Posts filed under 'linux'
Yleensä tuppaan lägäämään laitteissa uusimmista kotkotuksista turvallisesti jäljessä, mutta tällä kertaa surffaan suorastaan kehityksen aallonharjalla. Eilen siirtyi omistukseeni Verkkokaupasta Acer Chromebook C710, joka ajaa Googlen pitkään odoteltua selainpohjaista työpöytäkäyttistä Chrome OS:ää. Hieman pahaahan se teki Aceria ostaa, mutta kun hinta oli kohdallaan – karvan alle 300 euroa – niin sopi heräteostokseksi. Verkkiksessä ei ollut noita edes missään näytillä, kenties johtuen laitteen halpuudesta.
Markalla saa markan(talon) tavaraa, mikä pätee hyvin tämänkin laitteen kohdalla. Yleisvaikutelma on tuttuun tapaan löperön muovinen, joskaan ei laite normaalia halpaa PC-läppäriä rumempi ole. Paino on hieman yläkanttiin muovisen rakenteen huomioiden, mutta se on pieni miinus. Kiiltävän 11″ näytön katselukulma ei ole kovin kummoinen – kirkkautta riittää, mutta kontrastia vähemmän. Resoa on sentään huomattavasti paremmin kuin karuissa ensimmäisen polven miniläppäreissä, sillä laajakuvanäytön tarkkuus on ihan kelpo 1366×768 pikseliä. Akku venyy pienellä testailulla (toki käytöstä riippuen) ainakin muutamaan tuntiin, joten matkaseuraksikin Asserista on. Näppäimistössä on joitakin omituisia ratkaisuja, kuten pikkuruiset nuolinapit, eikä tuntumakaan mihinkään MBP:n rinnalle nouse. Kyllä tuolla ihan kirjoittelee, etenkin kun näppis on suunnilleen täysikokoinen. Liittimiä on yllättävän mukavasti: 3xUSB, VGA, Ethernet, HDMI ja kuulokeliitäntä. Ulkoinen VGA-näyttö tunnistui ilman sen kummempaa yskimistä. Muistia on kevyeen käyttöön riittävät kaksi gigatavua ja suoritin on välttävä Intelin 1,1 GHz tuplaydin-Celeron; aito asia eikä mikään Atom-rimpula.
Pieniä halpoja läppäreitä on nähty ennenkin eikä niissä ole sinänsä enää uutuusarvoa. Laitteen kiinnostavin puoli onkin tietysti sen käyttöjärjestelmä. Viime kädessä Chrome OS:n sisuksissa hyrrää Linux, jos sitten visusti piilotettuna. Androidiin vertailu tulee helposti mieleen, mutta sukulaisuus ei ole ainakaan käyttöliittymän tasolla mitenkään ilmeinen. Poikkeuksellisin Ossin ominaisuus on se, että käytännössä kaikki tapahtuu selaimen kautta. Ohjelmat ajetaan selaimessa, asetukset ovat selaimessa, sovelluskauppa on selaimessa ja niin edelleen. “Google-pääte” laite on siksi, että kirjautuminen tapahtuu Google-tunnuksella ja myös sovellukset ovat samasta putiikista peräisin: tärkeimpinä Chrome-selain, Docs, Gmail ja Calendar. Ensin vaikutti siltä, että sisäistä 320 gigan kiekkoa ei käytettäisi juuri mihinkään, mutta kaikessa hiljaisuudessa Google Drivessä sijaitsevia tiedostoja peilattiin paikalliselle levylle offline-käyttöä varten. Esim. Docs toimii ilman nettiyhteyttäkin. Nettitikkuja on koneeseen turha yrittää tökkiä, joten tien päällä tarvitaan esim. kännykästä nettijako wlanin kautta.
Päivänpolttava kysymys on tietysti: “Tekeekö Chromebookilla mitään?” En odottanut liikoja, mutta kepeään peruskäyttöön laite sopii yllättävän hyvin, mikä kertoo samalla siitä, kuinka netistä on tullut tärkeä (jollei tärkein) sovellusalusta. Käyttökokemus on pelkistetyn selkeä, tosin siellä täällä tuli vielä pikku bugeja vastaan. Tärkein eli selain toimii ripeästi ja raskaatkin sivut sekä YouTube näkyivät ongelmitta. Docs on käyttökelpoisen nopea. Sovellustarjonta on vaikkapa App Storeen verrattuna kovin köyhää, joten kannattaa ymmärtää laitteen rajoitteet ennen sen hankkimista. Hieman enemmän liikkumavaraa saa siirtämällä Asserin kehittäjämoodiin, jonka kautta saa auki mm. kunnon pääteohjelman. Ainakin Ubuntu on hakkeroitu laitteessa toimivaksi, joten ihan täysiverinenkin Linux-työpöytä on jollain virittelyllä asennettavissa Ossin rinnalle. Palannen aiheeseen, kunhan kokeilu etenee.
edit: Mitä ilmeisimmin kone on sama kuin tämä pienemmällä muistilla ja ilman kortinlukijaa. 70 e halvempi.
July 21st, 2013
Jonkunlaisena paluuna juurille tulin hankkineeksi heräteostoksena MikroMikko Ergo Pro X:n. Paitsi, että PC-demoskenessä tuli tusattua monet vuodet, niin noita MikroMikkoja oli paljon Patrialla, kun olin kesätöissä mikrotuessa. Vanhat peeseenrottelot ovat hieman mielenkiinnotonta ja tilaavievää rautaa, mutta kun demoplattiksia ryhtyy haalimaan, niin sitten pitää hankkia tylsemmätkin. Onneksi nämä mallit olivat sentään suhteellisen pieniä. Koneessa on tällä hetkellä Pentium 166, 96 megaa muistia, kolmen gigan kiekko, integroitu SB-klooni, CD-asema, Etherlink XL PCI, GUS MAX ja O2:sta lainattu Silicon Graphicsin näppis. Tilasin jo P233 MMX -lastun, kun emolevy sellaisiakin sattuu tukemaan, sekä Matroxin G450:n uudeksi näyttikseksi sisäisen ATI Mach 64 -surkimuksen tilalle.
Asennus ei mennyt ihan ongelmitta, koska ei sattunut olemaan muuta kuin ammoisia dossin asennuskorppuja jossain varastossa. Uudemmassa PC:ssä ei ole enää korppuasemaa eikä USB-korputin toimi Linuxissa mihinkään erikoistarkoituksiin. 7.10:n eli se Windows 95:n mukana tulleen version CD-image löytyi netistä, mutta eihän tuo kone CD:ltä käynnisty. Sisässä oli edellisen omistajan NT, johon en tiennyt salasanaa, joten tilanne vaati luovaa ongelmanratkaisua. Lopulta tilanne ratkesi asentamalla dossi VirtualBoxissa ulkoisessa usb-adapterissa olleelle kiintolevylle. Samalla vauhdilla vielä toiselle osiolle Damn Small Linux, joka toimikin ihan välttävästi, vaikka X takkuileekin ilman kiihdytystä. Vastaavanlaisia retrokoneita säätäneet tutut ovat yleensä korvanneet sisäisen äänekkään ja ison levyn CF-IDE-adapterilla, mikä pitänee itsekin tehdä jossain vaiheessa. Linuxin swappi tosin voi olla ongelma muistikortilla.
Aika nopeasti on tullut selväksi, että demokäytössä tuollainen kone tarvii kaverikseen myös saman aikakauden näytön. Modernilla TFT:llä ja videotykillä kokeilun jälkeen ongelmat alkavat olla hyvin ilmeisiä:
- Kuvasuhde menee etenkin TFT:llä pieleen, koska sen mielestä 320×200 ei ole 4:3 tila
- Kuva räpsyy vähän väliä demoissa, jos ruututila tai edes sen joku parametri vaihtuu
- Eksoottiset härömoodit näkyvät väärin tai ei ollenkaan
- VGA:n rekisterien rämpytykseen perustuvia efektejä on turha kuvitella saavansa näkymään
- Useimmat demot toimivat 70 Hz tiloissa, joten TFT:n kiinteä 60 Hz taajuus on myrkkyä pehmeille vierityksille ym.
- Väritkään eivät näytä samalta kuin kuvaputkella
Pöydälle ei oikein mahtuisi enää ylimääräistä kuvaputkea, joten projekti on sen osalta vastatuulessa. Toinen pikku ongelma on sisäisen äänikortin istuminen kiinteästi portissa 220h, jolloin GUS on pakko laittaa toiseen osoitteeseen ja huonosti koodatut vanhat demot eivät välttämättä toimi. Päivitysten jälkeen MikroMikosta tulee joka tapauksessa taas vähän jämäkämpi laite. Kotelossa on vielä jonkun verran tilaa ja CD-asemakin on turha, joten yrittänen viritellä johonkin nurkkaan vielä jotain muutakin rautaa, kunhan inspiraatio iskee.
edit: Matrox on huono valinta dossikortiksi, sillä Millenniumin UNIVBE-tuki on huono ja G450 ei tue matalia tarkkuuksia. Pistin seuraavan kortin hakuun.
February 19th, 2013
Pitkän odottelun jälkeen sain lopulta itsekin käsiini Raspberry Pi:n. Suuren kysynnän ja alakanttiin mitoitetun tuotannon vuoksi saatavuus oli huono koko kevään ja Farnellilla oli tarjota lähinnä postituslistalle liittymistä, eikä alkuperäinen tilaukseni ole vieläkään saapunut. Firmoja sen sijaan palvellaan hyvin ja sitä kautta tilatessa tuli nopeasti. Hintakin on hinautunut koko ajan vähän ylöspäin: webasivulla puhutaan 35 dollarista ilman veroja, mutta lopulliseksi hinnaksi tuli omalla kohdallani nelisenkymmentä juroa ja onpa noista enemmänkin kuulemma maksettu.
Paketista kuoriutui pieni piirilevy, joka ensi silmäyksellä tuo mieleen aika lailla Arduinon. Pelkän laitteen lisäksi tarvitaan yhtä sun toista roinaa: microUSB-kaapeli tai -laturi virralle, Ethernet-piuha, näyttöjohto, näppäimistö (ehkä hiirikin) sekä SD-muistikortti. Kaikkea tätä oli onneksi nurkissa, joten käyttöönoton kanssa ei tullut ylimääräistä viivettä. Raspbian-image lataukseen, kortille dumppaus ja kone buuttasi. Näytön asetuksia piti vähän säätää, sillä vakiona videolähdöstä tulee NTSC:tä ja borderit ovat kohtuuttoman pienet, joten kuva menee joka puolelta näytön reunojen yli. Asetukset ovat paikassa /boot/config.txt ihan selkokielisinä ja kun osio on vielä FAT-muotoinen, niin jotain sählättyään tilanteen pääsee helposti korjaamaan kortinlukijan avulla. Toinen oleellinen työkalu on raspi-config. Päädyin lopulta käyttämään videomonsua, koska sellainen pöydällä joka tapauksessa nököttää, eikä littunäytössäni ole soveltuvia liittimiä kuin DVI, joka on jo Linux-peeseen käytössä. 640×480-resolla kuva on varsin käyttökelpoinen, eikä edes interlacen vipatus menoa juuri haittaa. HDMI:n kautta tuli kuvaa ihan yskimättä (mitä ei voi sanoa muista omistamistani ARM-laudoista) ainakin 1920×1080 saakka.
Tällä hetkellä ohjelmistotuki on vielä vahvasti työn alla, joten kaikkea ei kannata kuvitella saavansa valmiina. Esimerkiksi X ei ole kiihdytetty, joten se on lähes käyttökelvottoman hidas. Graafisten ohjelmien käyttöä rajoittaa joka tapauksessa pieni 256 megatavun muisti, josta videopiiri vielä haukkaa oletuksena 64 megaa. Itse en äksää hirveästi edes kaipaa – eipä tuollaista laitetta hankita työpöytäkäyttöön. Toinen kompastuskivi liittyy ihan siihen, että SD-kortit (ja luultavasti myös sen ohjain) ovat hitaanpuoleisia, joten etenkin io-painotteiset toiminnot kestävät kauan. Muistiakin on niin vähän, ettei sitä oikein riitä välimuistiksi. Tuhnuisuuden vastapainoksi SoC:ssa on tuki mm. H264:n purkamiselle, joka pikku demon perusteella pyöritti hyvälaatuista traileria yskimättä koko ruudulla. XBMC:stä on tekeillä Raspille optimoitu versio, joten laite voisi tietyin rajoituksin sopia myös joka kodin mediakeskukseksi(tm). Emulaattorikäyttöön 700 MHz piiri ei ole ihan omimpiaan, mitä kompensoisi ainakin teoriassa se, että PAL-tilat saisi näytettyä aidolla taajuudella.
Tuttuun tapaan piti tietysti yrittää portata Raspille joku oma tekele. X:n alla SDL toimii kuten missä hyvänsä Linux-koneessa, mutta lopputulos jää hitaaksi ja tökkiväksi. Mukana tuleva SDL tukee myös konsolia fbdevin kautta, mutta se puoli on hieman työläämpi käytettävä: resoa ei voi muuttaa lennossa eikä SDL käytä laitteiston skaalauksia tm. mihinkään, vaan kaikki on tehtävä itse. Grafiikkasivuja ei ainakaan toistaiseksi tueta ja vsynciä ei saa noin vain luettua, joten hieman askarteluksi meni. 2D-tekeleidenkin osalta olisi varmaan parasta tehdä ruutupuskuri OpenGL ES:n tekstuurilla, sillä muuten ei ole toivoa tukea isoja tarkkuuksia tai välttää raster splittejä (ruudunvirkistysrepeilyä?). Hauskana yksityskohtana laitetta itseään voi käyttää softien kääntämiseen ilman sen suurempaa tarvetta ristiinkääntäjän virittelylle.
September 1st, 2012
It seems that someone decided to change the default audio codec of Kdenlive to a broken AAC implementation, which produces awfully noisy output. Here’s one straightforward way to fix it in Ubuntu (run the following lines as root):
cd /usr/share/kde4/apps/kdenlive/export
cp profiles.xml profiles.xml.save
cat profiles.xml.save | sed 's/aac /libmp3lame /' >profiles.xml
Works for me! It could be possible to replace the bad AAC plugin with the previous one, apparently better, libaac. I didn’t bother to look so deeply into it, but tell me if you did. This is something they should definitely fix, since at the moment there’s no point in encoding anything in H.264.
July 24th, 2012
Viikonlopun onnistumisesta innostuneena piti kokeilla Lubuntua vielä 15″ PowerBookiini, kun kerran 12.04 tukee PPC:tä oikein virallisesti. Tästä projektista ei tullut ihan samanlainen voittokulku. Lähdetään hyvistä uutisista:
- Käyttis meni ineen ilman mitään buuttiparametrien tm. kanssa räpläämistä ja osasi asentua suoraan entisen Ubuntun päälle. Jopa päivitys olisi ollut mahdollinen.
- Sleep, yllättävää kyllä, toimii
- LibreOffice, Gimp, Kdenlive ym. isot softat tuntuvat pyörivän nopeasti (koneen iän huomioiden)
- 2D-kiihdytys asentui toimivaksi ja video-overlaykin oli kunnossa
Ja sitten niihin ongelmiin, joita riitti ihan kotitarpeiksi:
- Langaton verkko ei asentunut suorilta, mutta firmware-b43-installerin laittamisen jälkeen heräsi
- 3D-tukea ei saa oikein mitenkään, jollei rupea kaivelemaan vanhoja komponentteja uusien tilalle
- Selainpuolella on hieman hissua. Firefox 14 on periaatteessa ok, mutta asteen verran raskas ja sen JavaScript on hidas. Midori on keveämpi, mutta ei mitenkään hullun nopea sekään. Google Docs ei sillä edes toiminut. Lubuntun PC-version mukana tulee oletusselaimena Chromium, joka on todellinen kämäkoneen ystävä.
- Äänet eivät toimi suoraan, mikä oli suorastaan ei-toivottu tuulahdus kaukaa menneisyydestä. Vakiona asentuu väärä moduuli snd-powermac, joka piti ottaa veks ja laittaa /etc/modulesiin:
snd-aoa
snd-aoa-i2sbus
snd-aoa-fabric-layout
snd-aoa-codec-onyx
- Joillakin koneilla viimeisen moduulin tilalle ehkäpä snd-aoa-codec-tas. ALSAn voluumit kannattaa käydä tuttuun tapaan katsomassa läpi, jos ei mitään tule pihalle.
- Huawein E220-mokkulakaan ei toiminut. Viimeksi piti asentaa usb-modeswitch, mutta nyt se piti vuorostaan ottaa pois 😕
- Ulkoiseen näyttöön ei tuntunut tulevan kuvaa DVI:n kautta ainakaan asetustyökaluilla
- Lämpötilasensorit näkyvät kyllä tiedostoissaan, mutta palkissa oleva appletti ei niitä ymmärtänyt
- Ikkunamanagerina toimiva OpenBox vetää jökkiin, kun yrittää ajaa xmodmapin. Kyllä se siitä toipuukin, mutta minuutin odottelu on hieman liikaa. Paikasta /etc/xdg/lxsession/Lubuntu/autostart ajettuna meni paremmin.
Lubuntun pitäisi olla ainakin kevyt, mutta en huomannut mitään käytännön eroa aiemmin asentamaani vanhahkoon Ubuntuun. Lubuntun rautatuki oli asennuksen jälkeen suorastaan huonompi, joten eipä tuota voi suositella kuin varauksella. Pöytäkoneeseen menisi luultavasti paremmin.
July 19th, 2012
Manun innoittamana otin enemmän ja vähemmän onnistuneet “tuotekuvat” Game Park -käsikonsoleistani. Pelipuistoa tuntemattomille kerrattakoon lyhyesti, että korealainen Game Park julkaisi vuonna 2001 GP32:n, ARM-pohjaisen pelikonsolin, jonka nosti maailmanmaineeseen avoin kehitysmalli. Ensimmäisessä mallissa oli todella pimeä näyttö (vrt. GBA), joka päivitettiin parempaan FLU-versiossa (Frontlight Unit) ja vielä paremmaksi BLU:ssa (Backlight Unit). Kaikissa kolmekakkosissa oli tiettyjä teknisiä ongelmia, kuten löperö joystick ja tukkeutuva väylä, mistä huolimatta laitteen ympärille syntyi aktiivinen harrastajayhteisö. Itsekin porttasin ja tein GP32:lle demoja yhdessä vaiheessa.
Game Park jakaantui kahtia, kun suuri osa firman insinööreistä lähti kävelemään ja perusti GamePark Holdingsin. Molempien puoliskojen piti tekemän uusi konsoli, mutta lopulta vain GPH sai mitään aikaiseksi. GP32 pyöri vielä oman yksinkertaisen käyttöjärjestelmänsä päällä, mutta seuraava malli eli GP2X (2005) sisälsi jo Linuxin, mikä helpotti ohjelmien porttaamista ja teki laitteesta periaatteessa muutenkin hyvän open source -kansalaisen – tai näin olisi ollut, mikäli GPH ei olisi nihkeillyt työkalujen ja päivitysten kanssa siinä määrin, että harrastajat ottivat ohjat omiin käsiinsä. GP2X:ssä oli peräti kaksi ARM-suoritinta, jotka pystyivät kohtuullisella säätämisellä toimimaan myös rinnakkain. Ensimmäinen malli oli musta (F100) ja toinen valkoinen (F200). Jälkimmäisessä oli hieman päälleliimattuna ominaisuutena oikein kosketusnäyttökin.
GP2X:n tullessa hiljalleen tiensä päähän jokunen innokas harrastaja päätti tehdä seuraavan sukupolven GP:n itse. Monien viivästysten jälkeen saatiin lopulta vuonna 2010 ulos OpenPandora, joka jäi kaikesta hypestä huolimatta lähinnä kuriositeetiksi. Olin itsekin Pandyä hankkimassa, mutta liiallinen sähläys ja hidastelu näivettivät mielenkiintoni. Koreassakaan ei oltu joutilaita ja 2009 ilmestyi markkinoille pieni GP2X Wiz, jossa oli uutuutena mm. 3D-kiihdytys. Wizistä tehtiin vielä hiukan muokattu versio Caanoo, joka jäi näillä näkymin viimeiseksi Pelipuistoksi. Ja lopuksi ne tuotekuvat:
-
-
GamePark GP32
-
-
GP2X
-
-
GP2X Wiz
Vasemmalta lukien GP32, GP2X-F200 sekä GP2X Wiz. Kuvia saa käyttää vapaasti kaikkiin tarkoituksiin.
July 18th, 2012
Videoeditointi oli Linuxilla niin pitkään joko hankalaa mencoderin komentoriviltä virittelyä tai onnettomien GUI-softien kanssa yrittelyä, että en viitsinyt edes yrittää kuin pakon edessä. Aina välillä piti tulla joku mullistava uusi työkalu, mutta niistä ei tuntunut tulevan valmista. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2012, joten edes perusjuttujen luulisi jo onnistuvan. Siispä pikatestiin viisi yleisimmin mainittua softaa:
- Avidemux. Yksinkertaiset perusjutut onnistuvat, mutta käyttöliittymä on edelleen sekava ja ohjelma kusahtaa turhan usein.
- Cinelerra. Tämän piti olla Linuxin videoeditoinnin pelastus jo vuosia sitten. Toimintoja on paljon, mutta ne on piilotettu amatöörimäisen kökön käyttöliittymän taakse. Ihan pienellä ruudulla ei kannata yritellä, kun tämä 1920×1080:kin tuli heti ikkunoita täyteen.
- PiTiVi. Varsin simppeli ja toiminnot on helppo löytää, mutta niitä on kovin vähän vakavaan käyttöön.
- OpenShot. Vaikuttaa hiukan PiTiViä kätevämmältä – simppeli perusedikka tämäkin.
- Kdenlive. Joukon selvästi positiivisin yllätys. Käyttöliittymä on selkeähkö ja ammattimaisen oloinen, minkä lisäksi ominaisuuksia riittää joka lähtöön. Ubuntussa pitää asentaa libavcodec-extra-52 tai formaattituki jää tyngäksi. Jos jotain miinusta haluaa etsiä, niin Gnome-käyttäjä saa Kdenliven myötä koneelleen ison kasan muuten tarpeettomia KDE-komponentteja.
Jatkossa tullee käytettyä omiin vaatimattomiin tarkoituksiini Kdenliveä, sillä se näyttää lopultakin lunastavan niitä lupauksia, joita Linuxin videoeditointiin on kohdistunut. Ehkei vielä ihan ammattilaiskäyttöön, mutta tavalliselle käyttäjälle Kdenlive tarjoaa nähdäkseni jo kaiken oleellisen ja vähän päälle.
July 18th, 2012
Olihan kummallinen flashback, kun päädyin asentamaan HP Mini-Note 2133:een jälleen Linuxia. Taannoin yriteltiin jo Ubuntua, mutta se jäi niin huonoksi kokemukseksi, että koko rottelo jäi itselläni hyvin vähälle käytölle, etenkin kun käyttiksen uusi versio räjäytti yhtä sun toista. Tällä erää työn alle laitettiin kevyeksi kehuttu Lubuntu 12.04, joka perustuu Gnomen sijasta LXDE-työpöytään.
CD-image lataukseen, image USB-tikulle ja buuttivalikosta oikea kohta, niin johan lähti. Asennusvaiheessa on syytä olla langallinen verkko käytössä, sillä wlanin tarvitsema Broadcomin ajuri ladataan vasta lopuksi netistä. Ainoa pikku kompurointi asennuksessa oli oikeastaan se, että näytön pienen tarkkuuden vuoksi ihan kaikki ikkunat eivät mahdu kunnolla ruudulle. Saatoin nykäistä USB-muistin hiukan liian aikaisin pois, sillä HP ei tykännyt käynnistyä automaattisesti itse, vaan vaati virtanappia, minkä jälkeen Lubuntu nousikin tyrnävästi pystyyn. Äänet, 2D-kiihdytetty X, virransäästöominaisuudet ja (ajurin automaattisen lataamisen jälkeen) myös langaton verkko – ts. kaikki normaalit kompastuskivet – toimivat ilman sen suurempaa säätämistä. Lubuntu tuntui kaikkiaan nopealta ja nettiäkin pystyi käyttämään Chromiumilla oikein tyydyttävästi. Käyttöliittymän fontit olivat vakiona turhan suuret, mutta kun jaksoi riittävästi penkoa eri paikoista, niin ne sai pudotettua yhdeksään pisteeseen.
Kokonaisuutena asennus oli siis helppo, mutta jokunen ongelma ja käsin tehtävä säätö sentään jäi jäljelle. Jostain syystä niinkin simppeli homma kuin mp3:n soittaminen vei kohtuuttoman paljon tehoja: 30%. Vika on joko hitaassa FPU:ssa tai sitten ALSA:ssa. OpenGL-tuesta on turha haaveilla, mutta Mini-Note ei sillä saralla muutenkaan loistaisi. Kannen sulkeminen ei laittanut konetta nukkumaan (suspend), mutta sille löytyi ihan valikosta asetus, minkä jälkeen tuntui toimivan ok. Hiiripädin täppääminen on ärsyttävän herkkä ja hiukan satunnainen, mikä korjaantui komentamalla synclient MaxTapTime=0. Joitakin ominaisuuksia kuten ulkoinen näyttö, kortinlukija, kamera ja Bluetooth jäi tällä erää testaamatta. Aiempien kokemuksien perusteella ainakaan kortinlukijan ja Bluetoothin ei pitäisi pahemmin änkyröidä.
Mitä vanhempi läppäri, sen parempi Linux-tuki. Parin vuoden odottelu on tehnyt ihmeitä Mini-Notenkin kohdalla: melkein kaikki asentui automaattisesti ilman googletusta ja komentoriviltä ronkkimista. Itse laite on niitä tukkoisia ensimmäisen sukupolven miniläppäreitä ja jo selvästi elämänsä ehtoopuolella, mutta Lubuntulla siihen saa tarvittaessa puhallettua vielä hiukan hehkua. Kirjoittelu, musansoitto ja irkkaaminen hoituvat hyvin ja netin selailukin kohtuullisesti, kunhan tiedostaa rajoitukset.
July 16th, 2012
Torvaldsin hiljattainen Nvidia-trollaus herätti nörttimediassa ansaittua huomiota ja sai firman puolustuskannalle. Olen itse seurannut asioiden tilaa 90-luvun lopusta saakka, siitä lähtien kun ostin Riva TNT:n. Linux-3D:n kompuroivilla ensimetreillä oli vielä mukana sellaisia nimiä kuin 3dfx ja Matrox, mutta kun Nvidia ja ATI saivat settinsä kasaan, supistui kilpailu kahdenkeskiseksi pitkäksi aikaa. Linuxin puolella mitään kilpailua ei oikeastaan edes ollut lähes kymmeneen vuoteen, sillä Nvidian kortit olivat se toimiva, joskin suljettu ratkaisu. Tästä seurasi vahva polkuriippuvuus, eli jos halusit Linuxin ja kiihdytetyn OpenGL:n, ostit GeForcen. Itse omistamieni 3D-kykyisten graffisten lista on kuvaava: ensin Voodoo Rush -kammotus, minkä jälkeen TNT, 2 MX, 4 MX, 3, FX 5200, 6800 GT, 6200 ja GTS 250.
Jämähtänyttä monopoliasemaa yritettiin järkyttää eri suunnista: Nouveau-projekti lähti äänekkäästi liikkeelle tavoitteenaan tehdä Nvidialle avoimet ajurit. Into tuntuu hiipuneen viime aikoina, mutta ainakin 2D-ajuri on ilmeisen toimiva. ATI:n kohdalla vallitsi samanlainen dualismi, kun vanhoille korteille tehtiin avointa Radeon-ajuria ja uusia piirejä tuki ainoastaan suljettu Catalyst eli fglrx. Catalyst oli pitkään “worst of the both worlds” – sekä suljettu että buginen. AMD:n ostettua ATI:n 2006 lupailtiin parempaa Linux-tukea ja jonkin sortin kohennusta on kuulemma hiljalleen tapahtunutkin. Aiheesta ei ole juurikaan omakohtaista kokemusta muuta kuin PPC:n osalta, sillä en ole katsonut järkeväksi haaskata rahojani potentiaalisesti huonosti tuettuun rautaan. Nykyään AMD:lle saa avoimen 3D-kiihdytyksen Gallium 3D:n kautta, mutta nopeus ei vastaa suljettua ajuria. Jos jotain positiivista haetaan, niin PPC-Linuxissa ATI on ainoa mahdollisuus saada kiihdytetty Gölli käyttöön.
Intel pysyi pitkään taka-alalla säälittävine 3D-piireineen, mutta kaappasi samalla vaivihkaa markkinat itselleen. Tuotesarja oli riittävän hyvä, eikä ainakaan yhtään enempää. GPU:n integrointi prosessoriin oli strategisesti mainio veto, joka yhdessä monopoliaseman kanssa johti siihen, että lähes kaikissa uusissa PC-laitteissa tulee mukana Intelin graffis. Viimeisimmät tekeleet, kuten HD 4000, eivät edes ole muihin integroituihin ohjaimiin verrattuna samanlaisia heittopusseja kuin vanhat GMA:t olivat. Intel on jo pitkään ollut hyväkäytöksinen Linux-kansalainen avoimine ajureineen, joten nyt tiukan ideologisillekin käyttäjille on realistinen vaihtoehto tarjolla. Positiivisena kehityksen voi nähdä siksikin, että perinteisesti ongelmallisten läppärien tuki on kohentunut.
Onko luutunut asetelma siis jo murtunut? Ei kokonaan – ostaisin vaativaan Linux-käyttöön edelleen Nvidian ilman epäröintiä. Keveämpään käyttöön riittää jo mainiosti se prosessoriin integroitu Intelin piiri, eikä AMD:n jostain syystä hankkineidenkaan elämä ole enää samanlaista kurjuutta kuin takavuosina. Hyvältä siis näyttää perinteisten tietokoneiden puolella, mutta mobiililaitteissa tilanne on varsin erilainen: käytännössä kaikki systeemipiirit ovat suljettuja ja 3D:tä tuotetaan ainoastaan suljetun ajurin kautta. Androidin kattava laitetuki ei tarkoita mitenkään automaattisesti sitä, että Linux-jakelut saisivat samalla laitteistokiihdytyksen. Kenttä on tällä hetkellä sen verran kirjava ja muuttuva, että on hankalaa ennustaa kehityksen suuntaa, mutta kipukohtia on yllin kyllin. Dokumentteja ei ole, valmistajien tuki on satunnaista, sulautettujen laitteiden Linux-jakelut ovat hajallaan, samaa työtä toistetaan monessa paikassa, laitteet eivät ole standardisoituja ja niin edelleen.
June 24th, 2012
Yksi PPC-Linux-kokeilu lisää. Tällä erää meni Ubuntu 10.04 varsinaiseen huippukoneeseen: G5-iMac 2GHz ja kaksi gigaa muistia! Samat perusviritykset tarvitaan kuin esim. iBookin tai PowerBookin kanssa, mutta sitten toimii jokseenkin hyvin. Näyttis on ATI:n, mikä auttaa asiaa (juurikin päinvastoin kuin Intelillä). Raati kiittää:
- Asennus meni läpi ilman mustia ruutuja
- Ubuntu ehdotti ihan itse Broadcom B43:n ajuria, jonka jälkeen Airport alkoi toimia
- X on suoraan 2D-kiihdytetty
- Äänet toimivat ilman eri säätöä
- Tuulettimet eivät huuda. Lämpötila pysyy sensors-appletin mukaan 50 asteen tienoilla. Kannattaa asentaa paneeliin myös CPU frequency monitor.
- OpenOffice on hullun nopea, LyX varsin käyttökelpoinen ja jopa Google Docs siedettävä
Haasteitakin on:
- OpenGL ei toimi suoraan pakasta
- Video-overlay “toimii”, mutta tavujärjestys tms. on väärin, joten kuva on raidallinen
- Yabootia hiukan ronkkimalla saa OpenGL:n sekä overlayn kuntoon, ks. linkit yllä. Kaikki göllikama ei suinkaan futaa, mutta ainakin Compizilla saa ikkunat völlymään halutessaan ja glxgearsilla komeita lukemia.
- Näppis on PC-mäinen, johon auttaa vanha kunnon xmodmap-kikka, ks. linkit yllä
- Selaimet toimivat sinänsä, mutta ihan kaikkea ei niiltä kannata odottaa. Firefox on jokseenkin jees, Opera 10.63 nopea mutta pahasti ikääntynyt ja Webkit-pohjaiset vähän sitä sun tätä.
- JIT-JavaScriptin puute on ilmeinen. Nopea prosessori kompensoi jonkin verran, mutta tulkattu JS on silti lähtökohtaisesti hidasta. SunSpider-lukema FF3:lla vaatimaton 5548 ms.
- Virallista Flash-pluginia ei ole, mutta Gnashilla näkyy ainakin mainosroska
- Sleep (suspend) ei ole jostain syystä tuettu. Voisi olla jotenkin korjattavissa, mutta joka tapauksessa vähemmän ongelma näin pöytäkoneessa kuin läppärin kanssa.
DVD-toistoa varten pitää laitella libdvdread4 ja ajaa salainen skripti (ks. /usr/share/doc/libdvdread4). Kyllähän tällaisella koneella jotain tekisi ihan oikeastikin: kohtuullinen surffailu, kirjoittelu, emulaatiopelit, koodailu, leffojen katselu, musankuuntelu, pikku kuvankäsittely ja palvelinprojektit onnistuvat hyvin. Näin modernilla koneella voi ajaa vielä hyvin OS 10.5:ttä, jolla toimivat vielä monet uudetkin ohjelmat, joten kyse on pikemminkin mielenkiinnosta ja tarpeista.
September 27th, 2011
Next Posts
Previous Posts
