Lukulistalta takaisin hyllyyn siirtyi Manuel Castellsin ja Pekka Himasen The Information Society and the Welfare State: The Finnish Model (2002). Castellsilta olin lukenut aiemmin vain jonkun tietoyhteiskuntaesseen ja Himaselta hivenen köyhäksi jääneen Hakkerietiikan. Tällä kertaa käsittelyn alla on suomalainen tietoyhteiskuntamalli.
Pokkari on kohtuullisen kepeää luettavaa ja luojan kiitos alle 200 sivua. Toisteisuutta on nyt jo ihan riittävästi, joten lisäsivut olisivat tuskin tuoneet paljon uutta sisältöä enää mukaan. Esim. ilmaista koulutusta ja terveydenhuoltoa toistetaan moneen kertaan. Kirjan alkupuoli on toteavampaa ja tieteellisempää (pohjautuu erilaisiin tilastoihin), ja loppua kohden siirrytään filosofisempaan pohdintaan siitä, miksi Suomen malli on toiminut ja mitkä ovat sen haasteet tulevaisuudessa. Näin suomalaiselle lukijalle kirja ei tuottanut suuria yllätyksiä, mutta sai aiheesta sentään aiempaa paremman kokonaiskuvan. Alkupään vertailut Yhdysvaltoihin ja Singaporeen olivat nekin kiintoisia. Aiemman kirjansa hengessä Himanen lähes ylikorostaa hakkerismin merkitystä Suomen tietoteollisuudessa yliopistojen ja teollisuuden välittäjinä — kysyä sopii, kuinka paljon hakkerit ovat käytännön tasolla esim. Nokian menestyksen takana.
June 27th, 2010
No niin, saatiinpa sekin hidas ja tuskallinen prosessi lopulta päätökseen. 15.6. kokouksessaan tiedekuntaneuvosto hyväksyi lisurini aiheesta Computer Demos — What Makes Them Tick?. Noiden kansien väliin kumuloituu kuusi vuotta sitten alkanut demojen tutkiminen. Kiitokset kaikille asianomaisille, etenkin Antille. Nyt pitää ruveta jakelemaan ja mainostamaan työtä asiaankuuluvissa paikoissa vielä. Tästä voi ladata: http://www.kameli.net/demoresearch2/reunanen-licthesis.pdf
June 16th, 2010
Lukulistalta poistui luonnollista tietä Hiroki Azuman Otaku: Japan’s Database Animals. En ollut lukenut aiemmin aiheesta kuin muutaman lyhyen artikkelin, joten pokkarin kokoinenkin kirja avasi ilmiötä melkoisesti. Azuman tärkein teema on se, kuinka otaku-kulttuuri on läpeensä postmoderni ilmiö — tältä pohjalta selitetään aivan kaikki. Yllättävimpien väitteiden joukossa on se, että otakujen henkiset juuret ovat Yhdysvalloissa.
Lyotardin mukainen suurten kertomusten katoaminen sopii hyvin Azuman teorioihin. Harrastajien ahmima anime koostuu enää pienistä irrallisista tarinoista, jotka ilmentävät alla olevaa tietokantaa. Otakuissa on erotettavissa eri sukupolvia, joista nykyinen on erityisen hyvin kotonaan fragmentoituneessa maailmassa, siinä missä ensimmäinen oli vielä osittain kiinni modernissa maailmankuvassa. Ensimmäistä aaltoa määritti Mobile Suit Gundam 80-luvun alussa ja toista Neon Genesis Evangelion 90-luvulla.
Moneen kertaan esiin nousee harrastajien aktiivisuus: pelkän passiivisen kulutuksen sijasta he ovat aktiivisessa suhteessa animaatioihin sekä peleihin ja tuottavat niistä järjestelmän säännöt täyttäviä uusia versioita. Kulutus on yhtä kaikki yhteisöä vahvasti leimaava tekijä. Tässä yhteydessä sana “harrastus” tuntuu suorastaan laimealta, pikemminkin kun on kyse kokonaisesta elämäntavasta. Yhteisöstä voinee kuitenkin puhua, sillä vaikka otakut kääntävätkin selkänsä ympäröivälle suorituskeskeiselle yhteiskunnalle, yhteyttä muihin jäseniin pidetään yllä aktiivisesti eri tavoin.
Azuman teos on varsin teoreettinen, mikä on aihetta vähän tuntevan lukijan näkökulmasta myös sen suurin heikkous. Ilmiöitä selitetään uskottavasti postmodernismin avulla, mutta missään vaiheessa ei puhuta siitä, millaista on oikeasti olla otaku. Analyysi keskittyy suurelta osin fiktiivisiin hahmoihin, tv-sarjoihin ja peleihin, eikä suinkaan todellisiin ihmisiin. Käsittely jää siten jokseenkin etäiseksi, eikä lukijalle muodostu konkreettista kokonaiskuvaa aiheesta.
June 14th, 2010
Lukulista on ruvennut viime aikoina taas huolestuttavasti paisumaan, mutta sain sentään toisesta päästä jotain valmiiksikin. Mika Pantzarin Tulevaisuuden koti — arjen tarpeita keksimässä kuvaa suomalaisesta ja myös osittain amerikkalaisesta näkökulmasta sitä, miten tekniset keksinnöt ovat muuttuneet osaksi arkipäivän elämää. Pantzar tunnetaan parhaiten kulutustutkijana, mutta yhtä hyvin kirjan voisi laskea kuuluvan myös tekniikan historian piiriin.
Kirja keskittyy 1900-lukuun (julkaisuvuosi on 2000). Vuosisadan alkupuolella uusia keksintöjä tuotiin markkinoille järkiperusteisiin vedoten ja Yhdysvaltojen sekä Ruotsin edistyneisyyttä ihannoiden. Tärkeimpiä uutuuksia olivat jääkaappi, pakastin, pesukone ja jo aikaisessa vaiheessa myös astianpesukone, joka tosin sai aluksi ylellisyystuotteen leiman. Samalla tavoin ensimmäisiä kännyköitä pidettiin juppileluina, kunnes ne omaksuttiin koko kansakunnan laitteiksi. Pantzar kiinnittää paljon huomiota siihen, miten tai mistä tarpeet ovat lähtöisin: kuluttajan sisäisestä tarpeesta vaiko ulkopuolelta, kuten mainoksista, kirjoista ja artikkeleista.
(more…)
June 2nd, 2010
Vihreässä langassa (28.5.) oli mielenkiintoinen artikkeli entisistä kasvissyöjistä. En aiemmin edes tiennyt, että sekasyöntiin palaamista kutsutaan droppaamiseksi, joten kulttuurinen kompetenssini kasvoi taas pykälän. Aihe on näin kymmenettä vuotta lesehuulena sinnittelevälle perin kiintoisa, etenkin kun haastatellut edustavat omaa ikäluokkaani ja nojaavat poliittisesti samaan suuntaan. Jo seitsemästä lyhyestä haastattelusta hahmottuu selviä suuntaviivoja:
- Vegeily on aloitettu lukiossa tai yläasteella eettisistä syistä
- Lopettamisen syyt ovat monimuotoisempia, mutta liittyvät useimmissa tapauksissa johonkin elämänmuutokseen
- Lähes kaikki korostavat, kuinka mahtavaa oli palata “lihansyöjäksi”
- Kasvissyönti on kestänyt 6–8 vuotta
- Noin puolet mainitsee, että edelleen arvostaa tuttaviensa kasvissyöntiä
- Useimmat vastaajista ovat naisia, mikä saattaa selittyä pienellä otoksella — tai yhtä hyvin edustaa todellista sukupuolijakaumaa
Jokunen vuosi sitten oli Metro-lehdessä artikkeli samasta aiheesta. Tutkimuksen mukaan tyypillinen suomalainen kasvissyöjä on nuori tyttö. Vanhemmiten vegeilystä sitten yleensä luovutaan. Molemmat artikkelit ovat hyvin linjassa omien havaintojeni kanssa: suunnilleen kolmekymppisenä, parisuhteen vakiintuessa, perheen perustamisen myötä ym. tulee droppaamisen aika. Hieman karrikoiden tarinan kaari on se, että tiedostava teinikapinallinen aikuistuu ja lakkaa välittämästä. Erään haastatellun droppaajan sanoin: “En suhtaudu lihaan eläiminä vaan ruokana.”
Itselleni ei ole tullut lopettaminen mieleenkään. Ehkä syy on osittain siinä helppoudessa, mikä ovo-lakto-vegeilyyn liittyy: ruokavaihtoehtoja on paljon ja joka lounasruokalasta saa nykyään jonkun sortin kasvisvaihtoehdon, ainakin sen “kevytlounaan”. Eivät ne aina kummoisia ole, mutta eivät sitä ole kumiset jauhelihapihvit tai harmaanruskeat lihakastikkeetkaan. Ratkaiseva ero yllä luonnosteltuun perusdroppaajaan lienee siinä, että tein oman päätökseni vasta aikuisella iällä. 90-luvulla vegeily on nähtävästi ollut jo trendikästä suurien kaupunkien yläasteilla ja lukioissa, mutta Vammala sijaitsee sen verran maalla, etten muista asiasta koskaan edes kuulleeni 🙂
June 1st, 2010
Mediataidesivusto rhizome.org julkaisee tällä viikolla joitakin demoartikkeleita. Jo nyt on luettavissa minun ja Antin kirjoittama johdanto, ja viikon aikana tulee vielä lisää, myös muilta kirjoittajilta.
May 17th, 2010
Vanha kalikkani alkoi käydä ahtaaksi, joten olin jo jonkun aikaa katsellut uutta kännykkää. iPod Touchin jälkeen luonteva vaihtoehto olisi tietysti iPhone, mutta niiden kova hinta ja operaattorisidonnaisuus hillitsi ostohaluja. Lisäksi hankala suljettu kehitysmalli on koodarin näkökulmasta miinusta. Tällä viikolla tuli sopiva tilaisuus, joten laittelinkin sitten lopulta Nokian N900:n. Ehta Linux — vieläpä Debian — taskussa tuntui ajatuksena kiehtovalta.
(more…)
April 17th, 2010
Kohtuullisen pienellä virittelyllä on mahdollista käyttää VirtualBoxissa yhtaikaa kahta käyttöjärjestelmää siten, että molemmilla on oma näppäimistö ja hiiri. Että tästä olisi mitään iloa, täytyy tietysti olla kaksi ulostuloa näyttökortissa tai läppäri, josta saa kuvaa myös ulkoiselle näytölle. Näin homma käyp:
- Asenna VirtualBoxiin käyttis normaalisti. Itselläni oli isäntänä OS X ja vieraina Windows XP ja Linux.
- Asenna vieraalle VirtualBoxin lisäajurit. Linuxissa tämä vaatii, että virtuaalikoneessa on gcc ja käytössä olevaa kerneliä vastaavat headerit asennettuina.
- Laita erillinen näppäimistö ja hiiri koneeseen kiinni ja lisää ne virtuaalikoneen portteihin VBoxin asetuksista. Näin isäntä ei kajoa niihin. Jos ei jostain syystä muuten toimi, niin ne voi tökätä kiinni virtuaalikoneen käynnistyttyäkin.
- Näppäimistö tunnistui ja toimi sekä XP:ssä että Linuxissa suorilta ja painallukset menivät ainoastaan virtuaalikoneeseen kuten pitikin.
- Hiiri & XP: kun VBox on kaapannut hiiren, paina host-i (OS X:ssä host on oletuksena vasen omppu), host-i uudestaan, vie pääkoneen hiiri pois virtuaalikoneen näytöltä ja paina uudestaan host-i, host-i.
- Hiiri & Linux: VBoxin hiiriajuri on sitkeää laatua ja latautuu, vaikka X:n asetuksissa muuta pyytäisi. Samalla se peittää usb-hiiren. Nimesin uusiksi symlinkin /usr/lib/xorg/modules/input/vboxmouse_drv.so ja niinpä moduuli ei enää lataudu, vaan käyttöön tulee erillinen usb-hiiri. Hiiren voi joutua heittämään lennossa kiinni, tai se menee isäntäsysteemille.
Joiltakin kummallisuuksilta ei voi välttyä: ulkoisessa näytössä käynnistetty Linux tuntui soittavan äänet puolella taajuudella toisinaan (täällä ehkä purkkaratkaisu). Ulkoisessa näytössä on niin iso tarkkuus, että Linuxissa VBox ei suostunut sitä käyttämään ennen tämän ohjeen mukaista säätöä.
April 12th, 2010
Muutamaa kokemusta rikkaampana palasin Brasilian kamaralta maanantaina. Monessa mielessä maa toi mieleen Meksikon: sama kaoottinen liikenne, auringonpaiste, ihmisten ystävällisyys ja hiukan sinne päin oleva kaupunkisuunnittelu. 200 miljoonan ihmisen valtavaa maata ei tällaisessa ajassa voi mitenkään ymmärtää, mutta tulipa edes pieni palanen nähtyä São Paulosta.
(more…)
March 17th, 2010
Viimeiset pari iltaa ovat kuluneet PPC:n äärellä. Englannista saapui G4 Mac Mini (tietysti brittien mohlopistokkeella varustettuna, mutta onneksi oli adapteri). Kone on mukavan pieni ja hiljainen, vaikkei nyt enää millään mittapuulla ajanmukainen. Jokunen sekalainen havainto OS X:n ja Debianin asentelusta:
- Uusi pieni Mac-näppis ei toimi täysin 10.4:n kanssa eikä kyllä Linuxissakaan. Asensin näppispäivitys 1.2:n, mutta ei sekään mitään korjannut.
- Tiger pyörii kohtuullisen mukavasti, mitä nyt välillä iskee vanha kunnon rantapallo. Debian on puolestaan yllättävänkin nopea ainakin paikoitellen.
- Java ja Flash toimivat OS X:n puolella luotettavasti, mutta varsin hitaasti. Debian Stablessa on liian vanha Gnashin versio Youtubelle ja Java-plugarikaan ei pystynyt pyörittämään Processing-yritelmiäni.
- Debian tunnisti laitteiston kaikin puolin moitteettomasti. DVD-asema, näyön natiivitarkkuus, 3D-kiihdytys ja äänet toimivat kaikki suorilta. Äänien kanssa piti vain käydä säätämässä ulostulot päälle ääniasetuksista. Todella helppoa verrattuna aiempiin kokemuksiini PPC-Linuxin äärellä 🙂
- Molemmat järjestelmät näyttävät laadukasta DVD-rippausta VLC:llä koko ruudulla nykimättä (viimeisin Tigerissä toimiva versio on muuten 0.9.6). DVD-toisto onnistui tietysti OS X:ssä, mutta Linuxissa VLC ei tuntunut halukkaalta yhteistyöhön. Mplayer sentään toimi komentoriviltä (mplayer dvd://), kun asensi ensin libdvdcss2:n täältä.
- Osiointi on helppo sössiä Debianin työkalulla, joten kannattaa lukea ohjeita ja noudattaa tiettyä varovaisuutta. Jouduin asentamaan molemmat järjestelmät uusiksi tehtyäni “jotain” väärin.
- DVI-liitin ei tunnu toimivan kunnolla, ainakaan näyttöni 1680×1050-reson kanssa. Ruudulle tulee sotkua ja kuva räpsyy välillä mustaksi.
Tiger on näistä kahdesta vaihtoehdosta tähän koneeseen vielä pykälän parempi, vaikka hyvin pian sen tuki lakkaakin. Seuraava Safari ja Firefox vaativat 10.5:n ja VLC:stä jouduin jo nyt tonkimaan vanhaa versiota. Puolen gigan muistilla ei ole mitään järkeä ruveta yrittelemään Leopardia, eikä konetta edes voi laajentaa kuin yhteen gigatavuun asti. Seuraavaksi laittelen vielä MorphOSin, siitä myöhemmin lisää.
February 20th, 2010
Next Posts
Previous Posts