Pikainen Tallinan tequilaraportti matkaajille: nyt on harvinaisen kuivaa taas. Hyllyt notkuvat mixtoja, mutta mitäpä niitä ostamaan. Ostin Alkopörssin viimeisen Sierra Milenario Blancon ja tuttu pariskunta oli käynyt samassa paikassa jo aiemmin tyhjentämässä hyllyn Casco Viejo Reposadoista. Superalkosta irtosi sentään perinteisesti Mezcal Benevaa ja Liviko Alcostoresta Tres Sombreros Blancoa. Superalkossa olisi ollut vielä Sauza Hornitos Reposadoakin, mutta en jaksa sitä kuskata, jos on muitakin vaihtoehtoja.
October 21st, 2012
Kun näiden kasi- ynnä muiden bittisten kanssa on tullut nyt näpyteltyä ahkerasti taas vuoden päivät ja tärvättyä rahaa kaapeleihin sekä kortinlukijoihin, niin tässä vielä kokemuksia kootusti. Yleensä ratkaisut ovat spesifejä tietylle koneelle, mutta lisäksi on olemassa pari yleispätevää laitetta, kuten HxC-korppuemulaattori ja Catweasel-kontrolleri. Kissavesselistä ei ole kokemusta, minkä lisäksi sen Linux-tuki on huono ja saatavuus heikko, joten jääköön käsittelemättä tällä erää.
- Amiga. Viissataseen sopii HxC, isommille koneille olen siirrellyt ohjelmia aikanaan sarjapiuhalla ja sittemmin verkon yli ftp:llä. Moni on korvannut sisäisen kiintarin CF-IDE-adapterilla, jolloin kortille saa kirjoitettua WinUAE:lla kertaheitolla paljon tiedostoja. Ainakin ennen vanhaan oli hosteja, joilla sai siirrettyä ja kirjoitettua adf:iä korpuille, mutta en tiedä nykytilanteesta.
- Amstrad CPC. Kasettiadapteri luultavasti toimisi, mutta olen itse kiinnostunut ainoastaan levyasemasta (664/6128-mallit). Ammulla standardina näyttää olevan aika lailla HxC.
- Atari 2600. Harmony-kortinlukijasta ei ole juuri pahaa sanottavaa. Oikeastaan ainoa ongelma on pitkien listausten hidas selailu joystickillä.
- Atari XL/XE. Eniten omaa kokemusta on SIO2PC:stä, joka on pykälän kömpelö, mutta ihan toimiva ainakin Linuxissa. Osasyyllisenä takkuiluun on epäilemättä huono USB-sarjapottikalikkani. USB-versio laitteesta olisi kätevämpi, mutta se toimii ainoastaan Windowsissa. Tilasin juuri SIO2SD:n, joka toivottavasti palvelee 80 euronsa edestä.
- Atari Falcon. Sarjapiuhalla on siirtynyt se, mitä tarvii, etenkin kun Falcon pystyy ihan kohtuulliseen nopeuteen. Takavuosina vaihtoehtona oli nopeampi rinnakkaisporttiin kytkettävä PARCP-kaapeli, mutta sen toimivuudesta nykykäyttiksillä en osaa sanoa. Saattaa olla sopiva kaapelikin jossain jemmassa vielä.
- Atari ST. HxC korppuimagejen ajamiseen, SatanDisk kovalevyä korvaamaan. Satkun kautta saa myös kirjoitettua korpputiedostoja fyysisille levykkeille. Oli yritystä hankkia nopeampi UltraSatan, mutta sitä ei näytä enää saavan. Minimissään siirtoon riittää sarjapiuha, jos jaksaa askarrella hitaan siirron, ramdiskin ym. kanssa.
- BBC Micro. Aikaa parempaa odottaa hyllyssä Turbo MMC. Mukana tuli tarvittava ROM, minkä lisäksi koneessa on oltava asennettuna DFS-ROM. Sama laite ei toimi Acorn Electronissa, vaan pitää hankkia hiukan kalliimpi GoSDC (GoMMC:n uudempi versio).
- Commodore 64. Kalliihko 1541 Ultimate on johtava laite tällä puolella. Halvemmat kortinlukijat eivät tue loadereita, joten ne ovat etenkin demojen kanssa turhia. Lerpuille kirjoittamista varten riittää myös edullinen xu1541 tai ZoomFloppy. Pelkkää tiedonsiirtoa varten Turbo Chameleon 64 on kohtuuttoman hintainen, vaikka mukana saa sitten paljon muutakin kuin pelkän levariemulaation.
- MSX. MSX2 on helpohko, sillä DD-korppuja voi kirjoittaa monilla USB-levareilla. MSX1:n ulkoiset korppuasemat ovat usein 360-kiloisia, joten niitä “älykkäät” asemat eivät tunnista. PC:n sisäisellä levarilla onnistuu Linuxissa käyttämällä sopivaa laitetiedostoa ja dossissa muuttamalla korpun headerista yksi tavu. Kortinlukijoita ei ole tietääkseni tällä hetkellä kaupan, kun Sunrise lakkasi myymästä CF-IDEä ja Yeomanin SD-lukijat katosivat nekin markkinoilta. Onneksi hankin ajoissa mainion Nowindin, joka on etenkin koodarille sopiva työkalu levyimagejen buuttaamiseen.
- Oric. Hieman hankala tapaus. Jos jostain sattuu saamaan levarin, niin siihen voi virittää kiinni HxC:n. Levyformaattien kirjo sekoittaa pakkaa vielä hiukan lisää. Kasetit saa sentään ladattua normaalisti äänikortin kautta.
- Panasonic JR-200. Äänikortista kasettiporttiin. Työkalut piti tehdä itse.
- Salora Fellow. Äänikortista kasettiporttiin. Työkalut ovat Laser 200:n, DZ 200:n tm. nimellä, sillä Fellowhan ei ole viime kädessä muuta kuin uudelleenpaketoitu Laser Technologiesin bulkkimikro.
- Sharp MZ -sarja. Joko äänikortista kasettiporttiin tai sitten kasettiadapterilla (pitää säätää joku dippi muistaakseni). Maailmalla on kyhäilty hienostuneempiakin siirtovehkeitä, mutta ne ovat tyypillisesti mutkikkaita ja omaan käyttöön tehtyjä. Koodailuun käytän omatekoista Arduinosta joikkaporttiin tulevaa piuhaa.
- Sinclair QL. Tämän laitteen äärellä saa usein hakata päätä seinään ja niin valitettavasti tiedonsiirronkin kanssa. Järkevin tapa olisi luultavasti hankkia levyasemaohjain ja siihen perään korppuasema, mutta ne ovat kalliita ja harvinaisia. Jotain saa siirrettyä sarjapiuhallakin, mutta hidasta se on ja epäluotettavaa, minkä lisäksi sopivia liittimiä ei saa hankittua helposti.
- Spectrum. Halvimmillaan länsikaman ajamiseen riittää kaapeli äänikortista Spekuun. +2:sta eteenpäin koneissa ei ollut enää äänisisäänmenoa, mutta auton kasettisoittimiin tarkoitettu feikkikasetti ei maksa juuri mitään. divIDEn uusi versio on edullinen ja kätevän pieni, jos haluaa säästää hermojaan ja korviaan. Levykkeiltä ajettavien russiakamojen käyttö länsikoneilla on haastavaa TR-DOSin, Betadiskin ja erilaisten ajastusten vuoksi (en ole siihen puoleen juuri ehtinyt tutustua ZX Evolutionin hankkimisen jälkeen).
- VIC-20 ja Plus/4. Samainen 1541 Ultimate on ystävä myös näiden Kommandorejen kanssa. D64-imaget saa kirjoitettua kuusnelosella lerpuille tai jos pöydälle mahtuu koneita, niin nepaa voi käyttää jopa “tiedostopalvelimena” kytkemällä levarikaapelin toiseen koneeseen. VICille on pari omaakin ratkaisua, kuten lähinnä pelaamiseen tarkoitettu Mega-Cart sekä monipuolinen Final Expansion.
Jokunen laite on vielä kartoittamatta: Dragon, Memotech MTX ja Enterprise. Ainakin Dragoniin ja Memotechiin oli levareita, mutta ne tuntuvat kadonneen melko totaalisesti.
edit: SIO2SD saapui ja näyttää olevan kelpo laite. Melkein kaikki kokeiltu toiminut tähän mennessä.
October 21st, 2012
Jos ei halua säilytellä valtavia määriä levykkeitä ja kasetteja nurkissa ja siirrellä tiedostoja hämärillä kaapeleilla, niin kortinlukija on retrohörhön ystävä. Itsellänikin taitaa moisia olla jo kahdeksan kappaletta ja yhdeksäs tulossa. Muuten kätevissä laitteissa on kuitenkin usein se ongelma, että ne toimitetaan ainoastaan koteloimattomina piirilevyinä. Kallista ja hankalasti saatavaa vehjettä ei viitsisi rikkoa eli pitää kyhätä jostain kotelo. Itse olen käyttänyt tarkoitukseen yleensä normaaleja muovisia laitekoteloja, joita voi viilata ja veistellä (sormien kärsimisen uhalla) tarpeen mukaan nappien, ledien, kaapelien ja liittimien mukaisiksi.
Piirilevyt tuppaavat olemaan kaikki eri muotoisia ja kokoisia, joten välillä laitekoteloiden kanssa tulee ongelmia. Tuskaisimpia tapauksia oli divIDE (ks. kuva), joka oli koteloon kolmisen milliä liian leveä. Ratkaisuna oli nävertää koteloon lisätilaa kaivertamalla sisäpuolelle urat molempiin reunoihin. Hiomista piti jatkaa niin pitkälle, että muovi alkoi olla jo läpikuultavaa ohuimmissa kohdissa. Jos sopivaa koteloa ei ole ollut saatavilla tai tyyliseikoilla ollut väliä, niin välillä kuori on syntynyt jostain aivan muusta laitteesta, joka on saanut luovuttaa nahkansa uuteen käyttöön. Eräänä ajatuksena romukasaa tonkiessa tuli mieleen rakentaa seuraava kortinlukija vanhaan mäkkihiireen.
Vasemmalta lukien divIDE Spectrumille, SatanDisk Atari ST:lle, 1541 Ultimate Commodore 64:lle ja Turbo MMC BBC:lle. Kaikissa muissa geneerinen Bebekin laitekotelo paitsi MMC:ssä, jossa suolestettu Farallonin ethernet-adapteri.
October 17th, 2012
Testissä tällä kertaa Dreamcastille tehty sarjaporttiin sopiva SD-kortinlukija ja sen graafinen käyttöliittymä, DreamShell. Itse laitteen lisäksi tarvitaan buuttilevy, jolle poltetaan Russian poikien tekemä ohjelmisto cdi:nä. Jos DC:ssä on sopiva modipiiri, niin buuttirojut voi asentaa sinnekin. En jaksanut ruveta tusaamaan polton kanssa Linuxissa tai Mäkillä, joten poltin cdi-imagen VirtualBoxissa majailevan XP:n kautta ilmaisella BootDreamsilla (joka sekin käyttää viime kädessä cdrecordia). Itse kalikan hankin kesällä eBaystä, mutta tällä hetkellä näyttävät valitettavasti olevan ryöstöhintaisia – sata taalaa kappale!
Levy ineen, pulikka sarjaporttiin ja johan soi. Buutti kuulosti hieman huolestuttavalta, kun DC kihnutti levyä äänekkäästi, mutta lopulta käyttöliittymä tuli näkyviin. Tärkeimmät toiminnot ovat heti näkyvillä: Unixia muistuttava komentotulkki, ISO-lataaja ja tiedostonhallinta, jossa voi myös ripata levyjä ISO-imageiksi. Muistikortille ei tarvitse tehdä mitään erityistä, vaan se näkyy suoraan nimellä sd. Jotain nettitoimintojakin olisi mukana, mutta en omista ethernet-adapteria. DC-näppis olisi kyllä, mutta en ehtinyt kokeilla sitä komentotulkin kanssa.
Mitä tuolla sitten tekee? Googletuksen perusteella useimmat pelit eivät toimi ollenkaan tai sitten toimivat pätkien, joten warehemmolle DreamShell ei tarjoa juuri muuta kuin rippausmahdollisuuden. Ongelmana pelien kanssa on lähinnä CDDA, joka toimii liian hitaasti sarjaportin yli. Kotikaljan osalta tilanne on jonkun verran parempi ja kohentunee edelleen: bin-tiedostoja voi ajaa suoraan tiedostonhallinnasta. Niiden pitää kuitenkin olla skrämbläämättömiä, mikä on hankala juttu vanhojen tekeleiden kanssa. Kokeilin ajaa omia porttauksia ja ne toimivatkin ihan hyvin kun laittoi kortille skrämbläämättömän binäärin ja jos ohjelma ei ladannut mitään. Hieman ärsyttävästi DreamShellin tiedostojärjestelmä ja/tai SDK eivät ole täysin yhteensopivia normaalin KallistiOSin kanssa, joten samat polut eivät toimi ja toimivatkin ohjelmat kippaavat lopuksi. En kokeillut vielä russialaisten SDK:ta, mutta kun rajoitukset tiedostaa, niin lienee tuolla helpompi testata omia koodeja kuin CD-R:iä polttamalla.
edit: Löytyi huomattavasti eBaytä halvempi adapteri
edit2: Näppis toimii komentotulkissa, vaikkakin hieman lägisesti
October 13th, 2012
80-luvun tietokoneista saa ulos monenlaista videosignaalia: useimmista ainakin compositea ja kotitelevision antennilittimeen sopivaa RF-moduloitua mössöä. Joskus luman ja chroman saa erikseen ulos (s-video) tai jopa laadultaan ylivoimaista RGB:tä. Monikin laite käsittelee värejä sisäisesti RGB:nä, mutta piuhoja ei välttämättä vedetty mihinkään liittimeen käyttäjän ulottuville. Tässä on jo neljä eri formaattia, ja kun päälle lisätään PAL/NTSC-koodaus, eri jännitetasot kuten TTL sekä kymmeniä erilaisia liittimiä, niin sekasotku alkaa olla valmis.
Periaatteessa olisi aina paras käyttää RGB:tä, jos suinkin mahdollista, mutta joissakin tilanteissa se ei ole mahdollista tai edes perusteltua:
- Halvat videodigitoijat, kuten oma EasyCapini, eivät tue RGB:tä
- Vanhat telkkarit tai näytöt eivät nekään aina ota RGB:tä sisään (telkkarit eivät edes compositea)
- Videotykit kelpuuttavat videosignaalia tyypillisesti vain compositena ja s-videona. Joskus RGB onnistuu VGA-liitännän kautta erillisellä adapterilla.
- RGB vaatii mutkikkaamman kaapeloinnin, erillisen herätejännitteen näytölle ja valtavan SCART-liittimen
Mm. Amiga 500 ja Amstrad CPC eivät anna väreissä ulos kuin RGB:tä, joten konversiolle on tarvetta. Molempiin oli myynnissä erillinen modulaattori, joka teki RGB:stä RF:ää tai compositea. Joistakin laitteista, kuten monista Sinclaireista, compositea kyllä saa koneen perästä, mutta laatu on niin surkea, että muunnos kannattaa joka tapauksessa tehdä erikseen.
Halvin ja luultavasti helpoimmin saatavilla oleva tapa konvertoida RGB:stä eteenpäin on vanha videonauhuri, jos sellainen sattuu nurkissa olemaan. Itse en moista mötköä pöydälleni halunnut, joten lähdin tutkimaan saisiko jostain halvalla soveliasta pientä purkkia. Itse tehtävähän ei ole mutkikas ja hoituu suunnilleen yhdellä piirillä, joten hintojen voisi olettaa olevan kohtuullisia, mutta toisaalta laitteita tehdään pieninä erinä ammattilaismarkkinoille, joilla katteet ovat korkeat.
Sopivia purkkeja on myynnissä yllättävän vähän ja niissäkin on mukana hintaa nostamassa kaikenlaisia turhia toimintoja. Pitkähkön selailun jälkeen päädyin Threedoubleyoun myymään RGB to s-video converteriin, joka tuli maksamaan kaikkineen noin sata euroa. Heikkoutena se, että laite ei tee compositea ja s-videokin tulee SCARTista pihalle. Adapterillahan siitä selviää – jopa mukana tulee sopiva – mutta lopputuloksesta tulee jonkun verran hatara, etenkin jos s-videon vielä konvertoi compositeksi erillisellä konvertterilla. Noin yhden illan puuhastelulla sain vedettyä sisältä purkin kylkeen erillisen liittimen molemmille ja lopputulos on oikein kätevä kaikin puolin. Chroman perään riitti laittaa 470 pF:n konkka ennen lumaan yhdistämistä compositea varten, eipä juuri muuta. Hienostelumielessä tein vielä kytkimen lumalle, jotta compositesta saa tarvittaessa mustavalkokuvaa ja jotta s-video häiriintyy mahdollisimman vähän toisesta liittimestä. Lopullisena silauksena olisi voinut vetää vielä erillisen äänilähdön vaikkapa ministereoplugille, mutta se jäi tällä erää tekemättä.
October 11th, 2012
Retroilu oli hetken kesäteloilla, mutta nyt palasin taas romuläjän äärelle. Kokoelmaan oli päätynyt (kiitos Muton) jo aiemmin puolikuntoinen Salora Fellow. Kuminäppis toimi huonosti ja kuva oli punainen, vaikka pitäisi olla vihreä. Värejä säätäessäni ikivanhat trimmerit hajosivat molemmat, minkä jälkeen kone meni kaappiin odottamaan parempaa hetkeä. Kirjoitin trimmerien koot lapulle sentään muistiin, mutta hukkasin lapun, joten ostin ulkomuistista 10k:n ja 2,2k:n. Ne olivat onneksi oikeat (vasemmanpuoleiseksi käy myös 2k) ja sain värit takaisin. Säätöjä ainakin riittää, nimittäin väreille on kaikkiaan kolme eri trimmeriä. Kuminäppiksen toiminta kohentui riittävästi putsaamalla kosketuspinnat. Vammala Partyiltä tärppäsi vielä 16 kilotavun lisämuistikin laitteeseen.
Vaan on tuo karu vehje. Näyttöpiiri (Motorola 6847) edustaa 70-luvun designiä, joten spritejä ei ole, grafiikan maksimitarkkuus on 128×64 neljällä kiinteällä värillä – joista yksikään ei ole musta, sivuja ei ole ja tekstimoodin merkistö on kiinteä. Grafiikkamuistin käsittely ruudunpiirron kesken aiheuttaa ruudulle lumisadetta, kun graffapiiri joutuu väistämään väylältä. Melko mahdotonta tehdä mitään näyttäviä pelejä, kuten kuvasta näkyy. Äänipuoli on yhtä lailla karu: pohjassa olevaa pietsoa voi rämpyttää CPU:lla paljon tehoa käyttäen. Alkuperäinen kuuden kilon muisti ei paljoon riitä, mutta näin äveriäällä lisämuistin omistajalla on käytössä sentään kokonaiset 22 🙂 Kaiken kurjuuden keskellä istuu päätään pidempänä 3,58 MHz Z80, suhteellisen tehokas prosari, joka ei juuri pääse oikeuksiinsa muiden piirien rajoituksien takia.
Historiallisessa tarkastelussa Fellow edustaa 80-luvun alussa markkinoille kiireellä tehtyjä kotimikroja, jotka koottiin halvoista standardikomponenteista. Suomalaistahan koko laitteessa ei ole kuin pelkkä tuotemerkki, sillä käytännössä samaa laitetta myytiin maailmalla nimillä VTech Laser 200, Dick Smith VZ 200 ja Texet TX8000. Toinenkin televisiofirmamme, Finlux, vaihtoi logonsa samalla tavoin Dragon-tietokoneeseen ja sai näin kotimaan markkinoille suomalaiselta kalskahtavan laitteen. Myös Salora teki saman tempun vielä Salora Managerin kanssa – tällä kertaa paketoitiin uudelleen VTech Laser 2001. Vaikka nimet vähän samalta kuulostavatkin, ei Fellowlla ja Managerilla ole teknisesti juuri mitään yhteistä, joten samat lisälaitteet, pelit ym. eivät toimi koneiden välillä ristiin.
edit: Muistia on ilmeisesti vain 4 kiloa, 2k VRAM + 2k normaalia.
October 8th, 2012
Some of the riddles were in English, too. Here’s a few of them. Not quite as innovative as the Finnish ones, which just highlights how difficult wordplay is in a non-native language.
(more…)
October 7th, 2012
Keväällä 2009 tuli työstettyä lisurin lisäksi ahkerasti kuva-arvoituksia Facebookin ryhmään Ismon kuva-arvoitukset sekä spin-offeihin Charade kids ja Musakuvavisa. Tässä joitakin – mielestäni – onnistuneimpia tekeleitäni kootusti. Vastaukset postauksen lopussa piilossa (valkoista tekstiä valkoisella pohjalla).
(more…)
October 6th, 2012
Eräs potentiaalisesti mielenkiintoinen käyttökohde Raspberry Pi:lle on emulointi. Vanhojen koneiden pelit ja demot saisi periaatteessa menemään aidosti 50 Hz kuvaputkella, mikä näyttää aivan erilaiselta kuin littunäytöllä hyppivä palikkainen vieritys. Kokeilin ensi hätään muutamaa tyypillistä emulaattoria ja tässä tulokset:
- BSNES – vaatii X:n eikä tunnu toimivan sieltäkään
- DOSBox – porukan selvästi parhaita. Bubble Bobble pyöri melkein hyvin ja Populous ok jopa tuplapikseleillä. Näppis ei toimi suorilta, joten konffista pitää vaihtaa usescancodes=false.
- Fuse (Spectrum) – äänet naksuvat satunnaisesti, muuten ilmeisen käyttökelpoinen
- Mednafen (useita konsoleita) – paketinhallinnasta tulee onnettoman vanha versio ja uuden käännös toppaa muistin loppumiseen
- openMSX – omalta osaltani tämä olisi kiintoisimpia, mutta borderissa on outoja palkkeja eivätkä äänet toimi
- ScummVM – kaipa tämäkin voidaan laskea emulaattoriksi. Näyttää videomonitorissa kauniilta ja futaa niin hyvin, että tuli hakattua Monkey Island taas kerran läpi.
- Stella (Atari 2600) – kilahtaa heti alkuunsa
Kuusneloselle ei ollut paketinhallinnassa toistaiseksi tarjolla sen enempää VICEä kuin Frodoakaan. Eli eipä järin hääviltä näytä tällä erää. X on niin vähän kiihdytetty, että sen alta ei kannata kuvitella paljon mitään käyttävänsä, ja SDL:n konsoliversio taas ei tue laitteistolla skaalaamista overlayllä tai ES:llä, mikä pakottaa etenkin isoilla tarkkuuksilla kohtuuttoman hitaaseen pikselien softalla tuplaamiseen. Videopiirin käyttäminen voi olla ongelmallista eri palikoiden lisenssien takia, joten en lähde arvailemaan, miten tilanne ratkaistaan. Paras vaihtoehto olisi, jos käyttiksen SDL hoitaisi konversiot ja skaalaukset, ettei jokaisen emulaattorijengin tarvitsisi tehdä erillistä versiota.
September 5th, 2012
Pitkän odottelun jälkeen sain lopulta itsekin käsiini Raspberry Pi:n. Suuren kysynnän ja alakanttiin mitoitetun tuotannon vuoksi saatavuus oli huono koko kevään ja Farnellilla oli tarjota lähinnä postituslistalle liittymistä, eikä alkuperäinen tilaukseni ole vieläkään saapunut. Firmoja sen sijaan palvellaan hyvin ja sitä kautta tilatessa tuli nopeasti. Hintakin on hinautunut koko ajan vähän ylöspäin: webasivulla puhutaan 35 dollarista ilman veroja, mutta lopulliseksi hinnaksi tuli omalla kohdallani nelisenkymmentä juroa ja onpa noista enemmänkin kuulemma maksettu.
Paketista kuoriutui pieni piirilevy, joka ensi silmäyksellä tuo mieleen aika lailla Arduinon. Pelkän laitteen lisäksi tarvitaan yhtä sun toista roinaa: microUSB-kaapeli tai -laturi virralle, Ethernet-piuha, näyttöjohto, näppäimistö (ehkä hiirikin) sekä SD-muistikortti. Kaikkea tätä oli onneksi nurkissa, joten käyttöönoton kanssa ei tullut ylimääräistä viivettä. Raspbian-image lataukseen, kortille dumppaus ja kone buuttasi. Näytön asetuksia piti vähän säätää, sillä vakiona videolähdöstä tulee NTSC:tä ja borderit ovat kohtuuttoman pienet, joten kuva menee joka puolelta näytön reunojen yli. Asetukset ovat paikassa /boot/config.txt ihan selkokielisinä ja kun osio on vielä FAT-muotoinen, niin jotain sählättyään tilanteen pääsee helposti korjaamaan kortinlukijan avulla. Toinen oleellinen työkalu on raspi-config. Päädyin lopulta käyttämään videomonsua, koska sellainen pöydällä joka tapauksessa nököttää, eikä littunäytössäni ole soveltuvia liittimiä kuin DVI, joka on jo Linux-peeseen käytössä. 640×480-resolla kuva on varsin käyttökelpoinen, eikä edes interlacen vipatus menoa juuri haittaa. HDMI:n kautta tuli kuvaa ihan yskimättä (mitä ei voi sanoa muista omistamistani ARM-laudoista) ainakin 1920×1080 saakka.
Tällä hetkellä ohjelmistotuki on vielä vahvasti työn alla, joten kaikkea ei kannata kuvitella saavansa valmiina. Esimerkiksi X ei ole kiihdytetty, joten se on lähes käyttökelvottoman hidas. Graafisten ohjelmien käyttöä rajoittaa joka tapauksessa pieni 256 megatavun muisti, josta videopiiri vielä haukkaa oletuksena 64 megaa. Itse en äksää hirveästi edes kaipaa – eipä tuollaista laitetta hankita työpöytäkäyttöön. Toinen kompastuskivi liittyy ihan siihen, että SD-kortit (ja luultavasti myös sen ohjain) ovat hitaanpuoleisia, joten etenkin io-painotteiset toiminnot kestävät kauan. Muistiakin on niin vähän, ettei sitä oikein riitä välimuistiksi. Tuhnuisuuden vastapainoksi SoC:ssa on tuki mm. H264:n purkamiselle, joka pikku demon perusteella pyöritti hyvälaatuista traileria yskimättä koko ruudulla. XBMC:stä on tekeillä Raspille optimoitu versio, joten laite voisi tietyin rajoituksin sopia myös joka kodin mediakeskukseksi(tm). Emulaattorikäyttöön 700 MHz piiri ei ole ihan omimpiaan, mitä kompensoisi ainakin teoriassa se, että PAL-tilat saisi näytettyä aidolla taajuudella.
Tuttuun tapaan piti tietysti yrittää portata Raspille joku oma tekele. X:n alla SDL toimii kuten missä hyvänsä Linux-koneessa, mutta lopputulos jää hitaaksi ja tökkiväksi. Mukana tuleva SDL tukee myös konsolia fbdevin kautta, mutta se puoli on hieman työläämpi käytettävä: resoa ei voi muuttaa lennossa eikä SDL käytä laitteiston skaalauksia tm. mihinkään, vaan kaikki on tehtävä itse. Grafiikkasivuja ei ainakaan toistaiseksi tueta ja vsynciä ei saa noin vain luettua, joten hieman askarteluksi meni. 2D-tekeleidenkin osalta olisi varmaan parasta tehdä ruutupuskuri OpenGL ES:n tekstuurilla, sillä muuten ei ole toivoa tukea isoja tarkkuuksia tai välttää raster splittejä (ruudunvirkistysrepeilyä?). Hauskana yksityskohtana laitetta itseään voi käyttää softien kääntämiseen ilman sen suurempaa tarvetta ristiinkääntäjän virittelylle.
September 1st, 2012
Next Posts
Previous Posts
