Selainvalmistajat ovat joko hylänneet tai hylkäämässä PPC-alustat, luonnollisestikin johtuen pienestä käyttäjäkunnasta. Opera 11, Firefox 4 tai Chrome eivät toimi PPC:llä missään käyttöjärjestelmässä. Lapsipuolen asemassa on oltu itse asiassa jo pitkään, sillä uudet tehokkaat JavaScript-moottorit eivät nekään toimi kuin käytännössä Intelillä. Normiselailu (lukuun ottamatta tietysti onnetonta Flashia) hoituu hyvin, mutta js-intensiiviset sivut, Google Docs tärkeimpänä, voivat olla käyttökelvottoman hitaita etenkin ikääntyneellä koneella. Paljon on kiinni pelkästä selaimesta, joten laitoin kolme Linux- ja OS X -selainta SunSpiderin hiostukseen G4/1,33-PowerBookillani. Lopputulos paljastaakin yhtä sun toista (nopeimmat boldattu):
OS X 10.5
- Safari 4.0.2: 4649 ms
- Safari 5.0.3: 5610 ms
- FireFox 3.6.13: 8323 ms
- Opera 10.63: 8853 ms
Ubuntu 10.04
- Opera 10.63: 4791 ms
- Konqueror/WebKit: 5343 ms
- FireFox 3.6.13: 8812 ms
- Konqueror/KHTML: 17423 ms
Oikean selaimen valitsemalla saa siis kaksinkertaisen nopeuden, mikä ei näillä tehoilla ole suinkaan pikkujuttu. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Opera 10.6:n nopeutettu js-moottori ei näemmä koskaan saapunut PPC-OS X:lle, mutta Linuxissa selain onkin puolestaan nopein (sen vasteajat ovat muutenkin parhaat Linuxissa noin perstuntumalla). Konqueror on silkka etana oletusmoottorillaan, mutta WebKitiin vaihtamalla vauhti paranee hurjasti, aivan Operan tuntumaan. Vertailun vuoksi 2,66 GHz Intel-Mäkki antoi Safarilla lukemaksi 261 ms ja Chromium 3,3 GHz Linux-PC:ssäni 240, joten kauaksi tässä on jo pudottu joka tapauksessa kärjestä – vielä enemmän kuin mitä pelkkä prosessoriteho antaisi odottaa.
February 9th, 2011
Mac Mini palveli – lelukäytössä – hyvin parisen vuotta, mutta mitään suurta tunnesidettä siihen ei kehkeytynyt. Niinpä ei ollut vaikea luopua siitä, kun sopiva ostaja löytyi. Tilalle löytyi onnekkaan sattuman myötä sievässä kunnossa oleva G4 PowerBook (1,33 GHz/768M/40G), joka tosin vaati laturin, akun ja uuden Airport Extreme -kortin hankinnan. Varustelukierteen lähdettyä päälle tilasin vielä lisää muistiakin, koska Leopard siitä tykkää. Ehdin asentaa vasta OS X:n, joten Linuxin toimivuudesta ei ole vielä sanottavaa.
- Leopard (10.5) toimii kaikkiaan hyvin, jos nyt aavistuksen tahmaisesti. Muistin lisääminen saattaa auttaa tilannetta. Alussa kone oli tuskaisen hidas, kun Spotlight indeksoi kovalevyä puolisen tuntia.
- Tiger (10.4) olisi raivokkaan nopea tällaisella koneella, mutta softat alkavat käydä ikävän vanhoiksi – esim. VLC:stä pitää kaivaa ammoinen versio
- Dock on hidas johtuen visuaalisesta kikkailusta. Tämän ohjeen perusteella sen saa kevyemmäksi.
- Muistirajoitteiset voivat harkita myös Dashboardin tappoa
- Flash on tuttuun tapaan hidasta, vaikka webbi muuten toimiikin hyvin. Youtube-videot pyörivät niukin naukin, mutta onneksi tuorein VLC osaa näyttää niitä suoraan ja vie kolmanneksen Fläsän tehoista. Samalla lailla kaikki Java on hidasta PPC:llä.
- Safaria, Firefoxia ja Opera 10.63:a vertailtuani päädyin Safariin. Kaikki renderöivät kyllä staattista html:ää apinan raivolla ja tökkivät Fläsän kanssa, mutta Safarissa on Sunspiderin perusteella tuplanopea Javascript. FF ja Opera suunnilleen tasoissa. Testailen js:n nopeuksia vielä Linuxin puolella ja postaan sitten tuloksia.
- eBayltä saa varaosia, kuten muistia ja akkuja, sopuhintaan ja helposti. Saksasta suostuvat paremmin postittamaan.
- Radeon 9700 jaksaa puskea 1920×1080-tarkkuutta ulkoiseen näyttöön yllättävän hyvin. VGA:n kautta laatu ei ollut kummoinen (ehkä johtuen kaapelista), joten kokeilen vielä DVI:llä.
- Apple itse ei koskaan tukenut näin vanhoilla Bookeilla kahden sormen vieritystä. Jonkinlaisena ratkaisuna voi asentaa iScroll2:n, joka tuntui toimivan joten kuten. Trackpadin asetuksista pitää laittaa eleet päälle.
Hauska projekti toistaiseksi. Laitteessa on vanhan rahan eleganssia ja jonkinlaista auraa, kun tietää sen maksaneen aikanaan maltaita 🙂 Risan kovalevyn vaihtaminen ei ollut mikään erityisen hauska sessio, mutta onnistui sentään ongelmitta tämän ohjeen perusteella. Muut ruuvit olivat pieniä ristipäitä, mutta kannessa on ikävästi kaksi pientä kuusiokoloruuvia, joihin onneksi löytyi sopiva avain setistäni. Pienenä ärsytyksenaiheena on se, kuinka äänipiiri tai -kaapeli ottaa häiriötä näytönohjaimesta ja kihisee, kun ruudulla tapahtuu enemmän. Ehkä voisi katsoa kaapelin sijoittelua joskus, mutta nyt juuri en halua ruveta repimään konetta taas auki.
February 8th, 2011
Pitkän tahkoamisen jälkeen lukulistalta poistui Douglas Kellnerin Media Culture (1995). Alan perusteoksia, joka olisi varmaan pitänyt lukea jo aikapäiviä sitten, mutta parempi myöhään jne. Vuonna 1995, kuusitoista vuotta sitten, maailma on näyttänyt erilaiselta, joten käsiteltävät ilmiöt eivät ole enää läheskään yhtä ajankohtaisia: Madonna ja Michael Jackson ovat kadonneet kartalta, rap-musiikki on muuttanut muotoaan, eivätkä Beavis ja Butt-head enää aiheuta pahennusta (South Park herätti vastaavaa kohua vuosikymmen myöhemmin).
Oppikirjaksi – tai ainakin oppikirjana käytettäväksi teokseksi – Media Culture on yllättävän poliittinen. Näkökulmaa voisi väittää jopa vasemmistolaiseksi, sillä demokratiaa, ihmisoikeuksia ja vähemmistöjen oikeuksia korostetaan joka välissä. Vastaavasti Reaganin ja vanhemman Bushin konservatiivinen hallinto saa jyrkän tuomion kautta linjan. Kovin toiveikkaasti ei Kellner suhtaudu myöskään Clintoniin. Positiivista nähdä tällaista vastanäkökulmaa amerikkalaisessa kirjassa, vaikka välillä analyyttinen ote unohtuu politikoinnin tieltä.
Kellner kutsuu tutkimusmetodiaan nimellä diagnostic critique ja soveltaa sitä aikansa populaarikulttuurin ilmiöihin kuten Ramboon, Madonnaan ja cyberpunkiin. Harmi kyllä metodi tulee esille lähinnä esimerkkien kautta, eikä sitä ole eksplisiittisesti esitelty missään. Ajatuksia aiheesta kyllä herää, mutta jos samaa metodia haluaisi soveltaa itse, pitää se kasailla palasista.
January 29th, 2011
Uusi iPod Touch on ollut yllättävän kovassa käytössä, ja softia on tullut asenneltua ja osteltua muutamia kymmeniä. Kun olen käyttänyt jonkun verran rinnakkain toisen sukupolven mallia ja tätä neljännen sukupolven edustajaa, niin kehitys on tullut selväksi: tarkempi näyttö, nopeampi suoritin, kamera, parempi muotoilu ja moniajo ovat käytännössäkin – eikä pelkästään mainospuheissa – tärkeitä. App Store on kätevä, mutta nykyään tunnetusti täynnä kaikenlaista enemmän ja vähemmän onnistunutta tuotosta, joten hyödyllisen/hauskan sisällön löytäminen on haastavaa. Joitakin omia poimintojani (ehdottakaa vaikka kommenteissa, jos jotain oleellista puuttuu):
- Facebook. Ilmainen kätevä käyttöliittymä iLaitteille. Oleellisesti parempi kuin selaimessa.
- Skype. Tukee nykyään videopuhelujakin ilmeisen toimivasti.
- YLE Areena. Yllättävän onnistunut käyttöliittymä Areenan sisältöihin. Videot ovat pykälän matalalla tarkkuudella kylläkin.
- iBooks. Klassikkoja tuntuu löytyvän ilmaiseksi varsin mukavasti.
- Camera+. Huomattavasti Applen vakiosoftaa monipuolisempi kamera. Välillä yskii käynnistyksessä, mutta toisella kerralla lähtee aina viimeistään.
- Plants vs. Zombies. Toimii kosketusnäytöllä kuin häkä. Viime vuoden parhaita pelikokemuksia.
- Zen Bound (1 & 2). Rauhallista palikoiden sitomista narulla. Plussana kauniit grafiikat.
- Angry Birds. Tätä ei tarvinne enempää selitellä.
- Canabalt. Yllättävän koukuttava ja tyylikäs, vaikka onkin viime kädessä vain simppeli hyppely.
- Cut the Rope (sekä Holiday Gift). Viime joulun tehokas ajanhukka. Hyvä esimerkki siitä, miten kosketusnäyttöä todella hyödynnetään.
- Smurfs’ Village. Periaatteessa silkkaa lapsille sopivaa grindausta, mutta…
- Fieldrunners. Jälleen yksi tornipuolustus, mutta hyvin tehty – ja vaikea!
- Osmos. Tunnelmallinen taidepeli, jossa kasvatetaan omaa eliötä isommaksi.
“Ihan jees” -sarjaan lisäisin vielä muutaman muunkin, kuten Doodle Jump, Fruit Ninja, Twin Blades, Orbital, Peggle ja Soosiz. Moni noistakin tuntuu tykkäävän, mutta itselleni eivät ihan täysillä kolahtaneet.
January 24th, 2011
Ylioppilaslehti sohaisi kuukausi sitten muurahaispesää artikkelillaan Ilonpilaaja, jonka mukaan (vapaaehtoisesti) lapsettomat ovat tilastojen valossa onnellisempia kuin lapsia hankkineet. Aihe oli selvästi kiinnostava, koska sentimentaalisia kommentteja laidasta laitaan näyttää tulleen melkoinen vyöry. Itsellenikin lasten hankkiminen on jossain mielessä ajankohtainen aihe – lähes kaikilla tutuilla kun alkaa olla tässä iässä jälkikasvua – joten kahlasin kommentit läpi mielenkiinnolla. En ota tässä sinänsä kantaa lasten onnellisuutta lisäävään tai vähentävään vaikutukseen, vaan teen jokusen havainnon esiin nousseista teemoista.
Useissa posteissa nostetaan esiin itsekkyys. Ilmeisesti joku on sitä mieltä, että lasten hankkimatta jättäminen on itsekästä: tällainen henkilö haluaa pitää kaiken itse ja elää vain omaan napaansa tuijottaen. Lasten hankkiminen epäilemättä pakottaakin ajattelemaan muita ja jakamaan, mutta silti itsekkääksi leimaaminen on ajatuksena perin absurdi. Aivan samalla logiikalla lasten hankinta on itsekästä: tavoitellaan perheonnea, merkitystä tyhjään elämään ja tyydytetään biologista viettiä. Lapset eivät myöskään pyydä syntyä tänne, joten ajatus lisääntymisestä epäitsekkäänä tekona on vähintäänkin kummallinen. Jos hakemalla haetaan pyyteetöntä vaihtoehtoa, niin se olisi kenties adoptio.
(more…)
January 13th, 2011
Opintojen osana päädyin astumaan myös kirja-arvostelujen saralle. Aiemmin olen toki käsitellyt sarjiksia V2.fi:ssä, mutta tämä oli pykälän vakavampaa, kun arvioin Turun yliopiston tutkijoiden kirjan Funetista Facebookiin. Artikkeli on nyt luettavissa yo:n Agricola-verkkojulkaisusta.
December 27th, 2010
Mokkula, tuo avain langattomalle tiedon valtatielle, löytyy yhä useammasta kotitaloudesta. Vaan miksi niiden kanssa on edelleen samanlainen sählinki? Elämme vuotta 2010, kohta 2011, ja edelleen pitää tapella asetusten, ajurien jne. kanssa. Jo pelkästään “tuettu” Windows on täynnä ongelmia, saatika sitten kun mennään Macin tai Linuxin puolelle, jolloin ollaan tyypillisesti ahkeran googletuksen varassa. Jos vaikkapa hiiret ja muistitikut toimisivat yhtä luotettavasti, niin tulisihan siitä haloo. Ensimmäinen syypää on tietenkin useimmat laitteet valmistava Huawei, jonka tehtaalta turahtaa muovista laadutonta kökköä, mutta jos rauta toimisikin, niin softapuoli olisi edelleen rikki ainakin neljästä syystä:
- HID:n tapaisia vahvoja standardeja ei ole. Eri mokkuloihin päätyy täten erilaisia purkkaratkaisuja, ja pienikin muutos aiheuttaa sen, ettei esim. aiemman laitteen ajuri enää toimi.
- Valmistajien omat koodinikkarit (lue: sählärit) tekevät ajurit. Oma rauta kenties tunnetaan, mutta kohdekäyttistä ei. Testaaminen voi jäädä vajaaksi, kun pelkkiä Windowsin versioita ja päivityksiä pitäisi tukea lukuisia. Harvinaisempia käyttiksiä ei jakseta resurssien ja osaamisen puuttuessa tukea.
- Operaattorien koodinikkarit (lue: sählärit) pilaavat loputkin kehittelemällä omia käyttöliittymiään ja laajennuksiaan. Näin rikotaan yhtenäisyys ja mikä pahempaa: lukitaan ajurit keinotekoisesti tiettyyn operaattoriin, jolloin niistä ei ole mitään iloa väärän firman asiakkaalle, vaikka laite olisikin täsmälleen sama.
- Valmistajat pimittävät laitteistonsa dokumentaatiota, joko ymmärtämättömyyttään tai kuvitteellisten liikesalaisuuksien vuoksi, joten kukaan muukaan ei pääse kirjoittamaan ehjää ohjelmistoa.
December 27th, 2010
Historiallisesta mielenkiinnosta haukkasin välipalana kirjan Mikrotietokone Suomessa 1973–1993. Kirja koostuu lukuisasta joukosta eri kirjoittajien muistelmia. Seitsemäntoista vuoden ikäinen teos on nykypäivän perspektiivistä kiintoisa lähinnä siksi, että se tarjoaa aikalaisnäkemyksen vuoden 1993 tilanteeseen ja siihen, millaisena tietokoneiden historia tuolloin koettiin.
Jos jokin kirja edustaa tyylipuhdasta nk. insinöörihistoriaa, niin se on juuri tämä. Keskeisiä teemoja ovat konemerkit, prosessorit ja jälleenmyyjät. 80-luvun mikrokuumeen lapselle – itselleni – oli hetkittäin suorastaan tuskallista lukea kymmenenteen kertaan siitä, kuinka IBM PC korvasi CP/M:n ja valtasi vääjäämättä tietokonemarkkinat Windowsin kera. Missä on Commodore 64, missä Amiga, missä Atari ST?
Alan bisneshenkisillä ammattilaisilla näyttää olleen varsin erilainen kuva aikakauden tapahtumista kuin saman aikakauden harrastajalla. Harrastajanäkökulma ja tietotekniikan kotiutuminen nousevat esiin sentään muutamaan otteeseen, lähinnä Seppo Uusituvan, Osmo A. Wiion ja Marjut Vuotilan artikkeleissa. Muista jutuista mieleen jäi parhaiten Mikko Setälän Monenlaiset myyjät, poikkeuksellisen näkemyksellinen pätkä suomalaisesta mikrotietokonekaupasta.
December 14th, 2010
Viron viinarallista ei ole näin tequilan ystävälle juuri iloa: myynnissä on sitä samaa kuonaa kuin Alkossakin, jos nyt sitten hiukan halvemmalla. Superalkon valikoimissa on yhtä 100% agaave -tequilaa ja sekin tuota ei-niin-kummoista Hornitosia. Samalla listalla on kuitenkin myös melkoinen löydös: Mezcal Beneva. Ehtaa blanco-mezcalia, 100% agaavesta, eikä edes mitenkään huonoa brenkkua. Ihan verrattavissa Meksikossa kokeilemiini keskivertoblancoihin – tätä on jopa hivenen kypsytetty väristä päätellen.
December 8th, 2010
En löytänyt Jaime Sabinen runolle Los Amorosos suomikäännöstä, joten yritetään nyt sitten itse. Heti nimi on vaikea, kun “amoroso” ei ole sen enempää rakastunut, rakastavainen kuin rakaskaan. Kyse on pikemminkin rakkaudellisista, mutta se taas on huono sana ja lemmenkipeä on kankea runoon. Lemmekäs ei ole puolestaan riittävän dramaattinen. Mennään siis rakastajalla, vaikka merkitys vähän muuttuukin.
Rakastajat
Rakastajat ovat hiljaa.
Rakkaus on kaikkein herkin hiljaisuus,
kaikkein vavahduttavin, kaikkein sietämättömin.
Rakastajat etsivät,
rakastajat jättävät,
he muuttuvat, he unohtavat.
Heidän sydämensä sanoo, etteivät he koskaan löydä,
eivätkä he löydä, he etsivät.
(more…)
December 7th, 2010
Next Posts
Previous Posts