SM-kisat, toka päivä

En edes hirveästi hermoillut lähtiessäni ensimmäiseen otteluuni (12 nuolta kolmen sarjoina mies miestä vastaan -periaatteella). Vastassa oli hiukkasen parempi ampuja, mutta ihan mahdollinen voitettava. Tänään ei kuitenkaan lähtenyt enää samalla tavalla kuin eilen ja putosin heti ensimmäisellä ottelukierroksella pistein 112-108. Ihan siedettävä tulos yhtä kaikki, ammunta oli normaalia tasoani ja ilman neljää kasia olisin kilpaillut jatkopaikasta tasaväkisesti. Seuraavaan otteluun olisi vastaan tullut kisassa toiseksi sijoittunut Lindroos, joten tie olisi ollut joka tapauksessa pystyssä.

Lopullinen sijoitus 21. eli ensikertalaiselle varsin ok. Luonnonlahjakkuudet kun voittavat konkarit lähinnä Disney-leffojen urheilukisoissa 🙂 Ensi vuonna paremmin ja pirusti sittenkin! Tulokset, kuvia ym. nähtävissä Oulun Jousimiesten kisasivulla.

Add comment March 25th, 2007

SM-kisat, eka päivä

Yllättävän kivuttomasti kisailu lähti käyntiin. En edes hermoillut sen enempää kuin pikkukisoissa. Ensimmäinen kierros hurjaa tahtia 277 pistettä ja oma ennätys alkoi näyttää jo varmalta. Toinen puolisko lähti tasaisen varmasti liikkeelle sekin, kunnes katastrofi kohtasi: ensimmäinen nuoli ei mennyt kahdella yrittämällä klikkeristä läpi ja sen jälkeen aikaa oli enää 57 sekuntia kolmelle nuolelle. Voimat olivat jo loppu, joten suttasin ensimmäisen nuolen lopulta seiskaan ja toisen hirveässä vapinassa niukasti väkisin kuutoseen. Kolmatta nuolta varten oli alle kymmenen sekuntia jäljellä ja se putosi hyllyltä nostossa. Se ennätys oli sitten siinä kun jäi yksi nuoli kokonaan ampumatta. Lopulta tulokseksi kirjattiin kohtuullinen 536, jolla olin karsinnan 18.

Pudotuskilpailuun otetaan 32 parasta ja sijoitukset määräytyvät yksinomaan sen perusteella, joten mitään ei ole vielä menetetty. Ensimmäinen matsi tulee n. 550 pisteen ampujaa vastaan eli on vielä ihan mahdollista voittaa. Seuraavassa tulisi kovempaa jo, mutta katsotaan sitä  huomenna. Ensi vuonna pistetäänkin sitten kova kovaa vasten. Pystysuuntainen heilunta pitää saada korjattua tillerin ja kahvan modaamisen avulla ja voimia täytyy kehittää.

Add comment March 24th, 2007

Simulaattori

Päivän linkkivinkkinä humoristinen, mutta myös ajatuksia herättävä Jumalasimulaattori. The lord truly works in mysterious ways!

Add comment March 18th, 2007

Toinen skaba takana

Tällä erää tuli kisailtua Riihimäellä, Riihi-Jousien sisäkisoissa. Tavoitteena oli ampua vähintään 520 pistettä, mikä oli huonosti nukkuneelle jo ihan riittävästi. Ekat kaksi sarjaa ennustivat pahaa, mutta sitten ammunta palasi normaalille tasolleen ja ensimmäisen kierroksen tulokseksi kirjattiin 265 eli 530 pisteen tahtia. Espoossa toinen kierros meni huonommin, mutta tänään toinen kierros lähti rullaamaan puolivälissä hyvin ja tuotti 274 pistettä. Lopputulos siis 539 pistettä: uusi oma ennätys ja kahdeksas sija 19 ampujan joukossa. Viidenneksi tulleeseen eroa oli kohtuulliset seitsemän pistettä.

Add comment March 3rd, 2007

Ilon lähde

Onhan tässä toki vakavia kaikuja taustalla, mutta yhtä kaikki hilpeää luettavaa tämä Conservapedia näin eurooppalaisen tieteenystävän silmään. Hiukan epäilyttää, onko koko sivu pelkkä vitsi, mutta kuvausta siteeratakseni:

Conservapedia is a much-needed alternative to Wikipedia, which is increasingly anti-Christian and anti-American.

Lukemisen arvoisia sivuja esimerkiksi evolution, judicial activism ja gravity. Pahimpia ylilyöntejä on hiljattain korjailtu, joten rempsein materiaali on valitettavasti jo menetetty.

Add comment March 1st, 2007

Seuratoiminnan luonteesta

Ensimmäiset järkkäilemäni jousiammuntakisat ovat nyt onnellisesti takana ja pahimmat uhkakuvat eivät toteutuneet. Porukkaa tuli paikalle, jousella ammuttiin ja lopulta kaikille ansioituneille riitti palkintoja. Hullun hommaa oli paikalle lähteä kipeänä toimitsemaan, mutta seuran eläkeläisäijät menivät täysin avuttomiksi siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt tietotekniikan kanssa tehdä yhtään mitään.

Onkin mennyt jonkin aikaa kun on saanut tuntea itsensä näin nuoreksi. Vielä kolmekymppinenkin näyttää olevan äijäköörin silmissä pojankloppi, jota ei niin vakavasti kannata vielä ottaa 🙂 Tämä pieni auktoriteettiongelma oli kuitenkin vähäistä verrattuna kisajärjestelyn muihin kipupisteisiin. Seuran oman sisäisen ristivedon lisäksi ulkopuolelta tuli useammalta eri taholta rutinaa järjestäjälle. Milloin oli huono kilpailukutsu, milloin olisi pitänyt ottaa enemmän ampujia ja milloin vähemmän. Hetkittäin teki mieli sanoa suorat sanat valittajille tästä järjestelyn kiitollisuudesta, mutta sain sentään pidettyä itseni kurissa. Todella epämotivoivaa yhtä kaikki ja seuraavana vuonna olen täysin valmis jättämään tämän kilpailusihteerin viran seuraavalle halukkaalle – joita tuskin on jonoksi asti.

Add comment February 19th, 2007

Kansallisen symboliikan käytöstä

Tätä nykyä kansallinen symboliikka kuten Suomen lippu, suomileijona ja ylipäänsä kaikki ns. isänmaallinen tuntuu lipuneen rasistisiin käsiin. Sotaveteraaneja ja isänmaallisuutta käyttävät keppihevosinaan tahot, joiden todellinen agenda tuntuu olevan: “Nokikepit vittuun!” Kaupunkien lähiönatsit ja peräkylien pilottitakkiset amispojat eivät edes peittele tuota agendaa, mutta poliittisemmat tahot kuten Perussuomalaiset, Suomen sisu ym. vaahtoajat joutuvat sentään sorvaamaan hieman kauniimpia korulauseita virallisiin ohjelmiinsa. Näissä lausunnoissa nähdään “hallitsemattoman maahanmuuton” ja “kansallisen kulttuurin säilyttämisen” tematiikkaa.

Tampereella ja Helsingissä näkemäni perusteella kansallisia symboleja käyttävät jo hyvin nuoretkin, lähes lapset. Onko sitten vanhempien omaa rasismia vaiko vain tietämättömyyttä, jos kaksitoistavuotias kuljeksii ympäriinsä maihareissa, leijonapipossa ja julistaa paidassaan kiitosta sotaveteraaneille – joista tuskin edes mitään tietää? En toki väitä, että pelkkä suomileijona tarkoittaa kantajansa olevan uusnatsi, mutta täysin naiivi optimistikaan ei kannata tällaisen aiheen suhteen olla.

Digitaalinen maailma seurailee tietysti reaalimaailmaa. Netti on pullollaan enemmän ja vähemmän siistittyjä sivuja, joilla valkoisen vallan sanomaa julistetaan. Taannoin niin harmiton Galtsu so. irc-galleria on sekin saanut osansa ja vastaan tulee harva se päivä rasismia ja/tai nationalismia edustavia yhteisöjä kuten vaikkapa “Suomi suomalaisille!!!”, “Rakasta rotuasi” ja “Valkoihoinen ja ylpeä siitä”. Galtsu on ottanut rasismia vastaan jokseenkin lepsun asenteen ja poistaa yhteisöjä ja kommentteja ainoastaan, jos ne ovat hyvin eksplisiittisiä. Asiasta pariin kertaan kysyttyäni sain vastauksen, jonka mukaan Galtsu ei halua puuttua ihmisten mielipiteisiin. Ilmaisunvapaus on arvokas asia, mutta pitäisikö sen pariin lukea kansanryhmää vastaan kiihotus ja rotuerottelu?

Add comment February 12th, 2007

Ensimmäinen skaba takana

Ensimmäiset kisat ovat kunniakkaasti takana. Yöllä ei meinannut tulla oikein uni silmään ja kisojen alkupuolella jännitti niin, että pelkäsin koko tekniikan romahtavan sähläämiseksi. Hyvinhän se lopulta kuitenkin meni, etenkin ensimmäiset 30 nuolta. Jälkipuolella alkoivat voimat huveta ja hajontaa tuli sen mukaisesti. Yhtään pummia ei kuitenkaan koko aikana tullut. Tavoitteena ollut 500 pistettä ylittyi komeasti: lopulliseksi pistemääräksi tuloskorttiin kirjattiin peräti 535, jolla olin luokassa seitsemäs. Piirimestaruuskisojen osalta tuloksista karsittiin muualta tulleet ampujat ja niinpä sain peräti mitalin sijoituttuani piirin ampujien kesken kolmanneksi.

Seuraavat kisat ovat Riihimäellä 3.3. Toivottavasti elo uuden sormiläpän kanssa alkaa sujua jo siihen mennessä. Yritin tänään harjoitusammunnassa ampua upouudella Cavalierilla, mutta ei siitä oikein mitään tullut, joten palasin kiireesti vanhaan läppään. Laitteisto tuntuu olevan hyvin vireessä ja toimivaa eli loppu on enää ampujasta kiinni. Jatketaan harjoituksia!

Add comment February 3rd, 2007

Japanilaista laatua(tm)

Pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan uutta Shibuyaani (Ultima RC Carbon) ja onhan se ihastuttava laite. Napakat säädöt, ei rämise ja kaikin puolin tähtäimestä huokuu viimeistely. Hurjan hinnan huomioiden toki pitäisikin olla kunnollinen. Hyvin reilun puoli vuotta palvellut Arc Systeme SX10 jatkaa perheessä eteenpäin ja toisesta päästä työttömäksi jää ruuvaajan unelma Cartel Championship. Alun perin ostin Soilalle jouluksi Cartel Activan, mutta satuin saamaan maanantaikappaleen, joka rämisi ammuttaessa ikävästi ja lisäksi oli muutenkin turhankin painava. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Add comment January 9th, 2007

Kasvien algoritminen kauneus

Päivä lähti komeasti käyntiin kirjalöydöksellä. Prusinkieviczin ja Lindenmayerin The Algorithmic Beauty of Plants tuli netissä vastaan pdf-muodossa. Olin aikonut opuksen hankkiakin ihan painettuna versiona, mutta nyt ei siihen olekaan tarvetta. Kauniita kuvia, L-systeemejä, fraktaaleja ja paljon muuta selkeässä paketissa.

Add comment January 9th, 2007

Next Posts Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet