Android-koppulointia

May 26th, 2017

Kyllästyin vanhaan Samsung Galaxy Trend Plussaani mm. sen tahmailun, pullistuneen akun, rähjääntyneen suojakuoren, vanhan Android-version (4.2.2) ja kaatuvan Facebook-sovelluksen takia. Hajonneen Fairphonen tilalle pikaisesti hankittu halpa teiniluuri palveli sen reilun pari vuotta, kuten pitkin, joten menetys ei ollut suuri. Uuden kalikan saatuani päätin kokeilla CyanogenModia, jolla jokunen tuttu oli onnistunut elävöittämään vanhoja laitteitaan. Sittemmin CM kulkee nimellä LineageOS.

Trend Plus ei ole jostain syystä tuettujen mallien joukossa, mutta onneksi googlaamalla (heh) löytyi “epävirallinen” LineageOS 14.1 ts. Android 7.1.1. Asennus ei tietenkään tapahdu ihan noin vaan paketti lataamalla, vaan ensin puhelin pitää laittaa kehittäjätilaan ja rootata. Tarvittavat askeleet riippuvat pitkälti mallista, mutta tavoitteena on joka tapauksessa saada ineen ensin TWRP, joka mahdollistaa varsinaisen LineageOS:n asennuksen. TWRP:llä asennetaan laitekohtainen … TWRP, jonka saa buutissa esiin laitekohtaisella nappiyhdistelmällä – tässä tapauksessa virtakytkin, kotinappi ja äänenvoimakkuus ylöspäin.

TWRP:ssä mieluusti tyhjennetään kaikki mahdollinen (wipe/factory reset), jotteivät vanhat tiedostot sekoita tulevaa käyttistä. Tätä ennen tietysti kaikki tarpeellinen, kuten valokuvat ja kontaktit, on siirretty turvaan. LineageOS-zippitiedosto kannattaa laittaa SD-kortille, josta sen saa suoraviivaisesti asennettua (install) puhelimen sisäiseen muistiin. Pelkällä Androidilla ei hirveästi tee ilman Googlen moninaisia kikkaleita, jotka saa paikasta OpenGapps. Lukuisten eri versioiden aiheuttamaa hämmennystä helpottaa vertailutaulukko. Oletuksena tuleva “Pico” on ihan riittävä, koska se asentaa Google Play Storen, josta voi sitten latailla loput tarpeen mukaan. OpenGapps fläsätään heti käyttiksen perään buuttaamatta välillä, minkä jälkeen tyhjennetään vielä cache.

Ensimmäinen buutti kesti todella kauan – niin kauan, että uskoin koko homman menneen jo kiville. Pitkällisen odotuksen jälkeen Android kuitenkin nousi pystyyn ja toimi jokseenkin hyvin. Ensimmäinen yritykseni oli ilman Gappseja, mutta nehän toki tarvittiin, joten tein asennuksen (pariinkin kertaan) uusiksi.

Hyvin yksinään toiminut Antero meni kuitenkin säännönmukaisesti joikeliin Google-kamisten kanssa: virtuaalinäppäimistö kaatui jatkuvasti, eivätkä netistä löytyneet vinkit datan ja cachen tyhjentämisestä auttaneet. Ulkoinen BT-näppiskään ei toiminut ilman näppäinsovellusta (AOSP), joten tilanne näytti hetken jo toivottomalta, kun vaihtoehtoista näppäimistöäkään ei voinut asentaa. Asentelin kokeeksi ADB:n, jolla pääsi poistamaan näppäimistön asetustiedostot ja tonkimaan puhelinta muutenkin USB-kaapelin kautta, mutta eipä auttanut sekään. Ratkaisuksi osoittautui Google Keyboardin paketin asentaminen ADB:n avulla, minkä jälkeen AOSP otettiin kiireesti pois asetuksista.

Vaikka Play Store ei ole näin asennettuna Googlen sertifioima, niin tuntui se silti toimivan. Asensin kokeeksi Google Mapsin, Feispuukin+Messengerin sekä Plants vs. Zombiesin, jotka kaikki pyörähtivät käyntiin – siinä määrin kuin hitaalta puhelimelta voi kohtuudella olettaa. Puhtaaseen Androidiin verrattuna vauhti rupesi selvästi jo hidastumaan muistin lopahtaessa, mutta eipä kalikalla paljon tee ilman sovelluksiakaan. SIM-korttini meni uuteen puhelimeen, joten puhelu- ja tekstarikäytöstä en osaa sanoa; kaikki tässä mainittu on hoidettu wlanin kautta.

Kannattiko? Tässä tapauksessa, kun kyseessä oli muutenkin roskiskuntoinen luuri, niin varovasti kyllä. Vaikka 7.1.1 tahmailee paikoitellen, niin sitä teki myös 4.2.2., ja ainakin pahasti tökkinyt kamera lähtee päälle rivakammin. Uusi käyttis on selvästi vähän liian kova pala Trend Plussalle, joten kovin sujuvaa kokemusta ei kannata odottaa. Vanhempaa LineageOS:ää/Androidia ei tälle mallille saa, joten vaihtoehtoja ei siinä suunnassa ole. Näin säätöprojektina asennus oli ainakin opettavainen, vaikka päivittäistä käyttöä ajatellen paras vaihtoehto olisikin kenties ollut vain sen alkuperäisen, virallisen käyttiksen uudelleenasennus.

LineageOS 14.1 + OpenGapps

Filed under: laitteet,linux

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet