Ensimmäinen skaba takana

February 3rd, 2007

Ensimmäiset kisat ovat kunniakkaasti takana. Yöllä ei meinannut tulla oikein uni silmään ja kisojen alkupuolella jännitti niin, että pelkäsin koko tekniikan romahtavan sähläämiseksi. Hyvinhän se lopulta kuitenkin meni, etenkin ensimmäiset 30 nuolta. Jälkipuolella alkoivat voimat huveta ja hajontaa tuli sen mukaisesti. Yhtään pummia ei kuitenkaan koko aikana tullut. Tavoitteena ollut 500 pistettä ylittyi komeasti: lopulliseksi pistemääräksi tuloskorttiin kirjattiin peräti 535, jolla olin luokassa seitsemäs. Piirimestaruuskisojen osalta tuloksista karsittiin muualta tulleet ampujat ja niinpä sain peräti mitalin sijoituttuani piirin ampujien kesken kolmanneksi.

Seuraavat kisat ovat Riihimäellä 3.3. Toivottavasti elo uuden sormiläpän kanssa alkaa sujua jo siihen mennessä. Yritin tänään harjoitusammunnassa ampua upouudella Cavalierilla, mutta ei siitä oikein mitään tullut, joten palasin kiireesti vanhaan läppään. Laitteisto tuntuu olevan hyvin vireessä ja toimivaa eli loppu on enää ampujasta kiinni. Jatketaan harjoituksia!

Filed under: sportti

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet