Tällekin vuodelle pieni retrospektiivi, jotta muistan edes itse, mitä kaikkea on tullut tehtyä. Viime vuoteen verrattuna näyttäisi siltä, että demo- sekä koodihommat jäivät hieman paitsioon, ja vuosi kului pikemminkin ammatillisissa merkeissä.
Skenekoodaukset
- Olipas hiljaista. Teron ja Yzin kanssa kyhättiin sentään ensimmäinen Spectrum-produ, The Unhanged, jossa huomattavaa on lähinnä pitkään suunniteltu ja hierottu spriterutiini.
- Toinen pikku kontribuutio oli Fit for Autopsy -kokoelma, joka sisältää moderneillakin koneilla jälleen toimivia vanhoja Fit-produja
- Jotain sekalaista räpellystä QL:lle, Panasonicille, Vectrexille ym. marginaalilaitteille, mutta ei mitään varsinaista julkaisua
Kirjoituksia
- Petrin kanssa konesota-artikkelit IEEE Annals of History of Computingiin ja Tekniikan Waiheisiin
- Antin kanssa toimitettu WiderScreenin erikoisnumero Skenet – Scenes, jossa myös oma artikkeli
- Ohjaamastani opinnäytteestä tehty yhteispapru Koreassa pidettyyn laivanrakennuskonffaan (!)
- Skrolli 3/2104:ään Teron kanssa populaaripätkä mätkintäpeleistä
- Lopultakin pihalle saatu, Antin kanssa tehty kirjanluku Springerin Hacking Europe -kirjaan
- Agricolaan kirja-arvostelu Generation 64:stä
- Pelitutkimuksen vuosikirjaan Chesmac-katsaus Manun kanssa
- Suomen Paviljongista duunissa kirjoitettu luku kansallisarkiston Pro Patria 1 -näyttelykirjaan
- Omituisena sivuraiteena Teron kanssa kirjoitettu luku Etnomusikologian vuosikirjaan
- Skrolliin pari pientä pätkää (1, 2)
- Tänä vuonna saattaa vielä niukin naukin ehtiä pihalle töissä kirjoiteltu Journal on Computing and Cultural Heritagen artikkeli
Elektroniikkaa
- Tänä vuonna pääsin huomattavasti paremmin ineen elektroniikan rakenteluun. Suurin projekti oli Panasonicin siirtomokkula Panana.
- Panasonicille syntyi lisäksi 8 kilon lisämuisti
- Kyhäsin myös UNO2IEC:n, joka tosin on jäänyt olemattomalle käytölle
- Amstrad CPC:lle dual-CRTC – nythän toimii demot!
Laitehankintoja
- Kummallisimpana tulokkaana MicroBee (thx Mikolle)
- Jossain määrin nostalginen Sharp MZ-800 QuickDisk-asemalla
- Lopultakin Apple IIc, jota ei tosin ole paljon ollut aikaa räplätä
- Spectrumille monipuolinen ja -mutkainen Interface 1bis
- QL:lle QL-SD-kortinlukija – hyvästi Microdrive-räkä
- Spectrumille Wonder AY -kortti
- MSX:lle V9990 PowerGraph (GFX9000-klooni)
- Muuta hieman tavallisempaa tauhkaa, kuten PPC-Mini, Canon X-07, A600 ja kasa Arduinoja
Vuoden eräs kohokohta oli Manun kanssa uudelleen löydetty vanhin kaupallinen kotimainen tietokonepeli, Chesmac, joka sai näkyvyyttä valtamediassakin. Vammala Party täytti 20 vuotta. Länkkäreitä on tullut katseltua (ja hankittua) aika hulvattoman paljon – tähän mennessä noin 160 kappaletta – mutta kirjoitan niistä sitten luultavasti ihan oman postauksensa. Eipä tämäkään ollut lopulta niin turha vuosi, kuin miltä näin lopussa tuntui 😉
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Canon X-07
-
-
QL-SD (and dust)
-
-
Hirttämättömät
December 25th, 2014
Taisi olla ensimmäinen kerta, kun sain katseltua läpi jonkun ohjaajan koko tuotannon. Kyseessä siis tietysti Sam “Pekkis” Peckinpah, joka oli entuudestaan tuttu lähinnä länkkäriensä vuoksi. Tässä totaalisen subjektiivinen ranking-listani Pekan leffoista (mukana myös tv-leffa Noon Wine):
- The Wild Bunch (1969) – Yllätyksetön valinta, mutta minkäs teet, kun tämä vaan on paras
- The Ballad of Cable Hogue (1970) – Harvinaisen humoristinen ja lupsakka länkkäri, joka osoittaa, että Pekka haltsasi farssinkin
- Straw Dogs (1971) – Junttilan ahdistava tunnelma puskee ruudulta aidosti läpi
- Cross of Iron (1977) – Raadollista sotaa, pikkiriikkisen arvattava ja ylipitkä lopusta
- Ride the High Country (1962) – Pekan länkkärien parhaasta päästä tämäkin revisionismeineen
- Pat Garrett and Billy the Kid (1973) – Pitäisi katsoa jo uudestaan, meni pitkälti ohi
- Bring Me the Head of Alfredo Garcia (1974) – Meksikonostalgiaa ja happoilua, jees jees
- The Getaway (1972) – Ei mikään merkkiteos, mutta kelpo rikostarina kuitenkin. Keskivaiheilla toisteinen.
- Noon Wine (1966) – Lyhyt, mutta mukava pätkä
- Junior Bonner (1972) – Villi länsi loppuu taas kerran, lähinnä perhedraama
- Convoy (1978) – Ajellaan rekalla ja ajellaan rekalla, esi-Tarantino
- Major Dundee (1965) – Tämä jätti kylmäksi, ei edukseen erottuva ratsuväkitötöily
- The Deadly Companions (1961) – Varhainen tekele, tyyli on vielä hakusessa
- The Osterman Weekend (1983) – Jää niin kovin sekavaksi
- The Killer Elite (1975) – Ikävää metailua ja melko mitäänsanomaton juoni, ei sytytä tämäkään
Työn jälki on ollut totisesti hyvin vaihtelevaa. Joskus ongelmana lienee ollut lähtökohtaisesti huono käsis. Vanhimmille pätkille voi antaa monenlaista anteeksi oppivuosien nimissä, mutta jonkinlainen notkahdus tapahtui myös loppua kohti; Pekkiksen parhaat vuodet ajoittuvat selkeästi 1970-luvun alun molemmin puolin. Jonkin verran järjestykseen vaikutti epäilemättä krooninen länkkärifanituksenikin.
Lopuksi haastan Petri S:n ja Tero H:n tekemään vastaavan listan 🙂
December 21st, 2014
Rauhaisaa joulunaikaa kaikille pienen PETSCII-räpellyksen saattelemana!
December 21st, 2014
Ylimääräisenä pikku joululahjana tuli juuri tieto, että Etnomusikologian vuosikirja 2014 on juuri ilmestynyt. Teron kanssa näpytelty luku on nimeltään Jokohaman Jennystä Ladyboyhin: Kaukoidän kuvia suomalaisen populaarimusiikin historiassa 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Kuten nimestä voinee päätellä, käsittelemme sitä, miten Itä- ja Kaakkois-Aasiaa on kuvattu kotimaisessa populaarimusiikissa, kuten tangossa, taistolaislauluissa ja vaikkapa rapissa.
Idea syntyi alkujaan täysin sivutuotteena, kun pöyhimme kungfu-, ninja- ja karatepelejä Kungfumestarit kuvaputkella -artikkeliamme varten: ajankuvan rakentamiseksi lisäsimme aikajanalle myös historiallisia tapahtumia ja populaarikulttuurin ilmiöitä kuten musiikkia. Jossain vaiheessa kappaleita alkoi olla niin paljon, että ne rupesivat vaikuttamaan jo itsessään riittävän suurelta kohteelta. Kumpikaan meistä ei ole mikään musiikintutkija, joten alan kirjallisuuden kartoittamiseen meni oma aikansa – toisaalta näyttää siltä, että aineistolähtöinen sisältöanalyysi+teemoittelu on vakaa pohja monenlaisten eri medioiden tutkimukseen.
December 19th, 2014
Here’s a little map I made with Tero H. It’s about the opening scene of Leone’s Classic Once upon a Time in the West. A few hours of sketching and viewing the shots lead to this:
And a high resolution pdf version. Plenty of little details missing here and there, and some distances are probably a bit skewed. However, it’s a good start and helps to place the events in their respective places. We tried to figure out the directions too, but they seem rather impossible to decipher, as the sun jumps multiple times during the scene (check for example what happens when Harmonica talks for the first time). Feel free to use the piccy as you see fit.
November 30th, 2014
Saarikosken Petrin kanssa kirjoittamani “Mun kone on parempi kuin sun romu”: Suomen konesotien vaiheita yleisönosastosta internetiin on nyt ladattavissa tästä näin. Artikkeli käsittelee eri laitemerkkien kannattajien välisiä kahnauksia kolmen vuosikymmenen ajalta. Mukana ovat niin MSX vs. C-64, Atari ST vs. Amiga kuin PC vs. Mac -sodatkin. Laitteiden muutoksista huolimatta sotien perusluonne tuntuu pysyvän pitkälti ennallaan, vaikka sotiminen onkin siirtynyt lehtien palstoilta verkon foorumeille.
November 17th, 2014
V2 julkaisi juuri pikku katsaukseni Kourallinen pikseleitä, jossa esittelen pikaisesti seitsemän erilaista lännenpeliä historian hämäristä nykypäiviin. On niitä sittenkin tehty yllättävän paljon – aluksi länkkäripeleihin tutustuessani oletin, että niitä olisi enintään kymmeniä. Tällä hetkellä veikkaus on, että vähintään kolmesataa.
November 16th, 2014
Eilen tuli käytyä katsomassa Video Games Live -konsertti jäähallilla (kiitos vaan Turun yliopistolle). Kyseessähän on maailmalla kiertävä show, jossa esitetään video- ja tietokonepelien kappaleita sinfoniaorkesterille sovitettuna. Laivaa luotsaa Tommy Tallarico, videopelimusiikin säveltäjä itsekin. Helsingin keikalle oli värvätty Vantaan (“Won ton”) sinfoniaorkesteri ja kuoro. Katsomo oli noin puolillaan, joten mitenkään massiiviseksi ei kansansuosio lopulta noussut.
Kävijäkunta oli verrattain nuorta: suurin osa paikalle saapuneista lieni 20–30 vuoden ikähaarukassa. Facebook-sivulla oli kyselty toivekappaleita ja niitäpä sitten ilmeisesti pääosin soitettiinkin. Valitettavasti suuri osa oli niin nuskoolia – etenkin ihan kohtuuttoman paljon Final Fantasyä – ettei näin vanhalle patulle oikein syntynyt nostalgiawiboja kuin muutaman biisin kohdalla. Oli ohjelmassa sentään Sonic-potpurri, Mega Man, Earth Worm Jim, Street Fighter 2 ja Monkey Island. Tuoreempi musa oli välillä suorastaan noloa puuroista sankarirytinää, siinä missä vanhojen pelien melodiat toimivat tunnistettavuudessaan.
Vanhojen pelien visuaaleina näytettiin aitoja kaappauksia peleistä, mutta uudempien kohdalla lurahti epäilyttävästi mainosvideoiden puolelle. Halon, Skyrimin ym. tapauksessa rupesi mietityttämään, mitä tarkoitusta visuaalit oikein palvelevat. Toinen ärsyttämään jäänyt seikka oli heikko äänitarkkailu: kappaleista korostuivat kohtuuttomasti etenkin keskiäänet. Mukaan oli kuskattu myös Random Encounter -retrobändi, joka oli rehellisesti sanoen kaliiberiaan suuremmassa tapahtumassa.
Eipä tuo nyt turha keikka ollut: osa musiikista oli vetävää ja ehkäpä noiden uudempien pelien kohtaaminen oli jotenkin sivistävää. Ilmaislipulle tuli ainakin vastinetta, mutta jos olisin pulittanut sisäänpääsystä 50 euroa, niin suuhun olisi jäänyt lievä pettymyksen maku.
November 7th, 2014
Svenssonit tekivät kirjan, minä arvostelin. Eli Generation 64:n arvostelu juuri julkaistu Turun yliopiston Agricola-verkkopalvelussa: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=3633
November 7th, 2014
Bussissa haukattu tällä erää: Nuorisokulttuurista kulttuuriseen nuoruuteen. Tommi Hoikkalan kirja on kotimaisen nuorisotutkimuksen kulmakiviä ja selkeää luettavaahan tuo oli. Tutkimus perustuu etupäässä haastatteluihin sekä lehtiartikkeleihin. Sitten vuoden 1989 on paljon jo muuttunut ja tapahtunut, joten kirjassa käsitelty “mediayhteiskunta” on jotain aivan muuta kuin 2000-luvun tilanne.
Lähtökohtana on Birminghamin koulukunnan kulturalismi, josta Hoikkala kuitenkin tekee pesäeroa useista eri syistä; näyttää siltä, että 1980-luvulla CCCS:n viitoittama polku alettiin jo kokea rajoittuneeksi. 1980-luvun Suomen tapauksessa olisikin vaikeaa nähdä nuorisokulttuurit jonkinlaisena työväenluokan reaktiona, siinä missä 1960-luvun Englannissa asetelma on voinut ainakin jossain määrin vastata todellisuutta. CCCS:ää on sittemmin kritisoitu olan takaa ja hartaasti, joten ei tässä siitä sen enempää.
Erilaisten tekstien kautta Hoikkala rakentaa kuvaa, ei niinkään nuorisosta itsestään, vaan siitä, millaisia merkityksiä nuorisoon liitetään ja miten eri toimijat puhuvat nuorista. Nuorisotyöntekijän puhetapa on erilainen kuin toimittajan, ja aikuiset käsittelevät aiheita hyvin eri tavalla kuin nuoret itse. Eräs mielenkiintoisimpia teemoja on nuoruuden tarinallistaminen, jossa – ohjauksen ansiosta – lapset selviävät hankalasta ikävaiheesta ja päätyvät aikuisiksi kunnon kansalaisiksi. Omaan tutkimukseeni ottaisin kirjasta mukaan ainakin “nuoruuden” vaikean määrittelyn ja erilaisten toimijoiden moniäänisyyden.
November 7th, 2014
Next Posts
Previous Posts
