Ookko nää Tsekistä, pelekääkkö nää Phonopolliisia?

June 27th, 2026

Pitkän linjan Amanita-fanin on hankittava firman joka tekele ensi tilassa, joten kun pitkään devattu Phonopolis ilmestyi Steamiin, niin vaihtoehdot olivat vähissä. Hintaa ostokselle olisi muuten tullut 22 euroa, mutta hinnasta lähti kymmenen prossaa pois, koska omistin mainion Machinariumin jo ennestään. Tuttuun tapaan peli on saatavilla vain Macille ja Windowsille, mikä ei tosin viime vuosina ole juuri menoa haitannut Protonin ansiosta. Tässä tapauksessa luottamusta lisäsi entisestään Steam Deck Verified -leima. Laitteistovaatimukset ovat niin alhaiset, että periaatteessa minkä hyvänsä kymmenen vuotta vanhan perunan pitäisi riittää – pitää joskus kokeilla vaikkapa läppärillä.

Komeita näkymiä riittää

Tarinan päähenkilö, Felix, on tyranniassa elävä jätteenkäsittelijä. Kansalaisia valvotaan jatkuvasti ja patistetaan töihin joka puolelle sijoitetuilla kovaäänisillä. Kuten arvata saattaa, Felixille lankeaa epätodennäköisen sankarin osa, kun kaupunki pitäisi vapauttaa despootin kourista. Asetelma ei ole Amanitalle mitenkään epätavallinen, tosin mikään aiempi teos ei ole ollut näin suorasukaisen poliittinen – neuvostoajoista muistuttavat niin julisteet, tyhjä kauppa kuin byrokratiakin. Erittäin poikkeuksellisesti peli on toteutettu 3D-grafiikalla, mitä ei ole firmalta koskaan aiemmin nähty. Kuvakulmat pysyvät kuitenkin tiukasti hanskassa, joten kameraongelmista tai kummallisista kontrolleista ei tarvitse kärsiä.

Eräs pulmanäkymä

Audiovisuaalinen puoli on ollut aina Amanitan merkittävä vahvuus, eikä asia tälläkään kertaa ole toisin. 3D-mallit on kertoman mukaan tehty ensin pienoismalleina ja sitten digitoitu, mistä seuraa omanlaisensa fyysinen tyyli. Suurimman osan ajasta peli onkin erittäin hyvännäköinen, kuin interaktiivinen elokuva – vaikutelmaa rikkovat lähinnä jotkin karummat pulmanäkymät. Myös äänipuoleen on jälleen satsattu, vaikka puheiden tarpeellisuudesta voikin olla montaa mieltä. Ulkokuorensa alla Phonopolis on tutunoloinen klikkailupeli, joka meni läpi reilussa neljässä tunnissa ilman suurempia ongelmia. Vihjeet kannattaa kytkeä suosiolla pois heti kättelyssä, koska muuten vaikeustaso saattaa pudota turhankin matalaksi.

Filed under: pelit

Kommentin kirjoitus

You must be logged in to post a comment.

RSS feed for comments on this post.


Kommenttien virta

Aiheet