Posts filed under 'laitteet'
Vaihdoin vanhaan Mac Mini 1,1:een taannoin jo suorittimen, mutta ruokahalu kasvoi syödessä. Prosaripäivityksen jälkeen nimittäin koneeseen voi asentaa uudemman firmwaren, minkä jälkeen laite luulee olevansa kolmea vuotta uudempi malli, Mac Mini 2,1. Sitä myöten tunnistuu myös enemmän muistia: neljä gigaa asentamalla saa käyttöönsä kolme entisen kahden sijasta. Ohjeet löytyvät täältä, eikä prosessikaan mikään mutkikas ole, mutta hieman rohkeutta kyllä vaaditaan (ensimmäisessä buutissa on “normaalia”, että ruudulle tulee roskaa ja kone jumittaa). Omalla vastuulla.
Buutin jälkeen Mini todellakin löysi itsestään uutta kyvykkyyttä ja muistia tuli käyttöön luvattu giga lisää. Jotkut ovat onnistuneet asentamaan OS X Lionin, mutta itse halusin mieluummin käyttiksen, jolle tulee esim. edelleen tietoturvapäivityksiä. Kaikkien muiden päivitysten lisäksi laitoin myös jostain läppäristä yli jääneen hieman isomman ja nopeamman levyn. Core Duo -aikana käytössä oli Lubuntu, joka on kuitenkin hieman karunpuoleinen joissakin asioissa, joten tällä kertaa kokeiluun meni modernimpi Mint+Mate. Tarkoitus oli laittaa saman tien 64-bittinen versio, mutta se ei suostunut buuttaamaan, joten 32-bittisellä mennään.
Kaikki toimi aika lailla suorilta ilman enempiä virittelyjä. VLC:ssä ääni oli hieman epäluotettava oletusasetuksilla, mutta ALSA pelasti päivän (toisilla koneilla taas Pulseaudio on ollut parempi, mene ja tiedä). Parempaa jäähdytystä varten asensin jälleen macfanctld:n, jonka arvot ovat vielä hienosäätämättä. Noin perstuntumalta vaikuttaa siltä, että Mint ajaa konetta kuumempana kuin Lubuntu. Kaikkiaan käyttis tuntuu pyörivän ihan sutjakkaasti joitakin toimintoja lukuun ottamatta – buutti hidastui ja esim. taustakuvaa vaihtaessa odottelu on melkoinen, mutta toisesta päästä käytöstä tuli muuten mukavampaa.
Socket M -kantaan saa vielä marginaalisesti nopeampiakin prosuja, mutta suurin päivitys tulisi epäilemättä SSD-levystä. Tämän ikäiseen koneesen ei kuitenkaan viitsi laittaa enempää rahaa kiinni, sillä kohta lähestyy se raja, kun olisi jo kannattanut ostaa suosiolla uudempi käytetty Mini. Masiina saa siis olla tässä muodossaan eläkkeelle asti. Tavoite on saavutettu: lisää tehoa taskurahalla ja pari vuotta lisää käyttöikää.
April 30th, 2015
Tulipahan hankittua taas yksi ARM-lauta lisää, nimittäin Odroid-C1. Aiemmin olin jo testaillut Odroid-U2:ta, joka jäi kuitenkin aika vaisuksi kokemukseksi (ja taisi lopulta jotenkin hajota). Viime vuosien varrella kokoelmiin on kertynyt muitakin laatikoita ja piirilevyjä, kuten Raspberry Pi, CompuLab Trim-Slice ja Efika MX. Järin hyviä kokemuksia niistä ei ole mistään jäänyt, mutta ehkäpä tällä kertaa?
Odroid-C1 on ainakin paperilla mielenkiintoinen tapaus, etenkin 35 dollarin hintansa huomioiden: on 1,5 GHz Cortex-A5, neljä ydintä ja gigatavu muistia. USB-portteja on kokonaiset neljä ja liittimiä muutenkin moneen lähtöön. Gigabitin Ethernet on oikealla piirillä, joten nopeuden pitäisi olla oleellisesti parempi kuin keskivertopurkissa. Grafiikasta huolehtii Mali-450 MP2, joka tukee OpenGL ES 2.0:aa sekä Linuxissa että Androidissa. Massamuistiksi kelpaa tuttuun tapaan (syvästi inhoamani) microSD tai nopeampana vaihtoehtona eMMC. SD-korttien hitaus jähmettää toiminnan levyintensiivisissä tehtävissä, joten tilasin C1:n kylkiäisiksi kahdeksan gigan eMMC:n, joka osoittautukin kohtuullisen nopeaksi (hdparm -t:n mukaan lukunopeus 60 Mt/s).
Asennus lähti tuttuun tapaan kangerrellen liikkeelle. C1:n ehdottelema 1080p ei kelvannut Samsungin littutelkkarille (laite näyttää vain 1080i:tä) ja mitään tunnistusta ei tietenkään ole. Eipä se kelvannut HP:n näytöllenikään, sillä HDMI pitää ensin asettaa DVI-tilaan. SD-kortin tapauksessa korjaus olisi helppo tehdä FAT-osiolla sijaitsevaan boot.ini-tiedostoon, mutta eMMC onkin eri maata. Mukana tullut microSD-adapteri ei suostunut toimimaan kortinlukijassani, joten hetken näytti toivottomalta. Onneksi vakiona asennettu Ubuntu laittaa SSH-palvelimen päälle, joten purkin IP:n selvitettyäni pääsin korjaamaan tilanteen etänä. Näyttöliitin on jokseenkin raivostuttavasti micro HDMI, johon tarvitaan oma piuha tai adapteri, eikä pieni rimpulaliitin tahdo oikein pysyä paikallaan.
Lopulta päästiin itse Ubuntuun asti. Näppis, hiiri, verkko, äänet (vain HDMI) jne. perusteet toimivat suorilta ja Gnome-työpöytä tuli näkyviin. Kuten niin usein näiden ARM-laitteiden kohdalla, X on joko kokonaan tai vain pieneltä osin kiihdytetty, joten miksikään ykköskoneeksi tällaista ei viitsisi laittaa. Testailin CPU:n tehoa isohkolla bc-laskulla, jonka perusteella yksittäinen ydin on hieman hitaampi kuin Core Duo 1,66 GHz -Minissäni. SunSpider-testi taas meni huomattavasti huonommin ja nopeus jäi kolmannekseen CD:stä; lieneekö tuossa Chromiumissa edes JIT-kääntäjää päällä? Androidille sellainen toki onkin. Kiihdytettyä video-overlaytä ei tietenkään ole, mutta mukana seuraava Kodi ilmeisesti kiertää puutteen ES:n kautta.
2015 ei taida vieläkään olla The Year of the ARM Linux Desktop, sikäli heikosti arkikäyttö laitteella sujuu. Ikävä sanoa, mutta Intel-pohjaiset laitteet toimivat joka suhteessa paremmin tällaisessa käytössä: softat ovat paremmin optimoituja, distrot paremmin testattuja ja näytönohjaimille on esim. jotain muutakin tukea kuin kiihdyttämätön 2D-bufferi. Pieneltä kuulostava, mutta merkittävä ero on se, etteivät ARM-pohjaiset laudat tue aitoa OpenGL:ää, mikä rajaa heti osan ohjelmista pois. Kiihdyttämätön SDL jää sekin vaisuksi, eikä tilannetta yhtään auta se, että käytettävää resoa ei voi vaihtaa lennossa pienempään. Innokkaat säätäjät ovat sentään tehneet esim. emulaattoreista optimoituja erikoisversioita, jotka toimivat geneerisiä Linux-versioita paremmin.
Androidilla tilanne olisi ohjelmien osalta epäilemättä parempi, sillä puhelimien ja tablettien vuoksi kunnon rautatuki on piirivalmistajille elinehto. Omalta osaltani Antero saa kuitenkin jäädä kännykkään; ehkäpä kotialttarin TV:ssä (jos sellainen olisi) se olisi paikallaan. Toistaiseksi firmat eivät ole tarjonneet Chrome OS:ää Linuxin (tai Androidin) vaihtoehdoksi, mutta siinä olisi järkensä: pikkufirmoilla kun ei ole osaamista tai edes mielenkiintoa yrittää saada kokonaista perinteistä Linux-distroa kunnolliseen kuosiin.
Sama kysymys kuin ennenkin: mitä tällä nyt sitten tekee? Taskussa kulkeva serveri, tiettyä emulaattoria pyörittävä pikkupurkki, infonäytön ohjauskone, leffatoistin kotialttarille – sulautettuja käyttökohteita on helppo keksiä. Työpöytäkäyttöön en C1:tä laittaisi niin kauan kuin kiihdytettyä X:ää ei ole näköpiirissä. Tuotetuki ei tällaisille laudoille ole perinteisesti järin pitkä, minkä vastapainoksi harrastajat sentään porttaavat ja korjaavat – dokumentaation sallimissa rajoissa – omia suosikkidistrojaan pitkäänkin laitteen markkinoilta katoamisen jälkeen.
Sekä hinnan että ominaisuuksien puolesta Odroid-C1:n ilmeinen kilpakumppani on hiljattain ilmestynyt Raspberry Pi 2, joka on oleellisesti alkuperäistä Raspia tehokkaampi. Paperilla C1 voittaa, mutta toisaalta Raspin ympärilleen keräämä massiivinen yhteisö kääntänee tilanteen Vatun eduksi. Työpöytäkäytön mahdollistamiseksi on tehty töitä: pikkulaitteelle luonnostaan sopiva LXDE toimii ilmeisesti jo jokseenkin käyttökelpoisesti ja osin kiihdytettynä. Seuraava postaus näiltä tiimoilta, kunhan ehdin Raspi 2:n äärelle.
April 18th, 2015
Halvalla hankittu, Lubuntua ajeleva Core Duo -Mini alkoi käydä ahtaaksi: etenkin HD-matskulla käväistiin jo uhkaavan lähellä 100% prosessorikuormaa ja webbiselailukin saisi olla riuskempaa. Muistin olin jo nostanut täyteen kahteen gigatavuun, joten kiintolevyn lisäksi oli päivitettävissä enää prosessori – vanhimmissa Mineissähän on Socket M -kanta. Siispä eBayltä sopiva prosu käytettynä ja iFixitin ohjeiden mukaan vaihtoon. Savotta on vaikeudeltaan keskitasoa: ei mikään hermoja raastava, mutta ei ihan triviaalikaan. Lukuisat pienet liittimet ja etenkin prosessorin siilin kanssa askartelu olivat tämän urakan pahimmat haasteet.
Alkuperäinen kivi oli Core Duo 1,66 GHz (T2300), ja tilalle meni Core 2 Duo 2,0 GHz (T7200). Pelkkien kellojaksojen sekä BogoMipsien valossa uusi tulokas on 20 % nopeampi, mutta käytännön tilanteissa ero on tietysti jotain aivan muuta erilaisten pullonkaulojen kuten muistin ja kiintolevyn vuoksi. C2D:ssä on tuplamäärä välimuistia (4 MB), mikä ei ainakaan tilannetta heikennä. Katsotaanpa, mitä erilaiset testit ovat mieltä:
- SunSpider 0.9.1 Chromiumilla: 512 ms -> 364 ms (+41 %)
- SunSpider 1.0.2 Chromiumilla: 500 ms -> 355 ms (+41 %)
- echo “2^900000” | bc: 10 s -> 6.734 s (+49 %)
- 720p-videopätkä VLC:llä: 55 % -> 40 % (+38 %, tosin hieman kyseenalainen lukema)
- Testipätkän pakkaus Handbrakella (h264): 13.41 fps -> 21.15 fps (+58 %)
Varovaisenkin arvion mukaan nopeutta tuli 40 % lisää ja etenkin raskaan Handbraken tapauksessa jopa huomattavasti enemmän. Odotettua paremmat tulokset selittyvät paitsi välimuistilla, myös piirin muilla sisäisillä kohennuksilla.
Muistin maksimimäärää päivitys ei kohenna, mutta ainakin Linuxia pystyisi ajamaan tämän jälkeen 64-bittisenä. Mac OS X pakottaa koneen 32-bittiseen tilaan, mutta sekin rajoitus on ilmeisesti kierrettävissä. Näillä puheilla siis varsin kelpo päivitys – olettaen, että kone pysyy jatkossakin vakaana. Rahalla saisi vielä nopeampiakin Socket M -piirejä (ainakin 2,33 GHz), mutta lähes kymmenen vuotta vanhaan Miniin ei viitsi kovin suuria summia sijoittaa. Arkikäytössä huomattavasti parempi hankinta olisi ajanmukaisempi kiintolevy, sillä Minin vakiolevy on todella hidas: hdparm-testin mukaan lukunopeus on vain 39 Mt/s.
edit: Uusi prosari pöhää aika kuumana, ja vakioasetuksilla käytiin kovan kuorman alla jo 80 asteessa. Ei hyvä. Tästä PPA:sta löytyi onneksi näppärä macfanctld, joka pitää koneen kylmempänä. Minin jäähdytys ei ole luonnostaan kovin hyvä, joten CPU on joutilaanakin noin 49 asteessa.
edit2: Internetin uutistoimiston mukaan muistia saa kolmeen gigaan asti CPU-päivityksen jälkeen, kunhan päivittää firmiksen. Sitä varten koneessa tosin pitäisi olla ensin OSX, eli hieman säädöksi menisi.
April 16th, 2015
Those of you who have tried to run the VICE emulator on Crouton+LXDE have probably noticed that it doesn’t go to proper fullscreen – probably due to some conflict with Openbox. A bit better on Xfce4 (keep pressing alt-d a few times), but not perfect, and I don’t use it anyway. After experimenting with various compilation options I eventually got SDL UI working, but that’s very crude and requires recompiling anyway. So let’s make and add a new mode instead:
xrandr --newmode "768x580_60.00" 35.19 768 792 872 976 580 581 584 601 -HSync +Vsync
xrandr --addmode LVDS1 768x580_60.00
After this start VICE again and go to Settings – VIC-II settings – Fullscreen settings – XRandR Resolutions and choose the brand new mode. After this alt-d should bring up a rather tidy fullscreen with no desktop remains or window borders anywhere.
edit: LVDS1 is for the internal display of this model, you might need to change it for yours. Plain “xrandr” will tell you what is available.
April 5th, 2015
Pitkään taistelin tabletin ostamista vastaan – tien päältä voi surffata tarpeeeksi kännykällä ja muuten käytän mieluummin ihan oikeaa täysikokoista tietokonetta – mutta lopulta kamelin selkä katkesi. Tänä vuonna on tullut tihrustettua bussissa niin paljon elokuvia ja sarjoja kännykän ruudulta, että tilanteelle piti hiljalleen tehdä jotain. Verkkokaupan halvin kikkale oli Samsung Galaxy Tab 3 Lite 80 euron hinnallaan, joten sellainen siis kokeiluun. Kylkeen vielä AKG:n edullisehkot in-ear-napit.
Samppa on uusimpiin tabletteihin verrattuna vaatimaton ominaisuuksiltaan: kamera on tuhnu, tallennustilaa vain 8Gt, näytön tarkkuus vain 1024×600 eikä katselukulmakaan mikään kehuttava. Painoakin on yllättävän paljon laitteen pienen koon huomioiden. Miksikään läppärin korvaajaksi tästä ei siis kohtuudella ole, mutta tarkoitus olikin vain ja ainoastaan toistaa leffoja. Puutteista huolimatta täytyy samalla hämmästellä, kuinka paljon elektroniikkaa 80 eurolla saa (edullisuus selittyy pitkälti silläkin, että tämä kyseinen malli lienee kohta poistumassa).
Androidissa tulee toki valmiinakin videotoisto, mutta kun en halunnut säätää liikaa kodekkien ja tekstitysten kanssa, niin tarvittiin parempi vaihtoehto. Tutusta VLC:stä on kelpo Android-versio, joka oli jo näyttänyt kyntensä kännykällä, joten valinta oli helppo – osa muuten ilmeisen hyvistä toistimista on maksullisia.
Ensimmäinen DVD-rippi kokeiluun ja pyörihän se, mutta… välillä kuva veti rakeiseksi ja sieltä täältä tippui jopa frameja. Halpa Samsungin kännykkänikin oli selvinnyt SD-tason pätkistä täysin kunnialla, joten missä vika? Ensimmäisenä epäilin muistikorttia, jonka kanssa oli ollut ongelmia toisessa laitteessa. Toinen, surullisempi oletus oli se, että prosu on yksinkertaisesti liian hidas tai että VLC ei osaa käyttää sillä rautakiihdytystä. Pieni googletus paljasti, että VLC:n asetusten syövereissä on säätöjä rautakiihdytykselle ja käytettävälle grafiikkamoodille. YUV ja Full acceleration sieltä päälle ja johan soi.
Tulikaste bussissa on vielä tekemättä, mutta ainakin toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta. Pikaisesti kokeilemani 720p-pätkä pyöri sekin ilman mitään ongelmia. Suurin osa leffoistani on joka tapauksessa DVD:llä ja näytön tarkkuuden huomioiden HD-laadulle on niukasti tarvetta. Kysymysmerkkejä ovat toistaiseksi epäsymmetrinen katselukulma (VLC osaa onneksi toimia molemmin päin) ja auringon heijastukset (sikäli kun tätä menoa ikinä kesä tulee). Heijastelun estämiseksi on saatavilla kalvoja, mutta ne saattavat heikentää kuvanlaatua, minkä lisäksi samalla projektin hinta taas hieman kasvaa.
edit: näin kesän korvilla tuo peilinäyttö vaan ei toimi bussissa. Laittelin siis kalvon, joka auttaakin asiaa huomattavasti. Ei ollut mikään helppo asennettava, sillä pölyä jää helposti väliin. HD-matsku on välillä hieman ärsyttävästi tökkäissyt, joten voi olla parempi pitää leffat 720p:tä matalammalla tarkkuudella.
April 1st, 2015
Svenssonit tekivät kirjan, minä arvostelin. Eli Generation 64:n arvostelu juuri julkaistu Turun yliopiston Agricola-verkkopalvelussa: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=3633
November 7th, 2014
Panana 1.0, the first version of the Arduino-based PC -> Panasonic JR-200 transfer cable is now finished and published. You’ll find all the necessary bits like software and some instructions on the Panasonic page, as usual. Here’s the schematic and the final cased contraption:
There would be sooo much to add, like two-way transfer, support for BASIC files, a card reader and extra RAM, but let’s see if I ever get to that. At the moment the kludge already supports what I most want to do with it: test my own software. The transfer speed increased due to some final touches all the way from 5 kcps to 8 kcps, mostly because of using phi2s instead of phi2 for sync. Surely there’s room for improvement – next I’ll probably try halting the CPU when updating the latch – but as the speed is already more than 30x compared to the cassette port, there shouldn’t be too much to complain about. Thanks to Tero for his help and comments, too!
edit: Fixed the pinout of the expansion port.
September 25th, 2014
A little project again: an 8k SRAM expansion for the JR-200. In the end, a rather simple exercise in address decoding with a GAL and wiring the expansion bus signals to the memory chip. Quite many wires there – was losing my hope at one point.
The kludge resides at $8000–$9FFF, right after the standard RAM. You can load code there with mload and run it normally with usr. The BASIC is not aware of the extra mem, so after the boot you’ll just see the standard amount displayed. Further details such as the GAL function can be found on my dedicated JR-200 page.
September 20th, 2014
Säätötuokion kohteena tällä kertaa Spectrumille tarkoitettu Interface 1bis, josta ei ainakaan ominaisuuksia puutu. Mukana on mm. Microdriveä emuloiva MicroSD-kortinlukija, joystick-liitin, usb-siirtoliitäntä sekä PS-liitin hiirelle tai näppäimistölle. Periaatteessa siis aika äärimmäinen laajennus, joka lisäksi mahdollistaa omien viritelmien tekemisen valmiina tulevien lisäksi. Lupaillulla lisäpalikalla mukaan pitäisi saada Ethernet-liitinkin. Laite toimii periaatteessa kaikilla Spekuilla, joissa on laajennusväylä; itselläni oli käytössä perinteinen kuminappi-48k.
Paperilla hyvältä näyttävän laitteen kompastuskiveksi osoittautui hyvin nopeasti hankala lähestyttävyys. USB-piirille piti asentaa oma ajurinsa, jota ei sivulta edes löydy. COM-porttia ja PC-pään (Windows-only) siirtosoftan parametreja piti viritellä heti kättelyssä ja laitteelle pöristää kasettiportin kautta sisään pari ohjelmistopäivitystä, joiden todellinen olemus jäi lopultakin hieman hämäräksi. Aloittelijoille suunnattu video kertoo periaatteessa, mitä pitäisi tehdä, mutta käytännössä asiat eivät olleetkaan ihan niin helppoja.
Ainoa fyysinen käyttöliittymä 1bisissä on on päällä sijaitseva nappi, jota pitää painella eri pituisia aikoja eri moodeihin päästäkseen. Suoraan buutissa laite ei tee mitään, vaan ensin tarvitaan pitkä painallus ja päälle nopea klikkaus, jotta päästään aktiivitilaan, jossa voi jotain tehdäkin. Ledipaneeli kertoo periaatteessa hyödyllistä tietoa, kunhan kirjainten merkityksen ensin oivaltaa: tunnistettu muistikortti sytyttää C-ledin ja hiiri M-ledin, minkä lisäksi eri moodeille on omat ledinsä. Aktiivitilassa beisikki alkaa tunnistaa Microdriven ohjaamiseen tarvittavia käskyjä. Jälleen hämmentävästi kaikki dokumentaatio löytyy 4B-mallin sivulta, vaikka tämä mokko on revisiota 4C.
Parin tunnin tuskailun, asentelun ja ohjeiden etsiskelyn jälkeen laite alkoi näyttää niitä parempiakin puoliansa. Pienempi (64-megainen) MicroSD-kortti ei toiminut jostain syystä, mutta neligigainen (!) tunnistui ja formatoitui yli sadaksi 32-megaiseksi virtuaaliasemaksi, jotka näkyvät BASIC-komennoille muodossa “m”;asemanumero, kuten ensimmäinen asema “m”;1. Tilaa siis on varsin riittävästi, mutta se on jakautunut pieniin palasiin. Toinen ikävä puoli on, että kortille ei voi kirjoittaa suoraan peeseellä, vaan netistä ladatut kamikset on siirrettävä USB:n yli. Tiedostoja voi käyttää joko suoraan tai sitten emulaattoreista tuttujen TAP-levykuvien kautta hieman hämmentävällä syntaksilla:
LOAD *"M";1;"UNHANGED" T
MOVE-käskyllä voi uudelleennimetä ja kopioida tiedostoja, kun vaan jaksaa näpytellä pitkiä rimpsuja. Kopioinnissa toimivat jopa jokerimerkit kuten *. Huomattavasti helpommin pelejä ym. saa kuitenkin ladattua, kun asentaa GBL.ZZP:n, jolla voi selata kortin ja USB-isännän sisältöä. Vielä kun nimeää ohjelman RUN-nimiseksi, niin se latautuu automaattisesti buutissa. Jopa hiiri toimii GBL:ssä, vaikka sen tuki hieman puolivillainen toistaiseksi onkin.
Kenties hienoimmaksi ominaisuudeksi osoittautui USB:n yli toimiva v-asema, jonka käyttöä varten isäntäkoneella ajetaan ZXS32-serveriä. Etenkin GBL:llä on sitten helppo selailla hakemistoja ja käynnistää niistä TAP-tiedostoja. Jokusen demon perusteella järjestely toimii varsin hyvin, myös WonderAY välissä. Mukaan on laitettu jopa tuki World of Spectrumin ftp:n käyttöön, mutta sitä en saanut toimimaan ihan pienellä yrittelyllä.
Tämän bissen jättämä jälkimaku on lopulta aika ristiriitainen. Tehokäyttäjälle 1bis mahdollistaa kaikenlaista, vaikka käyttö onkin monin paikoin työlästä. Satunnainen nostalgikko ei välttämättä saa koko viritelmää edes asennettua käyttökuntoon, joten pelkkää pelien ja demojen latailua varten divIDE on huomattavasti kätevämpi ratkaisu. Hinnan puolesta eroa ei juuri tule, joten viime kädessä käyttötarkoitus ratkaisee.
September 20th, 2014
A memory-preserving reset button can be useful for a developer, cracker or a cheating gamer, too. Got my hands finally on the Service Manual, and based on p. 29 it was easy to make a – hopefully – safe reset button. You could ground the processor /HALT pin directly, but this one is safer, as the signal goes through two inverters and there’s a capacitor to filter the noise caused by lousy buttons (like mine). See here:
First find the capacitor and diode (D1) at the top right corner of the mobo. Solder a wire to the back leg of the diode, add a button and connect the other leg of the button to the ground. For example the screws holding the mobo in place are grounded, so you can tighten the wire under one of them.
September 10th, 2014
Next Posts
Previous Posts
