Kaikenlaisia listoja on hauska kirjoitella, joten pistetään tällä kertaa parin vuoden länkkärien koluamisen jälkeen Kymmenen katsomisen arvoista länkkäriä. Yritän olla tasapuolinen, mutta odotettavissa voi olla sittenkin hivenen Clintin yliedustusta. Sen suuremmitta selittelyittä aikajärjestyksessä:
- Sheriffi (High Noon), Fred Zinnemann, 1952
- Rio Bravo, Howard Hawks, 1959
- Seitsemän rohkeata miestä (The Magnificent Seven), John Sturges, 1960
- Mies joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance), John Ford, 1962
- Hyvät, pahat ja rumat (Il buono, il brutto, il cattivo), Sergio Leone, 1966
- Hirttäkää heidät! (Hang ‘Em High), Ted Post, 1968
- Huuliharppukostaja (C’era una volta il West), Sergio Leone, 1968
- Hurja joukko (The Wild Bunch), Sam Peckinpah, 1969
- Ruoska (High Plains Drifter), Clint Eastwood, 1973
- Lainsuojaton (The Outlaw Josey Wales), Clint Eastwood, 1976
Huhhuh. Vaikea pitäytyä kymmenessä – monta suosikkia oli pakko pudottaa kylmästi pois – mutta säännöistä ei tingitä 🙂 Listasta tuli oikeastaan aika konservatiivinen ja ennalta arvattava, minkä ei kuitenkaan tarvi olla huono juttu, sillä hyvät leffat ansaitsevat kiitosta huolimatta siitä, onko niistä tullut kliseitä tai ei.
August 26th, 2012
Hankin keväällä kertarytinällä kaksikin Amstrad CPC 6128:aa, koska en oikein luottanut siihen, että saisin yhdellä yrittämällä toimivan. Toinen oli englantiversio CRTC0:lla ja toinen hiukan eksoottisemmin espanjaversio CRTC1:llä. Ammuskene on jossain määrin jakautunut näyttöpiirien suhteen – on nimittäin olemassa produja, jotka ehdottomasti vaativat jomman kumman CRTC:n. En saanut enkkukoneella ajettua esimerkiksi From Scratchia. 3″ korpuille on mälsä yrittää kirjoitella mitään netistä ladattua, mutta HxC teki elämästä helpompaa.
Kun enkkukone osoittautui toimivaksi, niin spaniardi unohtui puoleksi vuodeksi töihin retrohenkiseksi työpöydän koristeeksi. Nyt tarjoutui kuitenkin tilaisuus myydä El Ammu hyvään kotiin, joten ei muuta kuin masiina testiin. Ensimmäinen silmin havaittavana ero kahden koneen välillä on tietysti näppäimistön kieli. Espanja on sen verran suuri kielialue, että sille kannatti tehdä oma näppäimistönsä (tai sitten kyse oli tuontipolitiikasta tms.). Niinpä omana nappinaan on mm. ñ ja toimintonäppäimissä lukee mais, intro, copia jne. Kuoretkin on tehty kokonaan omat eikä pelkkä näppäimistö, sillä liittimien kuvaukset ovat espanjaksi. Ehkä suurin yllätys oli se, että näppäimistöissä on täysin erilainen tuntuma: brittikoneessa on hieman muovinen mutta ihan käyttökelpoinen näppis, kun taas spaniardissa jäykkä, jota saa todella punnertaa.
Noh, ei muuta kuin piuhat kiinni ja kones käyntiin. Kuva tuli, ääntä kuului ja näppäimistö toimi, mikä oli melkein enemmän kuin uskalsin toivoa. Sitten alkoikin säätörumba, sillä levari ei edes inahtanut. 12 voltin piuhasta oli liitin rikki, mutta laatikoita penkomalla löytyi onneksi juuri sopiva korvike, mikä ei kuitenkaan tilannetta kohentanut. Siispä HxC kiinni ja uusi yritys. Tunnelma lähestyi aallonpohjaa, kun HxC:kään ei ladannut yhtään mitään – onko tässä jotain oikein kunnolla rikki? Iso-Britannian edustaja ajeli puolestaan ohjelmia aivan iloisesti samoilla asetuksilla.
HxC:n toimimattomuus selittyi lopulta sillä, että ulkoisen levyaseman liitin oli yksinkertaisesti törkyinen vuosia varastossa pölyynnyttyään. Sisäisen levarin toimimattomuus oli silti huono merkki. Tulin testanneeksi yleismittarilla eBaystä hankitun kotitekoisen muuntajahökötyksen ja kävi ilmi, että 12V oli kylmänä huonon juotoksen vuoksi. Kolvi kuumaksi ja vualaa: kaikki toimii! Seuraavaksi piti vielä opetella, miten kopioidaan muistikortilta image oikealle korpulle. Ratkaisu löytyi lopulta CP/M Utilities -levyltä, jossa majailee disckit3. Siinäpä se, kone on lähtövalmis, ¡Hasta luego!
August 23rd, 2012
Jäi eilisestä satsista vielä jokunen yli, joten laitetaan loputkin. Vähintäänkin kummallisia otoksia sakista löytyy – vaikea keksiä, missä tilanteessa nuo olisivat luonteva kuvavalinta. Bisnesmiehiä on mukana hämmästyttävän paljon, mikä alkaa haiskahtaa jonkun sortin kliseeltä (tähtää korkealle, tähtää tulevaisuuteen, uravalinnan napakymppi tms.).
(Mikä näissä muka pielessä on? Ihan oikealtahan ainakin osa näyttää. Tyyppivikoja ovat oikeakätisen jousi vasenkätisellä, jänteen vetäminen koko nyrkillä, nuolen pitely peukalo-etusormiotteella, nuoli väärällä puolella jousta tai tähtäimen päällä, jousi ylösalaisin/vaakasuorassa, nuolen kannattelu etusormella, alaspäin osoittava vetokäden kyynärpää ja puuttuva nuolihylly)
July 30th, 2012
Allaolevista hömppäkuvista voi tehdä muitakin päätelmiä, kuin että kuvaajat ja mallit eivät tiedä lajista juuri mitään. Jostain syystä noita otoksia on kuitenkin kuvapankit väärällään, eikä varmastikaan pelkästään jousiammunta-aiheisten juttujen täytteeksi. Millaista symboliikkaa kuviin on ladattu: mitä merkitsevät jousi ja nuoli?
- Metsästystä ja vaaraa – mm. nainen jousineen puun takana piilossa
- Tarkkuutta, taitoa sekä keskittymistä – pukumiehet ovat selvästi päteviä tyyppejä, samoin mustiin pukeutunut nainen
- Tulevaisuuteen tähtäämistä – samat pukumiehet, nuo tulevaisuuden tekijät
- Klassista kauneutta – kauniisti kaartuva jouskari puolialastomien naisten käsissä
- Atleettisuutta ̣– stadionilla ampuva anorektikko sekä yläosaton lonkkareineen
- Alkukantaista eksotiikkaa – mm. oksilla koristeltu bikinibeibi
- Aggressiota ja voimaa – etenkin miesten kuvat
- Historiaa ja mystiikkaa– “keskiaikaisiin” kaapuihin puketuneet naiset, haltiat
- Lapsuuden nostalgiaa – pikkupojat kömpelösti yrittelemässä
- Kokemuksen tuomaa varmuutta – ikäihmiset ja jousi
- Harrastuksissa rentoutumista – lunkit ampujat ulkona, aurinkokin paistaa
- Komiikkaa – tarkoituksellisen kömpelöt ammuskelijat, vastakohtana taidolle, tarkkuudelle ym.
Tulipas niitä paljon. Paljon tiivistyy sanapareihin mies-nainen, moderni-historiallinen, nuori-vanha, osaava-kömpelö, hyökkäävä-rauhallinen, rento-keskittynyt, vahva-heikko sekä luonnollinen-keinotekoinen. Erääksi lukumenetelmäksi soveltuisi myös skemaattisuus-ikonisuus-jatkumo: kuinka keinotekoinen tai aito tilanne on ja miksi? Onko mukana synteesiä, abstrahointia ja selittävyyttä?
July 30th, 2012
Eipä näihin paljon lisättävää, katsokaa itse. Sen verran voisi yrittää ottaa lajista selvää ennen näpsyn ottamista, ettei vaikkapa jääkiekkoaiheiseen kuvaan laitettaisi luistimia käsiin ja kypärää jalkaan. Kyllä näistä ainakin yhdet naurut irtosi.
July 29th, 2012
Tulee hieman luddiittifiilis, kun myönnän, että en ole ennen tätä kesää lähettänyt YouTubeen videon videota itse. Yritin aikanaan tehdä tunnuksen, mutta se meni jostain syystä pieleen, eikä minulla ollut Linuxiin tai Mäkille kunnollista videoedikkaakaan asennettuna. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että Google-tunnarini oli muuttunut YouTube-kelpoiseksi ja kun vielä asentelin Linuxille viikko sitten Kdenliven (sekä totuin sen kummallisuuksiin), niin homma lähti lopulta käyntiin. Tähän asti olen gräbbäillyt lähinnä vanhoja Fit- ja Vammala party -produja, joita voi katsella kanavalta.
Mitenkään ongelmatonta tuubin kanssa säätäminen ei ole ollut: upload-kikkale ottaa kyllä vastaan ihan mitä hyvänsä formaattia ja kuvakokoa, mutta lopputulos voi olla hirveän huono. Etenkin 50 Hz liikkuvat pehmeät retrokoneiden efektit tökkivät ikävästi ja muutenkin kuvanlaatu menee usein melkoiseksi mössöksi. Lähtöpäässä on vielä suurempia haasteita, kun yrittää saada vanhoista MS-DOS- ja Linux-tuotoksista jotain järkevää videota ulos. DOSBoxin videokaappaus on verrattain hyvä, mutta se saattaa hidastaa itse demoa liikaa eikä se pärjää kummallisten ruututilojen kanssa. Linux-tuotoksia olen kaapannut jokseenkin onnistuneesti gtk-recordMyDesktopilla, jonka pitäisi saada myös äänet mukaan. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan, vaan musiikit on pahimmillaan tallennettava toiselle koneelle ihan piuhan yli äänittämällä. Kdenlivessä ei ole valmiina sopivia profiilia kummallisille vanhoille näyttötiloille, mutta onneksi niitä on helppo tehdä itsekin.
Positiivisesti ajatellen tässä tulee sentään tehtyä hyödyllistä taltiointia, etenkin kun ne hyvälaatuiset sössimättömät videot laittaa talteen. Vanhoja demoja ei voi yleensä ajaa ilman työlästä emulaattorien kanssa tusaamista, joten video on monessa mielessä hyvä vaihtoehto. Tuubiin on helppo laittaa linkki ja sitä kautta saavutettavuus paranee, kun nykylaitteista käytännössä kaikki pystyvät sieltä pätkiä toistamaan.
July 26th, 2012
It seems that someone decided to change the default audio codec of Kdenlive to a broken AAC implementation, which produces awfully noisy output. Here’s one straightforward way to fix it in Ubuntu (run the following lines as root):
cd /usr/share/kde4/apps/kdenlive/export
cp profiles.xml profiles.xml.save
cat profiles.xml.save | sed 's/aac /libmp3lame /' >profiles.xml
Works for me! It could be possible to replace the bad AAC plugin with the previous one, apparently better, libaac. I didn’t bother to look so deeply into it, but tell me if you did. This is something they should definitely fix, since at the moment there’s no point in encoding anything in H.264.
July 24th, 2012
Viikonlopun onnistumisesta innostuneena piti kokeilla Lubuntua vielä 15″ PowerBookiini, kun kerran 12.04 tukee PPC:tä oikein virallisesti. Tästä projektista ei tullut ihan samanlainen voittokulku. Lähdetään hyvistä uutisista:
- Käyttis meni ineen ilman mitään buuttiparametrien tm. kanssa räpläämistä ja osasi asentua suoraan entisen Ubuntun päälle. Jopa päivitys olisi ollut mahdollinen.
- Sleep, yllättävää kyllä, toimii
- LibreOffice, Gimp, Kdenlive ym. isot softat tuntuvat pyörivän nopeasti (koneen iän huomioiden)
- 2D-kiihdytys asentui toimivaksi ja video-overlaykin oli kunnossa
Ja sitten niihin ongelmiin, joita riitti ihan kotitarpeiksi:
- Langaton verkko ei asentunut suorilta, mutta firmware-b43-installerin laittamisen jälkeen heräsi
- 3D-tukea ei saa oikein mitenkään, jollei rupea kaivelemaan vanhoja komponentteja uusien tilalle
- Selainpuolella on hieman hissua. Firefox 14 on periaatteessa ok, mutta asteen verran raskas ja sen JavaScript on hidas. Midori on keveämpi, mutta ei mitenkään hullun nopea sekään. Google Docs ei sillä edes toiminut. Lubuntun PC-version mukana tulee oletusselaimena Chromium, joka on todellinen kämäkoneen ystävä.
- Äänet eivät toimi suoraan, mikä oli suorastaan ei-toivottu tuulahdus kaukaa menneisyydestä. Vakiona asentuu väärä moduuli snd-powermac, joka piti ottaa veks ja laittaa /etc/modulesiin:
snd-aoa
snd-aoa-i2sbus
snd-aoa-fabric-layout
snd-aoa-codec-onyx
- Joillakin koneilla viimeisen moduulin tilalle ehkäpä snd-aoa-codec-tas. ALSAn voluumit kannattaa käydä tuttuun tapaan katsomassa läpi, jos ei mitään tule pihalle.
- Huawein E220-mokkulakaan ei toiminut. Viimeksi piti asentaa usb-modeswitch, mutta nyt se piti vuorostaan ottaa pois 😕
- Ulkoiseen näyttöön ei tuntunut tulevan kuvaa DVI:n kautta ainakaan asetustyökaluilla
- Lämpötilasensorit näkyvät kyllä tiedostoissaan, mutta palkissa oleva appletti ei niitä ymmärtänyt
- Ikkunamanagerina toimiva OpenBox vetää jökkiin, kun yrittää ajaa xmodmapin. Kyllä se siitä toipuukin, mutta minuutin odottelu on hieman liikaa. Paikasta /etc/xdg/lxsession/Lubuntu/autostart ajettuna meni paremmin.
Lubuntun pitäisi olla ainakin kevyt, mutta en huomannut mitään käytännön eroa aiemmin asentamaani vanhahkoon Ubuntuun. Lubuntun rautatuki oli asennuksen jälkeen suorastaan huonompi, joten eipä tuota voi suositella kuin varauksella. Pöytäkoneeseen menisi luultavasti paremmin.
July 19th, 2012
Manun innoittamana otin enemmän ja vähemmän onnistuneet “tuotekuvat” Game Park -käsikonsoleistani. Pelipuistoa tuntemattomille kerrattakoon lyhyesti, että korealainen Game Park julkaisi vuonna 2001 GP32:n, ARM-pohjaisen pelikonsolin, jonka nosti maailmanmaineeseen avoin kehitysmalli. Ensimmäisessä mallissa oli todella pimeä näyttö (vrt. GBA), joka päivitettiin parempaan FLU-versiossa (Frontlight Unit) ja vielä paremmaksi BLU:ssa (Backlight Unit). Kaikissa kolmekakkosissa oli tiettyjä teknisiä ongelmia, kuten löperö joystick ja tukkeutuva väylä, mistä huolimatta laitteen ympärille syntyi aktiivinen harrastajayhteisö. Itsekin porttasin ja tein GP32:lle demoja yhdessä vaiheessa.
