Koreassa tullee jatkossa rampattua useamminkin perhesyiden takia, mutta nyt on joka tapauksessa ensimmäinen reissu takana. Lento ei ollut erityisen tuskallinen, ainoastaan yhdeksän tuntia, eikä välillä tarvinnut edes vaihtaa. Kansallinen lentoyhtiömme aiheuttaa tasaisin väliajoin verenpaineen nousua asiakaspalvelullaan, mutta saatiin sentään lopulta varattua koppa juniorille molempiin suuntiin.
Kävin jo pari vuotta sitten Taiwanissa, joten Kaukoitä ei ollut enää aivan yhtä eksoottinen tuttavuus. Koreassa on aika paljonkin samaa kuin Taiwanissa: pinta-ala on tehokkaasti käytössä, rakennuskanta on lähinnä uutta ja paikka on edelleen verrattain sulkeutunut (etenkään Daejeonissa ei länkkäreitä näkynyt). Odotin näkeväni reissulla vieri vieressä vanhaa temppeliä ja palatsia, mutta vähänpä niitä oli. Kerrostaloja ja teollisuusrakennuksia sitten senkin edestä. Suurimpia maallikolle näkyviä eroja näiden kahden maan välillä ovat ehkäpä kieli ja ruoka. Korean kieltä on ainakin helpompi lähestyä, sillä jo muutaman päivän kylttien tavaamisella opin sen verran Hangulia, että pystyin ainakin lukemaan suurimman osan teksteistä joten kuten ääneen. Englannilla ei juuri kannata kuvitella pärjäävänsä, joten onneksi oli tulkki mukana omasta takaa.
Parin viikon reissun alkupuoli kului keskellä maata sijaitsevassa Daejeonissa, joka on hiljattain miljoonaluokkaan paisunut teollisuuskaupunki. Nähtävää oli aika vähän, sillä paikalla ei ole pitkää historiaa, siinä missä Soul on vanha pääkaupunki moneen kertaan tuhoutuneine ja korjattuine palatseineen. Lähitienoon kiertoajelulla pääsin sentään näkemään buddhalaisen luostarialueen ja yliopiston yhteydessä sijainneen historiallisen teemapuiston. Soulissa aikaa oli puolestaan aivan liian vähän kattavaan koluamiseen, joten päällimmäisenä jäi mieleen lähinnä palatsi — ja koko matkasta korealaisten kivikovat vuoteet 🙂
Porkkananpurijalle Korea ei ole aivan helppo maa, mutta kasvisvaihtoehto löytyi yleensä pienellä hakemisella ja monen pienen ruokalajin aterioista pystyi poimimaan itselle sopivat sortimentit. Kimchiin en edelleenkään tykästynyt, mutta paljon muuta mielenkiintoista tuli kyllä kokeiltua. Sojun juomista pitää sitäkin treenata vielä, mutta ainakin paikallinen aasialaistyyppisen mieto olut oli helppoa juotavaa. Tuttuun tapaan pidin silmäni auki toki myös tequilan varalta, eikä onneksi tarvinnut pettyä: Costcosta löytyi firman omaa merkkiä Kirklandia ja lentokentältä sitten vielä Don Augustínia.
April 23rd, 2012
SatanDisk (Atari ST:n kortinlukija) saapui verrattain äkkiä ja olen nyt ehtinyt pikkuisen testailemaan. Tilasin kyllä nopeamman UltraSatanin jo toisesta paikasta marraskuulla, mutta se ei taida tulla ikinä. ST:n tasoisessa laitteessa mikä tahansa tuntuu nopealta korppuasemaan verrattuna, joten sikäli ihan sama.
Atari siirtyi tosissaan kiintolevyaikaan vasta tehokoneiden kuten Falconin myötä 90-luvulla, joten tavallinen tallaaja tuskin ST:ssä kiintolevyä edes näki. Koneen persuuksissa on kyllä ACSI-liitin, mutta kiintarit olivat kalliita ja harvassa. Jos haluaa mennä täysin aidolla retroraudalla, niin saa varautua maksamaan kohtuuttoman paljon huonosta 20-megaisesta kiekosta, siinä missä kortinlukijalla saa gigoja käyttöön noin satasen investoinnilla.
Paketissa tulee koteloimaton piirilevy, kotikutoinen lattakaapeli ja CD:llinen enemmän ja vähemmän hyödyllisiä ohjelmia. Helpoiten pääsee liikkeelle dumppaamalla mukana toimitetun, lähinnä kovalevyltä toimimaan pätsättyjä pelejä sisältävän, levytiedoston kortille. Hddriver on imagessa jo mukana, joten sitäkään ei tarvitse erikseen asennella. Vielä jostain 7-12 Volttia antava muuntaja (kuori positiivinen), niin olet mukana menossa.
Mitä tuollaisella sitten tekee? Noh, ainakin jos on tarkoitus käyttää ST:tä hyötykäyttöön, niin Satku nostaa koneen käyttökelpoisuuden aivan toiselle tasolle. Samoin kalikka sopii hyvin tiedonsiirtoon PC:n ja ST:n välillä, vaikkapa levytiedostojen tekemiseen tai korpuille kirjoitteluun. Pelikäyttökään ei ole pois suljettu, sillä monia klassikoita on konvertoitu kiintolevyltä toimiviksi — CD:llä niita jo tuleekin aika läjä.
April 21st, 2012
Falconin jälkeen oli aika herätellä Atari STE. Kysymykseksi nousi vanha tuttu: millä siirrän tuolle yhtään mitään netistä? Hyötyohjelmista löytyy zippipaketteja, mutta pelit ja demot toimitetaan yleensä MSA- tai ST-levytiedostoina. Niitä voisi muuten yrittää nuljata korpulla koneelle vaikkapa ramdiskille, mutta yleensä tiedostot ovat liian suuria mahtuakseen yhtenä palasena. Sarjapiuhalla siirtely on toinen vaihtoehto, mutta vaatii jonkin verran säätämistä. Tässä lista tarvittavista palasista:
- RS-232-piuha, PC:n päähän tarvii nykykoneilla lisäksi halvan usb-serial-pulikan
- Terminaaliohjelma ST:lle. Taz on pieni ja kun sille ottaa vielä XYZ-paketin, niin saa zmodeminkin toimimaan. Kun siirto alkaa, pitää valita protokollaksi external. Siirtonopeus 19200 on ilmeisesti suurin perus-ST:llä toimiva.
- Ramdisk-ohjelma. Itse totesin M-Diskin hyväksi. Se tekee oletuksena asemasta M:n. Asema ei ilmaannu työpöydälle itsestään, vaan vaatii lisäämisen Options-valikosta.
- Levytiedostojen purkamiseen MSA ja/tai JayMSA. Jälkimmäinen tukee myös ST-muotoa, mutta on hiukan epäluotettava. tai TRACC. .ST-imaget tuntuvat toimivan parhaiten, kun ne konvertoi ensin TRACC:lla ja sitten kirjoittaa MSA:lla.
- Pakettien purkamiseen riittää pitkälti STZip.
- Ison koneen päähän vastaavat siirtokilkkeet. Itse käytän Linuxia, jolla Minicom on toimiva ratkaisu (toimii myös Mäkillä).
- Toisena vaihtoehtona on tehdä ST:stä Linuxille pääte, mikä onnistuu mgettyn avulla. Tiedonsiirtoa varten pitää asentaa sitten vielä lrzsz-paketti. En rupea tähän kokoamaan kaikkia säätöjä, mutta usb-seriaali löytyy yleensä nimellä ttyUSB0 ja asetuksia voi laittaa paikkaan /etc/mgetty/mgetty.config.
Päätteen tapauksessa tiedonsiirto käynnistyy komentamalla “sz filetto.msa”. Kaikkien näiden ohjelmien netistä etsiminen, asentaminen ja testailu on helposti muutaman tunnin urakka, joten tein niistä valmiin paketin, jonka sisältämän utils-hakemiston sisukset voi suoraan kopioida DD-korpulle: st-utils.zip. Useimmista ohjelmista on poistettu dokumentit sun muut ekstrat, jotta koko kasa mahtuu vielä korpulle. Mukana myös klassinen STE_FIX.
Toivon mukaan tämä säätäminen muuttuu tarpeettomaksi jatkossa, kunhan tilaamani SatanDisk saapuu. Peleille riittäisi myös HxC, mutta se ei korvaa kiintolevyä.
March 31st, 2012
Atari Falcon030 oli saanut levätä kaapissa monta vuotta, mutta nyt tuli aika laittaa se jälleen iskuun. Projekti lähti kakoen käyntiin, sillä alkuperäinen kiintolevy oli päässyt kilahtamaan säilytyksessä tai muutossa. Kymmenittäin ruuveja irti, kiintari irti, uusi tilalle, kymmenittäin ruuveja takaisin kiinni. Operaation jälkeen iski heti tenkkapoo, kun Falcon ei tajunnut uudesta levystä yhtään mitään. Netistä ohjeet, regattu hddriver omalta Atari-pushermanilta (kiitti!), osiointi pydeen ja johan soi. Kone tuntuu buuttaavan aina 60 Hz tilaan, mikä on ikävän venähtänyt videomonitorillani eikä käytä kuva-alaa tehokkaasti hyväksi. Seuraavaksi meni asennukseen Videl Inside, joka antoi säätää ruutumoodin sopivaksi, sekä STZip pakettien purkamiseen. Atari-hiirtä ei ollut, joten työlistalle piti laittaa vielä hiiriadapteri, so. piuhanpätkä, joka vetää piikit 1 ja 4 ristiin.
Falcon ei ole aivan yhdenmukainen alusta: muistia on peruskoneessa yleensä neljä megaa, mutta sillä eivät suinkaan toimi kaikki demot ja ohjelmat. Tärkeimpiä lisäyksiä on FPU, minkä lisäksi muistin voi laajentaa 14 megaan asti. Jokunen uudehko Amigalta portattu demo vaatii harvinaisen ja kalliin CT060:n eli 68060-turbon. Itselläni oli joskus CT060, jonka myin käyttämättömänä pois, ja edellinen Falconini oli puolestaan varustettu Nemesiksellä, joka kellotti CPU:n, FPU:n ja DSP:n puolitoistakertaiseen nopeuteen. Nykykoneessa ei ole kuin täysi muisti ja FPU, mikä riittää kuitenkin oikein hyvin useimpiin tarkoituksiin.
March 25th, 2012
Kävin jälleen katsastamassa Tallinnan tekiilavarannot ja todella huonolta näytti. Nähtävästi valikoima vaihtelee reippaasti lyhyenkin ajan sisällä: viime syksynä tilanne oli paljon parempi. Mixtokuraa oli hyllyssä joka paikassa yllin kyllin, mutta 100% agaaveliemiä löytyi vain muutamaa merkkiä, eli Tres Sombreros Blancoa, Sauza Hornitosia ja sitten sitä Mezcal Benevaa. Toivottavasti kohenee taas jatkossa.
March 20th, 2012
There seems to be a lot of confusion concerning the use of an HxC floppy emulator together with an Oric. Some people got it to work, some not, and altogether the attempts have been more or less problematic. Here’s my two cents on the topic. I personally have an original Oric 3″ Microdisc, so I can’t comment on the Cumana related issues.
- Let’s start with the good news: it works! The bad news it’s rather quirky and not everything is as smooth as it could.
- The normal disk image converter will turn Oric dsk files into hfes, like it should.
- I used a twisted cable connected to the back of the case. With it the HxC can easily be installed as a slave unit, by using the “twisted cable drive B setting”. Works fine, but you can’t boot from it and if you don’t have proper system disks, you won’t get far.
- To set the HxC as the master drive things get a lot trickier. You need to tear open the Microdisc case, remove the floppy drive and set it to be the slave. By default dip switch 2 is on, but turn it off and switch 3 on. The HxC didn’t want to work with the normal drive A setting, but using the Amstrad primary drive setting it finally did.
- There’s the original Oric DOS (plus its improved versions), which is ok for old stuff. Modern programs, however, tend to run on Sedoric. The floppies formatted in one system or the other aren’t compatible. Some commands are different as well.
- The dsk images you’ll come across aren’t equal either. You’ll find 40 track double sided, 42 track double sided (Sedoric), 80 track two-sided images and so on. They do work fine with HxC, but in most cases can’t be written to floppies as is, since the original drive is single-sided.
My Microdisc came without a PSU and replacements are rare to say the least. Fortunately, it doesn’t take much to use a normal AT(X) power supply. You need to bypass the regulators and plug one Molex directly into the floppy drive. The controller needs to be powered, too, so screw the existing wires off and replace them with +12V and +5V. Be sure to check the coloring first! The wires coming from the small regulator are +12V and the bigger one produces +5V. On a standard Molex connector +12V is the yellow and +5V is the red wire. Not for the faint of heart 🙂 In theory the disc drive should power the computer over the ribbon cable, but in my case it didn’t.
March 10th, 2012
Viime aikoina retrokokoelma on karttunut sitä kyytiä, että yksittäiseen laitteeseen ei ole ehtinyt paljon keskittyä. Uusin tuttavuus on Oric Atmos, joka oli käytännössä uudelleenpaketoitu Oric-1 48 kilon muistilla. Laitteessahan on itse asiassa täydet 64k muistia, mutta 16 kiloa peittyy ROM-alueen alle eikä sitä saa sieltä näkyviin kuin levyasemallisessa koneessa. Kävi sen verran säkä, että sain hankittua harvinaiseksi käyneen 3″ levyasemankin, mutta virtalähde vielä puuttuu. Oricille oli tekeillä kortinlukija, mutta projekti juuttui paikalleen ja tällä hetkellä järkevin massamuisti lienee levyasemaohjaimeen kytketty HxC. Kasettiporttiin voi sitten pöristellä äänikortilta pelejä, jos ei ole suuren suuret tiedonsiirtotarpeet.
Ominaisuuksiltaan Atmos ei ole mitenkään poikkeuksellinen aikakauden laitteeksi: 1 MHz 6502, 48k muistia, sisäinen kaiutin, BASIC ja PSG. Joystick-portteja ei ole vakiona, mutta näppäimistö on sentään kasibittiseksi varsin hyvä. Kotelo on verrattain tyylikäs ja etenkin mukavan pieni. Millä Atmos ehkäpä eniten erottuu massasta, on hiukan teksti-tv:tä muistuttava grafiikkatila, jossa voi joko asettaa seuraaville pikseleille attribuutit tai näyttää pikseleitä, mutta ei molempia. Spritejä ei rautaan katsottu tarpeelliseksi laittaa. Laitteessa ei ollut myöskään mitään keinoa synkronoida ohjelmia ruudunpiirtoon, mikä erikoisen grafiikkatilan kera teki Oricista hankalan alustan peleille.
Perinteisessä enkkuhengessä laitteessa on lukuisia suunnittelu- ja valmistusvirheitä, jotka tekevät elämästä pykälän hankalampaa. Näppäinhatut lähtevät turhankin helposti irti, mikä on kuitenkin ongelmista pienin, samoin kuin helposti korjattava näppäimistön juotosten irtoilu. Regulaattori ja virtalähde ovat kilahdusherkkiä, mutta onneksi virtalähteeksi sopii melkeinpä mikä hyvänsä 9V antava muuntaja (kunhan liittimen kärki on positiivinen). Omalle kohdalleni ei ole vielä sattunut muistivikaista konetta, mutta netin foorumien perusteella muistipiirien hajoaminen on varsin yleinen Oricin kuolinsyy. Ehjässäkin koneessa on sellainen ongelma, että RGB-liittimen jännitetasot eivät ole standardinmukaiset, joten kuva ei välttämättä näy ilman erillistä elektroniikkaa vaativaa vahvistusta. Compositea ei ulos tule. Pohjassa olevalle kaiuttimellekin saisi olla voimakkuudensäätö, etenkin kun sitä ei saa mitenkään kytkettyä pois päältä.
edit: Lisäongelmia Atmosin kanssa aiheuttaa ajastusvirhe, jonka takia kone ei aina halua buutata. Riittävän monta kertaa kun yrittää, niin aina lopulta lähtee, jonka jälkeen toimii kyllä luotettavasti vaikka kymmenen tuntia.
edit2: Netistä tilattu RGB-kaapeli antaa ainakin Philipsillä oikein komiaa kuvaa, huolimatta jännitetasoista. Koneita oli ilmeisesti kahta versiota, joista toisessa ei tarvita erillistä vahvistusta.
February 29th, 2012
Sain käsiini varsin harvinaisen kasibittifriikin tällä viikolla. Panasonic JR-200U ei ollut mikään myyntimenestys, mutta on niitä Suomeenkin päätynyt. Sisuksissa on melko tyypillistä aikakauden rautaa: 32 kiloa muistia, hiukan alta Megahertsin MC6802-klooni, piipperiäänet, kahdeksan väriä ja merkki/palikkagrafiikkatila. Dokumentaatio on kiven alla, mutta jotain on jo selvinnyt. Jatkan metsästystä, sillä tässä kuriositeetissa on jotain viehättävää.
January 25th, 2012
Kohta parisenkymmentä vuotta erilaisia emulaattoreita seuranneena pitänee sanoa tästäkin aiheesta jotain. Erinomaisten projektien, kuten vaikkapa OpenMSX, Mednafen, VICE tai DOSBox, vastapainona on olemassa lukematon määrä puolivalmiita, hylättyjä, vanhentuneita ja tasan yhdellä alustalla toimivia kämäisiä tekeleitä, joiden kanssa saa haaskattua sekä hermojaan että aikaansa. Ymmärrän kyllä, että ei harrastajaprojekteilta voi juuri mitään vaatia, mutta jotkin asiat voisi saman tien tehdä oikeinkin, kun kerran tekemään ryhtyy. Eli Huono emulaattori -HOWTO:
- Älä missään tapauksessa julkaise sorsia. Eihän niitä kehtaa näyttää, tai niissä on suuria liikesalaisuuksia, tai ehkäpä tällä emulaattorilla tahkotaan vielä joskus rahaa. Kukapa niitä jaksaisi edes lueskella.
- Heittäydy ahneeksi. Kyllä Sinclair QL -emulaattorista pitäisi 50 dollaria maksaa, kun sitä on kerran vaivalla tehty. Ja lisäkohtana:
- Jos kukaan ei kikkarettasi osta, niin älä julkaise sitä ilmaiseksi, eikä etenkään niitä sorsia.
- Sekoita käyttöliittymä- ja emulaatiokoodi keskenään. Näin voit varmistaa, että kerralla hyvin tehtyä käyttöliittymää tai suosikkikirjastoasi ei vaihdeta huonompaan.
- Optimoi tavujärjestykseen perustuvilla kikoilla. Kun sinun koneessasi kerran on MSB tai LSB, niin eiköhän se ole muillakin.
- Keksi oma formaatti. Muiden keksimissä levytiedosto-, kasetti-, rom- ym. formaateissa on aina jokin puute, tai sitten niiden käyttö on vaan muuten ikävää.
- Tee ajastukset silmukoilla. Nopeammalla koneella pyörii sitäkin paremmin!
- Keskity tasan yhteen alustaan. Järjestelmäkohtaiset rajapinnat ovat tehokkaita ja kun kerran kaikilla on se Win…jokin tietty käyttöjärjestelmä, niin turhaa vaivaa miettiä muita. Katso myös kohta sekoita käyttöliittymä- ja emulaatiokoodi keskenään.
- Älä tee emulaattorillesi www-sivuja. Ja tätä täydentävänä kohtana:
- Jos kuitenkin teet www-sivut, niin laita ne parin vuoden päästä katoavaan ilmaispalveluun tai koulusi koneelle, johon sinulla ei ole enää pian käyttölupaa.
Näillä pääsee jo pitkälle, takaan sen. Lisäkohtia voi ehdotella kommenteissa.
January 20th, 2012
Siinä riittää Soinilla julkisuuskuvassa paikkailemista, kun muut puolueen toimijat, etunenässä mm. Neekeriukko Hakkarainen, Mestari Halla-aho, Uskonmies Oinonen ja Asikkalan ajattelija Hirvisaari, aukaisevat sanaisen arkkunsa. Mikään kiillotus ei kuitenkaan loputtomasti riitä, jos sattuu olemaan niin, että perussuomalaisiin on liittynyt sankoin joukoin avoimen rasistisia, homofobisia ja/tai ryssänpelkoisia vaahtoajia. Kentän ääni tulee lopulta kuuluviin, kuten on jo useaan otteeseen nähty. Kansan syvät rivit eivät vaikene, kuten ilmenee myös sisar Siraisen ja veli Viinikaisen vahvasta todistuksesta. Miksi siis edes teeskennellä suvaitsevaista, jos samalla etäännytään äänestäjistä, vai onko puolue todellakin arvomaailmaltaan näin jakautunut? Nousujohteen huumassa pikku kompastuskivet on ollut helppo unohtaa, mutta ajan oloon puolueen on — ainakin toivottavasti — aikuistuttava pelkästä kapinaliikkeestä, määriteltävä itsensä uudelleen sekä siivottava roskat nurkista.
January 18th, 2012
Next Posts
Previous Posts
