Takaisin kotimaahan

June 13th, 2009

Saavuin eilen takaisin Meksikosta ja kuten aina, tunnelmat ovat vähän nyrpeät. Onneksi on sentään kesä, mutta silti kaikki näyttää hivenen värittömältä ja tympääntymistä lisää vielä melkoinen jet lagikin. Elämän pieniin yksityiskohtiin pitää taas totutella hiukan uusiksi, kuten siihen, että sisällä ei olla kengät jalassa, kraanavettä voi juoda ja vessapaperin voi tiputtaa sinne pönttöön. Kaupassakaan ei ollut kukaan liukuhihnan päässä pakkaamassa ostoksia kassiin.

Meksikossa ollessa kaipasi joitakin asioita Suomesta ja nyt huomaa, että käy myös päin vastoin. Ehdin jo eilen toteuttaa jotain suomikliseitä kuten ostaa kunnon leipää, herkkukurkkuja, Oltermannia ja lakritsia. Toisaalta on nyreää, kun kaupasta ei enää saakaan maissitortilloja, tequilaa tai puoli-ilmaisia jumalattoman kokoisia ananaksia. Ruuan hintaankin pitää jälleen tottua. Eiliset 20 euron ostokseni olivat varsin köyhät — Meksikossa olisin roudannut 400 pesolla kotiin pari isoa muovikassillista syötävää.

Oli tarkoitus roudata kotimaahan kunnolla laadukasta tequilaa, mutta hanke kariutui persaukisuuteeni, naurettaviin tullirajoituksiin ja siihen, että mukana oli ihan liikaa vaatteita sekä kirjoja. Meksikosta asti tuli ainoastaan vajaa litra El Jimador Reposadoa, hiukan reposado-mezcalia ja sekalaisia pikkupulloja tequilaa tuliaisiksi. Tilanteen pelasti osittain onneksi se, että löysin Madridin lentokentältä 0,7l lekan Corralejo Reposadoa edullisesti (21e) ja EU-kansalaisena sain tuoda sen maahan verottomasti ihan käsimatkatavaroissa. Ihan silkkaa ahneuttani roudasin vielä litran Veterano-brandyä, kun se oli tarjouksessa seitsemällä eurolla.

Filed under: reissut

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet