Allaolevista hömppäkuvista voi tehdä muitakin päätelmiä, kuin että kuvaajat ja mallit eivät tiedä lajista juuri mitään. Jostain syystä noita otoksia on kuitenkin kuvapankit väärällään, eikä varmastikaan pelkästään jousiammunta-aiheisten juttujen täytteeksi. Millaista symboliikkaa kuviin on ladattu: mitä merkitsevät jousi ja nuoli?
- Metsästystä ja vaaraa – mm. nainen jousineen puun takana piilossa
- Tarkkuutta, taitoa sekä keskittymistä – pukumiehet ovat selvästi päteviä tyyppejä, samoin mustiin pukeutunut nainen
- Tulevaisuuteen tähtäämistä – samat pukumiehet, nuo tulevaisuuden tekijät
- Klassista kauneutta – kauniisti kaartuva jouskari puolialastomien naisten käsissä
- Atleettisuutta ̣– stadionilla ampuva anorektikko sekä yläosaton lonkkareineen
- Alkukantaista eksotiikkaa – mm. oksilla koristeltu bikinibeibi
- Aggressiota ja voimaa – etenkin miesten kuvat
- Historiaa ja mystiikkaa– “keskiaikaisiin” kaapuihin puketuneet naiset, haltiat
- Lapsuuden nostalgiaa – pikkupojat kömpelösti yrittelemässä
- Kokemuksen tuomaa varmuutta – ikäihmiset ja jousi
- Harrastuksissa rentoutumista – lunkit ampujat ulkona, aurinkokin paistaa
- Komiikkaa – tarkoituksellisen kömpelöt ammuskelijat, vastakohtana taidolle, tarkkuudelle ym.
Tulipas niitä paljon. Paljon tiivistyy sanapareihin mies-nainen, moderni-historiallinen, nuori-vanha, osaava-kömpelö, hyökkäävä-rauhallinen, rento-keskittynyt, vahva-heikko sekä luonnollinen-keinotekoinen. Erääksi lukumenetelmäksi soveltuisi myös skemaattisuus-ikonisuus-jatkumo: kuinka keinotekoinen tai aito tilanne on ja miksi? Onko mukana synteesiä, abstrahointia ja selittävyyttä?
July 30th, 2012
Eipä näihin paljon lisättävää, katsokaa itse. Sen verran voisi yrittää ottaa lajista selvää ennen näpsyn ottamista, ettei vaikkapa jääkiekkoaiheiseen kuvaan laitettaisi luistimia käsiin ja kypärää jalkaan. Kyllä näistä ainakin yhdet naurut irtosi.
July 29th, 2012
Tulee hieman luddiittifiilis, kun myönnän, että en ole ennen tätä kesää lähettänyt YouTubeen videon videota itse. Yritin aikanaan tehdä tunnuksen, mutta se meni jostain syystä pieleen, eikä minulla ollut Linuxiin tai Mäkille kunnollista videoedikkaakaan asennettuna. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että Google-tunnarini oli muuttunut YouTube-kelpoiseksi ja kun vielä asentelin Linuxille viikko sitten Kdenliven (sekä totuin sen kummallisuuksiin), niin homma lähti lopulta käyntiin. Tähän asti olen gräbbäillyt lähinnä vanhoja Fit- ja Vammala party -produja, joita voi katsella kanavalta.
Mitenkään ongelmatonta tuubin kanssa säätäminen ei ole ollut: upload-kikkale ottaa kyllä vastaan ihan mitä hyvänsä formaattia ja kuvakokoa, mutta lopputulos voi olla hirveän huono. Etenkin 50 Hz liikkuvat pehmeät retrokoneiden efektit tökkivät ikävästi ja muutenkin kuvanlaatu menee usein melkoiseksi mössöksi. Lähtöpäässä on vielä suurempia haasteita, kun yrittää saada vanhoista MS-DOS- ja Linux-tuotoksista jotain järkevää videota ulos. DOSBoxin videokaappaus on verrattain hyvä, mutta se saattaa hidastaa itse demoa liikaa eikä se pärjää kummallisten ruututilojen kanssa. Linux-tuotoksia olen kaapannut jokseenkin onnistuneesti gtk-recordMyDesktopilla, jonka pitäisi saada myös äänet mukaan. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan, vaan musiikit on pahimmillaan tallennettava toiselle koneelle ihan piuhan yli äänittämällä. Kdenlivessä ei ole valmiina sopivia profiilia kummallisille vanhoille näyttötiloille, mutta onneksi niitä on helppo tehdä itsekin.
Positiivisesti ajatellen tässä tulee sentään tehtyä hyödyllistä taltiointia, etenkin kun ne hyvälaatuiset sössimättömät videot laittaa talteen. Vanhoja demoja ei voi yleensä ajaa ilman työlästä emulaattorien kanssa tusaamista, joten video on monessa mielessä hyvä vaihtoehto. Tuubiin on helppo laittaa linkki ja sitä kautta saavutettavuus paranee, kun nykylaitteista käytännössä kaikki pystyvät sieltä pätkiä toistamaan.
July 26th, 2012
It seems that someone decided to change the default audio codec of Kdenlive to a broken AAC implementation, which produces awfully noisy output. Here’s one straightforward way to fix it in Ubuntu (run the following lines as root):
cd /usr/share/kde4/apps/kdenlive/export
cp profiles.xml profiles.xml.save
cat profiles.xml.save | sed 's/aac /libmp3lame /' >profiles.xml
Works for me! It could be possible to replace the bad AAC plugin with the previous one, apparently better, libaac. I didn’t bother to look so deeply into it, but tell me if you did. This is something they should definitely fix, since at the moment there’s no point in encoding anything in H.264.
July 24th, 2012
Viikonlopun onnistumisesta innostuneena piti kokeilla Lubuntua vielä 15″ PowerBookiini, kun kerran 12.04 tukee PPC:tä oikein virallisesti. Tästä projektista ei tullut ihan samanlainen voittokulku. Lähdetään hyvistä uutisista:
- Käyttis meni ineen ilman mitään buuttiparametrien tm. kanssa räpläämistä ja osasi asentua suoraan entisen Ubuntun päälle. Jopa päivitys olisi ollut mahdollinen.
- Sleep, yllättävää kyllä, toimii
- LibreOffice, Gimp, Kdenlive ym. isot softat tuntuvat pyörivän nopeasti (koneen iän huomioiden)
- 2D-kiihdytys asentui toimivaksi ja video-overlaykin oli kunnossa
Ja sitten niihin ongelmiin, joita riitti ihan kotitarpeiksi:
- Langaton verkko ei asentunut suorilta, mutta firmware-b43-installerin laittamisen jälkeen heräsi
- 3D-tukea ei saa oikein mitenkään, jollei rupea kaivelemaan vanhoja komponentteja uusien tilalle
- Selainpuolella on hieman hissua. Firefox 14 on periaatteessa ok, mutta asteen verran raskas ja sen JavaScript on hidas. Midori on keveämpi, mutta ei mitenkään hullun nopea sekään. Google Docs ei sillä edes toiminut. Lubuntun PC-version mukana tulee oletusselaimena Chromium, joka on todellinen kämäkoneen ystävä.
- Äänet eivät toimi suoraan, mikä oli suorastaan ei-toivottu tuulahdus kaukaa menneisyydestä. Vakiona asentuu väärä moduuli snd-powermac, joka piti ottaa veks ja laittaa /etc/modulesiin:
snd-aoa
snd-aoa-i2sbus
snd-aoa-fabric-layout
snd-aoa-codec-onyx
- Joillakin koneilla viimeisen moduulin tilalle ehkäpä snd-aoa-codec-tas. ALSAn voluumit kannattaa käydä tuttuun tapaan katsomassa läpi, jos ei mitään tule pihalle.
- Huawein E220-mokkulakaan ei toiminut. Viimeksi piti asentaa usb-modeswitch, mutta nyt se piti vuorostaan ottaa pois 😕
- Ulkoiseen näyttöön ei tuntunut tulevan kuvaa DVI:n kautta ainakaan asetustyökaluilla
- Lämpötilasensorit näkyvät kyllä tiedostoissaan, mutta palkissa oleva appletti ei niitä ymmärtänyt
- Ikkunamanagerina toimiva OpenBox vetää jökkiin, kun yrittää ajaa xmodmapin. Kyllä se siitä toipuukin, mutta minuutin odottelu on hieman liikaa. Paikasta /etc/xdg/lxsession/Lubuntu/autostart ajettuna meni paremmin.
Lubuntun pitäisi olla ainakin kevyt, mutta en huomannut mitään käytännön eroa aiemmin asentamaani vanhahkoon Ubuntuun. Lubuntun rautatuki oli asennuksen jälkeen suorastaan huonompi, joten eipä tuota voi suositella kuin varauksella. Pöytäkoneeseen menisi luultavasti paremmin.
July 19th, 2012
Manun innoittamana otin enemmän ja vähemmän onnistuneet “tuotekuvat” Game Park -käsikonsoleistani. Pelipuistoa tuntemattomille kerrattakoon lyhyesti, että korealainen Game Park julkaisi vuonna 2001 GP32:n, ARM-pohjaisen pelikonsolin, jonka nosti maailmanmaineeseen avoin kehitysmalli. Ensimmäisessä mallissa oli todella pimeä näyttö (vrt. GBA), joka päivitettiin parempaan FLU-versiossa (Frontlight Unit) ja vielä paremmaksi BLU:ssa (Backlight Unit). Kaikissa kolmekakkosissa oli tiettyjä teknisiä ongelmia, kuten löperö joystick ja tukkeutuva väylä, mistä huolimatta laitteen ympärille syntyi aktiivinen harrastajayhteisö. Itsekin porttasin ja tein GP32:lle demoja yhdessä vaiheessa.
Game Park jakaantui kahtia, kun suuri osa firman insinööreistä lähti kävelemään ja perusti GamePark Holdingsin. Molempien puoliskojen piti tekemän uusi konsoli, mutta lopulta vain GPH sai mitään aikaiseksi. GP32 pyöri vielä oman yksinkertaisen käyttöjärjestelmänsä päällä, mutta seuraava malli eli GP2X (2005) sisälsi jo Linuxin, mikä helpotti ohjelmien porttaamista ja teki laitteesta periaatteessa muutenkin hyvän open source -kansalaisen – tai näin olisi ollut, mikäli GPH ei olisi nihkeillyt työkalujen ja päivitysten kanssa siinä määrin, että harrastajat ottivat ohjat omiin käsiinsä. GP2X:ssä oli peräti kaksi ARM-suoritinta, jotka pystyivät kohtuullisella säätämisellä toimimaan myös rinnakkain. Ensimmäinen malli oli musta (F100) ja toinen valkoinen (F200). Jälkimmäisessä oli hieman päälleliimattuna ominaisuutena oikein kosketusnäyttökin.
GP2X:n tullessa hiljalleen tiensä päähän jokunen innokas harrastaja päätti tehdä seuraavan sukupolven GP:n itse. Monien viivästysten jälkeen saatiin lopulta vuonna 2010 ulos OpenPandora, joka jäi kaikesta hypestä huolimatta lähinnä kuriositeetiksi. Olin itsekin Pandyä hankkimassa, mutta liiallinen sähläys ja hidastelu näivettivät mielenkiintoni. Koreassakaan ei oltu joutilaita ja 2009 ilmestyi markkinoille pieni GP2X Wiz, jossa oli uutuutena mm. 3D-kiihdytys. Wizistä tehtiin vielä hiukan muokattu versio Caanoo, joka jäi näillä näkymin viimeiseksi Pelipuistoksi. Ja lopuksi ne tuotekuvat:
-
-
GamePark GP32
-
-
GP2X
-
-
GP2X Wiz
Vasemmalta lukien GP32, GP2X-F200 sekä GP2X Wiz. Kuvia saa käyttää vapaasti kaikkiin tarkoituksiin.
July 18th, 2012
Videoeditointi oli Linuxilla niin pitkään joko hankalaa mencoderin komentoriviltä virittelyä tai onnettomien GUI-softien kanssa yrittelyä, että en viitsinyt edes yrittää kuin pakon edessä. Aina välillä piti tulla joku mullistava uusi työkalu, mutta niistä ei tuntunut tulevan valmista. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2012, joten edes perusjuttujen luulisi jo onnistuvan. Siispä pikatestiin viisi yleisimmin mainittua softaa:
- Avidemux. Yksinkertaiset perusjutut onnistuvat, mutta käyttöliittymä on edelleen sekava ja ohjelma kusahtaa turhan usein.
- Cinelerra. Tämän piti olla Linuxin videoeditoinnin pelastus jo vuosia sitten. Toimintoja on paljon, mutta ne on piilotettu amatöörimäisen kökön käyttöliittymän taakse. Ihan pienellä ruudulla ei kannata yritellä, kun tämä 1920×1080:kin tuli heti ikkunoita täyteen.
- PiTiVi. Varsin simppeli ja toiminnot on helppo löytää, mutta niitä on kovin vähän vakavaan käyttöön.
- OpenShot. Vaikuttaa hiukan PiTiViä kätevämmältä – simppeli perusedikka tämäkin.
- Kdenlive. Joukon selvästi positiivisin yllätys. Käyttöliittymä on selkeähkö ja ammattimaisen oloinen, minkä lisäksi ominaisuuksia riittää joka lähtöön. Ubuntussa pitää asentaa libavcodec-extra-52 tai formaattituki jää tyngäksi. Jos jotain miinusta haluaa etsiä, niin Gnome-käyttäjä saa Kdenliven myötä koneelleen ison kasan muuten tarpeettomia KDE-komponentteja.
Jatkossa tullee käytettyä omiin vaatimattomiin tarkoituksiini Kdenliveä, sillä se näyttää lopultakin lunastavan niitä lupauksia, joita Linuxin videoeditointiin on kohdistunut. Ehkei vielä ihan ammattilaiskäyttöön, mutta tavalliselle käyttäjälle Kdenlive tarjoaa nähdäkseni jo kaiken oleellisen ja vähän päälle.
July 18th, 2012
Olihan kummallinen flashback, kun päädyin asentamaan HP Mini-Note 2133:een jälleen Linuxia. Taannoin yriteltiin jo Ubuntua, mutta se jäi niin huonoksi kokemukseksi, että koko rottelo jäi itselläni hyvin vähälle käytölle, etenkin kun käyttiksen uusi versio räjäytti yhtä sun toista. Tällä erää työn alle laitettiin kevyeksi kehuttu Lubuntu 12.04, joka perustuu Gnomen sijasta LXDE-työpöytään.
CD-image lataukseen, image USB-tikulle ja buuttivalikosta oikea kohta, niin johan lähti. Asennusvaiheessa on syytä olla langallinen verkko käytössä, sillä wlanin tarvitsema Broadcomin ajuri ladataan vasta lopuksi netistä. Ainoa pikku kompurointi asennuksessa oli oikeastaan se, että näytön pienen tarkkuuden vuoksi ihan kaikki ikkunat eivät mahdu kunnolla ruudulle. Saatoin nykäistä USB-muistin hiukan liian aikaisin pois, sillä HP ei tykännyt käynnistyä automaattisesti itse, vaan vaati virtanappia, minkä jälkeen Lubuntu nousikin tyrnävästi pystyyn. Äänet, 2D-kiihdytetty X, virransäästöominaisuudet ja (ajurin automaattisen lataamisen jälkeen) myös langaton verkko – ts. kaikki normaalit kompastuskivet – toimivat ilman sen suurempaa säätämistä. Lubuntu tuntui kaikkiaan nopealta ja nettiäkin pystyi käyttämään Chromiumilla oikein tyydyttävästi. Käyttöliittymän fontit olivat vakiona turhan suuret, mutta kun jaksoi riittävästi penkoa eri paikoista, niin ne sai pudotettua yhdeksään pisteeseen.
Kokonaisuutena asennus oli siis helppo, mutta jokunen ongelma ja käsin tehtävä säätö sentään jäi jäljelle. Jostain syystä niinkin simppeli homma kuin mp3:n soittaminen vei kohtuuttoman paljon tehoja: 30%. Vika on joko hitaassa FPU:ssa tai sitten ALSA:ssa. OpenGL-tuesta on turha haaveilla, mutta Mini-Note ei sillä saralla muutenkaan loistaisi. Kannen sulkeminen ei laittanut konetta nukkumaan (suspend), mutta sille löytyi ihan valikosta asetus, minkä jälkeen tuntui toimivan ok. Hiiripädin täppääminen on ärsyttävän herkkä ja hiukan satunnainen, mikä korjaantui komentamalla synclient MaxTapTime=0. Joitakin ominaisuuksia kuten ulkoinen näyttö, kortinlukija, kamera ja Bluetooth jäi tällä erää testaamatta. Aiempien kokemuksien perusteella ainakaan kortinlukijan ja Bluetoothin ei pitäisi pahemmin änkyröidä.
Mitä vanhempi läppäri, sen parempi Linux-tuki. Parin vuoden odottelu on tehnyt ihmeitä Mini-Notenkin kohdalla: melkein kaikki asentui automaattisesti ilman googletusta ja komentoriviltä ronkkimista. Itse laite on niitä tukkoisia ensimmäisen sukupolven miniläppäreitä ja jo selvästi elämänsä ehtoopuolella, mutta Lubuntulla siihen saa tarvittaessa puhallettua vielä hiukan hehkua. Kirjoittelu, musansoitto ja irkkaaminen hoituvat hyvin ja netin selailukin kohtuullisesti, kunhan tiedostaa rajoitukset.
July 16th, 2012
Käytän duunissa Mäkkiläppäriä ja kotonakin on hyvin palveleva sellainen. Kun seuraava läppäritarve tulee, niin epäilemättä lähden taas omppufirman pakeille, koska OS X ja muotoilu miellyttävät edelleen. Kotialttarilla palvelee Mini ja sekalaisessa lelutuksessa Powerbook, joten lienee selvä, että pidän Applen tuotteista. Fanituksen ei kuitenkaan tarvi olla kritiikitöntä, joten nyt on aika kohdistaa hetkeksi syyttävä sormi niihin ongelmakohtiin, joissa olisi parantamisen varaa omasta näkökulmastani. Menneisyydessä on nähty paljon muutakin tyrimistä, mutta seuraava ongelmat ovat edelleen arkipäivää:
- Hinnat. Näistähän aina valitetaan, mutta nyt hirvittää jo fanipoikaakin. Karvalakkimallien hinnat ovat kivunneet vaivihkaa satasella ylöspäin ja edulliseksi tarkoitettu Mini lähtee 600 eurosta. Näytöistä pyydetään tuplahintaa ihan vastaavaan malliin verrattuna. Tilanne tuskin mihinkään koheneekaan, kun toimariksi nimitettiin pisnesmies Cook.
- Tylsät käyttispäivitykset. Ajelen edelleen kaikilla koneilla tyytyväisenä Snow Leopardia, eikä ole mitään kiirettä päivittää. Kaksi uudempaa versiota eivät tarjoa mitään uutta itseäni kiinnostavaa, lähinnä tyhjänpäiväisiä iChatin iCloud-integraatioita Facebookiin.
- Epäreilut käyttispäivitykset. Joka version myötä putoaa aina huonommasta päästä jokunen kone pois tuettujen listalta, mikä olisi ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, ellei kyse olisi välillä vain pari vuotta vanhoista laitteista tai muuten teennäisiltä vaikuttavista kriteereistä. Ostakaa uusi?
- Turvonnut iTunes. Koko mötkö alkaa olla jo käyttöjärjestelmä käyttöjärjestelmässä ja sen kautta hoidetaan ihan liikaa toimintoja. Mäkkärillä itse softa on harmiton, jos sitä ei mihinkään käytä, mutta Windowsin puolella (kuulemani perusteella) tilanne on paljon huonompi.
- Huollettavuus. Tämä kohta on aina ollut hankala, mutta MacBookin kohdalla näytti hetken valoisammalta, kun sekä kiintarin, akun että muistit pystyi vaihtamaan omatoimisesti. Uusissa malleissa kaikki onkin kiinteästi asennettua, joten se siitä korjaamisesta. Huollossa korjauttaminen maksaa sen verran, että useimmiten kannattaa ostaa kokonaan uusi kone.
- Rupiset virtalähteet. Läppärien virtalähteet ovat kaiken kaikkiaan surkeita kapistuksia, mutta eipä ole Applellakaan varaa paukutella henkseleitä. Johdot rispaantuvat ja jännitepuoli poksahtaa parin vuoden sisään.
- Liittimet. Kai siihen kahdentuhannen euron koneeseen saisi oikein kolmannenkin USB-liittimen mahdutettua. Liittimet vaihtelevat mallista toiseen satunnaisesti: välillä on ääni sisään ja välillä ei, näyttöliittimiä on nähty ties kuinka monta, Firewire ilmestyy ja katoaa vuorotellen jne. Näyttöadapterin erikseen myyminen alkaa mennä jo sinne härskin puolelle.
- Vuoden takuu. Muissa kalliissa läppäreissä tulee yleensä 36 kk takuu, mutta Apple ei veny kuin vuoteen ilman ylihintaista AppleCarea.
iLaitteista olisi vielä yhtä sun toista sanottavaa, mutta jääköön tällä erää tähän. Yhdessä vaiheessa tuli vaihdettua läppäriä vuosittain, mutta viimeisin 13″ MacBook Pro on saanut palvella jo yli kaksi ja puoli vuotta. Jossain kohtaa on jotain mennyt pieleen, kun uudet 13″ mallit eivät enää herätä suuria intohimoja. Pikku parannuksia tulee lähinnä prosessoritehoon ja näyttikseen, mutta näyttö, paino, muotoilu ja akkukesto ovat sitä samaa kuin ennenkin, joten miksi vaihtaa?
July 11th, 2012
Vielä 90-luvun lopussa Tampereen teknillisellä yliopistolla oli käytössä ehtoja sarjapäätteitä, joista pääsi päätepalvelimen kautta kiinni erilaisiin servereihin. Sähköpostin ja nyyssit pystyi lukemaan luentotauolla vallan hyvin ja webbiäkin selaamaan auttavasti Lynxillä. Sähkötalon yhdessä mikroluokassa oli peräti mustavalkoinen X-pääte, jolla tuli ihan kuriositeettina käytettyä kotikoneella olleita ohjelmia. Samoin kesätöissä Patria Vammaksella oli päätteitä pitkin halleja, sillä vanha tuotannonohjausjärjestelmä pyöri kahden pesukoneen kokoisella Bull DPS -palvelimella, minkä lisäksi taloushallinnolla oli vielä jotain omia Nixdorfin päätteitään eli Nixuja. Vammalan kirjaston tietopalvelupäätteet olivat nekin Niksulasta, ennen kuin siirtyivät siellä Digitalin vastaavaan järjestelmään.
Päätteet ovat pitkälti se aito ja alkuperäinen tapa käyttää tietokoneita. Suurkoneet olivat hillittömän kalliita, joten moniajossa ja “tyhmissä” päätteissä oli järkeä. Tekstipohjainen käyttöliittymä soveltui niihin tarkoituksiin, mihin 50–70-luvulla tietokoneita käytettiin, joten hidas sarjasiirto ei ollut merkittävä rajoite. Paradigma muuttui kuitenkin 70-luvun lopusta lähtien, kun henkilökohtaiset tietokoneet ilmaantuivat markkinoille, ja sitä myöden käyttötavat muuttuivat. Kotimikrojen grafiikka, äänet ja pelit olivat hyvin kaukana kuivikkaasta sarjapäätteestä, eikä graafisista päätteistä lopulta tullut suurta menestystarinaa, vaikka X11-protokolla sentään jäi elämään. X-päätteiden osalta eräs kohtalonkysymys oli se, että ne olivat sisuskaluiltaan aivan yhtä mutkikkaita kuin tietokone, minkä lisäksi niitä myyvät firmat olivat tottuneet ottamaan yritysasiakkailta rahat pois suljetuilla kokonaisratkaisuillaan. Modeemiaikana tekstin siirtäminen linjoja pitkin oli mahdollista, mutta graafisten sovellusten ajaminen puhelinverkon yli lähinnä järjetöntä (tuli sitäkin joskus kokeiltua), joten graafiset päätteet jäivät lähiverkkojen kummajaisiksi.
Kun fokus siirtyi 1980-luvulla voimakkaasti PC-laitteisiin, nousi asiakas-palvelin-arkkitehtuuri keskeiseksi malliksi, ja tiedon prosessointi hajaantui työasemille. Tietokone on kompleksinen laite käyttöjärjestelmineen, kiintolevyineen ja viruksineen, joten sivutuotteena yrityksille syntyi keskisuuri ylläpitohelvetti. Päätekonseptia koetettiin vielä elvyttää thin client -ratkaisuilla: helposti korvattavia, pieniä, edullisia purkkeja, joissa ei juuri ole hajoavia osia. Dominantti Wintel-maailma oli kuitenkin PC-keskeinen ja kilpailu painoi hinnat alas, joten päätteiden tarina näytti kääntyvän lopuilleen. Poikkeuksena sääntöön olivat mm. Citrix ja VNC, jotka muistuttivat siitä, että tietokonetta on aivan mahdollista käyttää myös verkon yli.
Keskitetyssä tiedonkäsittelyssä on muutama lyömätön etu: pääte on täysin korvattavissa, ohjelmistojen ylläpito sekä tietojen varmuuskopiointi voidaan tehdä yhdessä paikassa, resurssit saadaan tasaisesti käyttöön ja sama tieto on saatavilla riippumatta siitä, missä käyttäjä sattuu kulloinkin olemaan. Perinteistä PC-paradigmaa on viimeisen viidentoista vuoden aikana nakertanut se, että Internetin kotoutumisen myötä www-selaimesta on tullut keskeinen käyttöliittymä melkein mihin hyvänsä tarkoitukseen. Selainta voisi perustellusti kutsua nykyajan päätteeksi ja pilvi- ym. palvelut samoin nähdä vain vanhan toisintona uudessa muodossa. Merkittävin ero on siinä, että nykyinen päätelaite on huomattavasti kykenevämpi kuin takavuosien VT-220. Verkkojen nopeuden kohentuessa on täysin mahdollista, että prosessointi siirtyy jälleen pääosin palvelimille, mistä antaa viitteitä mm. hiljattain alkanut pelien streamaus. Ympyrä sulkeutuu – taas myydään palveluja eikä paketoituja ohjelmia pahvilaatikossa.
July 9th, 2012
Next Posts
Previous Posts
