Marshall McLuhanin Understanding Media — The Extensions of Man on toki jokaisen uusmediahihhulin luettava läpi ja parin viikon urakoinnilla sainkin velvollisuuden täytettyä (359 sivua). Kirja ei sinänsä ole mutkikasta tekstiä, mutta sen sisältämien ajatusten määrä on hengästyttävä, mikä hidastaa lukemista. Alun perin opus ilmestyi 1964 ja oma versioni oli vuoden 1994 painos.
“The Medium Is the Message” ja “globaali kylä” lienevät monille jo käsitteinä tuttuja. Toistuva teema onkin se, kuinka eri mediat ovat vaikuttaneet ihmiskunnan historiaan: kirjanpainotaito synnytti nationalismin ja nykyaikainen sähköinen media puolestaan pienentää maailmaa ja rikkoo kirjallis-lineaarisen maailmankuvan. Kirjan nimen mukaisesti McLuhan pitää kaikkia medioita ihmisruumiin jatkeina ja samalla myös ruumiintoimintojen korvaajina, amputaationa. Monenlaista historiallista murrosta laitetaan juurikin kehittyvien medioiden piikkiin — historioitsija voisi katsoa asioita hyvinkin eri tavalla. Toisaalta McLuhan määrittelee mediaksi niin kellot, aseet kuin kulkupelitkin, mikä selventää muuten oudolta vaikuttavaa väitettä.
Ihan kaikesta ei voi olla samaa mieltä eikä tarvitsekaan. Mediatyyppien jakaminen ronskisti kylmiin ja kuumiin ei sittenkään vakuuta, vaikka perusteluja tuleekin monessa kohtaa. Esimerkiksi elokuva on kuuma media kun taas televisio on kylmä — näiden kahden välillä McLuhan näkee dramaattisen eron. Monessakin käänteessä saadaan kuulla länsimaisen ihmisen kyvyttömyydestä sopeutua, ymmärtämättömyydestä jne. siinä missä primitiivisiä kansakuntia pyritään ymmärtämään joka suhteessa. Kaiken kaikkiaan kirjoittaja sinkoaa ilmaan niin paljon ajatuksia, että niiden oikeellisuudesta ei voi vakuuttua yhden lukemisen perusteella: jotkin suuret väitteet ovat selvästi perusteltuja, kun taas osa tuntuu mutu-heitoilta.
Yritin funtsia lukemisen aikana, onko McLuhan teknologisen determinismin kannalla. Ensi ajattelulla näin vaikuttaisi olevankin, sillä tarkoittaahan koko slogankin sitä, että uusi media aiheuttaa väistämättä yhteiskunnallisen muutoksen riippumatta sen sisällöstä tai suunnitellusta käyttötarpeesta. Toisaalta useassa paikassa mainitaan myös se, että keksinnöt eivät synny tyhjiössä itsestään, mikä pehmentää jyrkintä determinismiä.
May 8th, 2009
Onhan näitä lintuinfluenssoja sekä suu- ja sorkkatautiepidemioita sun muita ollut ihan hiljattainkin, mutta kaikille niille on ollut yhteistä se, että ne tapahtuvat jossain siellä kaukana eivätkä kosketa omaa lähipiiriä. Nyt olen kuitenkin itse juuri jossain siellä kaukana. Kuten olette varmaan kaikki lukeneet, Meksikossa on meneillään sikainfluenssaepidemia ja tällä hetkellä kuolleita on jo yli 80. Pääosa sairastuneista on ollut Mexico Cityssä ja San Luis Potosissa, mutta tilanne on edelleen päällä eikä sen todellisesta laajuudesta ole vielä tietoa.
Itse asustan Cuernavacassa, joka on vielä ilmeisesti säästynyt. Sekalaisten velvollisuuksien takia tuli kuitenkin vietettyä viikko sitten ja tänä viikonloppuna jokunen päivä Mexico Cityssä — viikko sitten koko influenssasta ei vielä julkisesti puhuttu mitään. Tämän viikon loppupuolella jotain tietoa alkoi jo tulla tiedotusvälineisiin ja perjantaina televisiosta tuli jatkuvaa lähetystä aiheesta. Silti vielä perjantaina hengityssuojaimet olivat harvinainen näky. Lauantaina tiedotus ja jakelu olivat jo lähteneet paremmin käyntiin ja noin puolella ihmisistä oli jo suojain. Apteekeista ne olivat monin paikoin loppu, mutta niitä jaeltiin myös ilmaiseksi tärkeimmillä metroasemilla ja bussissa. Mitään varsinaista paniikkia en huomannut, mutta normaalisti vilkas kaupunki vaikutti normaalia hiljaisemmalta ja koulut sekä useita työpaikkoja oli suljettu.
Viikon päästä pitäisi taas käydä Mexico Cityssä. Seurailemme tilanteen kehittymistä ja ainakin ne hengityssuojat on jo varattu valmiiksi tällä kertaa.
April 27th, 2009
Blogin kommentteihin tuli sen verran tyrnästi spammia, että asensin kokeeksi Math Comment Spam Protection -plugarin. Katsotaan, osaavatko botit jo kiertää tämän tukkeen. Aiemmin olen yrittänyt spamhost-listoilla ja avainsanoilla, mutta ne eivät riitä. Merkintöjä kommentoiviltakin vaaditaan kymmentä pienempien lukujen yhteenlaskutaito jatkossa.
April 18th, 2009
Kirjoitin Alkolle asiakaspalautetta tequilavalikoimasta ja muutaman viikon jälkeen sain oikein vastauksenkin. Hieman ympäripyöreä korporaatiovastaus, mutta valotti kuitenkin Alkon toimintatapaa ja mikä parasta, sain vinkkejä tilausvalikoiman tuotteista, joiden joukossa on mielenkiintoisia tuotteita (toki melko räväköillä hinnoilla). Firman käytännön mukaan tuotteita ei voi poistaa valikoimista niin kauan kuin niiden minimikysyntäraja ylittyy. Myös laatuongelmien perusteella tuote voidaan poistaa — itse laittaisin nuo Sauzat ja Sierrat kroonisen laatuongelman piikkiin 🙂 Kohennusta valikoimissa on toki hiukan tapahtunut: Olmeca ja Espolón ovat tuoreita tulokkaita, mutta vielä on paljon matkaa jäljellä. Tässä vielä lista postissa mainituista tilausvalikoiman tuotteista hintoineen. Kaikki 0,7l pulloja:
- Garcia Tequila Blanco Lemon (25,70e)
- El Jimador Blanco (29,70e)
- El Jimador Reposado (31,60e)
- Sierra Antiguo (39,30e) — tätä on ollut myös Ruoholahden Alkossa ihan hyllyssä
- Los Tres Tonos Reposado (47,30e)
- Gran Patrón Burdeos (383,60e!) — tätä saa vain Arkadian hifi-Alkosta
Erityisesti lämmittää tuo El Jimador Reposadon saatavuus, olen siihen ehtinyt jo tykästyä. Täällä Meksikossa samankokoinen pullo maksaa viisi euroa, että pykälän helpompi sitä on tietysti ostaa.
April 17th, 2009
Luettujen pinoon päätyi tällä kertaa Oliver Graun toimittama Media Art Histories (2007). Kyseessä on sekalainen esseekokoelma alan asiantuntijoilta: teemat pyörivät mediataiteen esihistorian, koneellisen taiteeen ja visuaalisuuden ympärillä. Luin kirjan jokseenkin valikoiden, kun osa aiheista ei sivunnut omia mielenkiinnonaiheitani. Teos ei ollut muutenkaan ongelmia vailla — monet maestrot kun olivat rykäisseet mukaan jonkun hieman löysähkön pohdiskelman, jossa toistettiin vanhoja tuttuja teemoja tai sitten lähestyttiin maailmojasyleileviä ongelmia, joita ei yhden esseen sivumäärässä ratkaista. Sekalaisia osumia sentään löytyi:
- Peter Weibelin tekemät rinnastukset algoritmisen taiteen ja op/kineettisen taiteen välillä.
- Edward A. Shankenin hahmotelma mediataiteen luokittelumenetelmäksi.
- Ryszard W. Kluszczynskin havainnot aiempien taidemuotojen ja uuden median vuorovaikutuksesta (jota on toki vielä enemmän vatvonut Manovich).
- Christiane Paulin näkökulmat digitaalisen taiteen historian säilyttämiseen.
- W. J. T. Mitchellin pohdinnat siitä, kuinka mikään taidemuoto ei perustu puhtaasti yhteen aistiin — erityisenä kritisoinnin kohteena visuaalisuus. Jatkaa McLuhanin jalanjäljissä.
- Douglas Kahnin essee, jossa käsitellään historiallisesta näkökulmasta teknisten rajoitusten ja taiteellisen ilmaisun suhdetta.
April 16th, 2009
Hyödyllisemmän tekemisen sijasta virittelin tänään eMacin Mac-on-Linuxiin Mac OS 9:n. Siinä missä OS X jotenkin toimi, ainakin sinne päin ja hieman hitaasti, niin vanhempi käyttisversio on puolestaan lähes 100% aito kokemus. Kaikki lähti toimimaan helposti, mitä nyt piti vaihtaa paikasta /usr/share/mol/config/molrc.post openbios muotoon of. Olin jo aiemmin tehnyt grafiikkatilat OS X:ää varten ja samat toimivat tuossakin heti. 16-bittisen grafiikkatilan bitit ovat jotenkin väärin, mutta miljoonilla väreillä — joita muutenkin tulisi käytettyä — en huomannut mitään ongelmia. Viimeinen kompastuskivi oli äänien puuttuminen, mutta MOLAudion asentamalla ja ulostulon valitsemalla sekin ratkesi. Ctrl-alt-F7/F8 vaihtaa näppärästi Linuxin ja OS 9:n välillä.
Kokonaan toinen kysymys onkin, tekeekö käyttiksellä enää mitään edes lelumielessä. Puutelistalla ovat mm. aito moniajo, muistinsuojaus ja komentorivi. Jotkin vanhat ohjelmat kuten Photoshop tai Freehand saattaisivat olla vielä käyttökelpoisia, mutta esim. www-selaimet ovat jo ikävästi ammoisia versioita. Tuorein löytämäni oli iCab, joka on kuitenkin shareware eikä muutenkaan ihan kaikessa pärjää tuoreille selaimille. Sillä kuitenkin sain luvan pärjäillä. Paljon huonompi kokemus olikin sitten C/C++-kehitysympäristö Macintosh Programmer’s Workshop (MPW), jolla yrittelin epäonnistuneesti kääntää edes yksinkertaista SDL-testiohjelmaa. Linkkaus ei tunnu menevän millään läpi ja koko ympäristö on logiikaltaan varsin häiriintynyt; sieltä terminaalin ja graafisen käyttöliittymän välimaastosta, molempien huonoja puolia keräillen. Esim. make-komento ei suinkaan käännä mitään, vaan pelkästään tulostaa komennot ruudulle. Käskyn antamiseksi ei riitä enter, vaan tarvitaan omppu-enter jne. jne. Tuosta on aikanaan pyydetty jopa ihan rahaa, nykyään MPW:n voi ladata ilmaiseksi.
edit: nyt meni kyllä lopullisesti käämit tuon MPW:n kanssa. Kun rupesin saamaan Makefilet kuntoon, niin seuraavaksi tuli näpeille kääntäjän rajoitusten suunnasta. Merkkijonon maksimikoko on 16 kilotavua ja vaikka annoin ohjelmalle gigan muistia käyttöön se ei pystynyt kääntämään edes nuhaista seitsemän megan C-tiedostoa.
April 3rd, 2009
Qemu ei jaksa ja VirtualBox ei tahdo, joten koitin sitten kolmatta vaihtoehtoa. Sopivan buutti-cd:n valitsemalla BeOS 5 PE Max Edition lähtikin käyntiin VMWare Playerin alta Linuxissa. Ensinnä yrittelin Server-versiolla, mutta se ei tahtonut toimia Debian Testingissä millään kohtuullisella säätämisellä. Playerillähän ei voi tehdä virtuaalikoneita eikä levytiedostoja, mutta netistä löytyi apu helposti: EasyVMX:llä täytetään webbilomake ja se luo lennossa zipin, jossa on kaikki tarpeellinen. Äänet kakovat hieman tässäkin, mutta se saattaa johtua tuosta kurjasta usb-äänikalikasta ja ALSAsta. Grafiikkatila tuli kauniisti VMWarelta ja sain BeOSin koko ruudulle natiivilla 1280×800-tarkkuudella. Näppäimistö vähän sinne päin, mutta riitti perussetin porttaamiseen ja testaamiseen. Virtuaalinen verkkokortti toimi raivostuttavan huonosti (jostain syystä vmxnet-ajuri ei latautunut BeOSissa) ja niinpä jouduin pahimmillaan splittaamaan valmiit paketit megan palasiksi niiden lähettämiseksi verkon kautta. Scp ei edes yrittänyt toimia.
April 1st, 2009
Uusimpana tulokkaana luettujen läjään siirtyi Lev Manovichin The Language of New Media, joka olisi muutenkin pitänyt lukea luultavasti jo aikapäiviä sitten. Kirja on kohtuullisen tuore, vuodelta 2001, joten sitä ei tarvi ajatella minään pelkkänä historiallisena merkkipaaluna vaan asioiden voi katsoa olevan vielä ajankohtaisia, vaikkei Internetin nykyilmiöistä vielä tuolloin ollutkaan tietoa. Manovich käsittelee uuden median ilmiöitä pääosin kuvallisen kerronnan perspektiivistä ja ennen kaikkea historiallisessa perspektiivissä. Sekalaisten havaintojen lisäksi ehkä juuri tuo historian käsittelytapa on se, mitä voisin itsekin hyödyntää. Kirja on kohtuullisen helppolukuinen ja asiat on mitä ilmeisimmin tarkoitus selittää lukijalle, joten se sopii vähemmänkin tekniselle lukijalle.
Manovichilla on epäilemättä iso luettujen kirjojen kasa kotona, sillä viittauksia satelee niin taidehistorian, tekniikan kuin sosiologiankin suuntaan. Hän on elänyt nuoruutensa ja opiskeluaikansa Neuvostoliitossa, mikä antaa mielenkiintoista perspektiiviä aiheeseen: pioneerien joukossa näkyy länsinimien lisäksi myös Itä-Euroopan nimiä, joiden arvoa ei välttämättä ole lännessä tunnustettu. Suurta hehkutusta saa mm. avantgardisti Dziga Vertov, jonka Man With a Movie Camera toimii esimerkkinä monenlaisesta kuvallisesta kerronnasta koko kirjan ajan. Uuden median kerrontaa ja kuvallista ilmaisua verrataan muun muassa renessanssimaalareihin, montaasitaiteeseen, teatteriin ja elokuvaan.
Etenkin elokuva tuntuu olvan Manovichille rakas aihe ja sanoma tuntuukin olevan pelkistetysti se, että kaikki uuden median ilmaisukeinot on nähty jo jonkun aikakauden elokuvissa. Kirjoittajan rinnastuksen mukaan ohjelmointi on uuden median kontekstissa narratiivin tekemistä ja data/tietokanta puolestaan narratiivin tarvitsemaa materiaalia. Useat uuden median artefaktit kuten www:n Manovich luokittelee tietokannoiksi vailla narratiivia ja hierarkiaa. Monenlaisia muitakin hyviä havaintoja tulee vastaan matkan varrella: neliskulmaisen näytön pitkä historia alkaen maalaustaiteesta, digitaalisen tiedon loputon muokattavuus ja vanhan materiaalin postmoderni uudelleenkäyttö.
March 31st, 2009
Halusin ajella tässä alumiini-Macbookissakin Linuxia sekalaisten ohjelmien takia ja myös ihan silkasta mielenkiinnosta. Ensimmäinen yritelmä oli USB-muistitikulle ja kaikki näyttikin menevän hienosti — joskin todella hitaasti — siihen saakka, kunnes piti buutata. rEFit ei siihen suostunut, joten Linuxille oli etsittävä tilaa muutenkin täydeltä kovalevyltäni. Boot Campin apuohjelmalla voi tehdä osioinnin kätevästi lennossa …paitsi jos levy on täysi ja fragmentoitunut kuten omani. OS X:n mukana ei tule mitään defragmentoijaa, joten lopulta ostin verkosta iDefragin, joka tunteja jurnutettuaan sai levyn loppupään tyhjennettyä asianmukaisesti, jonka jälkeen osiontikin jo onnistui ja Debian testing lähti asentumaan näiden ohjeiden mukaisesti.
- Monissa ohjeissa viitataan rEFItiin, mutta jos koneessa on vain OS X ja Linux, niin ei sitä mihinkään tarvita. Alt pohjassa buuttaamalla pääsee normaaliin käyttiksenvalintaan ja Windows-vaihtoehto käynnistää Linuxin LILOn avulla.
- Ohjeiden mukaan pitäisi laittaa AMD64-kerneli käyttöön, mutta kone ei edes buutannut sillä loppuun asti, joten sen autuus jäi kokematta.
- Verkkis ja muutkin peruslaitteet tunnistuivat hyvin asennuksessa — langattoman verkon kanssa en ruvennut edes yrittelemään toistaiseksi. Ohjeiden mukaan sen pitäisi onnistua, mutta nyt ei ollut juurikaan tarvetta.
- Alumiini-Macbookeissa on Nvidian 9400M-piiri, jota firman uudet binääriajurit tukevat oikein komeasti. OpenGL toimi ja 2D-kiihdytys samoin. GL oli jopa aavistuksen verran nopeampi kuin OS X:n puolella.
- Ääniä en saanut millään valtakunnan konstilla toimimaan ALSAn ajureilla. Paras netistä löytynyt yritelmä sai aikaan rutisevaa ja pätkivää ääntä; muilla vaihtoehdoilla syntyi lähinnä syvää hiljaisuutta. Kerneliversiolla lienee asian kanssa tekemistä ja kaiken kaikkiaan ihan sillä, että rauta on vielä hiukan liian tuoretta.
- Halvalla usb-äänikalikalla äänet toimivat, tosin tuuttasivat korvaan tolkuttoman kovalla. ALSAn Softvol auttoi tähän ongelmaan.
- Suomalainen Macbook-näppäimistö löytyi suoraan Gnomen säätöpaneelista. Ihan täysin valmis näppäinkartta ei toiminut (haluamallani tavalla), joten laitoin vielä lisäasetuksina vasemman altin ja “Windows-näppäimen” vaihdon ja Gnome-sessioon xmodmapilla vasempaan alttiin ISO_Level3_Shiftin, jolloin erikoismerkit saa Mäkkityylisesti ja omppu toimii alttina. Muistaakseni näin: xmodmap -e “keycode 64 = ISO_Level3_Shift”. Pienempi ja suurempi kuin -napit eivät toimineet nekään suoraan, joten: xmodmap -e “keycode 49 = less greater”
- Linux ei osaa toistaiseksi kirjoittaa HFS-osioille, jos niissä on journalointi päällä. Eli joko journal pois tai sitten ro-mounttaus Linuxin puolelta.
- Debian testingin mukana tuleva pommed on hieman rikki, sillä se vaatii uudemman version libpci:stä kuin mitä käyttis tarjoaa. Pommedin avulla voi kontrolloida mm. taustavaloa, hiiripädiä ja ylärivin erikoisnäppäinten toimintaa. Eject toimi ilman pommediakin suoraan.
- Edistyneempien läppäriominaisuuksien kuten Bluetoothin, sleepin, hibernaten tai virransäästöjen kanssa en ruvennut pelaamaan. Kone toimi normaalisti akulla ja näytti latauksen yläpalkissa automaattisesti asennuksen jälkeen.
- Nopea on.
March 29th, 2009
Ei varmaan pitäisi olla yksistä laseista näin innoissaan, mutta olen kuitenkin 🙂 Tänään kävin lopulta ostamassa paikallisen kauppakeskuksen lasiosastolta aromilasit tequilaa varten. Huvittavaa sinänsä, että ne on valmistettu Saksassa ja sitten kuskaan ne täältä takaisin Eurooppaan. Paitsi että nuo ovat nätit, niin uskoisin niistä olevan oikeastikin iloa: normaalissa caballitossa kun ei ole juuri tilaa tequilasta haihtuville höyryille, niin tuoksuttelu on sellaisesta asteen vaikeampaa. Itse makuun sinänsä en usko lasin dramaattisesti vaikuttavan, vaikka voihan juoma periaatteessa hengittää tuollaisessa hieman eri tavalla, etenkin kun sitä kädessä pyörittelee.
Noin Meksikosta ja Cuernavacasta muuten: tämä kun on tällainen lomakaupunki etenkin Mexico Cityn asukeille, niin meno on välillä sen mukaista. Tuossa ikkunan alla puutarhassa on vähän joka viikonloppu bileitä ja niiden jälkeen paikassa on yleensä reippaasti roskaa ja musiikkiahan tietysti voidaan soittaa kuinka kovaa tahansa kuinka myöhään tahansa. Kaipa tämä on joku kulttuuriero jälleen? Kärjistäen minä olen luultavasti se kuivakka skandinaavi, joka nyrpistelee muiden pikku hauskanpidolle — mutta vastaavasti meksikaaneilla on sitten hällä väliä -asenne, joka näemmä oikeuttaa remuamaan muiden voinnista välittämättä.
March 29th, 2009
Next Posts
Previous Posts