Mint 20.3 ja työpöydät

October 4th, 2022

Kuten tunnettua, Linux Mintissä on kolme virallisesti tuettua työpöytäympäristöä:

  1. Cinnamon
  2. MATE, jonka alla on vielä lisävalintoina ikkunamanageriksi:
    Marco
    Metacity
    Compiz
  3. Xfce

Itse olen ollut perinteisesti vaivainen, vain Mate matkamies maan, mutta viime aikoina on alkanut käydä ilmeiseksi, että kyseinen ympäristö ei ole Mintin kehittäjille enää mikään suuri prioriteetti. Niinpä kodin koneenkierrätysrumbassa asensin muksujen koneille Cinnamonin – yhtäältä omaa vaivaa säästääkseni ja toisaalta siksi, että tulee itsekin siihen hieman tutustuttua. Perheen nykykoneet ovat sen verran tehokkaita, että muistin tai levytilan säästäminen ei ole enää merkittävä kysymys. Se kolmas vaihtoehto, Xfce, ei ole vuosien varrella ikinä tuntunut omalta, eikä se Mateen verrattuna ole edes kevyempi.

Jos pohjalla ei ole aiempaa kokemusta ja mieltymyksiä, niin Cinnamon on ihan kelpo valinta. Voisin tietyin varauksin kuvitella sitä jo itsekin käyttäväni, vaikka jotain Matesta tuttuja juttuja puuttuu ja osa ratkaisuista on “one size fits them all” -tyylisiä. Vastapainona saa näistä kolmesta vaihtoehdosta parhaiten tuetun ympäristön, jossa ei ole mitään ilmeistä huutavaa puutetta. Työpöytä on kompositoitu vakiona, joten ikkunat eivät repeile rumasti. Itse asiassa lienee niin, ettei kompositointia edes saa pois päältä kuin koko ruudun ikkunoilta eli tyypillisesti vaikkapa peleiltä tai videotoistimilta.

Maten lapsipuolen asemasta kertoo paljon se, että Nvidian ajuriversiolla 510 tai 515 hela hoito eli Marco yksinkertaisesti kusahtaa (ilmeisesti yhtä lailla ja samasta syystä kippaa myös Metacity). Eräs “ratkaisu” on pitäytyä versiossa 470, mutta onhan tämä ongelma ollut tiedossa jo ainakin keväästä asti eikä mitään ole edelleenkään tapahtunut. Lisäksi 470 oli ainakin omassani ja pojan vanhassa koneessa jokseenkin epäluotettava jämähtelijä. Vanha kettu ei panikoi ja osaa lähteä etsimään ratkaisua, mutta aloittelijalle tilanne olisi aika lohduton.

No hyvä, ei sitten käytetä Marcoa. Kaikenlaisia zoomeja, feidejä ja ikkunanmuljutuksia tarjoava ikkunamanageri Compiz ei kärsi samasta kaatuiluongelmasta. Vakiona Kumipizzan asetukset ovat melko rasittavat, mutta ahkerasti asetustyökalua räpeltämällä niistä saa lähestulkoon mieluisat. Compiz hoitaa samalla kompositoinnin, oletuksena OpenGL:n avulla (asetuksen saa poiskin, mutta sitten alkaa repeily). Mikä sitten muka vikana, häh? Eipä juuri muuta kuin se, että tilanteesta riippuen ikkunoiden koon muuttelu ja ihan pelkkä liikuttelu saattaa olla törkeän tahmaista, etenkin jos ruudulla on vaikkapa samaan aikaan raskas webasivu. Ongelma liittyy epäilemättä jotenkin kompositointiin, mutta eihän tämä nyt vetele, jos alla on kyvykästä RTX- ja Ryzen-rautaa.

Jos ei halua siirtää ikkunoita, voi kytkeä vastaavan plugarin pois käytöstä.

Seuraava! Normaali Marco ei ole vaihtoehto, mutta entäpä yhdistelmä Marco+Compton? Compton on kompositori, jonka totesin takavuosina aivan liian raskaaksi. Koneet ovat kohentuneet ja ainakin jossain määrin myös Compton, vaikka se taitaa todellisuudessa olla tätä nykyä hylätty projekti. Varsinaisen kompositoinnin hoitaisi ihan näppärästi ja keveästi Nvidian ajurikin, mutta Marcon surkeassa nykytilassa pitää turvautua tähän vaihtoehtoon siihen saakka, kunnes (lue: jos) korjaus ilmaantuu. Hyvänä puolena hätätilaratkaisu sentään toimii ja vanhan tutun Markon saa käyntiin.

Tällainen kaunis varjo Lutriksen ikkunalla.

Ihan näin helpolla vaihtoehto-mintteilijää ei sentään päästetä, vaan jälleen on tarpeen lähteä asetusten äärelle. Comptonille on oma rajoittunut asetusohjelmansa, mutta suoremmin asiaan pääsee tunkkaamalla tiedostoa .config/compton.conf, jonka avulla saa enemmän vaihtoehtoja näkyville. Ponnahdusikkunoilta, menuilta ym. varjot pois, niin grafiikan bugailu putoaa jo siedettävälle tasolle, minkä lisäksi ainakin itse halusin vaalentaa ja pienentää varjoja. Tarjolla olisi kompositoinnin GL-kiihdytyskin, tosin sen kanssa pääsee jälleen nauttimaan tökkimisestä.

Ihan vakuuttunut en ole tästäkään ratkaisusta: kuten yltä näkyy, joissakin varjoissa on kummallisia bugeja, jotka saisi varmaan halutessaan ikkunakohtaisesti fiksattua. Videotoisto tai ikkunoiden siirtely ei sentään repeile tai hidastele, mutta pikku kauneusvirheitä on kyllä löytynyt esimerkiksi pelien kanssa. Välillä Compton haukkaa hetkellisesti paljon CPU-aikaa ja vastaavasti reipas kuormitus hidastaa ikkunointia. Toistaiseksi tämä on kokeilluista vaihtoehdoista silti paras, joten olkoon toistaiseksi näin. Jos Marco joskus palaa elävien kirjoihin, niin yritän jälleen sen kanssa – takaraivossa elää alati myös ajatus Cinnamon-valtavirtaan liittymisestä, niin luovuttamista kuin se olisikin.

edit: Marco itse asiassa toimii, kunhan valinta on pelkkä “Marco” eikä “Marco+compositing”. Lopputuloksena on tosin aika läsän näköinen varjoton ja repeilevä työpöytä. Repeilyn korjaa toki Nvidian ajurin oma kompostori.

Filed under: linux,softat

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet