihtoehto on joka tapauksessa melko epävarma. Valaistuneita ideoita otetaan vastaan 🙂
November 6th, 2008
Apple julkaisi viime viikolla uudet kannettavansa ja kun oma MacBook oli jo kohta kahden vuoden ikäinen, niin hulluunnuin ostamaan uuden. Vanha menee hyvään perheeseen uusiokäyttöön, joten sain päivityksen hintaa hieman kompensoitua. Apple Store lupaili viikon toimitusaikaa, joten tilasin koneeni mieluummin Humacista, josta sainkin sen kolmessa päivässä. Humacin edu-hinta oli myös halvempi — toisaalta Applella olisi ollut yhteistarjous iPod Nanon kanssa.
Parin illan näpeltämisen jälkeen kone on vaikuttanut hyvältä. Uusista ominaisuuksista parhaita ovat omasta näkökulmastani huomattavasti tehokkaampi näytönohjain, kirkas ledinäyttö ja jämäkkä runko. Takapakkia on otettu lähinnä siinä, että Firewire-liitintä ei ole enää. Innovatiivisin ominaisuus uudessa mallissa on valtava kosketuspädi, joka tunnistaa jopa neljän sormen eleitä. Kokemukset siitä ovat vielä ristiriitaisia: toisaalta eleet tunnistetaan hyvin, mutta säätöjä saisi olla vielä lisää ja lisäksi normaali yhdellä sormella käyttö tökkii hetkittäin, kun jokin muu sormi sattuu lepäämään pädillä.
Kirjoittelin aiheesta V2:een arvostelunkin, siellä tarkempia yksityiskohtia.
October 22nd, 2008
Eilen oli tarvetta siirtää rahaa välillä Suomi-Meksiko ja vieläpä kiireesti. Aiempaa kokemusta ei ole kuin tilisiirroista ja PayPalista, joten melkoinen sotku siitä tulikin. Samalla tuli yhtä kaikki opittua jotakin kansainvälisestä valuuttaliikenteestä.
Tilisiirto on se perinteinen ratkaisu, mutta aika on ajamassa sen ohi. Ulkomaille siirto kestää helposti muutaman päivän, käsittelykulut ovat jokseenkin korkeat (tässä tapauksessa yli 20e) ja lisäksi pitää vielä selvittää vastaanottajan IBAN-tilinumero ja SWIFT-koodi eli BIC ja joskus jopa Clearing-koodi. Ilman SWIFTiäkin siirto on onnistunut, mutta silloin se voi kestää kauemmin ja maksaa enemmän. Jos tarvitaan kohdepankin osoitetta, niin senkin etsiminen on vielä oma vaivansa.
Internetin myötä vaihtoehtojen määrä on kasvanut. “Nettikukkaroita” kansainväliseen rahansiirtoon kuten vaikkapa nettiostosten maksamiseen on jo useita. Itselläni oli aiempaa kokemusta mainitusta PayPalista, mutta sen käyttö on vahvasti sidottu luottokorttiin, joten kaikille se ei sovi. Puskaradion kautta olin kuullut myös Moneybookersista, jonka käyttöön riittää periaatteessa pelkkä pankkitili — joskin luottokortista on kovasti hyötyä. Myös nettipankkitunnukset ovat käytännössä tarpeen. Suomessa Nordealla näyttää olevan erityinen sopimus Moneybookersin kanssa, sillä välittömiä siirtoja pystyi tekemään Solon kautta. Käyttöönotto ei ollut kuitenkaan varsinaisen vaivatonta, sillä perustunnuksella on mahdollista siirtää vain 1000 euroa ja suurempiin summiin tarvitaan erilaisia varmennuksia pankkisiirron, luottokorttimaksun ja postiosoitteen muodossa. Alkukankeuksien jälkeen uskon järjestelmän toimivan hyvin, mutta alussa on aivan liikaa sekavaa säätöä. Siirto maasta toiseen Moneybookers-tilien välillä tapahtuu viiveettä, mutta siitä eteenpäin pankkitilille voi olla kuitenkin parin päivän viive.
Lopulta oli kiireen vuoksi käytettävä hiukan perinteisempää järjestelmää eli Western Unionia. Toinen vastaava olisi MoneyGram. Näiden vahvuutena on hyvin nopea toiminta eikä siirtoa varten tarvitse kuin täyttää yksinkertainen lomake ja lyödä rahat tiskiin. Vastaanottopäässä voi sitten käydä lunastamassa rahan käteisenä mistä hyvänsä toimipisteestä. Lievänä ärsytyksen aiheena se, että Western Unionin tapauksessa voi asioida verkossa sekä Ruotsissa että Norjassa, mutta ei sitten Suomessa, joten käyttö on rajoittunut toimipisteiden aukioloaikoihin. Verkkosuunnittelukin oli sikäli vanhanaikaista, ettei toimipisteiden haku toiminut Firefoxilla tai Safarilla ollenkaan. Nämä olivat kuitenkin melkeinpä pikkuseikkoja verrattuna palvelun korkeaan hintaan. Tässä tapauksessa nappasivat 5% summasta siirtokuluina. Pienemmillä summilla suhteellinen osuus olisi vielä suurempi ja suuremmilla vastaavasti sitten pienempi.
Lisäys: Western Union rahasti valuutanvaihdosta vielä reilusti lisää, mikä on jo täysin törkeää. Lopulta kuluiksi tuli 10%, mikä ei ole enää missään säädyllisyyden rajoissa.
September 11th, 2008
Kymmenen vuoden tauon jälkeen iski taas hinku palata MSX:n äärelle. Suurimpana kimmokkeena oli MSX Info Update -tapahtuma, jossa oli tänä vuonna oikein demokompokin. Yzikin sai samanlaisen puuskan ja niinpä demoon oli myös musiikkia luvassa. Comebackin nimeksi tuli Atsaas ja se sijoittui perinteitä noudattaen toiseksi. Hollannista hankittiin saman innostuksenpuuskan vallassa MSX2:t ja ostin itse vielä SVI 738:n, kun kerran halvalla sain.
Työkalut ovat parantuneet vuosien varrella kummasti, mikä helpotti paluuta omalta osaltaan. Aikanaan väänsin MS-DOSissa assembleria ristiinkääntäjällä ja siirtelin valmista ohjelmaa korpulla oikeaan koneeseen. Hieman myöhemmin siirryin jo kehittämään emulaattorilla (sen ajan paras oli fMSX), vaikka lopullinen testaus oli ja on edelleen pakko tehdä oikealla koneella, sillä emulaattori on turhan anteeksiantava ajastusten ja laitteistobugien suhteen. Tätä viimeisintä tuotosta tehtiinkin sitten jo pääosin C:llä, kun löytyi SDCC-niminen ristiinkääntäjä. Toki MSX:n tehoilla osa koodista on edelleen pakko tehdä assemblerilla, joko inlinenä tai erillisinä tiedostoina. Myös emulaattoripuolella on edistytty: asensin sekä Linuxiin että Mäkille openMSX:n, joka onkin varsin pätevä, kunhan vaan selviää alun sekavasta konffailusta.
August 25th, 2008
Next Posts
Previous Posts
