.Markku Reunanen.

Läskit luiskaan

May 28th, 2026

Tänään tuli saavutettua pieni virstanpylväs, nimittäin sain ruhoni pitkästä aikaa alle sadan kilon. Edellisen kerran olin vastaavissa lukemissa kaksitoista vuotta sitten. On tässä vielä tekemistä, mutta uskaltanen olla hetken tyytyväinen, kun systeemi tuntuu toimivan eikä projekti ole läsähtänyt vielä viidessä kuukaudessa. Yritystähän on ollut melkein joka vuosi joulun turpoamisen jälkeen, vaan kesken on aina jäänyt. Uskaltaisiko tässä puhua jopa elämäntapamuutoksesta? Viidenkympin villitys tuo miehille tunnetusti painetta erilaisiin tempauksiin, joten moottoripyörän tai avioeron vaihtoehtona tämä taitaa olla niitä positiivisempia.

Miksi aiemmat laihikset ovat sitten epäonnistuneet? Mikä meni tällä kertaa oikein? Muutama kilo on lähtenyt ennenkin, mutta tällä kertaa on karissut jo melkein 15 kiloa. Mikä tärkeintä, ei tunnu edelleenkään siltä, että projekti olisi silkkaa tuskaa ja kärsimystä. Eri ihmisille sopivat epäilemättä eri konstit, joten tässä vain jokunen omalla kohdallani toiminut keino:

• Kalorien laskenta ei ole vihollinen, vaan ystävä. Yhtäältä ei tarvi arvailla ja toisaalta voi syödä lisää, jos pelivaraa on. Sydänliiton webakikkare tuntuu antavan oikeellisen arvion päivän energiantarpeesta.
• Etätöissä kotona voi vakioida lounaan kalorit, kun taas lounasbuffetissa menee helposti mättämiseksi, sillä pitäähän rahoille saada vastinetta.
• Kohtuuton kieltäymys ei toimi tai ole edes tarpeen. “En enää ikinä syö karkkia enkä juo kaljaa” on vaarallinen asenne, koska repsahdus on vastaavasti sen pahempi.
• Vaikka liikunta on hyödyllistä, se kuluttaa energiaa niin rajallisesti, että syöminen on paljon helpompi tapa kontrolloida kaloreitaan.

Ihmedieettejä, -valmisteita ja jopa laihdutuslääkkeitä on tunnetusti joka lähtöön, mutta en oikein usko moisten tarpeellisuuteen, jos vain matematiikka pelaa. Lehtien sankaritarinoiden laihduttajat ovat lähes poikkeuksetta tyytyväisempiä, energisempiä ja niin pois päin – itse en ole huomannut mitään vastaavia muutoksia. Olo on pikemminkin välillä vetänyt väsyneeksi, ja jossain kohtaa iski päälle lievä melankolia, joka on ilmeisesti yleinen oire ja liittyy muuttuvaan aivokemian tasapainoon. Seuraava luonteva tavoite olisi 90 kiloa, joka on näin pitkälle tyypille normaalipainon yläraja. Katsotaan kuitenkin rauhassa, miten menee, sillä onhan tämän vuoden tavoite nyt sentään saavutettu.

Filed under: filosofointi,sekalaista