Lieves!Tuore – How a Finnish MSX Demogroup Was Born

Translated from a Finnish article published in Skrolli 2024.1, pages 6–7.

Markku “Marq” Reunanen sits in a rocking chair and reminisces about the history of the first Finnish MSX demogroup.

Text: Markku Reunanen
Photos: Markku Reunanen, Mikko Heinonen

In the summer of 1996 me and Mikko Heinonen, familiar from Skrolli too, had ended up as football coaches: a new team called HJK Mini was put together from kids that didn’t fit into other teams and we, two students in our early twenties, were in charge of them. Two summers in the Vammala Football Club junior series earned us countless losses and one unforgettable victory. Mikko usually drove us to practice and matches in his red Ford Escort, which also got the honor to be the birthplace of the first Finnish MSX demogroup.

Mikko’s Ford Escort

In the mid-1990s retro already started to be cool and we, too, thought that it would be nice to found an 8-bit demogroup. The Commodore 64 was the most popular old computer back then, but we omitted it because of too much competition. We went through the options from the Sinclair Spectrum to Amstrad CPC, until we got to their Japanese competitor, the MSX. Neither of us had any MSX experience, but the possibility to easily transfer data from the PC using 3.5″ floppies was enough to decide on the platform.

We both appreciated crazy wordplay and, therefore, picked the group name from a Central Finland village called Lievestuore, best known for Irwin’s 1971 hit song Lievestuoreen Liisa. In the 1990s group names with exclamation marks were fashionable for a while, so we had to parody them too. Other possible options were Pietar!Saari and Peräseinä!Joki, but the latter was dropped because of unsuitable Scandinavian letters.

Toward the First Demo

When the most important things, the platform and the name, were decided, it was time to start figuring out how to actually make demos for the MSX. As the first thing I got myself a Spectravideo 728 and an easily overheating Sony HitBit floppy drive. The Internet wasn’t quite like now in 1996, but we found everything necessary there nevertheless: a cross-assembler called TASM that ran on MS-DOS and PORTAR.DOC, which revealed the secrets of the hardware. Initially, all testing had to be done on a real machine, but only a couple of years later the fMSX emulator sped up work considerably.

Manu, also familiar from Skrolli, was recruited as a graphician – he had at least owned a Sony HitBit as a child. Pictures were drawn using the familiar Deluxe Paint either on the PC or Amiga, and a self-made converter turned them compatible with the MSX. Duke Nemo rendered a fast city flyby using 3D Studio for the first demo. In the mid-1990s it was common to remake “impossible” Amiga and PC demo effects, even if as blocky versions. SCREEN 3 with its 16 colors and a resolution of 64×48 pixels was a perfect fit for that.

A real demo needs a good tune as well, but PSG Tracker, found online, wasn’t good enough — we had already heard proper music from the same PSG chip on Atari ST demos (the MSX typically has a General Instrument AY-3-8910 or a Yamaha clone like the ST). The problem solved itself when we recruited Yrjö “Yzi” Fager, who quickly put together a quality sound routine as his first Z80 program, including a test tune called Aekrus, which also ended up as the name of the demo.

Aekrus

We were aware that there was more MSX scene activity in Holland, where they organized fairs, more or less the same as parties. One of the most notable, Tilburg’97, was drawing near, so we whacked Aekrus together to be shown there. Unfortunately, they tried to run it on an MSX2 at Tilburg and the home-made screen mode setting routine failed. Thus, the production was never seen there. Very well, better set the mode using a more compatible BIOS call. As standard as the MSX is supposed to be, it’s not that easy to get low-level code to run reliably across tens of different models.

Later Steps

After that other Finnish groups have also made MSX demos: at least Bandwagon, Jumalauta, Dromedaar Vision, Hedelmae and Hackers. The grand old man of the Finnish MSX hobby, Timo “NYYRIKKI” Soilamaa is behind several demos for the MSX Turbo R. In addition, NYYRIKKI organized the MSX Info Update meetings, where demosceners could showcase their skills in the music and demo competitions.

The first wave of Lieves!Tuore activity lasted until the end of the 1990s, after which there was a break of almost ten years. When MSX Info Update 2008 was drawing near, we made a comeback and rushed a very unfinished version of Atsaas to the competition. At this point blocky graphics were already outdated and 8-bit effects had started putting the hardware into better use. In the same vein, Atsaas runs in the high resolution SCREEN 2 mode with 256×192 pixels. The old tools had been replaced by the SDCC C cross-compiler, openMSX emulator and Photoshop.

The most important productions of the second wave are the image collection Adnukes, which pushed the envelope of MSX flicker graphics, the robot demo Amurisus, coded on the way to Revision’13, and Atsarias, which was released at the Alternative Party the same year. The latter two represent a certain return to the roots with their blocky aesthetic, even if they’re not particularly traditional MSX demos otherwise. At our 20 years anniversary at Vammala Party 2016 we still managed to release pictures, a tune and two little demos, but now – oops – eight years have passed again without new productions.

Yzi coding Amurisus at Revision’13

Today’s advanced cross-compilers, emulators, trackers and version control systems make it easier than ever to create MSX demos, so the biggest limiting factor is the middle aged person’s lack of time. Maybe as a pensioner then? In any case, Lieves!Tuore, founded on a whim, will turn 30 soon, whereas many serious groups have disappeared from the face of the Earth. Perhaps this relaxed attitude is the key to longevity?

Add comment May 16th, 2024

Nyt sipsit on alhaalla

Loputtomaksi venähtäneeltä lukulistalta poistui sentään yksi kirja, Alison Gazzardin Now the Chips Are Down: The BBC Micro (2016), joka on osa Montfortin ja Bogostin kuratoimaa, MIT Pressin julkaisemaa Platform Studies -kirjasarjaa. Sarjan muita osia odottaa vielä hyllyssä vuoroaan, mutta olen sentään saanut luettua Atari VCS:ää käsittelevän Racing the Beamin sekä Amiga-aiheisen The Future Was Heren. Syksyllä pitäisi ilmestyä Jesper Juulin tekemä Commodore 64 -kirja, mikä on ollut tähän asti ammottava aukko kattavuudessa. Tällä erää kuitenkin tutkailussa Enkkulan ihme, radio- ja tv-yhtiöltä nimensä saanut BBC Micro.

Fishin kohtalo jää tuntemattomaksi

Kirjan nimi on puolestaan lainattu BBC:n tiedettä popularisoineen Horizon-telkkarisarjan 1978 esitetyltä jaksolta, joka kuulemma havahdutti britit laajalti siihen, että tietskarit tulevat ja täällä ollaan jälkijunassa. Kotitietokoneiden kultakautta 1980-luvulla leimasi 1979–1990 vallassa ollut Margaret Thatcherin konservatiivihallitus, jonka näkyvä keulahahmo muistetaan tässäkin teoksessa mainita. BBC:n Computer Literacy Project oli merkittävä ponnistus tv- ja radio-ohjelmineen, kirjoineen ja oppimateriaaleineen. Vastaavia hankkeita nähtiin toki eri mittakaavassa muissakin maissa, mutta BBC:n erikoisuutena oli oman tietokonemallin luominen. Eri brittivalmistajilta kyseltiin tarjouksia, ja lopulta voittajaksi valikoitui Acorn. Samalla Acornille käytännössä lahjoitettiin maan koulutietokonemarkkinat.

Gazzard taustoittaa BBC Micron syntyä monipuolisesti, minkä jälkeen siirrytään erilaisiin tapausesimerkkeihin, joiden kautta esitellään laitteen ominaisuuksia ja sen ympärille syntynyttä käyttökulttuuria. Itselleni kiintoisimpia näistä olivat Eliten synty ja teksti-tv-adapteri, jolla jaeltiin myös ohjelmia. “Beeb” menestyi koulukoneena ja BBC:n tuki toi sille monenlaisia kilpailuetuja, mutta se ei onnistunut valtaamaan saarivaltakunnan koteja – laitehan oli huomattavan kallis kilpailijoihin verrattuna eikä se sanottavasti kiinnostanut suuria pelitaloja. Acorn yritti hyödyntää nostetta osittain yhteensopivan ja halvemman, kuitenkin harvinaiseksi jääneen Electronin voimin. Lopussa Gazzard solmii lankoja yhteen ja asettaa BBC Micron Archimedes-tietokoneiden, Raspberry Pi:n ja maailman valloittaneen ARM-prosessorin suoraksi edeltäjäksi.

Kiitosta annan kirjalle monipuolisesta käsittelystä, luettavuudesta, tiiviydestä (noin 200 sivua) ja historiallisten faktojen kaivelusta. Merkittävin heikkous on laitteen tekniikan pintapuolinen käsittely, mikä on yleisempikin ongelma, kun humanistit lähtevät kirjoittamaan tietokoneista tai ohjelmista. Siinä missä Racing the Beam kävi Atarinsa piirteitä juurta jaksain läpi havainnollisten esimerkkien kautta, keskitytään tässä enemmän kulttuuriin ja historiaan, jolloin teknisten ratkaisujen analyysi jää monin paikoin huteraksi. Okei, Elite oli tosiaan vektoripeli, mutta miten sellaista grafiikkaa tehtiin BBC Microlla? Alustatutkimuksessa tuntuu olevan katto korkealla ja seinät leveällä, mikä heille sallittakoon, mutta samalla yhteismitallisuuden puute tekee vaikeaksi hahmottaa koko lähestymistavan olennaisinta ydintä.

Add comment May 6th, 2024

Un año de español

Havahduin siihen, että muksujen kanssa on harjoiteltu nyt jo vuosi espanjaa lähes päivittäin. Omat ruosteiset taitoni ovat palanneet kohisten, ja parin käytännön kokeilun perusteella uskoisin taas pärjääväni arkisissa tilanteissa ihan kohtuullisesti. Mutkikkaat verbimuodot ovat edelleen hankalia, mutta niin ne olivat ennenkin. Eikä ymmärretyksi tulemiseen vaadita välttämättä mitään preteritin ja subjunktiivin täydellistä hallintaa. Mielenkiintoisena pikku havaintona ruotsini ei ole kärsinyt samalla tavoin kuin viime yrittämällä.

¡Pepa!

Perheen kaksi muuta oppilasta ovat tietysti tulleet kauas vuodessa, kun lähtötilanne oli nolla. Tähän mennessä hallussa on jo monia teemoja, kuten numerot sataan asti, päivät sekä kellonajat, yli 70 verbiä, prepositioita, käytännössä kaikki kysymyssanat ja kohtuullisesti adjektiiveja. Kieliopin puolella sanojen suku ja monikko alkavat tulla jo luonnostaan. Aikamuotoja – joita riittää – muksut osaavat toistaiseksi preesensin ja perfektin, eikä pluskvamperfekti ole siihen päälle mikään iso askel. Sitten kun mennään preteritiin ja imperfektiin, niin saan itsekin ruveta taas tosissaan opiskelemaan.

Oppimateriaalina on käytetty edelleen lukion Paso a paso -kirjaa, jonka kanssa ollaan alkukiireen jälkeen edistytty aika rauhallisesti. Lienee ihan järkevää edetä sellaista tahtia, että asiat jäävät myös mieleen eikä vain rynniä eteenpäin. Plakkarissa on jo toisen vuoden kirja, Un paso más, joten nuo eivät ainakaan kesken lopu. Pipsa possua katsellaan viikottain Netflixistä espanjaksi, että harjoittelu pysyy monipuolisena. Muuten sitten sekalaista verbilistan jumppaamista, käytännön virkkeiden kääntämistä suuntaan ja toiseen, ääneen lukua jne. Uskoisin, että näin tämä on ihan järkevää järjestää, että tulee kokemusta niin puhutusta kuin kirjoitetustakin kielestä. Palataan asiaan taas vuoden päästä.


Y luego en español. Noté que ya hemos practicado español durante un año completo. Parece que está regresando, ya no estoy tan rústico como antes. He aún tratado de platicar con algunos hispanohablantes, aunque noto cada vez que he olvidado bastantes palabras. Los niños han aprendido mucho, por supuesto. Hemos mirado a Pepa la cerdita, leido libros, practicado verbos y otras palabras, y traducido frases. Me parece, a ver como va después de un año más.

Add comment May 4th, 2024

Länkkärimaraton 10 vuotta

Eilen juhlistettiin länkkärimaratonin 10-vuotista taivalta. Ilmeisesti aivan ensimmäinen oli 12.4.2014. Päivä oli tuolloin aurinkoinen, joten Alamosta (1960) ei nähty juuri mitään, sillä parvekkeen ikkunasta tuli niin paljon valoa. Jossain vaiheessa rupesin virittämään pöytäliinan ikkunan eteen ja lopulta hifi-ratkaisuna hankin tarroilla kiinnitettävän kapean pimennysverhon (jota jotkut valitettavasti ovat ruvenneet käyttämään parvekkeella pöytäliinana…). Alamon vääryydet saatiin korjattua tällä kertaa oikein kertaheitolla, vaikka taika piti ja päivä oli taas aurinkoinen. Alkuperäisestä, joten kuten välttävästä DVD:stä siirryttiin samalla BD:ltä ripattuun, restauroituun full hd -versioon, jossa olikin paljon detskuja nähtävissä.

Yhden kerran “katsotaas oikein monta putkeen” -ideasta muodostui instituutio kuin varkain. Alkujaan tykitettiin aamukympistä puoleen yöhön ja välissä oli sauna, mutta formaatti oli useimmille liian raskas eikä aamulla paljon ketään vielä nähty. Kerhohuoneen säännötkin muuttuivat, joten nyt pötkö on kohtuullistettu kymmentuntinen, johon mahtuu viisi tai kuusi leffaa riippuen niiden pituudesta. Ensi metreillä pikku traditiona oli lopettaa ilta ns. paskabonarilla, mistä jossain vaiheessa luovuttiin. Vuosien varrella on ehditty katsoa jo 120 eri elokuvaa eikä mainittua Alamoa lukuun ottamatta mitään ole näytetty kahteen kertaan. Kuten kuvasta näkyy, alkuaikoina mukaan otettiin paljon klassikkoja, mistä seurasi se, että nyt niitä on aika vähän enää jäljellä ja pitää jo säästellä. Kuratointi ei ole mitenkään kiveen hakattu prosessi, mutta aina yritetään saada mukaan ainakin moderni, spagetti, fiftari ja erikoisuus. Illan viimeiseksi on hyvä yleensä jyvittää joku viihdyttävä pätkä.

Ekan maratonin leffavalikoima, paitsi että Speedy Gonzales näyttää olleen tiedostona. Elettiin vielä DVD-aikaa. Kuvasta kiitos Terpalle.

Kaikenlaista teknistä parannusta on ehtinyt tapahtua näiden kymmenen vuoden kuluessa. Aluksi leffat katseltiin suoraan DVD:ltä, mistä kuitenkin siirryttiin käytännöllisempään rippien katseluun, ja aika pian sekaan alkoi ilmestyä mahdollisuuksien mukaan paremman tarkkuuden BD-versioita. Tykki on viime kerroilla ollut full hd -kykyinen, joten leffojen resoluutio tulee myös käyttöön. Äänipuoli kohentui huomattavasti, kun läppäriin kytketyistä tietokonepurkeista siirryttiin ulkoiseen äänikortiin ja kohtuullisen laadukkaisiin monitorikaiuttimiin, joista irtoaa sopivasti bassoakin. Fyysisenä parannuksena yhdellä seinustalla ollut klohmo puusohva vaihtui jossain vaiheessa Ikean laiskanlinnaan, jossa pystyy kolme henkeä rötköttämään mukavasti.

Ensimmäisellä kerralla paikalla oli vain kolme sitkeää sissiä, mutta muutaman vuoden päästä kantayleisö alkoi asettua ja parhaimmillaan paikalla lienee ollut toistakymmentä katsojaa. Hirveästi enempää kerhohuoneelle ei mukavasti mahtuisikaan. Koronavuonna 2020 kertsi oli suljettu ja joukkotapaamiset muutenkin pannassa, joten sellainen tauko tuli, kunnes kesällä 2021 päästiin taas jatkamaan – tunnelma oli hellepäivänä kuin Teksasissa konsanaan. Rutinoitumisen myötä järjestelyvaiva on kohtuullistunut, ja tätä nykyä poitsu on jo sen verran iso, että sunnuntain krapulapäivän siivoukseen saa hyödyllistä apua. Ei kai tässä voi kuin jatkaa seuraavat kymmenen vuotta!

Add comment April 28th, 2024

Spämmifiltterin suunnittelua

En tiedä, mitä olen tehnyt väärin, mutta Facebook-feedini on viime aikoina ollut aivan täynnä bottien kaapatuilta tai valetileiltä postittamaa roskaa. Ensin tuli sadoittain Jennifer Anistonia ja Sandra Bullockia, sitten feikki-intiaania ja nyt viime aikoina aivan loputtomasti lammikossa jäkittäviä, tekoälyn luomia lapsi- ja koiraparkoja sekä hurskaita, kuulemma kauniita lentoemäntiä. Seassa silloin tällöin jotain oikeaakin sisältöä, mutta tuskaisen vähän. Suuri virheeni on varmaan ollut skeidan raportointi, jonka algoritmi on tulkinnut mielenkiinnoksi aihetta kohtaan.

Plessetään nyt sitä peukkua, niin saa terminaattoriressukka korjaamolta paremmat jalat.

En ole ihan tarkalleen edes perillä siitä, mitä näillä kaikilla feikeillä haetaan. Veikkaisin, että pornon mainostusta, tilien kaappaamista, hyväuskoisten rahojen kuppaamista ja muuta sellaista pyyteetöntä. Internetissä eläneelle spämmi ja khalastelu ovat tuttu ja arkipäiväinen juttu, mutta mitä en ymmärrä on Facebookin täysi toimettomuus ongelman suhteen. Itse olen pariinkin kertaan joutunut jäähylle ihan normaaleista postauksista, mutta spämmin raportoiminen ei tunnu johtavan yhtään mihinkään. Jos vaivautuisivat filtteröimään edes kaiken roskan, jossa on sanat “beautiful cabin crew” ja #scarlettjohansson, niin kökön määrä putoaisi murto-osaan. Näin ei kuitenkaan tapahdu, joten ainoa selitys on, että Fese haluaa tuota jöötiä palveluunsa. Dollarit on epäilemättä laskettu.

Beautiful cabin crew ja joku näistä varmaankin on Scarlett Johansson. Veikkaisin, että tuossa oikealla.

Koodarina rupesin miettimään käytännöllistä algoritmia, joka nappaisi automaattisesti suurimman osan roskasisällöstä. Optimoitavia ominaisuuksia ovat ainakin toteutuksen helppous, laskennallinen keveys, pieni muistinkäyttö, osumatarkkuus ja skaalautuvuus, sillä onhan käsiteltävä datamäärä valtava. Hetken pähkäilyn jälkeen välähti ja keksin lupaavan ratkaisun, jonka eri vaiheet näyttävät tältä:

  1. Merkitse kaikki uudet postaukset spämmiksi ja poista ne

Osumatarkkuus tulee olemaan helposti ainakin 99 %, mitä parempaan tuskin pystyvät sen enempää neuroverkot kuin tilastolliset menetelmätkään. Pienenä puutteena hivenen oikeaakin sisältöä saattaa mennä mukana, mutta se vaarahan on joka tapauksessa olemassa. Toteutus on lisäksi erittäin helppo, vaaditun laskentatehon sekä muistinkulutuksen suhteen kevyt ja – mikä parasta – skaalautuu täysin lineaarisesti annetun syötteen mukana O(n). Keksikääpä itse parempi!

Add comment April 26th, 2024

Pelileffat syynissä

Netflixissä näyttää olevan kohtuullinen määrä peleihin – tai ainakin pelien maailmoihin – perustuvia leffoja. Olen vahdannut niitä hiljattain läpi sivusilmällä, yhtäältä tutkimusmielessä ja toisaalta siksi, että ne ovat osoittautuneet sopivan kepeäksi viihteeksi, johon ei tarvi keskittyä täysillä tai pelätä menettävänsä mitään kovin oleellista. Konsensus pelileffojen suhteen tuntuu olevan, että ne ovat lähinnä huonoja, enkä ole itsekään asiasta kovin eri mieltä, mutta kenties kuuden sakista sentään löytyisi kätketty helmi? Oma suhteeni näihin pelisarjoihin on vaihteleva: useimpia en ole edes kokeillut, vaikka tiedän toki, mistä niissä kaikissa on osapuilleen kyse.

Hitman (2007)

Yrmy kaljupää lahtaa menemään viivakoodi niskassa. Niin, olikos tässä jotain muutakin? Neukkulan pressa pitäisi ampua, mutta se onkin salaliitto ja sitten lähdetään pakosalle pitkän kaavan kautta narkkarin näköisen emännän kanssa. Paljon ampumista ja mätkintää… Eipä tästä oikeastaan jäänyt paljon enempää mieleen. En myöskään vakuuttunut Timothy Olyphantin valinnasta pääosaan: kuka tahansa toki näyttää Hitmanilta kaljupäänä, mutta rooliin olisi sittenkin sopinut paremmin hiukan jykevämpi kivikasvo – nyt tulee lähinnä tunne siitä, että Timppa larppaa sellaista.

Yrmy kaljupää lahtaa menemään viivakoodi niskassa.

Prince of Persia: The Sands of Time (2010)

Jaffar ja prinsessa, tiimalasissa hiekka valuu ja hiiri jeesaa. Noh, se oli sitä aikaa! Jäljelle on jäänyt sentään Persian eksotiikka ja loputon parkour milloin minkäkin verukkeen nojalla. Päärooleihin on värvätty aitoja persia… jaa, ei, vaan jotain Hollywoodin valkonaamoja. Pitkällistä petosten, parkourin, läpänheiton ja toimintakohelluksen toistoa olisi huoletta voinut lyhentää puolella ilman, että mitään olisi menetetty. Missä tämä leffa ehkä tekee maailmanennätyksen on se, kuinka monta kertaa päähenkilö pakenee täysin mahdottomasta hengenvaarasta.

Ajatollah Khomeinin esi-isät.

Resident Evil: Retribution (2012)

Ilmeisesti Presidentti Evilä -leffoilla ei ole enää nykyään paljonkaan tekemistä pelisarjan kanssa. Elokuvia on tehtailtu jo oikein olan takaa ja tämä on viides niistä. Vaikea edes kirjoittaa tästä mitään, kun kuvio on niin puhkikaluttu: virus jotain, zombit jotain, ammutaan, potkitaan ja otetaan näyttävästä kohdasta hidastus. Johvosen Millalta ei tuo näytteleminen ole koskaan ehkä sujunut, mutta tällaiseen leffaan tarvitaan enemmän sporttisuutta kuin ilmaisukykyä, joten mitäpä tuosta. Eipä tätä kukaan syvällisen juonenkehittelyn takia katsokaan.

Otetaanpa tähän kohtaan hidastus.

Kingsglaive: Final Fantasy XV (2016)

Leffa perustuu suoraan samannimiseen pelisarjan osaan, kertoo Wikipedia. Leffoja on niitäkin melkoinen liuta – aivan ensimmäisen vuoden 2001 tekeleen olen aikanaan jopa nähnyt. Monessa mielessä Kingsglaive jatkaa sen viitoittamalla tiellä: puunaamaiset 3D-hahmot touhuilevat muovisen käsikirjoituksen mukaisesti ja katsoja jää etäiseksi renderöinti-ihmeen seuraajaksi. Tällä erää hommat menevät oikein totaalisesti perseelleen, kaikki kuolevat ja kaikki menetetään. Varmuuden vuoksi joka väliin on tungettu kohtuuttoman pitkiä toimintakohtauksia ja siinähän sitä on taas yksi elokuva pydessä.

Tietokoneella hoituu.

Assassin’s Creed (2016)

Salamurhaajat vs. temppeliritarit, oikein vuosisatainen vihanpito. No nyt nuo jälkimmäiset salaseuralaiset ovat vain hiuskarvan päässä voitosta ja maailman hallinnasta. Hätiin ehättää onneksi traumatisoitunut assassiini Michael Fassbender ja katsoja ei voi kuin ihmetellä, että kuka juuri hänet päätti tuohon rooliin värvätä. Jeremy Irons vetää tyhjäkäynnillä peruspahisroolin, mutta ei kyseessä mikään uran huippuhetki hänellekään ole. Kovin ennalta-arvattavaa tusinatavaraa tämäkin tekele kautta linjan.

Toivon mukaan temppeliritarit eivät valloita maailmaa. Tai oikeastaan ihan sama.

Uncharted (2022)

Katsauksen tuoreimmassa teoksessa Marky Mark, joku geneerinen poitsu (Nathan Drake) ja geneerinen naishahmo ratkovat arkeologisia arvoituksia, heittävät kyrsää läppää ja jekuttavat toisiaan. Toimintaa riittää ja aarretta metsästetään. Vaikka kuinka yritän keksiä jotain muuta sanottavaa, niin edelliset kaksi virkettä tiivistävät leffan olemuksen niin tarkalleen, että mitään muuta ei irtoa. Uncharted!

Minä se olin kuulkaas Max Paynekin.

Eipä näissä paljon kehuttavaa ollut, joten missä vika? Miten voi olla näin mahdottoman vaikeaa tehdä hyvä pelielokuva? Onko kyse siitä, että pelien tarinankerronta on niin erilaista kuin leffoissa, että hienostuneet juonikuviot eivät siirry valkokankaalle? Vai ovatko pelien käsistelijät kenties niin amatöörejä, että he jäävät kroonisesti jälkeen kunnon tekijöistä? Jotain on selvästi pielessä, kun kymmenienkään pelileffojen seasta ei tunnu löytyvän oikein mitään kunnollista, vaan tarjolla on silkkaa klisekasaa – tässä vertailussa vaikkapa Änkkärit edustavat ihan kirkkainta kärkeä. Surullinen lopputulema lienee, ettei näistä turauksista koskaan edes yritetty tehdä hyvää elokuvaa: leffoista väännetään edelleen löysästi bulkkipelejä ja peleistä löysästi bulkkielokuvia tuotesarjan jatkoksi.

Add comment April 19th, 2024

Linuxissa skannausta

Monta vuotta pyristelin vastaan, mutta nyt kun skannaustarpeita tuntui ilmenevän entistä enemmän, niin päädyin hankkimaan talouteen taas tasoskannerin. Taannoin olen yhden tai ehkä kaksikin omistanut, mutta ne olivat kadonneet ajan virtaan vanhanaikaisina ja liian suurina. Clasulta lähti 79 eurolla Canon CanoScan LiDE 300 – eipä nämä enää paljon maksa uusina. Linux-tukea piti olla ainakin räpläämällä saatavissa (ja on nämä ennenkin toimimaan saatu), joten liikkeelle kohtuullisen toiveikkain mielin.

Skanneri on: skanneri.

Riittävän vanhat skannerit tunnistuisivat todennäköisesti jo itsekin, mutta tämä valitettavasti ei. Sane pitää olla asennettuna ja näemmä myös hivenen epäilyttävä Canonin oma ajuri. Eipä tuntunut niilläkään lähtevän, vaan skannerisoftat antoivat periksi heti kättelyssä. Jotain toivoa antoi sentään sudon avulla toimiminen. Lisäsin itseni scanner-ryhmään ja varmuuden vuoksi vielä lp:hen, sillä laitetiedoston oikeudet olivat sillä ryhmällä, minkä jälkeen buutti ja johan soi!

Takavuosina skannailin Xsanella, jolla on mukavan suora yhteys Gimpiin. Muutaman sivun näpläämiseen se varmasti soveltuukin, mutta nyt oli tarkoitus tykitellä kokonainen kirja. Käyttöliittymäkin on jo hieman karski nykykatsannossa. Paremmaksi vaihtoehdoksi liukuhihnatyöhön osoittautui Simple Scan, joka osaa tallentaa kuvat yksittäin tai haluttaessa suoraan koota niistä jopa pdf:n. Ilman säätöjä pdf:stä ei tullut ihan haluttu, joten ajoin jpegit ImageMagickin läpi hieman pienentäen ja kontrastia lisäten. Meisikillä pitäisi onnistua myös pdf:n teko, mutta img2pdf teki saman ilman isompia kikkailuja. Kaupan päälle vielä paketinhallinnasta ocrmypdf ja katso: haku toimii ja tekstiä voi kopioida.

Tämä riittää ainakin toistaiseksi. Osa toiminnoista lienee käytössä vain Windowsin puolella – ainakaan paneelin turhahkot pikanapit eivät tunnu tekevän juuri mitään. Joitakin hienouksia voi myös jäädä pimentoon, mutta tarpeeni eivät ole kovin monimutkaiset ja ahkera skriptaaminen paikkaa puutteita. Hivenen kummallisesti oletuksena lopputulos on ylösalaisin(!), minkä Simple Scan onneksi korjaa parilla klikkauksella. Tämä ei liene sinänsä Linuxin syy, vaan skannaussuunnan, joka kulkee hieman epäintuitiivisesti laitteen etureunasta taaksepäin.

Add comment April 2nd, 2024

Kotitietokoneet aikajanalla

Vedän tänä keväänä uuden tutkimusprojektikurssin opiskelijoille, ja kurssin aiheeksi tuli kotitietokoneiden historia (kun kerran itse pääsin valitsemaan). Koska jangstereilla ei ole aiheesta samanlaista käsitystä kuin aikakauden itse eläneellä kotimikrotutkijalla, niin nykäisin pikaisesti kasaan aikajanan, josta näkyvät kehityksen suuremmat kaaret:

Jooh, paljon puuttuu.

Mukana ovat koneiden lisäksi muutamat keskeisimmät prosessorit, joita kotimikroissa käytettiin. Laitteitahan olisi kymmeniä ja kymmeniä lisää, joten karsintaa piti tehdä kovalla kädellä. Loppua kohti janalla tulee väljää, mikä on ihan tottakin, sillä 1980-luvun puolivälin pudotuspeli karsi markkinoilta useimmat epäonniset yrittelijät. Vähäiset graafikontaitoni olivat koetuksella Google Drawingsin kanssa pahemman kerran ja tuli mieleen, että prosessin saisi varmaan automatisoitua joten kuten paljon kätevämmäksi. Oli mikä oli, siinä hän nyt on ja toivottavasti hyödyksi jollekulle muullekin 🙂

Add comment February 27th, 2024

Contemporary Accounts on Early Finnish Software Piracy

Since I happen to have access to the archive of the Finnish MikroBitti computer magazine, which was extremely influential among the 1980s home computer hobbyists, I’ve skimmed through the 1980s’ issues both as pastime and for an upcoming article. One of the topics I was looking into was software piracy, already rampant by the mid-1980s. At that time there was effectively no legislation concerning software for that matter, so what looks like illegal activity from today’s perspective might actually have been perfectly fine. MikroBitti, too, addressed the topic multiple times, plus there were letters to the editor, so as a little project I decided to translate some of them to provide foreigners a glimpse of how things were discussed here:

Enjoy while it’s hot (stuff) – I don’t own any rights to these texts, so theoretically someone could ask to take them down. Not very likely, though, since they’re more than thirty years old and the publisher was not Nintendo 🙂 There might be some typos or grammatical errors, but all in all the texts should be well legible.

edit: One more addition. Many Faces of the Software Bandit (Printti 8/1985).

edit2: And another. Jesse Jameses are a different thing (Printti 8/1985).

edit3: And yet one more. Crime Is Widespread in the IT World (Printti 1/1985).

Add comment February 24th, 2024

Zoom 5.17.5 Crash on Linux

Today I had to update the Zoom client on Linux to 5.17.5 because someone had started a video call with a newer version than what I had. Usually this has caused only irritation, but this time the program just kept freezing, eating memory and finally crashing with a segfault in libQt5Core. I had just updated to newer Nvidia drivers too, but reverting to the old version didn’t help. On another machine with an integrated Intel GPU there were no issues, which pointed the finger at Nvidia as well. Things started looking gloomy, as reinstalling Zoom was of no use and reverting to an older version would not let me join most calls. There is the Web version, sure, but no thanks.

Initial googling around turned up only old problems with useless solutions, but after finding this things took an upward turn. Apparently the crash has to do with downloaded emojis (that haven’t worked anyway), because Zoom tries to load them over and over, leading to a massive memory leak and then segfault. Luckily the temporary solution is easy – delete the .zoom directory in your home directory:

rm -r ~/.zoom

Och samma på finska. Tuorein Zoom (5.17.5) jäi ensin jumiin, söi muistin loppuun ja sitten kaatui. Olin juuri päivittänyt tuoreempiin Nvidian ajureihin, jotka vaikuttivat ensin syypäältä, mutta vanhojen palautus ei auttanut eikä myöskään Zoomin uudelleenasennus tyhjästä. Täältä löytyi onneksi lopulta vinkki ja jonkinlainen selitys ongelmaan: jostain syystä asiakas jää lataamaan loputtomasti ylimääräisiä emojeja, jos sellaisia koneelle on asentanut. Väliaikaisratkaisuna voi poistaa kotihakemistosta hakemiston .zoom ja johan soi:

rm -r ~/.zoom

Add comment February 6th, 2024

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet