Buffalon tie reitittimestä wlan-sovittimeksi

November 8th, 2020

Nurkkiini oli jäänyt aikansa palvellut Buffalo AirStation WHR-HP-G300N (myös lisänimillä High Power N300 tai Nfiniti!), joka alkoi vaikuttaa serrikamalta 100 Mbitin etherneteineen ja 802.11n-wlaneineen, sillä olin jo muutama vuosi sitten siirtynyt gigabitin ja 802.11ac:n aikaan. Eräänä päivänä pälkähti päähäni kuitenkin ajatus siitä, saisiko Buffalosta korvaajan vähän niin ja näin toimiville USB-WLAN-pulikoille. Siispä googlaamaan.

Päässä hetkellisesti lainasojottimet, koska lainasin varsinaiset sojottimet eteenpäin.

Reitittimille vaihtoehtoisia firmiksiä värkkäävä DD-WRT-projekti on iloinen asia, ja AirStationillekin löytyy tukea. Hieman yllättäen myös itse Buffalo on jaellut DD-WRT:tä “Professional”-nimellä – vakkari on nimeltään “User-Friendly”, minkä osuvuudesta voi kyllä olla montaa mieltä. Ajattelin pelata varman päälle ja asensin Buffalon jakelupaketin, vaikka se jo muutaman vuoden vanha onkin. Samalla nimellä on ilmeisesti myyty kahta vähän erilaista purkkia, mikä saattaisi aiheuttaa hankaluuksia, mutta päivitys meni sisään ihan sutjakasti ja käyttöliittymä muutti muotoaan:

Täältähän löytyy kaikenlaista uutta.

Alkuperäinen ajatukseni oli laittaa Buffalo Client Bridge -moodiin, jossa ethernet-nartsan päässä istuva PC pääsisi ulkoverkon IP:llä maailmalle ja purnukka olisi periaatteessa läpinäkyvä. Yhdistelmä omaa osaamattomuuttani, huonoja ohjeita ja sekalaista toimimattomuutta toppasi yrittelyn kuitenkin ennen pitkää. Seuraavaksi sopivin ja luotettavampi vaihtoehto on tavanomaisempi Client-moodi, joka lähtikin odottamattoman helposti tulille.

Tärkeimmät asetukset ovat paikoissa Wireless–Basic Settings ja Wireless–Wireless Security, joihin laitetaan tiedot siitä wlanista, johon Buffalon pitäisi liittymän. Minimissään paljon muuta ei oikeastaan tarvitakaan, paitsi omaan luotavaan lankaverkkoon liittyvät asetukset paikasta Setup–Basic Setup. Monenlaisia säätöjä toki riittää ja langattoman verkon “advanced settings” -täpän takaa löytyy nopeuteen oleellisesti vaikuttavia juttuja, kuten antennien lähetysteho. Täällä ja etenkin täällä lisätietoja aiheesta. Hyödyllinen välilehti on myös Status–Wireless, jolta näkee yhteyden nopeuden ja laadun.

Jäikö projektista mitään oikeasti käteen? Väittäisin, että kyllä. 24/7 toimimaan tarkoitettu reititin on vakaampi laite kuin kyseenalaisen USB-ohjaimen ja hataran portin perässä roikkuva kyseenalainen USB-pulikka kyseenalaisine ajureineen ja virransäästöineen – etenkin Linuxin tapauksessa. Yhteys ei ole katkennut kertaakaan sen enempää kolmen tunnin pingaamisella kuin kymmenien gigojen kopioinnissakaan. Tietokoneen päässä riittää toimiva ethernet-portti ja ylimääräisenä pikku plussana vapaaksi jää yksi USB enemmän.

Sivumennen tuli opittua yhtä sun toista langattomista verkoista – ainakin se, kuinka ongelmaisia ne ovat piuhalla kytkemiseen verrattuna. Aikanaan nopeaksi mainostettu 802.11n ei ole välttämättä juuri sen kummempi kuin g-verkkokaan, jollei käytössä ole 40 MHz kaistanleveyttä ja useampia kuin yksi antenni (Buffalossa on sentään molemmat). Lähetystehot, maakohtaiset rajoitukset ja preamblet olivat joskus toki tulleet jo vastaan, mutta tämän säädön myötä niihin tuli tutustuttua paremmin, samoin kuin joihinkin uusiin Linuxin verkkotyökaluihin.

Filed under: sekalaista

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet