Lopultakin sain näppeihini pitkään odotetun HP Mini-Note 2133:n. Laite ei ole ihan uunituore enää eikä edusta halpojen miniläppärien kärkikaartia hitaahkon VIA:n prosessorin ja kehnon Chrome 9 -näyttiksensä kanssa. Muistin laajensin heti kättelyssä gigatavuun, ja levy olikin mukava 120-gigainen heti valmiiksi. Olisin odottanut levyn olevan suhteellisen hidas, mutta ainakin hdparmin mukaan sieltä siirtyi peräti 57Mt/s. Mukana HP toimitti Suse Linux Enterprise Editionin, mutta Jarkon valitusta kuunneltuani ja softien surkeaa valikoimaa katseltuani päätin laittaa jonkin muun distron heti koneen saatuani. Debian on aina varma valinta ja tutuin kaikista, mutta koska en ollut koskaan asentanut Ubuntua ja 9.04:n piti tukeman laitetta hyvin, niin lähdimme yrittelemään sillä. Asensimme siis kahta lähes identtistä konetta rinnakkain samalla kertaa. Ja näin se meni:
- Ensimmäinen kompurointi tuli UNetbootinin kanssa. Se näytti toimivan hyvin Winen alta, mutta usbitikut eivät buutanneet. En jaksanut ruveta kauheasti virittämään, joten tilanne ratkaistiin virtuaalikoneessa ajetulla Windowsilla. Alkuruudussa piti painaa F9 ja valita tikku, jonka jälkeen lähdettiinkin liikkeelle.
- Oletuksena Ubuntu käynnistyi live-moodiin, josta varsinaisen asennuksen sitten pystyi aloittamaan. Näyttö oli pikkiriikkisen matala joillekin asennusikkunoille, mutta luovalla arvailulla prosessi meni eteenpäin.
- Kaikkiaan asennus meni hyvin automaattisesti eteenpäin ja lopulta kone käynnistyi Ubuntu-työpöydälle. Hivenen väärässä resoluutiossa kylläkin, mutta olin jo aiemmin pöyhinyt verkosta ratkaisun: Option “PanelSize” “1024×600” xorg.confin kohtaan Section “Device”.
- Langallinen verkko, näytönohjain, webbikamera, kortinlukija, näppäimistön erikoisnapit ja jopa langaton verkko toimivat suorilta. Ainoana kauneusvirheenä langattoman verkon lievä epäluotettavuus.
- Lisälaitteidenkaan kanssa ei tuntunut olevan ongelmia: Canonin digikamerani, usb-massamuistit, ulkoinen hiiri ja jopa Elisan mokkula toimivat kaikki suoraan kytkemällä. Ulkoinen näyttö ei sitten valitettavasti ollutkaan enää yhtä automaattinen juttu, mutta guuglettamalla välttävä ratkaisu löytyi. Ulkoiseen näyttöön saisi isojakin tarkkuuksia, mutta itselleni moinen on tarpeetonta. Seuraava rimpsu kohtaan Section “Screen”:
- Option “ActiveDevice” “LCD, CRT”
- Option “ForceLCD” “true”
- Option “VideoOnDevice” “LCD”
- OpenGL-tukea ei saa toistaiseksi mitenkään järkevästi asennettua (softa-Mesa asentui vakiona). OpenChrome ei 3D:tä tue ja VIA:n omia — ilmeisen huonoja — ajureita ei saa vielä Ubuntu 9.04:lle.
- Suspend ja hibernate kansi sulkemalla tuntuivat toimivan pienellä testailulla ok.
- Softat pyörivät kuten olettaa sopii eli osin hitaahkosti ja pienellä näytöllä ei ole valtavasti työtilaa, mutta toisaalta joihinkin kompromisseihin saa varautuakin tällaisten lelujen kanssa. Firefox terästäytyi selvästi Adblock Plussan asennuksesta ja koko ruudun selailunäkymällekin (F11) tuli lopulta käyttöä.
- VLC ja MPlayer toimivat molemmat hyvin ja kohtuullisen laadukkaat dvd-rippaukset pyörivät koko ruudussa ilman havaittavaa tökkimistä.
- Skypen Linux-version jättää aika lailla toivomisen varaa laadun osalta eikä ääni edes toiminut heti. Sekä koneen ääniasetuksista että Skypen ääniasetuksista kun kävi valitsemassa oikeat laitteet ja poistamassa jokusen mutetuksen, niin yhteys saatiin lopulta aikaiseksi.
Hyviä puolia koneessa ovat iso näppäimistö, kirkas näyttö, kohtuulliset kaiuttimet ja jämäkkä rakenne. Akku kestää pari tuntia riippuen käytöstä ja virransäästöasetuksista, joten tehoakku ei sinänsä olisi hullu hankinta, varsin kallis kylläkin koneen kokonaishintaan nähden. Muuntaja voisi olla hieman pienempikin, nyt se vie turhan paljon tilaa paksuine johtoineen. Nykymuodin mukaisesti HP:kin on laittanut kirkkaita sinisiä ledejä etupaneeliin ja koneen nukkuessa en ainakaan minä saanut nukuttua samassa huoneessa loimotuksen takia.
June 28th, 2009
Jo aiemmin kirjoittelin kokemuksiani Kuluttajariitalautakunnan ja Verkkokauppa.comin kanssa asioinnistani. Tiivistäen: ostin Iomegan muutenkin huonon korppuaseman, joka ei toiminut edes sitä vähää mitä Iomegan tuotteilta sopii odottaa. Palautin laitteen ja sain sen toimivana takaisin, 50 euron tarkastusmaksulla höystettynä. Verkkis ei suostunut maksua perumaan, joten valitin Kuluttajariitalautakuntaan. Puolen vuoden odottelun jälkeen lautakunta olikin tehnyt päätöksen ja toukokuulla sain kuulla, että lautakunta suosittaa aiheettoman huoltomaksun palauttamista minulle. Voitto?
Ei sentään. Nyt on nimittäin laitettu periaate periaatetta vastaan. Verkkokauppa.com on tehnyt selvityspyynnön lautakuntaan (jossa se taas viipynee kuukausitolkulla). Eli puhtia löytyy sieltäkin puolesta haaskata rahaa ja aikaa yhden rupisen 50 euron tarkastusmaksun takia. Se on sitä todellista härmäläistä sisua, ettei anneta periksi kun asiakkaat ja byrokraatit rupeavat hyppimään silmille. Hakkaa päälle Suomen poika!
Iomegan rakkineen ostaminen oli tietenkin oma vikani, pakko myöntää. Otin kuitenkin reilusti tapauksesta opikseni ja jatkossa vältän moista möhlimistä. Otan myös vastaan hyviä ehdotuksia Helsingin seudun tietokoneliikkeistä, joissa olisi kohtuullista valikoimaa ja asiakasystävällistä palvelua tarjolla.
June 15th, 2009
Saavuin eilen takaisin Meksikosta ja kuten aina, tunnelmat ovat vähän nyrpeät. Onneksi on sentään kesä, mutta silti kaikki näyttää hivenen värittömältä ja tympääntymistä lisää vielä melkoinen jet lagikin. Elämän pieniin yksityiskohtiin pitää taas totutella hiukan uusiksi, kuten siihen, että sisällä ei olla kengät jalassa, kraanavettä voi juoda ja vessapaperin voi tiputtaa sinne pönttöön. Kaupassakaan ei ollut kukaan liukuhihnan päässä pakkaamassa ostoksia kassiin.
Meksikossa ollessa kaipasi joitakin asioita Suomesta ja nyt huomaa, että käy myös päin vastoin. Ehdin jo eilen toteuttaa jotain suomikliseitä kuten ostaa kunnon leipää, herkkukurkkuja, Oltermannia ja lakritsia. Toisaalta on nyreää, kun kaupasta ei enää saakaan maissitortilloja, tequilaa tai puoli-ilmaisia jumalattoman kokoisia ananaksia. Ruuan hintaankin pitää jälleen tottua. Eiliset 20 euron ostokseni olivat varsin köyhät — Meksikossa olisin roudannut 400 pesolla kotiin pari isoa muovikassillista syötävää.
Oli tarkoitus roudata kotimaahan kunnolla laadukasta tequilaa, mutta hanke kariutui persaukisuuteeni, naurettaviin tullirajoituksiin ja siihen, että mukana oli ihan liikaa vaatteita sekä kirjoja. Meksikosta asti tuli ainoastaan vajaa litra El Jimador Reposadoa, hiukan reposado-mezcalia ja sekalaisia pikkupulloja tequilaa tuliaisiksi. Tilanteen pelasti osittain onneksi se, että löysin Madridin lentokentältä 0,7l lekan Corralejo Reposadoa edullisesti (21e) ja EU-kansalaisena sain tuoda sen maahan verottomasti ihan käsimatkatavaroissa. Ihan silkkaa ahneuttani roudasin vielä litran Veterano-brandyä, kun se oli tarjouksessa seitsemällä eurolla.
June 13th, 2009
Viimeinen reissu Meksikossa kohdistui Acapulcoon ja Cacahuamilpan luolille. Luolasto olikin hullumaisen suuri ja täynnä hämmästyttäviä orgaanisia kivimuodostelmia kuten stalagmiitteja ja stalagtiitteja. Kuvia tulee sitten joskus näytille, kunhan tästä ehdin taas. Acapulcossa vietettiin kaksi yötä ja kun olen jo aiemmin käynyt Puerto Vallartassa, niin Meksikon tunnetuista turistirysistä onkin näkemättä enää Cancún, joka tosin on huomattavasti kauempana Jukatanilla.
Pahin turistiaika oli ohi ja lisäksi influenssa oli pelottanut turisteja pois, joten kaupunki vaikutti yllättävän rauhalliselta ja ranta yhtä lailla hiljaiselta. Paikkahan sijaitsee sievästi Tyynen valtameren rannalla lahdelmassa vuorien ympäröimänä. Vallartaan verrattuna Acapulcon hiekkaranta on yllättävänkin pieni, ehkä parin kilometrin mittainen kaikkiaan ja loppu on jylhää kivikkoa. Parhaiten mieleen jäivät kenties uimahyppääjät, jotka juomarahapalkalla hyppäävät päivittäin jyrkänteeltä kuohuvaan mereen. Parin päivän vietto oli ihan passeli, mutta kahden viikon turistireissun aikana olisi varmaan tullut jo tylsää, kun rannalla ja uima-altaalla löhöminen olisi alkanut kyllästyttää ja nähtävyydet olisi kaluttu.
June 9th, 2009
Meksikonkeikka alkaa kääntyä lopuilleen, paluu on jo puolentoista viikon päästä. Mitään isoa hinkua ei ole lähteä, mutta kotimaassa on kaikenlaista velvollisuutta odottamassa ja turistiviisumikin alkaa lopahtaa samoin kuin matkavakuutus. Kirjoitushommat ovat lähteneet hienosti käyntiin ja olen osoittanut epätyypillistä ryhdikkyyttä olemalla peräti edellä aikataulusta. Saattaa olla, että olen haukannut tutkimuksessa hatullisen pa liian suuren palan, mutta nyt ei parane jäädä liikaa miettimään kun on hyvä vauhti päällä.
Kaikkien samanhenkisten iloksi perustin myös demotutkijoille tarkoitetun postituslistan. Täällä voi liittyä joukkoon. Ensinnä elättelin kuvitelmaa, että olisin itse asentanut GNU Mailmanin, mutta sen säätäminen näytti sikäli nuivalta puuhalta, että lopulta oli lysähdettävä Google groupsin käyttöön.
June 2nd, 2009
Jo vuosia sekalaisiin mallinnuksiin (demoihin, artsukokeiluihin ja jopa oikeisiin töihin) käyttämäni avoin ja monessa ympäristössä toimiva mallinnusohjelma Wings 3D on lopulta niin valmis, että siitä on julkaistu ykkösversio. Pääkehittäjä Björng on jälleen palannut remmiin ja ohjelma kehittyy hyvää vauhtia. Wings on siitä varsin poikkeuksellinen ohjelma, että se on kirjoitettu esim. Ericssonin puhelinkeskuksissa käytetyllä tulkatulla Erlang-kielellä, mistä seuraa valitettavasti tiettyä hitauttakin. Shader-tuen puutteesta ja hankalasta teksturoinnistakin voisi vielä nitkuttaa, mutta kun ohjelma muuten on niin selkeä ja toimii mallien vääntämisessä kuin ihmisen mieli, niin olkoon — enkä muutenkaan ole vielä nähnyt yhtä ainoaa 3D-softaa, jossa teksturointi olisi jotenkin helppoa. Näinä aikoina kun kaupallinen 3D-mallinnus alkaa ajautua Autodeskin otteeseen niin mikä tahansa vaihtoehto on varsin tervetullut.
May 20th, 2009
Ensimmäinen on Taschenin sarjassaan julkaisema Mark Triben ja Reena Janan New Media Art. Halpa pikkukirja, jossa käydään muutama kymmenen mediataideteosta läpi kohtuullisen syvällisen selostuksen kanssa ja tietysti kuvien kanssa. Toinen taas Bruce Wandsin Art of The Digital Age, jossa on enemmän sivuja ja laajuutta, muttei välttämättä syvyyttä. Teoksista on komeita kuvia ja taiteilijoiden kommentteja, mutta selostusta kustakin on vain lyhyt kappale. Analyyttisempää sisältöä edustavat sitten lukujen johdannot, jossa taustoitetaan kunkin (rajoiltaan hataran) genren historiaa ja käytäntöjä. Kevyttä luettavaa ovat molemmat. Samoja töitä esiintyy molemmissa kirjoissa, mikä luultavasti kertoo siitä, että näinkin tuoreessa taidemuodossa on jo olemassa klassikkoja, jotka jäävät historiaan ja joihin muiden teoksia tullaan peilaamaan.
May 14th, 2009
Olen täällä jo jonkun aikaa ihmetellyt Meksikon Vihreän puolueen linjaa — se kun tuntuu poikkeavan aika lailla eurooppalaisesta. Siinä missä eurovihreiden kampanjat perustuvat tyypillisesti nuorekkaan positiivisen muutoksen teemoihin, niin täällä vaalimainonta on aivan eri linjoilla. Vapaasti kääntämiäni otsikoita vaalimainonnasta: “Äiti tarvitsee lääkkeitä eikä meillä ole rahaa”, “Kuolemanrangaistus murhaajille” ja “Rohkeutta on päästää lapsesi murhaaja vapaaksi”. Eli vedotaan ihmisten pelkoon. Kuolemanrangaistuksen puolustaminen ja suorastaan vaatiminen (Meksikossa sitä ei ole ainakaan toistaiseksi olemassa) on dramaattinen poikkeus yleisestä vihreiden puolueiden linjasta. Mitään ympäristönsuojeluun viittaavaa en ole mainonnassa nähnyt.
Mistä sitten moinen ero? Asiasta kotipiirissä keskusteltuani sain kuulla sellaista näkökulmaa, jonka mukaan rahakkaiden rikollisten on helppo ostaa itsensä vapaaksi vankilasta, jonka takia kuolemantuomio olisi ainoa toimiva rangaistus. Meksikossa sosiaalista kuilua ja köyhyyttä on riittämiin, joten ympäristöteemoilla on toistaiseksi vähän painoarvoa. Päivittäin näkemäni perusteella meksikolaisilla ei muutenkaan ole järin suurta kiinnostusta tai ymmärrystä kauniin luontonsa varjeluun — kenties sellaista aletaan miettiä vasta siinä vaiheessa, kun edes perusasiat ovat kunnossa.
Wikipedian artikkeli valaa vähän lisävaloa puolueen olemukseen. Täkäläinen politiikka on muutenkin sotkuista ja skandaalien värittämää ja niinpä Meksikon vihreilläkin on ollut omat nepotismi- sekä lahjussotkunsa kuten useimmilla muillakin puolueilla. Viimeisissä vaaleissa Vihreät ovat olleet vaaliliitossa oikeistopuolueiden kanssa, mikä sekin kotimaan perspektiivistä katsottuna on poikkeuksellista: meillä päin kun vihreät ovat sosiaalipoliittisissa asioissa tyypillisesti enemmän vasemmalle kallellaan, vaikka etäisyyttä muuten pidetäänkin.
May 11th, 2009
Nuo influenssauhan takia pidettävät hengityssuojaimet ovat kiinnostavia kapistuksia. Niistä on tullut tavallaan koko epidemian symboli: jokainen aiheesta näytetty uutiskuva sisältää 100% varmuudella ihmisiä maskit naamalla. Muuten niin turhasta esineestä tuli yhtäkkiä haluttu ja tarpeellinen yhdessä yössä eikä niitä helpolla ole apteekeista saanut enää kahteen viikkoon. Pidetään bakteerit ja virukset pihalla elimistöstä peittämällä suu ja nenä — mitä muuta pitäisi vielä peittää? Miten hallitus on hoitanut kriisin? Onko kansalaisilta peitetty silmät ja korvat vai kävikö niin itse poliitikoille? Peitettyjen kasvojen ilmeettömyys ja persoonattomuus on vaikuttava ilmiö sekin: kun katsoo metrossa vastapäistä penkkiriviä ja näkee rivin peitettyjä kasvoja sitä itsekin vetäytyy samalla tavoin oman naamionsa suojaan.
Teimmepä Delian kanssa aiheesta pienen kuvallisen kokeilun.
May 9th, 2009
Marshall McLuhanin Understanding Media — The Extensions of Man on toki jokaisen uusmediahihhulin luettava läpi ja parin viikon urakoinnilla sainkin velvollisuuden täytettyä (359 sivua). Kirja ei sinänsä ole mutkikasta tekstiä, mutta sen sisältämien ajatusten määrä on hengästyttävä, mikä hidastaa lukemista. Alun perin opus ilmestyi 1964 ja oma versioni oli vuoden 1994 painos.
“The Medium Is the Message” ja “globaali kylä” lienevät monille jo käsitteinä tuttuja. Toistuva teema onkin se, kuinka eri mediat ovat vaikuttaneet ihmiskunnan historiaan: kirjanpainotaito synnytti nationalismin ja nykyaikainen sähköinen media puolestaan pienentää maailmaa ja rikkoo kirjallis-lineaarisen maailmankuvan. Kirjan nimen mukaisesti McLuhan pitää kaikkia medioita ihmisruumiin jatkeina ja samalla myös ruumiintoimintojen korvaajina, amputaationa. Monenlaista historiallista murrosta laitetaan juurikin kehittyvien medioiden piikkiin — historioitsija voisi katsoa asioita hyvinkin eri tavalla. Toisaalta McLuhan määrittelee mediaksi niin kellot, aseet kuin kulkupelitkin, mikä selventää muuten oudolta vaikuttavaa väitettä.
Ihan kaikesta ei voi olla samaa mieltä eikä tarvitsekaan. Mediatyyppien jakaminen ronskisti kylmiin ja kuumiin ei sittenkään vakuuta, vaikka perusteluja tuleekin monessa kohtaa. Esimerkiksi elokuva on kuuma media kun taas televisio on kylmä — näiden kahden välillä McLuhan näkee dramaattisen eron. Monessakin käänteessä saadaan kuulla länsimaisen ihmisen kyvyttömyydestä sopeutua, ymmärtämättömyydestä jne. siinä missä primitiivisiä kansakuntia pyritään ymmärtämään joka suhteessa. Kaiken kaikkiaan kirjoittaja sinkoaa ilmaan niin paljon ajatuksia, että niiden oikeellisuudesta ei voi vakuuttua yhden lukemisen perusteella: jotkin suuret väitteet ovat selvästi perusteltuja, kun taas osa tuntuu mutu-heitoilta.
Yritin funtsia lukemisen aikana, onko McLuhan teknologisen determinismin kannalla. Ensi ajattelulla näin vaikuttaisi olevankin, sillä tarkoittaahan koko slogankin sitä, että uusi media aiheuttaa väistämättä yhteiskunnallisen muutoksen riippumatta sen sisällöstä tai suunnitellusta käyttötarpeesta. Toisaalta useassa paikassa mainitaan myös se, että keksinnöt eivät synny tyhjiössä itsestään, mikä pehmentää jyrkintä determinismiä.
May 8th, 2009
Next Posts
Previous Posts
