En Cuernavaca

January 13th, 2009

Virkavapaa Meksikossa on nyt pyörähtänyt lopultakin käyntiin ja olen ehtinyt olla Cuernavacassa (hiukan etelään Mexico Citystä) jo muutaman päivän. Tässä karttalinkki, asustan siinä alemmassa kuutiossa. Nettikin lähti tänään toimimaan parin päivän sählingin jälkeen. Helsingin räntään ja pakkaseen tottuneelle ilmasto tuntuu näin ensi hätään tuskaisen kuumalta, vaikka yöllä lämpötila laskeekin muutamaan asteeseen. Nythän eletään talvea, joten kevään myötä tullaan vasta näkemään kunnolla hellettä. Elimistöhän tottuu…

Matka meni joko hyvin tai huonosti, riippuen vähän katsantokannasta. Tällä kertaa tulin kokeeksi Iberian lennolla, joka oli Air Francea ja KLM:ää parisataa euroa halvempi. Tunnin koneessa odottelun jälkeen kävi ilmi, että teknisen vian takia lento siirtyy seuraavalle päivälle. Pessimisti olisi ollut tietysti näreissään — ja ihan syystäkin, sen verran tökerösti firma hoiti tilanteen ja hotellimajoituksen. Löysin kuitenkin itsestäni pienen optimistin ja olin suorastaan tyytyväinen, että pääsin edes bussin ikkunasta vähän vilkaisemaan Madridia. Itse lento meni lopulta harvinaisen helposti, mutta sen jälkeen parin tunnin bussimatka Cuernavacaan vaati jo veronsa.

Itse Cuernavacan kaupunki on näin ensi alkuunsa lähes käsittämätön sokkelo. Pieniä kapeita katuja, muureja ja matalia rakennuksia varsin laajalla alueella. Itse kaupungin väkiluku on n. 300 000, mutta ympäristö mukaanlukien seudulla asuu jopa 700 000 henkeä. Keskusta on pittoreski ja ravintoloiden sekä elämänmenon lisäksi itseään voi sivistää tutustumalla Cortésin palatsiin tai Teopanzolcon pyramidiin. Joukkoliikenne palvelee kohtuullisen hyvin täälläkin eikä maksa juuri mitään (4,50 pesoa/matka), mutta reitit ovat varsin sekavia ja tällaisella hongankolistajalla on hetkittäin vaikeuksia saada päänsä tai jalkansa mahtumaan mihinkään 🙂

Filed under: reissut

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet