Posts filed under 'tutkimus'
Pitkällisen lueskelun jälkeen sain loppuun Grant D. Taylorin kirjan When The Machine Made Art: The Troubled History of Computer Art, joka on tietämäni mukaan ainutlaatuisen laaja katsaus tietokonetaiteen historiaan. Käsittely on kronologista ja ulottuu ensimmäisistä tietokoneella tehdyistä kuvista suunnilleen vuosituhannen vaihteeseen saakka. Jo itse termi “tietokonetaide” viittaa historiaan – nykyäänhän puhutaan pikemminkin vaikka digitaalisesta tai (uus)mediataiteesta.
Läpitunkeva teema, joka näkyy jo kirjan nimessäkin, on tietokonetaiteen kohtaama vastustus. Jäin itse miettimään, että onko julkinen keskustelu todella ollut noin vihamielistä, mutta näkemystä on ainakin perusteltu monin esimerkein. Kritiikkiä on satanut sekä aiheellisesti että aiheetta monesta suunnasta: tietokonetaidetta on eri aikoina syytetty niin kaupallisuudesta, temaattisesta köyhyydestä kuin tekniikkakeskeisyydestäkin. Taylor tarjoaa syyksi yhtäältä sitä, että taidemaailma ei pitänyt tontilleen tunkevista tiedemiehistä, ja toisaalta tietotekniikkaa kohtaan tunnettuja yleisempiä epäluuloja.
Kenties suurin käänne tietokonetaiteen historiassa vaikuttaa olleen se, kun (suhteellisen) helppokäyttöiset valmisohjelmat tulivat taiteilijoiden saataville 80- ja 90-luvun kuluessa: musiikin ja grafiikan luominen ei enää vaatinut välttämättä syvällistä teknistä osaamista. Tämäkään suuntaus ei kaikkia miellyttänyt, vaan vanhan polven tekijät kritisoivat moista kyvyttömyyttä. Sittemmin kenttä monimuotoistui ja yhdistyi muihin taidemuotoihin niin pitkälti, ettei ole enää mielekästä puhua pelkästään tietokonetaiteesta, kun tietokone toimii keskeisenä työkaluna niin valokuva- kuin videotaiteilijoillekin.
Kirjasta löytyi joitakin eväitä myös demoskenen analysointiin. Olen jo pitkään pohtinut, onko demoskene pikemminkin moderni (tekijyys on keskeistä, töitä arvioidaan tiukoin kriteerein) vai postmoderni (kollaasit ja tyylillinen lainailu). Muun digitaalisen taiteen tapaan voitaneen sanoa, etteivät demot ole puhtaasti kumpaakaan, vaan niissä on piirteitä molemmista suuntauksista. Esimerkiksi 90-luvulla yleistynyt kerroksittainen “fotarimainen” valokuvien ja efektien yhdistely kytkeytyy laajempiin mediataiteen ilmiöihin sekä työkaluihin, ja kertoo osaltaan siitä, kuinka demoskene on kiinni ajassaan.
October 6th, 2016
Homma on edennyt niin hitaasti ja kankeasti, etten ole kovin paljon kenellekään viitsinyt mainostaa tekeväni taas yhtä opinnäytettä. Nyt, kun kirjoitusurakka alkaa kääntyä loppusuoralle (ensimmäinen raakaversio tuli valmiiksi juuri tänään) niin uskaltanen jo kertoa, että väitöskirja on tarkoitus taputella kuntoon vielä tämän vuoden puolella, sikäli kun ohjaajat, esitarkastajat ja laitoksen moninaiset prosessit sen sallivat. Aiheena jälleen sama kuin lisurissakin eli demoskene, mutta tällä kertaa paremmassa ohjauksessa sekä jo hieman kouliintuneemman humanistin ottein. Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin oppiainehan on humanistisen tiedekunnan alla — tätä tilannetta tuskin olisin 1996 kuvitellut näkeväni.
Näin jälkiviisautena tohtorintutkintoon olisi voinut ja kannattanut tähdätä hieman suorempaa polkua. Toisen maisterintutkinnon tekemisestä on ollut käytännössä aika marginaalisesti hyötyä, eivätkä lisensiaatin paperitkaan oikein avanneet uusia ovia nykyisen akateemisen maailman tohtori/ei tohtori -binäärin vuoksi. Noh, kaipa noista opinnoista on edes jotain syvämmen sivistystä tarttunut. Jos voisin nyt neuvoa 2009 itseäni, niin: häivy sen lisurisi kanssa vehreämmille laitumille ja laajenna se siellä monografiaväikkäriksi kunnon ohjauksessa. Moisella oikopolulla olisi säästynyt muutama vuosi.
Olen välillä ollut pikkiriikkisen kateellinen jatko-opiskelijakollegoilleni, sillä he ovat enemmän ja vähemmän kaikki jostain humanistiselta alalta peräisin. Itse taas olen aika kotikutoinen tapaus, sillä en ole maisterivaiheessa koskaan tutustunut humanistisiin tutkimusmenetelmiin, diskursseihin jne., jollei sitten paria taidehistorian peruskurssia lasketa. Asiat voi toki opetella omin nokkineenkin, mutta hieman turhauttavaa ja epävarmaa se on toisinaan ollut toisenlaisesta taustasta tulevalle. En edelleenkään pärjää Foucault/Deleuze/Latour-vyörytyksessä, mutta tutkimusta voi onneksi tehdä maanläheisemminkin.
June 24th, 2016
I’ve been rather actively involved with PETSCII art for the last couple of years, coding, drawing and even conducting a bit of research. As PETSCII is kinda fashionable now, and many people would like to experiment with it, here’s a little overview of the available editors and their pros and cons. The list aims to be complete, so if there’s anything missing, let me know. Let’s start with native tools and then move on to cross-development.
It’s a fine line, but I’ve decidedly excluded various text editors that could be used for character graphics as well.
Digital Paint 4.0 (C-64, link)
Probably ok for its time – can’t quite pinpoint when exactly it was released. In addition to the original version coded by Aaron Hightower there are various hacks by sceners who added missing features. In addition to typing, you can paint filled boxes and edit colors.
TBoard-Painter 1.1 Pro (C-64, link)
Another oldie, this time by Tao/Triad. The most notable extra feature is the 1/4 char pseudographics drawing mode. The image can be larger than the screen size, which together with the name suggests it was meant for BBS graphics. As a nice little touch the x/y location display uses hex numbers 🙂
Tyronpaint 2.1 (C-64, link)
Not much new to say about this: you can type text, change the color or draw blocky 1/4 dots. The images can be higher than 25 lines. Created by Lynchbit/Alpha Flight in 1996, this improved version is from 2006.
Kaleidoscope 4.0 (C-64, link)
Very simple, but at the same time easily comprehensible editor by BroBryce64 all the way from 1989. Not many features there, but you can type chars and change colors. A curious extra is the “rainbow mode” which cycles the colors after each character.
PETSCII Paint 0.5 (C-64, link)
A rudimentary tool by 0xDB from 2011. The basics do work: you can select characters, change colors and save the outcome, but even simple things tend to be on the tedious side.
Petscii Editor 4.6 (C-64, link)
FieserWolf’s editor is undoubtedly the most popular one when it comes to programs running on real hardware. As the version number suggests, there have been plenty of iterations and the workflow has been improved a lot since the initial releases. Once you get used to the UI, there’s useful functionality such as copy/paste, recoloring and multiple pages available. Several notable works have been produced with this editor.
Online PETSCII Editor (online, link)
A web-based solution by Krissz from 2013. I like the idea that you can draw on a normal browser without installing any software or digging the old warhorse from the closet, but this particular project seems to have been abandoned. You can both draw and type, and the character selector is well though out. On the other hand, there is little functionality to support advanced editing.
PET Shop Pro (online, link)
As of now there’s very little documentation on this editor by Jambonbill, as it is still work in progress and not officially released. Nevertheless, quite a promising online tool which lets you even do animations. Originally based on Krissz’s editor (see above), but was mostly rewritten after that. The character selector is well designed, you can edit images of various sizes plus export them to different formats, and even script the editor. There are still some bugs around, which will hopefully be ironed out at some point.
CBM .prg Studio (Windows, link)
Arthur Jordison’s CBM .prg Studio is a complete development environment that lets you create software for the Commodore 8-bits. One of its parts is the screen editor, which is actually quite usable for artistic endeavours too. Largely served as the source of inspiration for the editor below.
APE (Windows, link)
APE (Another Petscii Editor) by MrXaliasH from 2013 is Windows-only, but does run fine under Wine as well. The basic functionality (drawing, color selection, copy/paste and even undo) is there, but it seems the project was quickly dropped after its initial release.
C64 AAE (Windows, link)
C64 ASCII Art Editor by RADSoft hails from Poland. Windows-only, but runs somewhat ok under Wine except the color editor. Apparently the development ceased in 2012, but in spite of that there are some unique features – most notably layers, which were a firstie in the scene. The animation features are also among the most advanced. Drawing happens by writing, but unfortunately the key mapping doesn’t suit all keyboards. Furthermore, keyboard shortcuts require quite heavy juggling with various ctrl/shift/alt combinations.
EDSCII and Playscii (multiplatform, link)
EDSCII by JP “Vectorpoem” LeBreton was one of the first editors I tried in 2013. Later on its development halted and Vectorpoem created a new tool called Playscii. Both versions focus on PETSCII-like retro graphics instead of sticking to the exact capabilities of the C-64. Still under development, Playscii already features plenty of functionality such as different character sets, layers, animation frames and smooth zoom, plus of course the standard editing tools. There is also something called “game mode”, which I didn’t quite understand at first sight, though.
PETSCII (multiplatform, link)
Do not expect me to be very objective with this 🙂 The project, initially coined by me and Dr. TerrorZ, started in 2013 and has received occasional updates ever since. In addition to the standard stuff there’s rudimentary support for animation and other machines than just the C-64 (VIC-20, PET and Plus/4). One recognized problem is that because of Processing, the program runs on Java, which spells trouble these days. The GUI is undeniably “no-nonsense” with most functions hidden behind single-key shortcuts.
In conclusion, there’s already quite a variety of tools available these days, and some are surely still missing from the list – not everyone has made their software public in the first place. At one end of the spectrum there are hardcore editors running on genuine hardware, and at the other retro art oriented tools aimed at recreating the old look with less regard for authenticity (at times called fakescii). Pick your poison!
edit: More additions, thanks to Goto80 for the tips!
edit2: More details on Pet Shop Pro received from Jambonbill himself.
March 22nd, 2016
Muiden vastaavien kuvakirjojen ohessa tuli hankittua myös Bitmap Booksin Commodore Amiga: A Visual Commpendium (2015). Ei kovinkaan yllättäen pääpaino on Amigan legendaarisimmissa peleissä – ja samalla niiden legendaarisuuden pönkittämisessä, sillä valitut lainaukset ovat usein ylitsevuotavan kiittäviä. Kuvakaappausten lisäksi mukana on jokunen sivu demoista ja pelintekijöiden haastatteluja.
Kaikkiaan kirja täyttää hyvin tarkoituksensa: pelejä on paljon ja ne edustavat useita eri lajityyppejä. Ruutukaappaukset eivät toki tee täyttä oikeutta grafiikoille, kun palikkaiset pikselit ja hahmojen kovat reunaviivat tunkevat silmille aivan eri tavalla kuin kuvaputkelta. Hieman hämmentää sekin, että monista peleistä on käytetty intro- ja promokuvia ym. eikä itse pelinäkymiä. Positiivisesti yllättivät puolestaan useammasta näkymästä kokoon harsitut kuvat, joissa näkyy kokonainen kenttä.
Mikään tiedekirja tämä ei – taaskaan – ole, mutta eipä se ole tarkoituskaan. Amiga-nostalgikolle on kasattu antaumuksella paksu pinkka luettavaa, jonka äärellä viihtyy pitkään. Bonuksena tuli vastaan täysin uusiakin tuttavuuksia, joita pitänee ruveta seuraavaksi metsästämään jostakin abandonware-sivuilta.
March 20th, 2016
Hieman hyytynyt kirjoittelutahti on toivottavasti taas lähdössä nousujohteiseksi nyt, kun intensiivi-workshopista ja opiskelijavalinnoista on selvitty. Eilen ja tänään tuli sentään pihalle pari kepeähköä pätkää: ensimmäinen Teron kanssa PETSCII-taiteesta Skrollissa ja toinen WiderScreenissä Merja Salon kanssa Seppo Kilgastista, joka teki 1980-luvun lopulla Amigalla valokuvataidetta. Widerin artikkeli on linjoilla täällä ja Skrollin juttu tässä pdf:nä. Alla Teron “Evening at Home” ja kaksi kuvaa Kilgastin lopputyöstä.
March 16th, 2016
Mennyt vuosi jää mieleen etenkin stressin vuoksi: monenlaista velvollisuutta, vaatimusta ja haastetta oli niskassa lähes koko ajan niin töiden, opintojen kuin siviilielämänkin taholta. Pitkään jatkunut synkeä sää tekee loppuvuoden tunnelmista ehkä vieläkin lakonisemmat — toivottavasti 2016 jo hieman helpottaa, tosin tuskin ainakaan ennen kesää. Jälleen siis kootusti touhuja vuoden varrelta:
Skenetykset
Vuosi jäi taas kovin epätuotteliaaksi, vaikka jotain sentään tuli tälläkin saralla näppäiltyä. Paybackeille saatiin aikaiseksi pieni yhden osan MSX-intro Suksimme kuuhun, Assemblyille ei mitään, ja Vammala partyille yhden osan demo sekä ihan virallisestikin julkaistu PETSCII-kuva. Zoot jäivät perhe- ja majoitussyistä harmillisesti väliin, mutta tulevathan ne sieltä taas kahden vuoden päästä.
PETSCII-editori palasi reilun vuoden tauon jälkeen elävien kirjoihin, ja tunkkasin mukaan yhtä sun toista pientä parannusta. Bugikorjausten lisäksi tein myös uusia ominaisuuksia, kuten asetustiedoston ja optimoidumman piirtokoodin. Uskollisia käyttäjiä tuntuu edelleen löytyvän, vaikka suurin PETSCII-huuma jo laantuikin. Zoon tekstigrafiikkakompossa kaikki paitsi yksi tekele olivat edikalla tehtyjä, minkä lisäksi loppuvuodesta Debris työsti useita Star Wars -aiheisia kuvia.
Metaskeneilyn puolella tapahtui sentään enemmän: artikkeli kräkki-introista päätyi ihan merkittävälle foorumille ja väitöskirjakin eteni kymmeniä sivuja. Demoscene Researchiin tippui päivityksiä melko tasaisesti ja mukaan saatiin uusi ylläpitäjäkin. Assemblyillä päädyin Ylen haastateltavaksi demojen tiimoilta (pitkät jäykät horinat leikattiin hienosti luontevan näköiseksi pikku pätkäksi).
Kirjoitushommia
Kaikenlainen kirjoittelu vei suuren osan vuoden ajasta. Väitöskirjan raakatekstistä lienee n. 2/3 valmiina, joten tänä vuonna lienee ihan realistista saada se kaavittua kasaan ja sitä myötä lopultakin pois päiväjärjestyksestä. Julki tuli seuraavia:
Tavalla tai toisella eteeni päätyi myös muutama arvioitava artikkeli, ja kun kutsuivat Puolaankin keynote-puhujaksi, niin akateemisten luottamustehtävien osalta 2015 oli oikein huippuvuosi. Vastapainoksi olin kylläkin joutua kilometritehtaalle, kun määräaikainen lehtoraatti loppui ja jouduin hakemaan paikkaani uudestaan.
Virittelyjä
Kaapit ovat sen verran täynnä jo koneenraatoja, että tänä vuonna ei tullut juuri uusia hankintoja — jouluksi sentään Mikolta paketissa oleva Canon X-07. Säätöhommat keskittyivät lähinnä tuoreempaan rautaan ja Linuxiin: Minttiä meni useampaan koneeseen, Mac Minit saivat uutta tekniikkaa sisuksiinsa ja Shuttle-raato palasi elävien kirjoihin.
Vuoden avainsana on Linuxin lisäksi ollut SSD: kaikki vähänkään modernimmat koneet on nyt varustettu sellaisella. Ja miksipä ei, kun nopeusero on parhaimmillaan moninkertainen. Erityisesti Linux tuntuu hyötyvän SSD:stä, sillä ohjelmien käynnistysajat ovat pudonneet sekuntiin pariin, eikä koneen käynnistymistäkään tarvi pitkään odotella. Toki Mäkitkin nopeutuvat, mutta eivät aivan samassa suhteessa.
Eläviä kuvia
Kuten toissa vuonnakin, elokuvia tuli katseltua reippaasti. Mitään tarkkaa laskuria ei ole, mutta lukema lienee pitkällä kahdensadan päällä. Länkkärien osalta pidin oikein kirjaa: 160 aiemmin näkemätöntä, minkä lisäksi jonkin verran klassikkojen uudelleenkatseluja. DVD-hylly tursuaa jo siinä määrin, että pitää ruveta keksimään jotain sijoitusratkaisua tyyliin imaget talteen ja levyt varastoon. Tai vaihtoehtoisesti levyt ja kannet talteen ja kuoret kuuseen.
Ihan tätä tahtia tuskin jatkuu enää 2016, sillä länkkärien osalta merkittävimmät teokset on jo nähty, ja luvassa on enää valtaisaa bulkin kaapimista, harvakseltaan ilmestyviä uusia leffoja sekä HD-julkaisuja klassikoista. Länkkärimaratoneja pitää jatkaa edelleen niiden viihdearvon takia: menneenä vuotena oli kaksi virallista ja yksi epämuodollisempi sessio.
January 1st, 2016
Yksi numero jäi tältä vuodelta suorastaan väliin, mutta nyt palasin Skrollin (4/2015) kirjoittajakuntaan peräti kahden jutun voimin:
- Teron kanssa kirjoitettu Armottomat pikselit: lännenpelien jäljillä
- Oma nopea tekele ZX Evolution – ihmekone itänaapurista
Ensimmäinen jatkaa jo WiderScreenistä tuttua lännenpeliteemaa, tosin jälleen hieman tiivistetymmin ja kepeämmin. ZX Evolution -artikkeli taas on lyhyt johdanto Russian ihme-Spectrumiin.
December 14th, 2015
Kävin sanomassa muutaman sanasen demoista Ylen Assembly -dokumentissa, kun kerran oikein pyydettiin – tänä vuonnahan demokompo näytettiin peräti kokonaan livenä valtakunnanverkossa. Tarkalla leikkauksella lopputulos näyttää ihan järkevältä, eikä näkyviin jäänyt pahempia tökkimisiä tai höläytyksiä. Pätkä on katseltavissa Areenassa täällä: http://areena.yle.fi/1-2874378?autoplay=true
August 2nd, 2015
Elviksen jokseenkin mittava ura valkokankaalla oli tasoltaan vaihteleva: joskus tuli ihan kohtuullista yritelmää, kuten King Creole, ja usein mentiin puolestaan lujaa metsään höpökomedioilla. 31 leffan sekaan mahtuu myös kuusi länkkäriä/post-westerniä, jotka sain juuri koluttua loppuun. Tässä objektiivinen paremmuusjärjestys ja jokunen kommentti:
- Flaming Star (1960). Yllättävän karu, vakava ja rotutietoinen pätkä, jossa ei juuri lanne vipata eikä kitaraa rämpytellä (pl. ihan alussa). Leffan tunnistettava nimikkobiisi levytettiin suomeksikin nimellä Kohtalon tähti.
- Charro! (1969). Jälleen jokseenkin karu ja ilmeisen spagettivaikutteinen länkkäri. Jo hieman ikääntynyt Ellu ei ole roolissa todellakaan mikään kiiltokuvapoika, mitä korostaa harvinainen sänkiparta.
- Love Me Tender (1956). Nuori Elvis ei ole tässä oikeastaan edes pääosassa. Muuten mukiinmenevän sisällissotapätkän ja sukudraaman arvoa pudottavat mukaan väkinäisesti ängetyt anakronistiset rokkipätkät ja junnaava loppu.
- Stay away, Joe (1968). Tässä post-westernissä ollaan taas inkkariteeman äärellä ja onnistutaan sanomaan jotain reservaattielämän toivottomuudesta. Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin puuduttavan kreisikomedian merkeissä.
- Frankie and Johnny (1966). Jokilaivalle sijoitettu iso klisekasa, komediallinen musikaali.
- Tickle Me (1965). Siinä-ja-siinä-western. Elvis-elokuvaa pahimmillaan: hassutellaan, loilotetaan ja iso lauma tyttöjä jahtaa sankariamme.
Vaikka näyttäisi ensi hätään siltä, että etenkin musiikki ja komediallisuus pilaavat nuo huonommat pätkät, ei asia ole sentään aivan niin yksinkertainen. Pikemminkin voisi sanoa, että paremmat leffat toimisivat millä hyvänsä näyttelijällä, ja heikommat on puolestaan rakennettu höttöisesti Elviksen hahmon sekä lavakarisman varaan lähinnä kaupallisilla motiiveilla. Tiukalla ohjauksella, harjaantumisella ja maneerien karsimisella Iso E olisi varmaan venynyt melko hyviinkin suorituksiin – eivät nuo listan paremmat tekeleet mitenkään noloja ole – mutta spekuloinniksihan tämä toki jää.
-
-
Tickle Me
-
-
Stay away, Joe
-
-
Charro!
July 24th, 2015
Pitkän kaluamisen jälkeeen sain loppuun Ian Adamsonin ja Richard Kennedyn opuksen Sinclair and the ‘Sunrise’ Technology. 1986, heti Amstrad-kaupan jälkeen julkaistu kirja on täysin eri maata kuin Rodney Dalen vuotta aiempi The Sinclair Story: Dale käsitteli Sir Cliven edesottamuksia silkkihansikkain, siinä missä Adamsonilta ja Kennedyltä ei innovaattorille juuri armoa heltiä. Osansa saavat niin huonolaatuiset tuotteet C5:stä Black Watchiin kuin “keksijäneron” huono bisnesvaistokin.
Yksityiskohtia riittää ja esiin on kaivettu paljon sellaista, mitä Dale ei edes mainitse. Kriittisiä puheenvuoroja on otettu mukaan niin alan lehdistä kuin Sinclairin eri yrityksissä toimineilta hahmoilta: jo pelkkä firmojen kirjavuus oli itselleni tuntematonta. Kenties ikonisin laite, Spectrum, saa osansa huomiosta, mutta yhtä paljon sivuja on omistettu myös varhaisille vahvistimille ja pikkuradioille, tuhoontuomitulle sähköautolle, loputtomalle litteä televisio -hankkeelle sekä muille tietokoneille, kuten ZX80:lle ja epäonniselle QL:lle.
Eräs keskeisimpiä teesejä on se, kuinka käsitys Sir Clivestä brittiläisenä keksijänerona on tarkoin rakennetun imagokampanjan satoa. Sinclairin suureelliset (ja valheelliset) mainoskampanjat olivat poikkeuksellisia aikalaistensa joukossa, ja tuotteita lupailtiin usein kohtuuttoman aikaisin tuotannon realiteeteista välittämättä. Kirjan yleissävy on siis huomattavan kriittinen – varmaankin tarkoituksellisena vastapainona Dalelle – vaikka päähahmon jotkin kiistattomat ansiotkin sentään tunnustetaan.
July 19th, 2015
Next Posts
Previous Posts