Game Park jakaantui kahtia, kun suuri osa firman insinööreistä lähti kävelemään ja perusti GamePark Holdingsin. Molempien puoliskojen piti tekemän uusi konsoli, mutta lopulta vain GPH sai mitään aikaiseksi. GP32 pyöri vielä oman yksinkertaisen käyttöjärjestelmänsä päällä, mutta seuraava malli eli GP2X (2005) sisälsi jo Linuxin, mikä helpotti ohjelmien porttaamista ja teki laitteesta periaatteessa muutenkin hyvän open source -kansalaisen – tai näin olisi ollut, mikäli GPH ei olisi nihkeillyt työkalujen ja päivitysten kanssa siinä määrin, että harrastajat ottivat ohjat omiin käsiinsä. GP2X:ssä oli peräti kaksi ARM-suoritinta, jotka pystyivät kohtuullisella säätämisellä toimimaan myös rinnakkain. Ensimmäinen malli oli musta (F100) ja toinen valkoinen (F200). Jälkimmäisessä oli hieman päälleliimattuna ominaisuutena oikein kosketusnäyttökin.
GP2X:n tullessa hiljalleen tiensä päähän jokunen innokas harrastaja päätti tehdä seuraavan sukupolven GP:n itse. Monien viivästysten jälkeen saatiin lopulta vuonna 2010 ulos OpenPandora, joka jäi kaikesta hypestä huolimatta lähinnä kuriositeetiksi. Olin itsekin Pandyä hankkimassa, mutta liiallinen sähläys ja hidastelu näivettivät mielenkiintoni. Koreassakaan ei oltu joutilaita ja 2009 ilmestyi markkinoille pieni GP2X Wiz, jossa oli uutuutena mm. 3D-kiihdytys. Wizistä tehtiin vielä hiukan muokattu versio Caanoo, joka jäi näillä näkymin viimeiseksi Pelipuistoksi. Ja lopuksi ne tuotekuvat:
-
-
GamePark GP32
-
-
GP2X
-
-
GP2X Wiz
Vasemmalta lukien GP32, GP2X-F200 sekä GP2X Wiz. Kuvia saa käyttää vapaasti kaikkiin tarkoituksiin.
July 18th, 2012
Videoeditointi oli Linuxilla niin pitkään joko hankalaa mencoderin komentoriviltä virittelyä tai onnettomien GUI-softien kanssa yrittelyä, että en viitsinyt edes yrittää kuin pakon edessä. Aina välillä piti tulla joku mullistava uusi työkalu, mutta niistä ei tuntunut tulevan valmista. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2012, joten edes perusjuttujen luulisi jo onnistuvan. Siispä pikatestiin viisi yleisimmin mainittua softaa:
- Avidemux. Yksinkertaiset perusjutut onnistuvat, mutta käyttöliittymä on edelleen sekava ja ohjelma kusahtaa turhan usein.
- Cinelerra. Tämän piti olla Linuxin videoeditoinnin pelastus jo vuosia sitten. Toimintoja on paljon, mutta ne on piilotettu amatöörimäisen kökön käyttöliittymän taakse. Ihan pienellä ruudulla ei kannata yritellä, kun tämä 1920×1080:kin tuli heti ikkunoita täyteen.
- PiTiVi. Varsin simppeli ja toiminnot on helppo löytää, mutta niitä on kovin vähän vakavaan käyttöön.
- OpenShot. Vaikuttaa hiukan PiTiViä kätevämmältä – simppeli perusedikka tämäkin.
- Kdenlive. Joukon selvästi positiivisin yllätys. Käyttöliittymä on selkeähkö ja ammattimaisen oloinen, minkä lisäksi ominaisuuksia riittää joka lähtöön. Ubuntussa pitää asentaa libavcodec-extra-52 tai formaattituki jää tyngäksi. Jos jotain miinusta haluaa etsiä, niin Gnome-käyttäjä saa Kdenliven myötä koneelleen ison kasan muuten tarpeettomia KDE-komponentteja.
Jatkossa tullee käytettyä omiin vaatimattomiin tarkoituksiini Kdenliveä, sillä se näyttää lopultakin lunastavan niitä lupauksia, joita Linuxin videoeditointiin on kohdistunut. Ehkei vielä ihan ammattilaiskäyttöön, mutta tavalliselle käyttäjälle Kdenlive tarjoaa nähdäkseni jo kaiken oleellisen ja vähän päälle.
July 18th, 2012
Next Posts
Previous Posts
