Tequilaa postitse, osa 2

April 5th, 2013

Taas tuli tärvättyä rahoja ulkomaantilaukseen The Whisky Exchangelta, viime kerran hyvistä kokemuksista rohkaistuneena. Halvemman pään peruskauraa (joskaan ei halpaa): Jose Cuervo Tradicionalia, Lunazulia, Ochoa sekä Monte Albán -mezcalia. Tällä kertaa toimitus kävi viime kertaa nopeammin eikä pulloja ollut edes hajonnut matkalla, mutta kommelluksilta ei täysin vältytty. Meksikolaiset nimittäin menivät tullin kautta ja mukana tuli hieman tuskalliselta vaikuttava lomake, jolla piti maksaa alkoholivero sekä juomapakkausvero. Selvittelyssä meni puolisen tuntia ja avuksi oli sentään tehty Alkoholiverolaskuri. Summaksi tuli lopulta reilu 40 euroa, mikä nostaa kokonaishinnan jo melkein kohtuuttoman puolelle.

…mikä on tietysti tarkoituskin Alkon monopolin suojelemiseksi ja juoppojen suomalaisten säästämiseksi halvan viinan kiroilta. Alko vaan sattuu valitettavasti myymään lähinnä ylihintaista roskaa. Absurdein piirre on se, että Iso-Britannia on EU-maa, joten ei pitäisi olla tarvetta maksaa veroja kahteen kertaan – enkkuhinnoissahan oli jo verot mukana. Paikan päältähän saa itse tuoda niin paljon kuin vaan suinkin kykenee, mutta postin kautta tilaaminen on mystisesti aivan eri juttu. Noh, tämä tällä kertaa näin. Mitään edullista vaihtoehtoa ei ole olemassakaan (pl. ehkä työmatkat), joten pitää vaan varautua maksamaan 😛

Filed under: tequila

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet