.Markku Reunanen.

Las primeras impresiones

January 20th, 2009

Kohta kaksi viikkoa Meksikossa takana ja jo neljännestä reissusta huolimatta lievää kulttuurishokkia on välillä tullut taas koettua, välillä positiivisessakin mielessä. Tässä joitakin sekalaisia päällimmäisiä valittamisen aiheita — silläkin uhalla, että kuulostan jäykältä turistilta:

• Pohjoiseurooppalaiseen täsmällisyyteen tottuneelle joustavat aikataulut ovat välillä oikeasti rasittavia. Esimerkkinä tämänpäiväinen: kaasufirma ilmoitti, että puolen tunnin päästä tullaan täyttämään säiliö. Kaksi tuntia portilla odoteltuani luovutin.
• Rakennus- ja kunnallistekniikka. Kaikki on hiukan rempallaan sieltä täältä jopa hyvilläkin alueilla, sähköt vedetään improvisoiden ja sisätilojen viimeistely on vähän sinne päin. Jalkakäytävät muistuttavat välillä seismisiä alueita.
• Kaupunkisuunnittelu tai pikemminkin sen täydelliseltä vaikuttava puuttuminen. Cuernavaca lienee oikein esimerkkitapaus rönsyilevästä kaupungista, jota on todella vaikea hahmottaa, kun pientä tönöä on sokkeloisten katujen varsilla loputtomiin.
• Paikallisliikenteestä ei ole niin minkään sortin karttaa missään. Sen olen jo oppinut, että pitää vaan joko tietää tai kysyä.
• Turvaton turvallisuus. Kaupungeissa on paikkoja, joihin ei ole etenkään gringolla asiaa. Vartijoita on vähän joka puolella, bussiin mennessä tarkastetaan matkatavarat ja poliisia pidetään yleisesti korruptoituneena.
• Yhteiskunnan hierarkkisuus. Tuloerot ovat valtavia ja täällä köyhät ovat sitten todella juuri sitä.
• Leipä on pääosin vaaleaa möhmöä, jossa ei ole ravintosisältöä nimeksikään.

Ja useita hyviäkin juttuja:

• Tequila. Hyvää ja halpaa, tuskin tarvii enempää enää mainostaa. Pitänee ottaa projektiksi mezcaliinkin parempi tutustuminen, täällä en vaan sitä ole juuri nähnyt.
• Realistinen alkoholipolitiikka. Kieltolakivaltion kasvatille on kätevän tuntuista, että ihan ruokakaupasta saa viiniä ja väkeviä. Kaipa täälläkin alkoholisteja on, mutta eipä näy kaduilla spurguja.
• Tamales. Maissinlehtiin käärittyjä maissitöhnäpötkylöitä. Tyypillinen Latinalaisen Amerikan ruoka, oikein hyvää. Ja muutenkin meksikolainen ruoka on toki hyvää tortilloineen, quesadilloineen, chilaquileineen ja enchiladoineen.
• Ihmismäinen ilmasto. Nyt eletään sentään “keskitalvea” ja päivällä on tyypillisesti +25 astetta lämmintä ja useimmiten aurinkoista. Keväällä voi tulla kuumakin vielä.
• Hintataso suhteessa Suomeen. Kaksi henkeä syö raflassa keskimäärin 200 pesolla, joka on nykykurssilla reilu kymmenen eukkia ja ruokakaupassa oikein haalimalla voi saada kasaan 30 euron ostokset. Maahantuodut tuotteet kuten elektroniikka voivat olla sitten vastaavasti ihan suomihinnoissa.
• Halvat taksit ja joukkoliikenne. Siinä missä kotimaassa taksilla kulkemista koittaa välttää viimeiseen saakka, voi täällä ajella lähes joka päivä tarpeen vaatiessa — turistilisiä kannattaa tosin varoa. Keskusta-alueella pitkähkö matka maksaa siinä 40 pesoa eli reilun kaksi euroa. Bussilippu peseroon on 4,50 pesoa.
• Kohteliaisuus ja joustavuus. Jopa tällaista gringoa tervehditään, siinä missä kotimaassa kuljettaisiin jurottaen ohi. Olen kyllä huomannut jo hyvin senkin, miten tällaisessa paikassa aitomeksikolaisille ollaan astetta kohteliaampia (Puerto Vallartassa saattoi olla juuri päin vastoin). Kaikessa joustavuutta on vaikea vielä hyödyntää, mutta olen huomannut jo sen, että esim. kaupoissa ja ravintoloissa voi pyytää melkein mitä vain, jos vaan pokka pitää.
• Välittömät ja elämäniloiset tummat naiset. Ei tästä sen enempää: makunsa kullakin.

Filed under: reissut