Posts filed under 'reissut'
Kolmen viikon pyrähdys Meksikoon oli taas avartava, vaikka valitettavasti suurin eksotiikka maasta on jo ehtinyt hälventyäkin. Suurimman osan ajasta olin perinteisesti Cuernavacassa, mutta myös nelisen päivää Oaxacassa, missä tuli nähtyä monenlaista. Kiinnostavinta antia olivat Monte Albán isoine raunioineen, perinteinen villan värjäys- ja kudontaprosessi sekä tietysti mezcalin valmistus.
Mezcal, kuten tequilakin, tehdään agaavesta, mutta ei samasta lajikkeesta. Ensinnä piñat paistetaan kiviuunissa, jonka aikana mukaan tarttuu savun makua, joka onkin juomalle tyypillinen. Sen jälkeen ytimet murskataan (pikkutislaamoissa edelleen perinteisesti hevosen pyörittämällä kivellä) ja laitetaan käymissammioihin. Lopulta mezcal tislataan ja kypsytetään tammitynnyreissä. Isoja koneistettuja tislaamojakin on olemassa, mutta pienet perinteiset putiikitkin näyttivät olevan varsin yleisiä. Tiettyä turistien huijaamista tuli kyllä havaittua: tislaamojen myymälöissä ei ollut mitenkään välttämättä myynnissä omaa tuotetta, eikä kapasiteetti olisi niin suureen myyntiin ja monipuoliseen valikoimaan riittänytkään. Veikkaisin, että turisteille myydään tehdastuotetta ja paikallisille parempaa kotitekoista 🙂
Jokunen kuvakin taas näytillä: http://www.kameli.net/~marq/oaxaca/
July 20th, 2010
Muutamaa kokemusta rikkaampana palasin Brasilian kamaralta maanantaina. Monessa mielessä maa toi mieleen Meksikon: sama kaoottinen liikenne, auringonpaiste, ihmisten ystävällisyys ja hiukan sinne päin oleva kaupunkisuunnittelu. 200 miljoonan ihmisen valtavaa maata ei tällaisessa ajassa voi mitenkään ymmärtää, mutta tulipa edes pieni palanen nähtyä São Paulosta.
Mikään rantaloma tämä ei ollut, vaan työmatka. Olin pystyttämässä Instituto Tomie Ohtakeen Suomen paviljonki 1900 -3D-installaatiota. Kiertopolarisaatiolasit päässä museovieraat pääsivät katselemaan paviljonkia sekä sisä- että ulkopuolelta. Installaatio oli osa Designmuseon paikalle viemää Estrelas do Design Finlandês -näyttelyä.
Brasilia, kuten melkein mikä hyvänsä latinalainen maa, on vastakohtia täynnä. Yhtäällä on rikkaita, jotka kulkevat helikopterilla töihin ja toisaalla sitten faveloita, joissa asutaan varsin kurjasti. Rikollisuus on mittava ongelma, mutta sen hoidossa on keskitytty pikemminkin oireiden kuin syiden korjaamiseen. Hotellini oli Jardinsin kaupunginosassa, jossa sijaitsi ihan suomihinnoissa olevia trendikkäitä ravintoloita sekä kansainvälisten huippumerkkien kauppoja, ja jokaisen edessä helposti kaksi turvamiestä. Asiaa tuntevat väittivät kuitenkin Rio de Janeiroa vaarallisemmaksi paikaksi.
Brasilialainen naiskauneus on tunnettua pitkin maailmaa ja riittänee sanoa, että olen reissun jälkeen asiasta samaa mieltä. Puhutaanhan meilläkin toisinaan trophy wifeista, mutta tuolla puolessa ne olivat täyttä todellisuutta: keski-ikäisillä varakkailla äijillä oli vaimoinaan merkkikuteisiin pukeutuneita laitettuja nuoria naisia, jotka ikänsä puolesta olisivat voineet olla pikemminkin tyttäriä. Symbioosia tämäkin 🙂
Lupsakkaan asenteen kääntöpuolena on välillä asioiden löperö hoitaminen ja suunnittelun puute. Liikenne oli sekavaa ja iltapäivästä yöhön asti erittäin ruuhkaista: kymmenen minuutin taksimatkaan meni ruuhka-aikana lähes tunti, ja toisella kerralla odottelimme taksin saamista yliopistolle tunnin sitäkin. São Paulon lentokenttäkään ei saa paljon kiitosta, sillä tullessa sain odotella ensin puoli tuntia passintarkastukseen pääsyä ja sen päälle vietin tunnin tullijonossa. Samassa koneessa Eurooppaa kohti lähtenyt hollantilainen tyyppi oli osunut paikalle vielä huonompaan aikaan: kolme tuntia eri jonoissa.
Perinteiseen suuren kielialueen malliin porukka puhui lähinnä portugalia eikä mitään muuta. Hotellin respassa ja museolla pärjäsi englannilla, mutta muuten melko turha toivo. Onneksi espanjan perusteella sai luettua useimmat tekstit ja sitä myös yleensä ymmärrettiin hyvin. Toiseen suuntaan toimi huonommin, sillä en saanut murteen- ja slanginsekaisesta portugalista kaikin ajoin mitään tolkkua.
Järin paljon en ehtinyt SP:a koluta viikossa, mutta sentään ehdin käydä taidemuseolla katsomassa Chagall-näyttelyn (sain opettaja-alennuksenkin Taikin suomenkielisellä kortilla). Mielenkiintoisimpia löydöksiä oli intiaaneja tukevan FUNAI:n kauppa, josta sai kohtuuhintaan Amazonin alueen eri heimojen tekemiä perinteisiä esineitä kuten koruja ja kippoja. Brasiliaa sanotaan yhdeksi maailman johtavista graffitimaista ja keskustassa näkikin taiteellisesti tasokasta jälkeä.
Jokunen kuva löytyy omasta galleriastaan. Ja tässä linkki Google Mapsiin, jossa näkyy Jardinsin kaupunginosa.
March 17th, 2010
Palasin keskiviikkona Taiwanista reilun viikon lomareissulta. En ollut juuri tutustunut maahan ennen lähtöä tai suunnitellut ohjelmaa sen enempää, joten päiväohjelma oli silkkaa improvisointia. Ilmat eivät oikein suosineet, sillä useimpina päivinä oli pilvistä ja hieman sateista. Meren ympäröimä saari on muutenkin kostea ja kun siihen lisättiin sateinen sää, niin missään ei oikein ollut kuivaa — aamulla kuivumaan laitettu pyyhe oli vielä seuraavana aamunakin nihkeä. Huonot kelit eivät kuitenkaan onnistuneet matkaa pilaamaan.
Taiwan ei ole Suomesta kovin helposti saavutettavissa. Yhdellä välilaskullakin olisi saattanut selvitä, mutta halpalentohakukoneen löytämät edullisimmat lennot (n. 1000e eestaas) noille päiville olivat kahdella välilaskulla. Mennessä Helsinki–Pariisi–Hong Kong–Taipei ja tullessa sama Amsterdamin kautta. Suurena yllätyksenä matkatavarani saapuivat molempiin suuntiin asianmukaisesti ja ajoissa: Helsinki-Vantaalla on sählinkiä, Pariisissa on aina riski hukata tavaransa ja Hong Kongissa oli varsin tiukka vaihto, joten epävarmuustekijöitä riitti. Lennot olivat odotettua hieman kalliimmat, mutta sitä kompensoi edullinen hostellimajoitus Taipei Backpackers Hostelissa, joka oli hintaansa nähden ihan ok. Yöllä vähän kylmä ja ohuiden seinien läpi kuului naapurien möly hyvin, mutta toisaalta paikka oli siisti ja ystävällinen henkilökunta puhui hyvin englantia.
Kunnon turistin tavoin kiersin perusnähtävyydet, kuten Taipei 101:n sekä Chiang Kai-Sekin ja Sun Yat-Senin muistopalatsit. Komeita suuria rakennuksia kaikki. Taipei 101 menetti vuoden alussa maailman korkeimman rakennuksen tittelinsä, joten sikäli olin niukasti viikon myöhässä. Perinteiseen Kaukoidän tunnelmaan pääsin Longshanin temppelissä, jossa sankka joukko buddhalaisia rukoili ja poltti suitsukkeita. Taipei on 2,5 miljoonalla asukkaallaan ehta suurkaupunki, mutta sellaiseksi varsin turvallinen. Erityyppiset palvelut ovat keskittyneet omiin paikkoihinsa, joten esim. baaria saattaa joutua metsästämään pitkäänkin, jos sattuu olemaan väärässä kaupunginosassa. Luotijuna vie saaren pohjoispäästä etelään Kaohsiungiin puolessatoista tunnissa, joten siellä ehtii käydä vaikka päiväseltään. Kaohsiungissa tuli lähinnä käveltyä puistoissa ja pittoreskissa joenrannassa (Love River, oikeasti), vaikka miljoonakaupungista olisi varmasti kaikenlaista muutakin löytynyt.
Olisi karua sanoa, että Taiwanissa vallitsee monokulttuuri, mutta tällaisen länsimaisen individualistin silmiin siltä välillä vaikutti. Etenkin nuoret miehet pukeutuivat näin talvella lähes univormunomaisesti sinisiin design-farkkuihin, tennareihin ja tummaan toppatakkiin tai -liiviin. Naisten asusteissa oli enemmän liikkumavaraa, mutta tietyt normit oli niissäkin. Kotimaassa on tottunut siihen, että vastaan tulee hevaria, goottia, hippiä jne., mutta Taiwanissa tuntui olevan yksi tietty tapa olla cool. En ole ennen asiaa tullut edes ajatelleeksi, mutta kun kollektiiviseen kulttuuriin yhdistetään muoti-ilmiöt, niin onnekkaille firmoille aukenee hetkessä suuret uskolliset markkinat.
Sain ihan tervetullutta kansainvälisyyskasvatusta siellä aasialaisten seassa sompaillessani — ehkä aavistuksen siitäkin, millaista on olla erinäköinen ja kielitaidoton Suomessa, vaikkei itseeni ikävästi suhtauduttukaan missään vaiheessa. Suuresta koostaan huolimatta Taipeissa ei tunnu olevan paljonkaan ulkomaisia asukkaita (Wikipedian mukaan vietnamilaisia siirtolaisia on, mutta en niitä olisi tunnistanut kuitenkaan). Pitkänä, parrakkaana, vaaleaihoisena ja epätavallisesti pukeutuneena olin joka paikassa erottuva länsimainen kummajainen. Huvittavana esimerkkinä Kaohsiungin asemalla muutama teinityttö halusi ottaa itsestään kuvan kanssani, koska näytin niin eksoottiselta. Englantia saarella puhuttiin yllättävän huonosti, ja sanakirjasta tavaamani fraasit jäivät kuulijoilta ymmärtämättä, mutta lopulta kaikki asiat hoituivat tavalla tai toisella.
Viikon perusteella Taiwania uskaltaa hyvin suositella aktiivisen reissaajan matkakohteeksi. Nähtävää olisi riittänyt vielä pitkäksi aikaa, enkä juuri edes poistunut pääkaupungista. Julkinen liikenne toimi hyvin — etenkin metro oli kätevä ja selkeä. Ruoka oli hyvää sekä elämyksellistä, eikä näin ituhipilläkään ollut mitään suuria vaikeuksia löytää sapuskaa. Perinteistä hot potia kannattaa kokeilla, jos sellaisen löytää. Hintataso oli edullisen puolella, etenkin ruuan osalta: söin ravintolassa yleensä noin kolmellasadalla Taiwanin dollarilla (NT$), mikä ei ole kuin seitsemisen euroa. Katukuppiloissa sitten puoleen hintaan tuosta. Erityismaininnan ansaitsevat vielä kauniit ja tyylikkäät naiset, joita tuntui maassa olevan loputtomasti 🙂
Muutaman kymmentä matkalla ottamaani kuvaa on omassa galleriassaan.
January 17th, 2010
Muilta kiireiltäni ehdin laittaa viimeisiä puuttuvia meksikonkuvia näytille: Grutas de Cacahuamilpa eli Cacahuamilpan luolat lähellä Taxcoa. Pari kilometriä pitkä ja paikoitellen kymmeniä metrejä korkea luolasto, jossa oli monennäköistä tippukivimuodostelmaa. Matka jatkui sieltä Acapulcoon, jossa oli turistikauden loputtua ja influenssahuuhaan vuoksi yllättävänkin autiota.
July 17th, 2009
Saavuin eilen takaisin Meksikosta ja kuten aina, tunnelmat ovat vähän nyrpeät. Onneksi on sentään kesä, mutta silti kaikki näyttää hivenen värittömältä ja tympääntymistä lisää vielä melkoinen jet lagikin. Elämän pieniin yksityiskohtiin pitää taas totutella hiukan uusiksi, kuten siihen, että sisällä ei olla kengät jalassa, kraanavettä voi juoda ja vessapaperin voi tiputtaa sinne pönttöön. Kaupassakaan ei ollut kukaan liukuhihnan päässä pakkaamassa ostoksia kassiin.
Meksikossa ollessa kaipasi joitakin asioita Suomesta ja nyt huomaa, että käy myös päin vastoin. Ehdin jo eilen toteuttaa jotain suomikliseitä kuten ostaa kunnon leipää, herkkukurkkuja, Oltermannia ja lakritsia. Toisaalta on nyreää, kun kaupasta ei enää saakaan maissitortilloja, tequilaa tai puoli-ilmaisia jumalattoman kokoisia ananaksia. Ruuan hintaankin pitää jälleen tottua. Eiliset 20 euron ostokseni olivat varsin köyhät — Meksikossa olisin roudannut 400 pesolla kotiin pari isoa muovikassillista syötävää.
Oli tarkoitus roudata kotimaahan kunnolla laadukasta tequilaa, mutta hanke kariutui persaukisuuteeni, naurettaviin tullirajoituksiin ja siihen, että mukana oli ihan liikaa vaatteita sekä kirjoja. Meksikosta asti tuli ainoastaan vajaa litra El Jimador Reposadoa, hiukan reposado-mezcalia ja sekalaisia pikkupulloja tequilaa tuliaisiksi. Tilanteen pelasti osittain onneksi se, että löysin Madridin lentokentältä 0,7l lekan Corralejo Reposadoa edullisesti (21e) ja EU-kansalaisena sain tuoda sen maahan verottomasti ihan käsimatkatavaroissa. Ihan silkkaa ahneuttani roudasin vielä litran Veterano-brandyä, kun se oli tarjouksessa seitsemällä eurolla.
June 13th, 2009
Viimeinen reissu Meksikossa kohdistui Acapulcoon ja Cacahuamilpan luolille. Luolasto olikin hullumaisen suuri ja täynnä hämmästyttäviä orgaanisia kivimuodostelmia kuten stalagmiitteja ja stalagtiitteja. Kuvia tulee sitten joskus näytille, kunhan tästä ehdin taas. Acapulcossa vietettiin kaksi yötä ja kun olen jo aiemmin käynyt Puerto Vallartassa, niin Meksikon tunnetuista turistirysistä onkin näkemättä enää Cancún, joka tosin on huomattavasti kauempana Jukatanilla.
Pahin turistiaika oli ohi ja lisäksi influenssa oli pelottanut turisteja pois, joten kaupunki vaikutti yllättävän rauhalliselta ja ranta yhtä lailla hiljaiselta. Paikkahan sijaitsee sievästi Tyynen valtameren rannalla lahdelmassa vuorien ympäröimänä. Vallartaan verrattuna Acapulcon hiekkaranta on yllättävänkin pieni, ehkä parin kilometrin mittainen kaikkiaan ja loppu on jylhää kivikkoa. Parhaiten mieleen jäivät kenties uimahyppääjät, jotka juomarahapalkalla hyppäävät päivittäin jyrkänteeltä kuohuvaan mereen. Parin päivän vietto oli ihan passeli, mutta kahden viikon turistireissun aikana olisi varmaan tullut jo tylsää, kun rannalla ja uima-altaalla löhöminen olisi alkanut kyllästyttää ja nähtävyydet olisi kaluttu.
June 9th, 2009
Meksikonkeikka alkaa kääntyä lopuilleen, paluu on jo puolentoista viikon päästä. Mitään isoa hinkua ei ole lähteä, mutta kotimaassa on kaikenlaista velvollisuutta odottamassa ja turistiviisumikin alkaa lopahtaa samoin kuin matkavakuutus. Kirjoitushommat ovat lähteneet hienosti käyntiin ja olen osoittanut epätyypillistä ryhdikkyyttä olemalla peräti edellä aikataulusta. Saattaa olla, että olen haukannut tutkimuksessa hatullisen pa liian suuren palan, mutta nyt ei parane jäädä liikaa miettimään kun on hyvä vauhti päällä.
Kaikkien samanhenkisten iloksi perustin myös demotutkijoille tarkoitetun postituslistan. Täällä voi liittyä joukkoon. Ensinnä elättelin kuvitelmaa, että olisin itse asentanut GNU Mailmanin, mutta sen säätäminen näytti sikäli nuivalta puuhalta, että lopulta oli lysähdettävä Google groupsin käyttöön.
June 2nd, 2009
Olen täällä jo jonkun aikaa ihmetellyt Meksikon Vihreän puolueen linjaa — se kun tuntuu poikkeavan aika lailla eurooppalaisesta. Siinä missä eurovihreiden kampanjat perustuvat tyypillisesti nuorekkaan positiivisen muutoksen teemoihin, niin täällä vaalimainonta on aivan eri linjoilla. Vapaasti kääntämiäni otsikoita vaalimainonnasta: “Äiti tarvitsee lääkkeitä eikä meillä ole rahaa”, “Kuolemanrangaistus murhaajille” ja “Rohkeutta on päästää lapsesi murhaaja vapaaksi”. Eli vedotaan ihmisten pelkoon. Kuolemanrangaistuksen puolustaminen ja suorastaan vaatiminen (Meksikossa sitä ei ole ainakaan toistaiseksi olemassa) on dramaattinen poikkeus yleisestä vihreiden puolueiden linjasta. Mitään ympäristönsuojeluun viittaavaa en ole mainonnassa nähnyt.
Mistä sitten moinen ero? Asiasta kotipiirissä keskusteltuani sain kuulla sellaista näkökulmaa, jonka mukaan rahakkaiden rikollisten on helppo ostaa itsensä vapaaksi vankilasta, jonka takia kuolemantuomio olisi ainoa toimiva rangaistus. Meksikossa sosiaalista kuilua ja köyhyyttä on riittämiin, joten ympäristöteemoilla on toistaiseksi vähän painoarvoa. Päivittäin näkemäni perusteella meksikolaisilla ei muutenkaan ole järin suurta kiinnostusta tai ymmärrystä kauniin luontonsa varjeluun — kenties sellaista aletaan miettiä vasta siinä vaiheessa, kun edes perusasiat ovat kunnossa.
Wikipedian artikkeli valaa vähän lisävaloa puolueen olemukseen. Täkäläinen politiikka on muutenkin sotkuista ja skandaalien värittämää ja niinpä Meksikon vihreilläkin on ollut omat nepotismi- sekä lahjussotkunsa kuten useimmilla muillakin puolueilla. Viimeisissä vaaleissa Vihreät ovat olleet vaaliliitossa oikeistopuolueiden kanssa, mikä sekin kotimaan perspektiivistä katsottuna on poikkeuksellista: meillä päin kun vihreät ovat sosiaalipoliittisissa asioissa tyypillisesti enemmän vasemmalle kallellaan, vaikka etäisyyttä muuten pidetäänkin.
May 11th, 2009
Nuo influenssauhan takia pidettävät hengityssuojaimet ovat kiinnostavia kapistuksia. Niistä on tullut tavallaan koko epidemian symboli: jokainen aiheesta näytetty uutiskuva sisältää 100% varmuudella ihmisiä maskit naamalla. Muuten niin turhasta esineestä tuli yhtäkkiä haluttu ja tarpeellinen yhdessä yössä eikä niitä helpolla ole apteekeista saanut enää kahteen viikkoon. Pidetään bakteerit ja virukset pihalla elimistöstä peittämällä suu ja nenä — mitä muuta pitäisi vielä peittää? Miten hallitus on hoitanut kriisin? Onko kansalaisilta peitetty silmät ja korvat vai kävikö niin itse poliitikoille? Peitettyjen kasvojen ilmeettömyys ja persoonattomuus on vaikuttava ilmiö sekin: kun katsoo metrossa vastapäistä penkkiriviä ja näkee rivin peitettyjä kasvoja sitä itsekin vetäytyy samalla tavoin oman naamionsa suojaan.
Teimmepä Delian kanssa aiheesta pienen kuvallisen kokeilun.
May 9th, 2009
Onhan näitä lintuinfluenssoja sekä suu- ja sorkkatautiepidemioita sun muita ollut ihan hiljattainkin, mutta kaikille niille on ollut yhteistä se, että ne tapahtuvat jossain siellä kaukana eivätkä kosketa omaa lähipiiriä. Nyt olen kuitenkin itse juuri jossain siellä kaukana. Kuten olette varmaan kaikki lukeneet, Meksikossa on meneillään sikainfluenssaepidemia ja tällä hetkellä kuolleita on jo yli 80. Pääosa sairastuneista on ollut Mexico Cityssä ja San Luis Potosissa, mutta tilanne on edelleen päällä eikä sen todellisesta laajuudesta ole vielä tietoa.
Itse asustan Cuernavacassa, joka on vielä ilmeisesti säästynyt. Sekalaisten velvollisuuksien takia tuli kuitenkin vietettyä viikko sitten ja tänä viikonloppuna jokunen päivä Mexico Cityssä — viikko sitten koko influenssasta ei vielä julkisesti puhuttu mitään. Tämän viikon loppupuolella jotain tietoa alkoi jo tulla tiedotusvälineisiin ja perjantaina televisiosta tuli jatkuvaa lähetystä aiheesta. Silti vielä perjantaina hengityssuojaimet olivat harvinainen näky. Lauantaina tiedotus ja jakelu olivat jo lähteneet paremmin käyntiin ja noin puolella ihmisistä oli jo suojain. Apteekeista ne olivat monin paikoin loppu, mutta niitä jaeltiin myös ilmaiseksi tärkeimmillä metroasemilla ja bussissa. Mitään varsinaista paniikkia en huomannut, mutta normaalisti vilkas kaupunki vaikutti normaalia hiljaisemmalta ja koulut sekä useita työpaikkoja oli suljettu.
Viikon päästä pitäisi taas käydä Mexico Cityssä. Seurailemme tilanteen kehittymistä ja ainakin ne hengityssuojat on jo varattu valmiiksi tällä kertaa.
April 27th, 2009
Next Posts
Previous Posts