MSX:n 30-vuotisjuhlan ja Vammala Partyn kunniaksi piti tehdä edes jotain, joten lämmittelimme karaokekonseptin Frederikin kappaleella Kolmekymppinen. Kuvakin vaihdettiin Pepestä teemaan sopivammaksi. Produktio toimii MSX1-koneilla ja nimeksi tuli tyylille uskollisesti Abrels. YouTube kadottaa välkytysefektin, joten video ei näytä valitettavasti oikein miltään. Samassa kompossa oli peräti toinenkin MSX-demo, Nyyrikin tekemä turboprodu.
Add comment July 28th, 2013
Pikaraportti Ubuntun ja Acer Chromebook C710:n yhteiselosta: toimii! Dualbuuttaaminen olisi normaali konsti, mutta se on viime kädessä aika rasittavaa ja hidasta. Onneksi nykyään on tällainenkin kätevä kikkale kuin Crouton, jonka asensin tämän ohjeen perusteella (tosin LXDE:n eikä XFCE:tä). Ideana on, että kun Chrome OS kerran on jo sisuksiltaan aito Linux, niin Ubuntua ajetaan sen päällä vankilassa samalla kernelillä. Ossi pyörii yhdessä X-instanssissa ja Ubuntu-työpöytä toisessa. Näiden kahden välillä voi sitten vaihtaa tutuilla ctrl-alt-funktionapeilla ja kaksi puolta pysyvät siististi erillään. Pientä virittelyä tarvitaan toki, mutta konsepti on hyvä. Joitakin sekalaisia havaintoja:
Kaiken kaikkiaan suunnilleen sitä, mitä odotinkin: virittelyä vaaditaan, mutta siitä saa palkkioksi käyttöönsä Linuxin laajan softavalikoiman. Chrome OS sopii sujuvaan selailuun ja Docsin käyttöön, mutta esimerkiksi tien päällä koodailuun huonosti. Ubuntun kautta aukeavat käyttöön emulaattorit, kääntäjät, serverit, LibreOffice, Gimp, LyX, VLC, X-Chat ja niin edelleen. Vastoin odotuksiani jopa Wings3D tuntui toimivan hyvin. Vielä kun näiden kahden rinnakkaiselo tuntuu olevan verrattain ongelmatonta ja 320-gigainen kiintolevy muuten lähes tyhjän panttina, niin oikein hyvältähän tämä vaikuttaa.
July 24th, 2013
Yleensä tuppaan lägäämään laitteissa uusimmista kotkotuksista turvallisesti jäljessä, mutta tällä kertaa surffaan suorastaan kehityksen aallonharjalla. Eilen siirtyi omistukseeni Verkkokaupasta Acer Chromebook C710, joka ajaa Googlen pitkään odoteltua selainpohjaista työpöytäkäyttistä Chrome OS:ää. Hieman pahaahan se teki Aceria ostaa, mutta kun hinta oli kohdallaan – karvan alle 300 euroa – niin sopi heräteostokseksi. Verkkiksessä ei ollut noita edes missään näytillä, kenties johtuen laitteen halpuudesta.
Markalla saa markan(talon) tavaraa, mikä pätee hyvin tämänkin laitteen kohdalla. Yleisvaikutelma on tuttuun tapaan löperön muovinen, joskaan ei laite normaalia halpaa PC-läppäriä rumempi ole. Paino on hieman yläkanttiin muovisen rakenteen huomioiden, mutta se on pieni miinus. Kiiltävän 11″ näytön katselukulma ei ole kovin kummoinen – kirkkautta riittää, mutta kontrastia vähemmän. Resoa on sentään huomattavasti paremmin kuin karuissa ensimmäisen polven miniläppäreissä, sillä laajakuvanäytön tarkkuus on ihan kelpo 1366×768 pikseliä. Akku venyy pienellä testailulla (toki käytöstä riippuen) ainakin muutamaan tuntiin, joten matkaseuraksikin Asserista on. Näppäimistössä on joitakin omituisia ratkaisuja, kuten pikkuruiset nuolinapit, eikä tuntumakaan mihinkään MBP:n rinnalle nouse. Kyllä tuolla ihan kirjoittelee, etenkin kun näppis on suunnilleen täysikokoinen. Liittimiä on yllättävän mukavasti: 3xUSB, VGA, Ethernet, HDMI ja kuulokeliitäntä. Ulkoinen VGA-näyttö tunnistui ilman sen kummempaa yskimistä. Muistia on kevyeen käyttöön riittävät kaksi gigatavua ja suoritin on välttävä Intelin 1,1 GHz tuplaydin-Celeron; aito asia eikä mikään Atom-rimpula.
Pieniä halpoja läppäreitä on nähty ennenkin eikä niissä ole sinänsä enää uutuusarvoa. Laitteen kiinnostavin puoli onkin tietysti sen käyttöjärjestelmä. Viime kädessä Chrome OS:n sisuksissa hyrrää Linux, jos sitten visusti piilotettuna. Androidiin vertailu tulee helposti mieleen, mutta sukulaisuus ei ole ainakaan käyttöliittymän tasolla mitenkään ilmeinen. Poikkeuksellisin Ossin ominaisuus on se, että käytännössä kaikki tapahtuu selaimen kautta. Ohjelmat ajetaan selaimessa, asetukset ovat selaimessa, sovelluskauppa on selaimessa ja niin edelleen. “Google-pääte” laite on siksi, että kirjautuminen tapahtuu Google-tunnuksella ja myös sovellukset ovat samasta putiikista peräisin: tärkeimpinä Chrome-selain, Docs, Gmail ja Calendar. Ensin vaikutti siltä, että sisäistä 320 gigan kiekkoa ei käytettäisi juuri mihinkään, mutta kaikessa hiljaisuudessa Google Drivessä sijaitsevia tiedostoja peilattiin paikalliselle levylle offline-käyttöä varten. Esim. Docs toimii ilman nettiyhteyttäkin. Nettitikkuja on koneeseen turha yrittää tökkiä, joten tien päällä tarvitaan esim. kännykästä nettijako wlanin kautta.
Päivänpolttava kysymys on tietysti: “Tekeekö Chromebookilla mitään?” En odottanut liikoja, mutta kepeään peruskäyttöön laite sopii yllättävän hyvin, mikä kertoo samalla siitä, kuinka netistä on tullut tärkeä (jollei tärkein) sovellusalusta. Käyttökokemus on pelkistetyn selkeä, tosin siellä täällä tuli vielä pikku bugeja vastaan. Tärkein eli selain toimii ripeästi ja raskaatkin sivut sekä YouTube näkyivät ongelmitta. Docs on käyttökelpoisen nopea. Sovellustarjonta on vaikkapa App Storeen verrattuna kovin köyhää, joten kannattaa ymmärtää laitteen rajoitteet ennen sen hankkimista. Hieman enemmän liikkumavaraa saa siirtämällä Asserin kehittäjämoodiin, jonka kautta saa auki mm. kunnon pääteohjelman. Ainakin Ubuntu on hakkeroitu laitteessa toimivaksi, joten ihan täysiverinenkin Linux-työpöytä on jollain virittelyllä asennettavissa Ossin rinnalle. Palannen aiheeseen, kunhan kokeilu etenee.
edit: Mitä ilmeisimmin kone on sama kuin tämä pienemmällä muistilla ja ilman kortinlukijaa. 70 e halvempi.
Add comment July 21st, 2013
En ole aiemmin juuri lukenut elokuvatutkimusta, mikä saattaa osaltaan selittää tämänkertaisen lukukokemuksen työläyttä. Työn alla oli Meaghan Morrisin, Siu Leung Lin ja Stephen Chan Ching-kiun toimittama Hong Kong Connections: Transnational Imagination in Action Cinema (2005), joka käsittelee aasialaisia mätkintäleffoja. Kirja on kokoelma alan – ilmeisesti – huippututkijoiden esseitä moninaisista toimintaelokuviin liittyvistä aiheista. Kirjoittajista Meaghan Morris ja David Desser olivat jo entuudestaan tuttuja. Muut nimet edustavat lukuisia eri kansallisuuksia, tutkimusalueita ja vieläpä varsin erilaisia kirjoitustyylejäkin.
Itselleni kiinnostavinta sisältöä olivat Hong Kong -elokuviin keskittyvät konkreettiset artikkelit, etenkin kun voin hyödyntää niitä tekeillä olevassa tutkimuksessa. Puuduttavinta antia olivat puolestaan loppupuolelle sijoittuneet filosofiset tajunnanvirrat, joiden maalaileva tyyli ja suoranainen snobismi eivät oikein jaksaneet kiinnostaa. Intialaisista mätkintäleffoista oli peräti kaksi artikkelia, joista toinen kylläkin keskittyi yleiseen elokuvateollisuuden kuvaamiseen kamppailuelokuvien jäädessä sivumaininnan asteelle. Samanlaista päälleliimausta oli muutamassa muussakin artikkelissa: väkinäisesti sanottiin jotain kamppailuelokuvista, mutta lähinnä höpistiin jostain omasta, asiaan hatarasti liittyvästä tutkimusaiheesta.
Kaikkiaan kirja oli kuitenkin hyödyllistä luettavaa, sillä jouduin kyseenalaistamaan ja oikomaan omia aiempia käsityksiäni moneen kertaan. Varsin selväksi tuli myös aiheen monimuotoisuus: kulttuuriset ja kaupalliset virtaukset ovat liikkuneet monessa vaiheessa ja moneen suuntaan.
Add comment July 19th, 2013
Suomalaisten kohtuuton vaatimattomuus ja urahenkinen jenkkimeininki kohtaavat hupaisalla tavalla LinkedInin sivuilla. Eri taustoista tulevien työnhakijoiden arvioinnin helpottamiseksi tässä pieni sanasto:
Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, miten vetäviin myyntipuheisiin tottuneet amerikkalaiset näkevät asian. Kuvaavan anekdootin kertoi Suomessa pitkään asunut ja sittemmin Yhdysvaltoihin palannut tuttuni: jumppatunnin jälkeen personal trainer kyseli, oliko tunti ollut hyvä. Tuttuni vastasi: “It was good.” Valmentaja jo huolestui: “Was there something wrong with it?”, kunnes sai huojentavan oikean vastauksen: “It was excellent.”
edit: Tuli vastaan niin osuva esimerkki, että pistetään oikein näytille.
1 comment July 19th, 2013
Vaikken ole Päivi Räsäsen kanssa monesta asiasta samaa mieltä, niin sinänsä on yksi lysti, mitä hän jossain suviseuroissa samanhenkisille saarnaa. Kansankirkolle nämä konservatiiviset ulostulot, etenkin taannoinen kuuluisa Homoilta, ovat kuitenkin melkoinen pr-ongelma ja taloudellinen rasite. Lasketaanpa viimeisen puheen kustannusten suuruusluokka.
Lukemassa on varmasti heittoa yläkanttiin, sillä kaikki eronneet eivät ole verovelvollisia ja kannanotot saattavat myös kannustaa ihmisiä liittymään, mutta kyseessä on yhtä kaikki melkoinen summa menetettyinä verotuloina yhdessä vuodessa. Samaa kaavaa käyttäen Homoillan kustannuksiksi saadaan 40000 eronneella lähes 20 miljoonaa euroa. Suhteessa kirkollisverojen kokonaissummaan (pl. yhteisövero), joka oli 856 miljoonaa euroa vuonna 2011, summa on toki pieni, mutta moniko yksityishenkilö kykenee samaan?
edit: Rupesi kiinnostamaan laskelman oikeellisuus siinä määrin, että kokeillaanpa vielä toista laskutapaa. Jos evlut-kirkolla oli 2011 4170748 Suomessa asuvaa jäsentä, tulee yhden hengen kontribuutioksi noin 205 euroa. Suviseurojen vuotuinen kustannus olisi sillä perusteella 1,33 miljoonaa ja Homoillan 8,2 miljoonaa.
Maikkarin artikkelissa on käytetty kuukausipalkkojen keskiarvon sijasta mediaania ja päädytty samansuuntaiseen lukemaan.
2 comments July 18th, 2013
Lakialoitteet ovat nyt kovasti tapetilla, joten kokeillaanpa tätäkin. Nyyrikki laittoi kasaan aloitteen nimeltä Lakialoite vanhojen hylättyjen ohjelmistojen levityksen ja arkistoinnin mahdollistamiseksi, johon lähdin mukaan ylläpitäjäksi.
1 comment July 1st, 2013
Useimmat varmaan tuntevat Clint Eastwoodin kovanaaman rooleista, kuten Leonen spagettiwesterneistä tai Likaisesta Harrystä. Klintin pitkään ja monenkirjavaan uraan mahtuu kuitenkin monenlaista, eikä eikä ensirakastajan roolikaan ole mitenkään tavaton. Usein kyseessä ovat vielä huomattavasti äijää itseään nuoremmat neitokaiset. Otetaanpa siis pieni katsaus Klintin naissankarointiin tasapuolisuuden nimissä:
Luultavasti listalta puuttuu vielä jokunen, sillä en ole kaikkia Eastwoodin leffoja nähnyt. Eivät nämä ansiokasta uraa mitenkään himmennä, mutta kylläkin tasoittavat kovanaaman imagoa 🙂
Add comment June 30th, 2013
Meillä on käyty kuluneen vuoden verran kovaa tahtojen taistelua. Edessä on siintänyt koko ajan kasvava musta pilvi. Lähestyvä kesä. Riparikesä.
Teini-ikäinen tyttäreni on harannut henkisesti vastaan saman verran kuin ottaisi voimille roikkua sormien ja varpaiden kynsillä ovensuussa estämässä jotakin menemästä siitä läpi. Meillä on keskusteltu ja väitelty, itketty ja huudettu ja lopulta vetäydytty poteroihin. On yritetty lahjontaa, kiristystä, uhkailua ja kaupankäyntiä. Riparille voisin hänet äärimmäisen pakon edessä vielä päästää, mutta teini haluaisi vielä konfirmaatioonkin.
Olen yrittänyt houkutella tytärtä jättämään riparin suosiolla väliin. Jos ei muuten, niin edes kirkollisveron vuoksi. Onko siihen ihan niin vakavasti edes pakko suhtautua? Ei sinne kukaan muukaan mene. Tapakristittyjähän tässä on Suomi pullollaan. Mutta ei. Lapselle asia on ollut, voi kai näin kuitenkin sanoa, pyhä.
Keskeiseksi kysymykseksi nousi, kuka saa päättää? Onko neljätoistavuotias itse valmis ja kypsä ratkaisuun? Tietääkö hän miten tulee asioista ajattelemaan? Itse en ainakaan tiennyt. Olisin mennyt riparille, ellei minua olisi lahjottu matkalla Amerikkaan. Ateistiksi ryhdyin vasta reilusti myöhemmin. Prometeus-leirillä aika kului lähinnä pokeria pelatessa ja tukkalakkaa suihkuttaessa.
Riparisotamme alkoi kevään mittaan tarkoittaa, että annanko tässä tytön tehdä päätöksen liittyä kirkkoon? Sellaiseen ei mielestäni maailman mustavalkoisena hahmottava teini-ikäinen ole valmis. En olisi halunnut myöskään antaa lapselle sitä viestiä, että tahtonsa saa läpi kun yksinkertaisesti haraa vastaan tarpeeksi kauan. Ja kuitenkin tässä on niin käymässä. Äiti on väsytystaktiikalla käännytetty. Rippikoulu on käyty ja rippileirille ilmoittauduttu. Olen hävinnyt tämän erän.
Auktoriteettiani ei ole murrettu, mutta on se kolhuilla. Kirkkoon tytär ei edelleenkään kuulu. Yksi potero on siis pitänyt. Onneksi ateismi on rationaalinen valinta. Uskon, että tyttö tuosta vielä järkiintyy.
(eli miltä näyttäisi tämä artikkeli toiseen suuntaan)
2 comments June 25th, 2013
Tänäkin keväänä monella peruskoulun päättäneellä on ollut edessään klassinen valinta: lukioon vaiko ammattikouluun? Tässä iässä alkaa jo ymmärtää kaikkien koulutusalojen ja -asteiden tarpeellisuuden, mutta 90-luvun alun koto-Vammalassa kysymys oli paljon henkilökohtaisempi. Vammalassa oli vielä kolmaskin vaihtoehto, kätsäkoulu so. Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos – ammattilukiota ei vielä tunnettu. Ajan henkeen sopivasti tärkeää kysymystä käsitellään nykyään tietysti netissä meemien keinoin:
Kahdessakymmenessä vuodessa on muuttunut paljon, mutta stereotyypit ovat vahvasti ennallaan. Lukiolaiset kuvataan naiiveina isin rahoilla elelevinä nörtteinä, siinä missä tyhmät amikset rassaavat autojaan ja polttavat röökiä lippis päässä. Sotiminen tuppaa edelleen olemaan poikien hommaa: kuvissa esiintyy lähes yksinomaan miespuolisia hahmoja ja tekijätkin ovat epäilemättä poikia. Lukiosta Siwan kassalle päätyminen näyttää olevan nykyään vakiokuvastoa – takavuosina samaa teemaa ei oltu vielä näin kanonisoitu, vaan kirjaviisaiden lukiolaisten todettiin vain yleisesti olevan kykenemättömiä mihinkään oikeaan työhön.
Ammatillisen koulutuksen profiilia nostettiin jokunen vuosi sitten vastakkainasettelua korostavalla ja hyödyntävällä Amis se vaan tienaa enemmän -kampanjalla. Kampanjan keskeinen teesi oli, että ennen eläkkeelle siirtymistä ammattikoulun käynyt on ehtinyt ansaita enemmän, koska koulussa istumiseen ei ole tarvinnut kuluttaa yhtä monta vuotta kuin ylioppilaan, jonka pitää lukion jälkeen hakeutua ammatillisesti pätevöittävään koulutukseen. Pointtinsa tuossakin, mutta itse en olisi vaihtanut lunkia opiskeluaikaani nuorena työelämässä puurtamiseen 🙂 Jollekulle toiselle sekin varmasti paremmin sopii. Ylen artikkelin perusteella korkeaa palkkaa himoitsevan kannattaa hakeutua lääketieteen opintoihin. Palkkahaitarin toisessa päässä on niin ikään akateeminen kutsumusammatti: lastentarhanopettaja.
edit: lisäsin vielä kolme puuttuvaa kuvaa
Add comment June 24th, 2013
