Cocoon Jambo

November 6th, 2023

Inside ja Limbo kuuluvat niihin peleihin, jotka tulee hakattua läpi joka vuosi ainakin kerran, joten olin hivenen täpinöissäni, kun samaisen Jeppe Carlsenin suunnittelema Cocoon ilmestyi viikko sitten. Firmana on tällä erää kuitenkin maineikkaan Playdeadin sijasta Geometric Interactive ja julkaisijana Annapurna. Hieman tällainen aivovuoto pistää miettimään, mitä Playdeadin kolmannesta Iisakin kirkosta tulee loikkaamisten jälkeen, mutta sittenhän se joskus nähdään. Alennusten kyttäämisen ja odottelun sijaan rahat heti julkaisussa lavaan, Proton pydeen ja Cocoon tulille.

Ensimetrejä oranssissa maailmassa.

Kuvien perusteella luvassa piti olla tyylikästä menoa ja sitähän se suurelti onkin, tosin hieman kliinisellä indiepelin tavalla. Tyyliseikkana valaistus veti välillä aika vaaleaksi, mikä teki tilanteen hahmottamisesta vaikeampaa. Äänimaailma on onnistunut ja tunnelmallinen. Playdeadin hengessä kontrollit ovat yksinkertaiset: nuolinapit ja yksi toimintonäppäin, tai sitten ohjaimella tatti ja A-nappi. Voisi tätä näppäimistölläkin kohtuudella pelata, vaikka ohjaimella meno on toki tarkempaa. 3D-maailmaan siirtyminen ei ole aina ollut ihan ongelmatonta, ja hieman pelkäsin homman menevän seiniä päin hortoiluksi, mutta hyvinhän ohjaus lopulta toimi, eikä kamerakaan seikkaillut väärissä paikoissa.

Vihreän maailman vehreillä kunnailla.

Matkan varrelta kertyy mukaan eri värisiä palloja, joilla on eri kykyjä. Niillä myös pääsee loikkimaan maailmasta toiseen, mihin myös perustuu suuri osa pulmista. Siivistään huolimatta päähahmo ei osaa lentää eikä edes hypätä, joten missään vaiheessa ei tarvita tarkkaa hyppelytaitoa. Loppumonsterien kohdalla siirrytään hetkeksi pulmista toimintaan, mutta eivät ne onneksi järin vaikeita vastuksia ole. Vaikeustaso on viritetty varsin sopivaksi – pari kertaa sentään iski kunnon tenkkapoo ja tuntui siltä, että mitään ratkaisua ei ole näköpiirissä. Eteneminen on usein turvallisen putkimaista; yleensä voi luottaa siihen, että mukana on tarpeelliset ryjät ja ovet saa aina jotenkin auki. Loppua kohti jekut alkoivat tulla jo tutuiksi ja eteneminen tuntui hetkittäin raadannalta, joten ihan hyvä, ettei peliä ollut pidemmäksi venytetty.

Läpipeluun kohdalla kellossa oli kahdeksan tuntia, missä on toki ainakin kaksi kolmasosaa harhailua. Ei Cocoon tällaiseksi peliksi erityisen lyhyt edes ole, koska pulmia on paljon ja lääniä riittää. 23 euroa oli tästä vielä jokseenkin siedettävä hinta, mutta jos ei ole kiire, niin epäilemättä aika pian pelin saa jostain Bundlesta tai talvialesta selvästi edullisemmin (viime viikolla halloweenina Limbo oli euron ja Inside kaksi). Ei tämä Carlsenin tunnetumpien teosten intensiiviseen tunnelmaan ja hiottuun täydellisyyteen yllä, mutta mukavana välipalana meni. Protonille tästä sessiosta taas sulka hattuun: silloin tällöin nähtyä satunnaista nykäisyä lukuun ottamatta kaikki toimi oikein sujuvasti, peliohjain mukaan lukien.

edit: Kokeilin i5-6300U/HD 520 -läppärillä ja hieman tuskallisen hitaaksi meni. Melkein mikä hyvänsä erillisnäyttis riittäisi varmasti hyvin.

Filed under: linux,pelit

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet