USB:stä pöhinää

Kesän lämmöt alkavat taas hiipiä sisälle kämppään, ja siten oli aika kaivella+putsailla tuulettimet käyttökuntoon. Todelliseen käyttöön on taloudessa toki ihan kunnollisia pöytätuulettimia, mutta muksujen pöydälle ja mukana kuskattavaksi myös pari USB-rimpulaa mallia “muutaman euron kiinaräpsä”. Ensimmäisen sähköpiuhasta ehti jo katketa johdin, mutta sen sain korjattua, kun taas toinen oli alkujaankin haluton käynnistymään ja nyt talven jälkeen kieltäytyi kieppumasta kokonaan. Hankin levinneen tilalle Jimpalta kokeeksi hivenen kalliimman Arctic Breezen, joka on ainakin ihan oikean tuuletinvalmistajan nimellä myynnissä:

Pieni ja pippuriton.

Aloitetaan hyvistä puolista: jalusta on painava sekä tukeva, nopeutta voi säätää potikalla (josta tuulari myös sammuu), varren voi käännellä haluamaansa asentoon ja käyntiääni on miellyttävän hiljainen. Valitettavasti se tärkein ominaisuus eli tuuletusteho on hieman niin ja näin – ainakin Arcticia täytyy pitää todella lähellä, että ilmavirran huomaa ja silloinkin se riittää suunnilleen naaman jäähdyttämiseen. Toinen lievä miinuspuoli on se, että suojaamattomaan propelliin on helppo törkkiä sormella tai muulla satunnaisella esineellä. Eipä siis kovin kaksoinen laite tämäkään, mutta uskallan tässä vaiheessa ainakin odottaa sille hiukan pidempää elinikää kuin aiemmille USB-vispilöille (korjaan alle, jos niin ei käy).

Add comment June 12th, 2021

Antikorona – taas uusi vitsaus

Tarkkasilmäiset lukijat ovat esim. Ylen verkkosivua seuratessaan varmasti huomanneet toisinaan seuraavanlaisia, ensinnä oudoilta vaikuttavia lukemia:

Vantaan tämänpäiväiset lukemat ovat jo todella pahoja.

Miten ihmeessä tartuntamäärä voi olla negatiivinen, sillä eihän parantuneita kirjata näihin tilastoihin? Lääketieteeseen perehtymättömille kerrottakoon lyhyesti, että kyse on Vantaalla riehuvasta pahasta antikoronaepidemiasta. Siinä, missä jo toista vuotta riesanamme ollut COVID-19 lähti liikkeelle Wuhanista, COVID+19 on peräisin täsmälleen toiselta puolelta maapalloa, Argentiinan La Riojasta. Tyypilliset oireet ovat juuri päinvastaisia kuin tutummassa koronassa:

  • Pirteys
  • Hyvinvointi
  • Normaali ruumiinlämpö
  • Vatsan mainio toiminta
  • Hengityksen helppous
  • Päänsäryttömyys

Kuten ilmeistä lienee, sairastuneelle antikorona ei ole epämiellyttävä tai vaarallinen sairaus. Todellinen vaara piileekin siinä, jos koronaan ja antikoronaan sairastunut henkilö sattuvat samaan tilaan. Fysiikasta muistamme, miten käy materian ja antimaterian törmätessä. Aivan oikein: valtava räjähdys ja molemmat katoavat.

Add comment June 8th, 2021

Parit petskarit

Värkkäsin viime syksynä uuden version PETSCII-editorista, minkä lisäksi olen vuoden varrella tehnyt petskarigrafiikkaa muutamaan kertaan opetuksen tueksi – onhan valmiista palikoista nopea lätkiä ruudukkoon juttuja verrattuna siihen, että yrittäisi tehdä saman vaikkapa hienommin vektoreina. Viimeisin luova pläjäys oli jo niinkin kaukaa kuin viime vuoden Vammala Partyiltä, jossa isolla vaivalla väkästetty, teknisesti haastava Hitched jäi kompossa hännille. Neljän vuoden tauon jälkeen saapui kuitenkin taas Plain PETSCII Graphics Competition, joka oli 2013 suuri syy sille, että rupesin omaa edikkaa tekemään. Eli ei kun piirtämään. Ensimmäisenä syntyi kiireessä Light:

Noh joo.

Sama idea oli jo nähty yksinkertaisempana The First Ballissa, mutta halusinkin tällä lähinnä varmistella, että saisin edes jotain varmasti kompoon ajoissa. Vaikka toteutus on mekanistinen, pieni isometrinen tekstinpätkä, niin yritin vältellä pahimpia trivialiteetteja: koko shadow-teksti ei ole kerralla näkyvissä, vaan se pitää lukea osittain varjosta, minkä lisäksi varjo ei osu eri etäisyyksillä oleviin seiniin siististi tasan keskelle. Onnistuneempi tunnin yritelmä oli puolestaan Madeira:

Etelän … harmautta.

Kuusnelosen väripaletti – etenkään käyttämäni synkeä Pepto – ei ole aivan omiaan kirkkaan auringonpaahteisen etelän rannan kuvaamiseen, mutta se on se mikä se on. Tavoittelin kuvassa tekstuurimaista Etelä-Euroopan rantamaisemaa, jossa valkoseinäiset ja punatiilikattoiset talot nököttävät vuorenrinteellä. Madeira sattui kohteeksi hieman sattumalta, kun vastaan tuli jonkun matkamainoksen kuva Funchalista. Näin jälkiviisautena värikonflikteja olisi voinut vältellä paremmalla suunnittelulla ja talot olisi kannattanut piirtää järjestyksessä takaa eteen, mutta toisaalta halusin vältellä liikaa kliinisyyttä ja hieromista. Tästä tuli tehtyä myös vähän pirteämmin väritetty Plus/4-versio, jossa ei ole oikein sopivaa oranssia siinäkään, mutta ainankin taivaan saa kirkkaammaksi ja kattoihin hiukan eri sävyjä.

Add comment May 23rd, 2021

Eväitä engineä vastaan

Terpan postauksesta innoittuneena päätin itsekin kirjoittaa jotain kokemuksiani The Kilobyte’s Gambitia vastaan mittelystä. Pienestä kilotavun koostaan huolimatta engine ei ole ihan helppo voitettava, etenkin kun se pelaa aika kummallisesti useimpiin ihmisiin verrattuna. Viimeisimmistä viidestätoista pelistä olen voittanut kolmetoista ja tasapelejä on tullut kaksi, joten uskoisin, että aika varma resepti alkaa olla kasassa. Toki edelleen on tarpeen pelata tarkasti, sillä Beth rokottaa kyllä ainakin pahimmista virheistä vääjäämättä. Perusveivini lähtee liikkeelle tukevalla Lontoon systeemillä, jota pelaan muutenkin valkoisilla. Seuraavaksi odotellaan, sössiikö kone heti avauksessa yhden kuningaslaidan sotilaan, kuten tässä on käynyt:

“CGA”-palikkamössöstä on välillä hieman vaikea erottaa nappeja toisistaan (kuningas/daami ja lähetti/sotilas etenkin).

Kuten kuvasta näkyy, keskelle (e5) on jäänyt hyödyllinen reikä, johon voi läntätä ratsun. Ratsun voi tarvittaessa vaihtaa pois puolustuksen heikentämiseksi ja kierrättää toisen samaan ruutuun. Kuningas on lähtenyt seilaamaan keskelle lautaa, jolloin Amerikan päihdeongelmainen ihmelapsi on menettänyt samalla tornitusoikeutensa. Oma kuningasasema näyttää turvalliselta, etenkin kun Bethin lähetti on omien sotilaiden takana jumissa eikä kuningatarkaan hetkeen hyökkäämään pääse. Toisinaan laidasta pääsee vaihtamaan lisäksi lähettinsä shakilla torniin, mutta ei enää tässä tapauksessa. Seuraavaksi yritän avata kuningatarlaidan, mihin engine aina suostuukin ja vaihtaa samalla tornit, mikä puolestaan päästää valkean kuningattaren laitaa pitkin hyökkäämään.

Vielä kootusti joitakin Kilotavun gambiitin heikkouksia, joista olen onnistunut saamaan pientä tai jopa ratkaisevaa etua:

  • Beth ei näe kovin monen siirron päähän, joten se ei lähde ajoissa pysäyttämään korottujia tai osaa varoa muutaman siirron sommitelmia
  • Jos lyönnin voi tehdä usealla eri napilla, Beth lyö ensisijaisesti kuninkaalla, mikä ajaa kurkon huonompaan paikkaan
  • Beth ei pelaa kovin hyökkäävästi, esim. kuningashyökkäykset ovat harvinaisia
  • Sotilaita saa usein ilmaiseksi ainakin yhden Lontoon systeemillä – en ole juuri muita avauksia kokeillutkaan
  • Bethin avauspeli on pääosin sotilaantyöntelyä, jolloin asemaan jää reikiä etenkin ratsuille
  • Beth ei juuri koskaan tornita (ainakaan itse en ole nähnyt moista kertaakaan)
  • Häviöksi kääntyneessäkin pelissä saattaa vielä löytyä tilanne, jossa Beth ryhtyy toistamaan samoja siirtoja loputtomasti, millä saa aikaan yhden sortin “tasapelin”

Toisaalta Neuvostoliiton shakkikoneiston kukistajalla on joitakin ominaisuuksia, jotka tekevät siitä virheistä huolimatta hankalan vastustajan: jos tarjolla on haarukoita tai roikkuvia nappeja, niin ne kyllä huomataan armottomasti. Sotilaantyöntelyä vastaan pitää pelata huolellisesti tai huomaa pian olevansa selkä seinää vasten ahtaassa asemassa. Roikkuvia upseereja pääsee harvoin lyömään ilmaiseksi, sillä engine osaa pitää puolustuksesta kohtuullisesti huolta. Loppupeleissä avoimella laudalla 1k-shakki sommittelee joskus turhauttavankin tarkasti, jolloin omat sotilaat katoavat yksi toisensa jälkeen. Lisäksi etenkin mustan nappeja oli vaikea erottaa toisistaan aluksi, minkä vuoksi välillä tuli törttöiltyä; sittemin silmä näyttää teroittuneen eikä samanlaisia huomiovirheitä tule ainakaan yhtä usein.

Add comment May 4th, 2021

Logitech – mitä teille tapahtui?

Yli 20 vuotta olen luottanut Logitechiin ainakin hiirivalmistajana – näppiksistä en ole juuri välittänyt ja kaiuttimet ovat halvinta kökköä – mutta nyt luottamus on ruvennut horjumaan toden teolla. Vielä hiljattain käytössä ollut bulkkihiiri kesti kymmenisen vuotta, mikä on varsin kunnioitettava saavutus. Sen jälkeen hankitut ohjausrasiat ovatkin olleet toista maata:

  • M330 olisi periaatteessa ihan mukava kapine, jollei sen langaton vastaanotin ottaisi niin herkästi häiriötä. Hiiri toimii ok läheltä, mutta sohvakoneessa parin kolmen metrin päästä liike on välillä hyppivää.
  • M500S ei ollut mikään aivan halpis, vaan siitä sai pulittaa muutaman kympin. Omaan käteeni sämpylä oli liian iso ja painava, mutta ne ovat lähinnä makuasioita verrattuna laitteen yleiseen surkeuteen. Hiiren paikannus sekoilee toisinaan, vasen nappi hajosi alta vuoden käytöllä ja keskinappia on vaikea klikata ilman, että tulee vahingossa vierittäneeksi sivusuunnassa. Takuuta olisi varmaan ollut vielä jäljellä, mutten halua toista samanlaista hermorassia enää elämääni.
  • M105 ehti palvella poitsulla parisen vuotta, ennen kuin siitäkin lävähti vasen nappi hetken aikaa lonksuttuaan.
  • M110 Silent on tavallaan hiljaisempi kuin tavallinen naksuva hiiri, mutta vasen nappi kehitti pian ärsyttävän narinan, jonka luulin ensin tulevan muoviosista. Syypää on kuitenkin itse kytkin, joten asialle ei voi oikein mitään. Ei jatkoon.

Kytkimiä on toki hajonnut myös muista Logeista, mutta yleensä vasta pitkän työuran päätteeksi. Joskus olen niitä jaksanut vaihtaa, vaikka korjailua haittaavat pahasti erilaiset kytkinmallit. Toinen perinteinen vika on se, että kytkintä painavaan muovitappiin kuluu kolo, mitä voi puolestaan yrittää fiksailla vaikka huonolla kolvilla kaapimalla ympäriltä muovia tilalle. Klönttiä joutuu yleensä vielä hieman siistimään hiekkapaperilla, mutta mitenkään vaikeasta DIY-operaatiosta ei tosiaan ole kyse.

Tällä hetkellä käytössä on halvoista halvin B100, joka ei ainakaan viikossa ole vielä levinnyt – tuohon hintaan voi jo hiukan antaa anteeksikin. Jos vaikuttaa kummalliselta, että ostin näiden vastoinkäymisten jälkeen vielä yhden, niin kyse oli kaapissa toista vuotta lojuneesta varahiirestä. Seuraavien hiiriostosten koittaessa tutustun joka tapauksessa muihin merkkeihin, kun Logitecheista on tullut tällaista noloa roskaa, piste.

Add comment April 17th, 2021

Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 3

Onpas näitä nyt syntynyt viime aikoina. Tällä erää peräti kahdeksantoista yhden siirron shakkitehtävää, joita olen yleensä printannut kuusi per arkki paperin ja värijauheen säästämiseksi. Pienemmässä koossa kuvat menevät jo hieman turhan kikerrykseksi.

Joissakin tehtävissä toistuu sama teema ja muutenkin lienee ilmeistä, kuinka en jaksa keksiä loputtoman vaihtelevia asemia, vaan laudalla on jokseenkin samanlaisia tilanteita. Toisaalta asemat ovat silti uskoakseni realistisia ja ainakin erilaisia klassisia mattikuvioita on mukana laajalti (takarivin matti, pääskysenpyrstö, kyyhkysenpyrstö, telaketjumatti, arabialainen matti, Anastasian matti, pussimatti ym.).

Add comment April 13th, 2021

Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 2

Printteri on taas pistetty töihin tyllerön väritystehtävien parissa. Tällä erää olen laatinut hieman vaikeampia tilanteita, jotka muistuttavat jo enemmän oikeita pelejä. Ensinnä kaksi puolustustehtävää, eli väritä viisi omaa uhattua nappia, joita ei suojata:

Ja loput neljä samalla teemalla, mutta pikemminkin hyökkääjän näkökulmasta, eli väritä viisi vastustajan uhattua nappia, joita ei suojata:

Add comment April 1st, 2021

PS3 puhtaaksi!

Hankin muistaakseni 2014 käytetyn Pleikkari kolmosen sillä ajatuksella, että käyttäisin sitä BD-leffojen toistoon. Lopulta aiottu skenaario ei toteutunut, kun totesin MakeMKV+VLC-yhdistelmän paljon kätevämmäksi monestakin syystä. Pelejä tuli hankittua tasan yksi, Red Dead Redemption, joka ei sekään jostain syystä onnistunut koukuttamaan tarpeeksi, joten voileipägrilli jäi muutamaksi vuodeksi vaille käyttöä. Kaappeja tonkiessani huomasin, että olin jossain vaiheessa ostanut myös Rezin jatko-osan, Child of Edenin, jota en tainnut ikinä edes käynnistää.

Pari vuotta sitten PS3 meni lainaan tuttavaperheelle, jonka PS3 Slim ei jostain syystä toiminut Minecraftin kanssa. Viime vuonna purtilo palasi takaisin, mutta jäi jälleen odottelemaan aikaa parempaa. Tällä viikolla päätin sitten kokeilla, lähteekö vanhus enää edes käyntiin, ja toden totta: toimihan se, vaikka välillä kovalevystä ja BD-asemasta kuului hieman epäilyttäviä ääniä. Pahin ongelma oli kuitenkin tuulettimen äänekkyys, joka haittaisi luultavasti paljon vähemmän, jos Pleikka sijaitsisi kotialttarilla tai jos pelien kanssa käyttäisi kuulokkeita.

Ehkäpä piirien lämpötahna on kuivahtanut tai sitä on alkujaankin laitettu liian vähän? Ehkäpä vuosien varrella masiina on niellyt valtavan määrän pölyä, joka tukkii ilmankierron? Eli eipä muuta kuin koteloa aukomaan. Youtubesta löytyi ohje, jota seuraamalla kansi lähti auki, mutta seuraavaksi iski hieman tenkkapoo, kun oma koneeni olikin sisuksiltaan erilainen kuin videon. Ruuvit ovat silti ruuveja, joten pikku tuumailun päälle osat lähtivät kohtuullisen helposti irti ja esiin kuoriutui emolevy supertehokkaine Cell-piireineen. Tahnat eivät olleet kuivuneet ja pölyä oli odottamattoman vähän, mutta vaihdoin silti tilalle Arctic MX-2:ta ja siivoilin vastaan tulleet pölyt. Koneen takaisin kokoaminen nosti hetkittäin kylmän hien otsalle, vaan onnistuipa sekin lopulta.

Pyhistä pyhin.

Tässä vaiheessa olisi mukava päättää postaus siihen, kuinka Pleikka käy nyt selvästi kylmempänä eikä tuuletinkaan enää puhalla. Tiedemiehen on kuitenkin pysyttävä faktoissa ja valitettavasti kävi niin, että melu on aivan ennallaan. Jostain syystä tuuletinkontrolli ei koskaan tunnu edes hiljentävän kierroksia, kun kerran on vauhtiin päästy, vaikka laitteella ei edes tekisi mitään kuormittavaa. Ilmeisesti on vain niin, että tämän mallin PS3:t käyvät kuumina, eikä pieni ihminen loputtomasti mahda asialle mitään. Olkoon, perkele.

Add comment March 23rd, 2021

DDC:n äärellä

Jälleen aivan sattumalta tuli vastaan perusjuttu, josta olen ollut lähes tietämätön, nimittäin että DDC-protokollan ansiosta tietskari voi lukea näytöltä tietoja ja myös säätää monenlaisia asetuksia — käytännössä kaikkea, mitä näytön menustakin. Linuxissa tarvitaan ddcutil, joka löytyy valmiina paketinhallinnasta. Ensimmäisenä etsitään näytön I2C-väylänumero:

sudo ddcutil detect

Omalla koneellani HP:n littu on jostain syystä numerolla 7, kun taas kahdessa muussa talouden pöntössä näytöt ovat 3 ja 0. En tiedä, miten nämä numerot määräytyvät, mutta ainakin niitä tarvitaan ohjailuun eikä voi olettaa, että näyttö löytyy eri koneilla samasta kiinteästä osoitteesta. Tarkastellaan seuraavaksi, mitä kaikkea on tarjolla:

sudo ddcutil capabilities --bus=7

HP antaa melkoisen luettelon kaikenlaista, Lenovon vähän vanhempi näyttökin yhtä sun toista, mutta Samsungin telsu vain hyvin vähän valintoja. Sen verran järkeä DDC:n suunnittelussa on ilmeisesti käytetty, että tietyt ominaisuudet ovat standardeilla numeroilla, kuten vaikkapa AE (Vertical Frequency). Luettelon loppupäästä löytyy myös valmistajan omia lisäyksiä, joista työkalu ei osaa kertoa tarkemmin. Kaiken varalta jättänen niiden kokeilun sikseen ikävien yllätysten välttämiseksi. Komennot getvcp ja setvcp mahdollistavat asetusten lukemisen ja myös säätämisen:

sudo ddcutil --bus=7 getvcp C0

Yllä oleva rimpsu näyttää ominaisuuden C0 (Display usage time) arvon eli käyttötunnit. Komennosta ehti olla jo ihan käytännön hyötyäkin, sillä juniorin Lenovo ei näytä käyttötunteja menussaan, mutta DDC:n kautta ne sai näkyviin näin helposti. Näytön asetusten säätämistä en ehkä haluaisi tehdä näin komentoriviltä, mutta toisaalta voin kuvitella tilanteita, jossa siitäkin voisi olla iloa, kuten vaikkapa automatisoitu kirkkaussäätö tai näytön sammuttelu kellonajan mukaan.

edit: Asetusten säätö on hieman hidasta, joten skriptillä tehty näytön kirkkautta pehmeästi muutteleva viritelmä jäi pettymykseksi. Mieleen tuli myös yksi realistinen käyttökohde lisää: jostain syystä väärällä kielellä olevat näytön menut voi käydä resetoimassa vaikkapa enkuksi DDC:llä, jos asetusta ei menusta navigoimalla löydä.

Add comment March 18th, 2021

Runollista Protonin tunkkaamista

Tällä erää taas uusi aluevaltaus Protonin kanssa. Kalevalaisesta kansantarustosta ammentava kotimainen Runo ilmestyi hiljattain virallisesti. Peli on ladattavissa ilmaiseksi, mutta se toimii “tietysti” vain Windowsilla, eli ainakin jonkinlaista säätöä on odotettavissa, jos sitä mielii Mäkillä tai Linuxissa ajaa. Hätäinen kokeilu perus-Winellä johti — jokseenkin odotetusti — vain pelin kaatumiseen, joten suuntasin seuraavaksi katseeni Steam-pelien kanssa hyväksi havaitun Protonin suuntaan.

Protonissa on ollut jo kautta maailman sivu mahdollisuus ajaa muitakin kuin Steamin kautta asennettuja Windows-pelejä, mutta koska minulla ei sellaisia juuri ole, niin en ollut toimintoa koskaan kokeillut. Erityisen vaikea toimenpide se ei ole: alareunan kohdasta Add a game — Add a Non-Steam Game… — Browse (File type: All files) kaivellaan pelin exe-tiedosto, jonka jälkeen se ilmestyy kirjastoon. Oikealla napilla saa sitten esiin seuraavan näkymän:

Asetusten asetusta

Oleellinen säätö Runon tapauksessa löytyi Compatibility-välilehdeltä. Viimeisimmällä tai kokeellisella Protonin versiolla sai nimittäin aikaiseksi vain jumin tai alkuruudun, jossa ei voi klikata hiirellä. Vaan laitetaanpa 5.0-10 asialle ja johan soi:

alt=”Hohtava lintu nokkii kannelta pimeässä metsässä”

Järin paljon en peliä vielä ehtinyt testailla, mutta ainakin alkuruudusta pääsee eteenpäin, soitto soi ja asetuksetkin toimivat. Oletuksena oli käytössä 1080p-tarkkuus, jonka ruuvasin onnistuneesti 1440p:ksi. Päivitän alle, jos pidemmän päälle ilmenee jotain kompurointeja tai kaatumisia. Ihan avaimet käteen -ratkaisu tämä ei ollut, mutta ei paljon puutu, joten taas pisteet Protonille. Ehkäpä joku päivä pitää yritellä jotain hieman mutkikkaampaa tekelettä, vaikka olenkin aika skeptinen erillistä asennusta vaativien pelien suhteen (Runohan ei vaadi kuin zipin purkamisen).

Add comment March 8th, 2021

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet