Downton Abbey, taas mennään

September 18th, 2022

Olen kirjoittanut ennenkin Downton Abbeystä, koska sillä on vakaa asema pukudraama-katselulistallani. Sarjan ja ensimmäisen elokuvan seuraksi ilmestyi tänä vuonna jatkoa, Downton Abbey: A New Era, joka kompletistin oli tietysti hankittava käsiinsä. Saksan eBayltä löytyi järkihintaan bluukkarina Downton Abbey II: Eine neue Ära, jossa onneksi oli mukana myös enkkusubit. Kuriositeettina tarjolla olisi myös saksankielinen dubbaus, josta voisi irrota ainakin komiikkaa.

1920-luku on kallistumassa lopuilleen ja Downton Abbeyssä ollaan taas kerran persaukisuuden partaalla: kattokin vuotaa. Yllätyspelastajaksi ilmaantuu varakas elokuvateollisuus, kun kartanossa ruvetaan kuvaamaan draamafilkkaa. Elokuvan tekeminen elokuvantekemisestä on jokseenkin Yo dawg -henkistä metaa, enkä ole ihan vakuuttunut koko kuvion uskottavuudesta, mutta saadaanhan sillä tietysti käänteitä matkaan. Toinen iso yllätyskäänne on matriarkan perimä hieno huvila Etelä-Ranskassa, johon lähetetään randomilla puolet hahmoista.

Muumit Rivieralla

Molemmissa pääjuonissa on lievästi överiksi vetämisen makua tyyliin Pekka ja Pätkä Suezilla (1958), ikään kuin tuttujen hahmojen normaalissa maalaiselämässä ei olisi enää tarpeeksi puitavaa. Tällaiset irtiotot ovat usein oireellisia siitä, että käsikirjoittajilta ovat ideat loppu. Sitä sun tätä deus ex machinaa on ängetty mukaan vähän turhan paljon, ikään kuin olisi pelätty, etteivät katsojat jaksa rauhallisempaa, todenmakuista kehittelyä – jota sarja parhaimmillaan oli – seurata. Yritän kuitenkin säilyttää toiveikkuuteni, enkä siksi vielä usko, että tuoteperhe on kokonaisuutena hypännyt hain.

Tekninen toteutus on kohdallaan: niin ääni kuin kuvakin ovat tasaisen laadukkaita muutamaa kummallisen kontrastitonta kohtausta lukuun ottamatta. Ainoa silmään pistänyt seikka oli värikylläisyyden ruuvaaminen tappiin, sillä olihan alkuperäinen sarja värimaailmaltaan lähinnä hillityn harmaa, usein jopa synkeä. Kyllähän tätä katseli – jos nyt ei leffan absoluuttisen hyvyyden vuoksi, niin ainakin siksi, että pääsi kohtaamaan tutut hahmot vielä kerran ja näki, millaisia askeleita kunkin elämä otti eteenpäin. Henry Talbotilla oli koomisesti taas jotain autoilukiireitä, joten tässäkään leffassa häntä ei nähty. Tämmöistä fanserviceähän tämä, katsotaan väsäävätkö lisää.

Filed under: sekalaista

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet