No jos vielä yhdet napit

February 25th, 2020

Kaapit alkavat jo tursuilla kaikenlaisia shakkinappeja, joista osalle ei ole olemassa edes kuvitteellista käyttöä. Niinpä en ollut varsinaisesti ostohousut jalassa eBayllä surffaillessani, kun vastaan tulivat mukavannäköiset pelkistetyt, “modernit” nappulat. Hinta reilu 40 euroa posteineen, joten menköön nyt nämä yhdet vielä. Kuvista oli hieman vaikea sanoa, kuinka isot pöllit olivat kyseessä, eikä googlauskaan tuonut vastaan juuri samanlaisia.

Espanjalainen peli käynnissä.

Odotukset eivät olleet kovin korkealla, joten tiedossa oli iloinen yllätys, kun pöntöllinen nappuloita tuli postista. Napit ovat hyvin viimeistellyt ja vieläpä painotetut. Kunto on sen verran hyvä, että veikkaan niiden olevan täysin iskemättömät, etenkin kun joka nappi oli vielä kääritty erikseen kuplamuoviin. Mukana seurasi vielä ylimääräiset kuningattaretkin, mikä on puunapeissa yleensä hiukan kalliimpien settien piirre. Kaiken valossa lienee aika turvallista veikata, että kyseessä ovat tuotannosta poistuneet intialaiset, ehkäpä Chessbazaarin nappulat, jotka ovat voineet aikanaan hyvinkin maksaa sadan euron päälle.

Lähikuvatunnelmointia. Suuri 58 mm ruutukaan ei ole liikaa.

Tuttuun tapaan muutamassa pelivälineessä oli pohjassa pullotusta, mikä sai ne hieman vaappumaan, mutta näitähän on jo nähty. Onneksi pullotus oli ainoastaan täytemassaa eikä varsinainen paino – muhmua on paljon helpompi tasoittaa kuin terästä. Pari peliäkin ehdittiin näillä jo kokeilla ja kyllähän ne hyvin palvelevat, mitä nyt havaintovirheiden todennäköisyys on olemassa, koska kurko, daami ja lähetti ovat muodoltaan niin lähellä toisiaan. Summa summarum: enemmän koristeet kuin kovaan pelaamiseen.

Filed under: shakki

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet