Miljoonia maailmalta

May 8th, 2012

Oman firman ulkomaille myynti tuntuu olevan IT-pisneksessä sankariteko, josta kotimaan mediassa kirjoitetaan ihastellen tyyliin “poikien harrastuksesta tuli miljoonabisnes”. Ja tottahan se on, joku niitä miljoonia saa – ainakin osakkeina tm. leikkirahana. Uuden omistajan myötä on tietenkin luvassa lisää resursseja ja kovat kasvunäkymät. Seuraava ja samalla viimeinen uutisotsikko aiheesta nähdään kun ulkomainen ostaja “keskittyy ydintoimintoihinsa”, pistää firmalle lapun luukulle ja porukan pihalle. Tässä muutama tuttu sankaritarina:

Vastaesimerkkejäkin voi keksiä, ja ehkäpä nämä firmat olisivat kuolleet joka tapauksessa. On myös niin, että yrityksiä perustetaan ostettaviksi, eikä niillä ole tarkoituskaan pyörittää liiketoimintaa. Yhtä kaikki, näistä ostoista hyötyvät viime kädessä vain perustajat, siinä missä duunarit menettävät pahimmassa tapauksessa työpaikkansa (missä saattaa piillä jopa jonkun sortin eettinen dilemma). Pitkään kehitetty tuote voi olla sekin emoyhtiölle täysin toissijainen. Jotain pahimmasta myyntihuumasta lienee jo opittukin, sillä kansallinen ylpeytemme ei ollut kaupan, vaikka pöytään ladottiin muutaman jämämiltsin sijasta huimat 2,25 miljardia taalaa.

edit: lisätty Fathammer ja Iobox.

Filed under: filosofointi,softat

2 Comments Add your own

  • 1. Lauri Svan  |  May 9th, 2012 at 9:00 am

    Niin, onko tämä sitten huono juttu? Minusta se ainakin auttaa toimialaa ja sen työntekijöitä uusiutumaan, ja saadaan Suomeen edes niitä virtuaalisia pääomia. Softatoimiala on niin arvaamaton, että symppaan kyllä niitä jotka kotiuttavat miljoonansa silloin kun niitä voi saada. Yli satavuotisia firmoja softapuolella tuskin tulee, muillakin toimialoilla tuo on aika harvinaista (pörssifirmoista ainoastaan Fiskars tulee mieleen).

    En muista kuulleeni, että esim. Mr. Goodlivingin työntekijäparat olisivat päätyneet katuojaan vaan uusiin firmoihin joita on pystytetty mm. startuppien myynnistä saaduilla virtuaalimiljoonilla. Uutta tuotetta tekemään uudella draivilla – ei tuo nyt niin kamalalta kuullosta.

    Seuraava kierros käynnistyy, ja suomalaisten softafirmojen elämä jatkuu.

  • 2. marq  |  May 9th, 2012 at 11:20 am

    Tätä voi katsoa niin monelta kantilta… Itse en pidä järin eettisenä sitä, että netotaan miltsejä samaan aikaan kun duunarit joutuvat tyhjän päälle, usein vielä varsin lyhyellä varoitusajalla. Lisäksi pidin enemmän siitä vanhasta kapitalismista, jossa myytiin tuotteita eikä firmoja 🙂 Osan kritiikistä kohdistin myös mediaan, joka naiivisti hehkuttaa näitä mahtavia diilejä, vaikka todellisuus on ruohonjuuritasolla jotain ihan muuta.

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet