Kameli V4

Lähes vuoden kestäneen hidastelun, epäonnen ja säätämisen jälkeen saimme lopulta uuden kamelin pystyyn. Ammoisen vanha Kameli V3 eli Celeron/300 160 megan muisteineen sai väistyä ja tilalle hankittiin Dualcore-Celeron/2GHz kahden gigan muistilla. Levytilakin saatiin nostettua samalla yli teratavun. Kone vaihtui tänään ja ensimmäisten kokemuksien perusteella vauhti on aivan eri maailmasta. Suurimman eron huomaa tämän WordPress/MySQL-yhdistelmän kanssa: entisen koneen kanssa sai aina varautua useiden sekuntien odotteluun sivua vaihtaessaan, mutta nyt kuluu ehkä sekunti tai kaksi samaan tehtävään eikä koneen kuorma hyppää välittömästi kattoon.

(more…)

6 comments March 15th, 2009

Congo River

Yleensä en jaksa kirjoitella näkemistäni elokuvista, mutta tänään tuli katsottua Congo River, joka oli sen verran vaikuttava, että ansaitsee muutaman sanasen. Kyseessä on dokumentti, jossa matkataan Kongo-joen suistosta sen alkulähteille ja sitä myöten tutustutaan elämään pimeän Afrikan sydämessä sekä maanosan historiaan. Kaikenlaista matkalle mahtuu ja vaikka sävy onkin pääosin positiivinen ja elämänmyönteinen, niin varsin karujakin kohtauksia mukaan mahtuu: jokilaivan mukana hukkuneita ja sissisodan jalkoihin jääneitä kuvataan realistisesti, jopa raadollisesti. Mobutun raunioituneet palatsit toimivat esimerkkeinä messiaanisen diktaattorin rahankäytöstä aikana, jolloin kongolaisista suurin osa on elänyt hyvin niukasti. Elokuva piti otteessaan lähes koko ajan ja kenties siitä tarttui mukaan peräti jotakin ymmärrystä afrikkalaisesta elämänmenosta.

Add comment March 15th, 2009

Innovaatioiden diffuusio

Tällä kertaa kahlasin läpi pitkällisen urakoinnin jälkeen Everett M. Rogersin kirjan Diffusion of Innovations. Kunnon jenkkikirjan pitää tietysti olla paksu uskottavuuden nimissä, joten tässäkin järkäleessä oli luettavaa viidensadan sivun edestä. Teksti oli sentään onneksi selkeää luettavaa ja äijän kokemus sitä luokkaa, että tuskinpa Rogersia ihan suotta pidetään diffuusion guruna. Kirjassa käsitellään diffuusioteoria juurta jaksain: diffuusiotutkimuksen historia, teorian kritiikki, innovaatioiden synty, päätösprosessi, innovaatioiden sekä omaksujien ominaisuudet, kommunikaatioverkostot, muutosagentit, innovaatiot yhteisöissä ja innovaatioiden seuraukset (joka ansaitsisi laajemmankin käsittelyn). Samoja asioita toistetaan moneen kertaan, mutta tosielämän tapausesimerkit tuovat väliin piristystä.

Tarkoitukseni on käyttää diffuusioteoriaa oman kirjoitteluni yhtenä tukikeppinä. Suoraan soveltuvimpia teemoja ovat mm. diffuusion s-käyrä, omaksujien kategoriat (innovaattorit, aikaiset omaksujat, aikainen enemmistö, myöhäinen enemmistö ja viipyjät) ja niiden ominaisuudet, kommunikaatioverkostojen merkitys ja päätöksenteon vaiheet. Innovaatioita yhteisöissä ja jopa innovaatioiden seurauksia voinee jotenkin soveltaa, tosin en ole ihan varma, mikä olisi luonteva yksikkö teorioiden soveltamiseen.

Add comment March 13th, 2009

Mac-on-Linux

Emulointia on tullut nyt kokeiltua jo monella saralla ja tänään tuli yksi sulka hattuun lisää: asensin lopultakin Mac-on-Linuxin eMaciin. Asennus meni yllättävän helposti ja MOL buuttasi omatoimisesti toisella osiolla olleen 10.4:n. eMacin 3D-kiihdytys on rikki, joten käyttöliittymä oli itse asiassa nopeampi Linuxin alta ajettuna. Pienen testailun perusteella kaikki toimi hyvin, lukuun ottamatta joitakin erikoisnäppäimiä kuten äänensäätö ja eject. iTunes soitti musiikkia pätkimättä ja ohjelmat lähtivät käyntiin normaalisti. Näytön kuva oli jotenkin sininen, mutta sen voi ilmeisesti säätää normaaliksi kalibroimalla OS X:n puolella. Video-overlay ei toiminut (en tiedä mistä kiikasti) ja 3D:lle ei ole lainkaan tukea, joten ihan mahdottomiin suorituksiin MOL ei veny. Suurin hyöty emulaattorista lieneekin eksoottisen PPC-raudan kuten Pegasoksen, AmigaOnen tai mahdollisesti IBM POWERin omistajille, jotka saavat käyttöönsä PPC-Macin ohjelmavalikoiman lähes natiiveilla nopeuksilla.

Add comment March 8th, 2009

Acorn-kuume nousee jälleen

Pöyhin nettiä erilaisten koneharvinaisuuksien tiimoilta ja monenlaista kuumottavaa tuli vastaan. Eksoottisista läppäreistä kiinnostaisivat SparcBook, AlphaBook, IBM:n PPC-Thinkpad ja Acorn A4 (kannettava Archimedes), mutta eipä noita ole järin realistista hankkia mistään — eBayssä esim. ei ollut ainoatakaan. Acornien selailun jälkeen iski jälleen Archimedes-kuume ja rupesi tekemään mieli RiscPC:tä. Jo aiemmin tilasimme vuosia sitten Mikon kanssa A5000:t, mutta pahaksi onneksi toinen oli jotenkin risa, kenties rommien osalta.

Acornit olivat hyvin brittiläinen ilmiö ja BBC:stä alkaen suosittuja koulutietokoneita. Monia tuttuja pelejä, kuten Populous ja Lemmings on siirretty sillekin. Archimedes-sarjan graafinen käyttöjärjestelmä oli omalaatuinen rommissa sijainnut RISC OS, jossa oli kyllä ikkunat ja ikonit, mutta käyttölogiikka oli kylläkin paikoitellen hyvin erilainen kuin monissa muissa aikakauden järjestelmissä. Tiedostoissa ei esim. ole tarkentimia, vaan kaikki hoituu kolmenumeroisen tiedostotyypin perusteella. Koneissa käytettiin Motorolan ja Intelin suorittimien sijasta omaa eksoottista ARM-piiriä, joka elää ja voi hyvin edelleen, vaikka Archiesta ei ole kuultu enää vuosiin.

eBayssä olisi ollut joitakin RISC PC:itä, mutta hieman puolivillaisia yksilöitä tai sitten myyjä ei luvannut postittaa kuin Englantiin. Suureksi yllätyksekseni löysin firman, joka vielä myy Acorneja ja niiden varaosia. Löytyipä vielä toinenkin, mutta valikoima oli heikompi ja hinnat korkeammat. Tämä paremmalta vaikuttanut oli nimeltään APDL ja kaikenlaista laitetta tuntui löytyvän kiitettävästi ainakin webbisivujen perusteella. Pistin jo kyselyä vetämään kohtuullisesta StrongARM+lisämuisti+kovalevy+verkkokortti-yhdistelmästä. Punnan alhainen kurssi merkitsee hinnoissa jopa 25% säästöä. Hintaa tulee silti luultavasti 200 euron päälle plus postit.

Nyt Meksikossa ollessani en konetta kuitenkaan pääsisi säätämään, joten toistaiseksi piti tyytyä emulaattoriin. RPCEmu/Arculator toimii kohtuullisesti, vaikkakaan ei tässä OS X:ssä jaksa emuloida ARMia kuin reilun 20 MIPSin teholla. Ainakin x86-Linuxissa toimii myös JIT-kääntäjä, jolla luvataan moninkertaista tehoa. Asetuksia RPCEmussa ole järin montaa, joten Tarvittavia rom-tiedostoja en löytänyt pienellä hakemisellä, joten päädyin lopulta oikein ostamaan RISC OS 4.02:n lailliset rom-piirit tiedostoina RISC OS Ltd:ltä kohtuulliseen viiden punnan hintaan. Arculatorille sopivat 3.1:n, 2.0:n ja 1.1:n saa täältä support-zippien sisuksista. Pääsee tuolla nyt ainakin vähän kokeilemaan — seuraavaksi asentanen ristiinkääntäjä-GCC:n Mäkille. Vielä en toivo liikoja, mutta joskus voisi olla ihan realistista kääntää jotain omia vanhoja SDL-produja Archielle, jollei yllättäviä esteitä ilmene.

Add comment March 8th, 2009

Päivän retrot

Populousista kirjoittamani artikkeli ilmestyi V2:ssa. Retro näemmä kiinnostaa kun lukukertoja on alta päivässä kertynyt yli tuhat. Päivään toi lisää retroantia vielä se, että asensin illalla jälleen kerran Sidplayn ja kuuntelin sekalaisia vanhoja suosikkejani. En ole aiemmin niin perustanut Chris Huelsbeckista, vaikka Giana Sistersin alkumusiikki onkin mainio, mutta nyt sohaisin puolivahingossa soimaan äijän biisin Dulcedo Cogitationis ja sehän olikin jämäkkää kamaa. Hubbardit, Tellit, Galwayt ja Huelsbeckit ovat kaikki kätevästi yhdessä paketissa High Voltage SID Collectionin (HVSC) sivuilla.

Add comment March 2nd, 2009

Amigan emulointeja

Takavuosien valjujen kokemusten jälkeen en odottanut paljon, kun ryhdyin taas leikkimään Amiga-emulaattorien kanssa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti laitettuani Richard Drummondin ylläpitämän E-UAE:n sekä MacBookiini OS X:n alle että eMacin PPC-Linuxiin. E-UAE on pitkään maatuneen UAE-projektin multiplattis työnjatkaja, johon on tuotu palasia aktiivisemmin kehittyneestä WinUAE:sta. Kukin saa toki tehdä avoimilla ohjelmilla mitä lystää, mutta tuo WinUAE-forkki ei pahemmin tuntunut hyödyttävän alkuperäistä projektia, vaan keskittyi ainoastaan yhteen alustaan. Tämänkertainen kokeiluni oli peräti osapuilleen laillinen, sillä omistan ihan aidotkin A500:n ja A1200:n käyttöjärjestelmineen 🙂

(more…)

Add comment February 25th, 2009

Populous

Jonkun vuoden välein tulee aina palauttua klassisen jumalapeli Populousin äärelle. Viimeksi jämähdin johonkin kentän 200 tienoille, mutta tällä kertaa väänsin pelin väkisin läpi eli kentän 494 loppuun. Kaikkia noista kentistä en pelannut, sillä riittävästi pisteitä saamalla harppaa aina muutaman, mutta hävittyjen matsien jälkeen toisaalta oli yritettävä samaa kenttää uusiksi, joten parisataa ottelua ei varmaankaan riittänyt. Melkoinen urakka, joka koetteli sekä hermoja että jännetuppia.

Itse pelihän on peräisin niinkin kaukaa kuin vuodelta 1989, jolloin Bullfrog sen julkaisi. Suurin kunnia pelistä menee yleensä Peter Molyneuxille, joka jatko-osien lisäksi teki vuosia myöhemmin myös samantyylisen Black and Whiten. Itse kokeilin Populous: The Beginningiä PlayStationilla, mutta ei se pitkään kiinnostanut. Menestynyt ja omaperäinen tuote synnytti pian klooneja, kuten Mega Lo Mania ja Settlers. Populousin kaikuja on nähtävissä vielä paljon myöhemmissäkin reaaliaikastrategioissa. Itse pelasin nyt DOS-versiota DOSBoxin avulla, mutta versioita oli toki monelle muullekin laitteelle kuten Amigalle tai Atari ST:lle. DOS-version kaksinpelikin toimii emulaattorissa kohtuullisesti, kunhan vaan saa viritettyä virtuaalimodeemin toimintaan verkon yli.

Jotain Populousissa on tehty oikein, kun jaksoin noinkin monta tuntia sen äärellä tuhrata. Pikku-ukkojen liikutteli näytti serkun Amigalla joskus ’90 hyvin mielenkiintoiselta ja sitä se on edelleen. Vaikeustaso on tiukka paikoitellen — yllättävää kyllä pahimmat kentät eivät ole ihan lopussa — mutta sopivan törkeän strategian keksimällä pääsee lopulta eteenpäin, vaikka välillä voi olla sekunneista kiinni. Usein otteluissa voi tulla puolikin tuntia lujasti takkiin aluksi, mistä huolimatta tekoälyn ja pelilogiikan heikkouksia hyödyntämällä voiton voi vielä viedä kotiin. Voisin kirjoitella strategiasta paljonkin, mutta riittäköön tämä tästä.

Populous

Add comment February 22nd, 2009

eMac vs. Linux

Jo aiemmin askartelin yhden päivän rikkinäisen eMacin kanssa (näyttiksen konkat vuotaneet, 3D kaataa koneen) ja nyt palasin murheenkryynin äärelle. Päivän säätämisen jälkeen koneessa on nyt myös Debian GNU/Linuxin Testing-versio Mac OS X:n rinnalla. Seuraavassa joitakin kokemuksia asennuksesta ja koneen toiminnasta. (more…)

Add comment February 10th, 2009

Olento digitaalinen

Luettujen pinkkaan siirtyi nyt Nicholas Negroponten tunnettu Being Digital. MIT:n perustaja (ja sittemmin valitettavasti myös One Laptop per Child -hankkeessa ryvettynyt visionääri) arvioi jo 1995 digitaalisen maailman kehityssuuntia yllättävän kauaskatseisesti: osansa saivat niin digitaalinen jakelu, Internet, älykkäät agentit kuin oppimismenetelmätkin. Kirja on lukemisen väärti edelleen näin 14 vuotta julkaisustaan — osa asioista on jo toteutunut, osa meni eri tavalla ja osa on kenties vasta tulossa. Teksti on helppolukuista ja asiat selitetään, joten kirja sopii vähemmänkin harrastuneelle.

Add comment February 1st, 2009

Next Posts Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet