Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 2

Printteri on taas pistetty töihin tyllerön väritystehtävien parissa. Tällä erää olen laatinut hieman vaikeampia tilanteita, jotka muistuttavat jo enemmän oikeita pelejä. Ensinnä kaksi puolustustehtävää, eli väritä viisi omaa uhattua nappia, joita ei suojata:

Ja loput neljä samalla teemalla, mutta pikemminkin hyökkääjän näkökulmasta, eli väritä viisi vastustajan uhattua nappia, joita ei suojata:

Add comment April 1st, 2021

PS3 puhtaaksi!

Hankin muistaakseni 2014 käytetyn Pleikkari kolmosen sillä ajatuksella, että käyttäisin sitä BD-leffojen toistoon. Lopulta aiottu skenaario ei toteutunut, kun totesin MakeMKV+VLC-yhdistelmän paljon kätevämmäksi monestakin syystä. Pelejä tuli hankittua tasan yksi, Red Dead Redemption, joka ei sekään jostain syystä onnistunut koukuttamaan tarpeeksi, joten voileipägrilli jäi muutamaksi vuodeksi vaille käyttöä. Kaappeja tonkiessani huomasin, että olin jossain vaiheessa ostanut myös Rezin jatko-osan, Child of Edenin, jota en tainnut ikinä edes käynnistää.

Pari vuotta sitten PS3 meni lainaan tuttavaperheelle, jonka PS3 Slim ei jostain syystä toiminut Minecraftin kanssa. Viime vuonna purtilo palasi takaisin, mutta jäi jälleen odottelemaan aikaa parempaa. Tällä viikolla päätin sitten kokeilla, lähteekö vanhus enää edes käyntiin, ja toden totta: toimihan se, vaikka välillä kovalevystä ja BD-asemasta kuului hieman epäilyttäviä ääniä. Pahin ongelma oli kuitenkin tuulettimen äänekkyys, joka haittaisi luultavasti paljon vähemmän, jos Pleikka sijaitsisi kotialttarilla tai jos pelien kanssa käyttäisi kuulokkeita.

Ehkäpä piirien lämpötahna on kuivahtanut tai sitä on alkujaankin laitettu liian vähän? Ehkäpä vuosien varrella masiina on niellyt valtavan määrän pölyä, joka tukkii ilmankierron? Eli eipä muuta kuin koteloa aukomaan. Youtubesta löytyi ohje, jota seuraamalla kansi lähti auki, mutta seuraavaksi iski hieman tenkkapoo, kun oma koneeni olikin sisuksiltaan erilainen kuin videon. Ruuvit ovat silti ruuveja, joten pikku tuumailun päälle osat lähtivät kohtuullisen helposti irti ja esiin kuoriutui emolevy supertehokkaine Cell-piireineen. Tahnat eivät olleet kuivuneet ja pölyä oli odottamattoman vähän, mutta vaihdoin silti tilalle Arctic MX-2:ta ja siivoilin vastaan tulleet pölyt. Koneen takaisin kokoaminen nosti hetkittäin kylmän hien otsalle, vaan onnistuipa sekin lopulta.

Pyhistä pyhin.

Tässä vaiheessa olisi mukava päättää postaus siihen, kuinka Pleikka käy nyt selvästi kylmempänä eikä tuuletinkaan enää puhalla. Tiedemiehen on kuitenkin pysyttävä faktoissa ja valitettavasti kävi niin, että melu on aivan ennallaan. Jostain syystä tuuletinkontrolli ei koskaan tunnu edes hiljentävän kierroksia, kun kerran on vauhtiin päästy, vaikka laitteella ei edes tekisi mitään kuormittavaa. Ilmeisesti on vain niin, että tämän mallin PS3:t käyvät kuumina, eikä pieni ihminen loputtomasti mahda asialle mitään. Olkoon, perkele.

Add comment March 23rd, 2021

DDC:n äärellä

Jälleen aivan sattumalta tuli vastaan perusjuttu, josta olen ollut lähes tietämätön, nimittäin että DDC-protokollan ansiosta tietskari voi lukea näytöltä tietoja ja myös säätää monenlaisia asetuksia — käytännössä kaikkea, mitä näytön menustakin. Linuxissa tarvitaan ddcutil, joka löytyy valmiina paketinhallinnasta. Ensimmäisenä etsitään näytön I2C-väylänumero:

sudo ddcutil detect

Omalla koneellani HP:n littu on jostain syystä numerolla 7, kun taas kahdessa muussa talouden pöntössä näytöt ovat 3 ja 0. En tiedä, miten nämä numerot määräytyvät, mutta ainakin niitä tarvitaan ohjailuun eikä voi olettaa, että näyttö löytyy eri koneilla samasta kiinteästä osoitteesta. Tarkastellaan seuraavaksi, mitä kaikkea on tarjolla:

sudo ddcutil capabilities --bus=7

HP antaa melkoisen luettelon kaikenlaista, Lenovon vähän vanhempi näyttökin yhtä sun toista, mutta Samsungin telsu vain hyvin vähän valintoja. Sen verran järkeä DDC:n suunnittelussa on ilmeisesti käytetty, että tietyt ominaisuudet ovat standardeilla numeroilla, kuten vaikkapa AE (Vertical Frequency). Luettelon loppupäästä löytyy myös valmistajan omia lisäyksiä, joista työkalu ei osaa kertoa tarkemmin. Kaiken varalta jättänen niiden kokeilun sikseen ikävien yllätysten välttämiseksi. Komennot getvcp ja setvcp mahdollistavat asetusten lukemisen ja myös säätämisen:

sudo ddcutil --bus=7 getvcp C0

Yllä oleva rimpsu näyttää ominaisuuden C0 (Display usage time) arvon eli käyttötunnit. Komennosta ehti olla jo ihan käytännön hyötyäkin, sillä juniorin Lenovo ei näytä käyttötunteja menussaan, mutta DDC:n kautta ne sai näkyviin näin helposti. Näytön asetusten säätämistä en ehkä haluaisi tehdä näin komentoriviltä, mutta toisaalta voin kuvitella tilanteita, jossa siitäkin voisi olla iloa, kuten vaikkapa automatisoitu kirkkaussäätö tai näytön sammuttelu kellonajan mukaan.

edit: Asetusten säätö on hieman hidasta, joten skriptillä tehty näytön kirkkautta pehmeästi muutteleva viritelmä jäi pettymykseksi. Mieleen tuli myös yksi realistinen käyttökohde lisää: jostain syystä väärällä kielellä olevat näytön menut voi käydä resetoimassa vaikkapa enkuksi DDC:llä, jos asetusta ei menusta navigoimalla löydä.

Add comment March 18th, 2021

Runollista Protonin tunkkaamista

Tällä erää taas uusi aluevaltaus Protonin kanssa. Kalevalaisesta kansantarustosta ammentava kotimainen Runo ilmestyi hiljattain virallisesti. Peli on ladattavissa ilmaiseksi, mutta se toimii “tietysti” vain Windowsilla, eli ainakin jonkinlaista säätöä on odotettavissa, jos sitä mielii Mäkillä tai Linuxissa ajaa. Hätäinen kokeilu perus-Winellä johti — jokseenkin odotetusti — vain pelin kaatumiseen, joten suuntasin seuraavaksi katseeni Steam-pelien kanssa hyväksi havaitun Protonin suuntaan.

Protonissa on ollut jo kautta maailman sivu mahdollisuus ajaa muitakin kuin Steamin kautta asennettuja Windows-pelejä, mutta koska minulla ei sellaisia juuri ole, niin en ollut toimintoa koskaan kokeillut. Erityisen vaikea toimenpide se ei ole: alareunan kohdasta Add a game — Add a Non-Steam Game… — Browse (File type: All files) kaivellaan pelin exe-tiedosto, jonka jälkeen se ilmestyy kirjastoon. Oikealla napilla saa sitten esiin seuraavan näkymän:

Asetusten asetusta

Oleellinen säätö Runon tapauksessa löytyi Compatibility-välilehdeltä. Viimeisimmällä tai kokeellisella Protonin versiolla sai nimittäin aikaiseksi vain jumin tai alkuruudun, jossa ei voi klikata hiirellä. Vaan laitetaanpa 5.0-10 asialle ja johan soi:

alt=”Hohtava lintu nokkii kannelta pimeässä metsässä”

Järin paljon en peliä vielä ehtinyt testailla, mutta ainakin alkuruudusta pääsee eteenpäin, soitto soi ja asetuksetkin toimivat. Oletuksena oli käytössä 1080p-tarkkuus, jonka ruuvasin onnistuneesti 1440p:ksi. Päivitän alle, jos pidemmän päälle ilmenee jotain kompurointeja tai kaatumisia. Ihan avaimet käteen -ratkaisu tämä ei ollut, mutta ei paljon puutu, joten taas pisteet Protonille. Ehkäpä joku päivä pitää yritellä jotain hieman mutkikkaampaa tekelettä, vaikka olenkin aika skeptinen erillistä asennusta vaativien pelien suhteen (Runohan ei vaadi kuin zipin purkamisen).

Add comment March 8th, 2021

Natiaiselle shakkiharjoitteita

Olen hiljalleen johdatellut tylleröä, 5 vuotta, shakin saloihin, mutta toki tuossa iässä on vielä aika vaikea hahmottaa monia mutkikkaampia asioita. Askartelun ja shakin kätevästi yhdistäväksi harjoitteeksi ovat osoittautuneet väritystehtävät, joita olen sittemmin värkkäillyt eri aiheista, kuten nappien perusliikkeistä. Eli väritä kaikki ruudut, joihin napit pääsevät:

Toinen aihe on ollut sotilaiden suojaaminen. Näissä on taustalla jokunen eri teema, kuten takasotilaat, sotilas suojaajana, upseeri suojaajana, kaksoissotilas sekä linjankatkaisu. Väritä kaikki suojaamattomat sotilaat (mieluummin jokainen eri värillä!):

Viimeisenä tulostettavana virikkeenä vielä nappien pistearvojen laskentaa – pikku harjoittelulla viisivuotiaskin sai nämä tehtyä oikein ihan omin nokkineen. Sivumennen tulee samalla tietysti opittua myös matematiikkaa: Shakkilaskuja.pdf.

Add comment March 3rd, 2021

20 vuotta ituhippinä

Ihan tarkkaa päivää en taida enää muistaa, mutta suunnilleen tammikuun 2001 lopussa, vielä “teekkarina”, päätin kokeilla kasvissyöntiä yhden viikon verran. Kokeilu alkoi silloisen tyttöystävän innoittamana, mutta kuitenkin puhtaasti ihan omasta kokeilunhalustani — koko yrityshän tuntui tuolloin kiintoisalta haasteelta. Taisin ajatella myös niin, että parempi muodostaa aiheesta näkemys omien kokemusten perusteella eikä pelkästään muiden mielipiteiden pohjalta.

Ensimmäinen viikko meni odottamattoman helposti ja avasi silmiä uusille ruoille, joita en ollut aikaisemmin huomannut. En tiedä, oliko kasvissyönnin terveysvaikutuksista huolissaan ollut äitini tietoinen siitä, että söin sitä ennen vuorotellen lähinnä lihapiirakoita ja -pullia ketsupin kanssa itse kokatessani 🙂 Yksi viikko tuntui hieman lyhyeltä, joten päätin jatkaa kokeilua piruuttaan vielä toisen samanmoisen ennen sen lopettamista, mutta sitten projekti jäikin pysyvästi päälle.

Alkuperäinen motivaatio oli siis aika löyhällä pohjalla, mutta myöhemmin toki mukaan tuli näkökulmia tuotantoeläinten asemasta ja ympäristövaikutuksista. Itsehän olen vain laiska ovo-lakto-vege, vaikka samalla myönnän täyden veganismin olevan eettisesti perustellumpi ratkaisu. Terveysvaikutuksista en ole koskaan juuri piitannut, enkä niitä ole myöskään omalla kohdallani havainnut. Ylipainoa saa myös kasvispöperöillä kasaan, eikä oloni ole sen kevyempi kuin sekasyöntiaikanakaan. Kolesteroli ja verenpaine ovat pysyneet kurissa, mutta niidenkin kohdalla voi olla kyse perintötekijöistä eikä ruokavaliosta.

20 vuoden aikana on kaiken kaikkiaan tapahtunut valtava muutos kasvisruokien saatavuudessa ja laadussa: taannoiset karut vegenakit ja -pihvit ovat korvautuneet monenlaisilla kelpo lihankorvikkeilla, kuten vaikka Hälsans Kökin tekeleillä (pikkuisen toki nyppii se, että niiden takana on Nestlé). Nykyään vegaanituotteitakin saa helposti ihan maitokaupasta, joten niitä tulee toisinaan syötyä. Ja juomathan ovat kasvisperäisiä luonnostaan: kolasta, ölkystä, viinistä tai tequilasta ei ole tarvinnut lähteä tinkimään.

Suomi on kohtuullisen progressiivinen maa kasvissyönnin suhteen, enkä muista juuri kohdanneeni ongelmia esimerkiksi opiskelijaruoan tai työmaalounaiden kanssa. Taiwanissa ja Koreassa vegeily kytkeytyy buddhalaisuuteen, joten ongelmana oli lähinnä kielimuuri. Meksikossa monet sapuskat olivat sinältään sopivia ovo-lakto-vegelle, minkä lisäksi yleisen joustavuuden vuoksi liharuokia pystyi tilaamaan tarvittaessa omilla täytteillä. Kaikkein synkeintä on ollut Tsekissä ja Venäjällä, joissa laadukkaissakin paikoissa ruoka saattoi olla hieman masentavaa. Nämä kokemukset ovat jo vuosien takaa, joten tilanne saattaa olla sielläkin puolessa muuttunut.

Taitaa olla enchiladas de mole con arroz siinä

Mikä sitten on saanut jatkamaan kokonaiset 20 vuotta, lähes puolet elämästäni? Jo aiemmin mainittu eettinen näkökulma on epäilemättä kannatellut jonkin verran, mutta toisaalta voi ajatella myös niin, että nykyään kasvissyönti on yksinkertaisesti ennennäkemättömän helppoa ja jossain mielessä jopa arkista. Tyypillinen suomalainen kasvissyöjä on teininä aloittanut tyttö, joka sitten esimerkiksi perheen perustettuaan saattaa jättää moiset haihattelut taakseen. Itse taas tein päätökseni ihan aikuisella iällä 25-vuotiaana, joten siitä ei ole tullut kasvettua ulos. Näillä puheilla viikon teekkariprojekti saa siis jatkua hamaan tulevaisuuteen, kun riittäviä perusteita lopettamiseen on mahdoton keksiä.

Add comment February 23rd, 2021

Kun Zoomi ei aukea selaimesta / When Zoom doesn’t start from a browser

Pari kertaa on käynyt niin, että kun olen päivittänyt Zoomin Linux-koneella, niin se on lakannut aukeamasta suoraan selaimesta. Ongelma liittyy jotenkin xdg-openiin ja siihen, mitä tehdään zoommtg-tyyppisille osoitteille. Netistä löytyi onneksi kätevä rimpsu, joka ongelman korjaa:

xdg-settings set default-url-scheme-handler zoommtg Zoom.desktop

A couple of times it has happened that after updating Zoom on Linux, online meetings won’t start any more from a browser. The issue has to do with xdg-open and its URL handling. The above blurb, conveniently found online, will fix the issue.

Add comment January 29th, 2021

Eroon usbipulikasta

Päivän säätöprojektina laittelin HP EliteDesk USDT -sohvakoneeseen sisäisen Mini-PCIe-kortin korvaamaan tähän asti käytössä olleen USB-väyläisen WLANin. Poistuva laite oli Pandan PAU09 N600, paremmasta päästä Linuxissa toimivia kalikoita, mutta silti USB:n ongelmien jossain määrin vaivaama – toisinaan tuntuu kyse olevan lähinnä koneen päässä olevasta USB-ohjaimesta, koska toisessa koneessa Panda toimi lähes virheettömästi. Tilalle tuli waka wanha Intel 3160, joka on todettu hyväksi jo pariinkin otteeseen. Läppäreissä on välillä ikäviä rajoituksia sen suhteen, mitä sisälle voi tarkalleen laittaa, mutta ainakaan tässä pöytäpurnukassa ei ollut mitään estoja.

Periaatteessa ja käytännössä. Punaisella ympyröity holetsi on virallinen toisen antennin paikka, mutta johto ei yltänyt sinne.

EliteDeskissä ei ole valmiina WLAN-antenneja, mutta siihen on saanut sisäisen oman antennihäkkyrän, joiden saatavuus ja hinta kuitenkin pisti miettimään vaihtoehtoja. 802.11ac-verkkoon sopivia antenneja oli jo valmiina nurkissa, joten tilasin verkkokortin lisäksi kiinalaiselta halvat antennikaapelit. Kannattaa olla näiden kanssa tarkkana, sillä antennijohtoja on olemassa myös mikroskooppisella pienemmällä liittimellä, joka menee uudempiin kortteihin. Kokonaishinta uusille osille jäi reiluun kymppiin, tosin samalla piti ottaa se pikku riski, etteivät ne toimi tässä käytössä alkuunkaan.

Olin alkujaan suunnitellut nävertäväni etupaneeliin reiät antenneille sopivaan kohtaan, mutta sellaista ei oikein tuntunut löytyvän tuulettimen ja optisen aseman vuoksi. Takapaneelista löytyi kuitenkin – hieman yllättäen – valmiit reiät, jotka on selvästi tarkoitettu juuri antenneille. Kaikki näytti hetken valoisalta ja lähes liian helpolta siihen saakka, kunnes totesin johtojeni olevan hieman liian lyhyet: kauempana olevasta rööristä tuleva kaapeli jäi ärsyttävästi muutaman millimetrin vajaaksi. Onneksi takapaneelissa on muitakin aukkoja, ja kuten kuvasta näkyy, prikkojen avulla sain toisenkin liittimen vedettyä sopivasti pihalle. Edes koppaa kiinni pitävä sormiruuvi ei tullut tielle, vaikka siltä hetken näytti.

Kyllä nyt kelpaa! Kotiin tuleva yhteys on maksimissaan 100/100.

Pikaisten testailujeni perusteella vaihtoon käytetty vaiva kannatti: pingi reitittimelle pysyy vakaasti 3–5 millisekunnissa ilman USB-värkeistä tuttuja satunnaisia nykäisyjä. Omien kokemusteni mukaan näin asiat Linuxissa ovatkin: sisäiset WLAN-verkkikset toimivat käytännössä aina paremmin. Pikku yllätyksenä totesin myös, että Intelin kortissa on Bluetooth-tuki, joten sohvakoneesta vapautui näppiksen vaatima USB-dongeli siten muuhun käyttöön. TV-tasollakaan ei tarvitse pitää enää erillistä antennihärpätintä kaatuilemassa ja pölyyntymässä, kun sojottimet mahtuivat koneen kanssa samaan syvennykseen.

Add comment January 23rd, 2021

Samson Meteor Mic – äänitä se ääni

Pikatestissä USB-väyläinen Samson Meteor Mic, jonka sain hankittua firman piikkiin, sillä keväällä on taas runsaasti etäopetusta tiedossa. 80 euroa ei ole mikrofonista periaatteessa summa eikä mikään, mutta omista rahoista hinta olisi ollut jo kivuliaan puolella, kun en ole perustamassa äänitysstudiota. Etätyöaika on tunnetusti lisännyt tiettyjen laitteiden, kuten webbikameroiden, kysyntää, ja Samsoniakin piti odotella useampi viikko.

Mikki näkyy kuvassa

Retrohenkisen pötikän kuori on hieman yllättäen kokonaan metallia, joten ainakin siinä suhteessa uskoisin Samsonin kestävän monenlaista murjontaa. Jalkoja vääntelemällä mikin saa eri asentoihin ja kuljetusta varten ne voi taittaa runkoa vasten. Jalkojen pohjissa on pikku kumit, jotka ainakin leikisti estävät tärinöiden siirtymistä pöydästä. Pohjassa on vielä standardi ruuvikierre erilliselle jalustalle. Kiiltävä metallipinta kerää herkästi sormenjälkiä, joten yleisvaikutelma ei pysy kovin siistinä arkikäytössä – musta mattaversio olisi armeliaampi vaihtoehto.

Nippeleitä ei ole paljon. Taakse liitetään mini-USB-kaapeli ja haluttaessa 3,5 millin liittimellä kuulokkeet. Edessä loimottaa tyypillinen ylikirkas moniväriledi, jonka olen kuvassa (ks. kuva) jo teipannut hämärämmäksi. Lisäksi edessä on virtakytkin sekä kuulokkeiden äänenvoimakkuuden säätö. Pelkän mikin lisäksi möllikkä toimii siis myös äänikorttina, sillä tietokoneelle kuulokeliitin näkyy aivan tavallisena ulostulona. Itse en kyseistä ominaisuutta juuri tarvinne, mutta kyllä sieltä ääntä tuli ja aivan välttävän lujaa 120-ohmisille luureilleni, jotka toki ovat jo tanakasti suositusarvojen yli.

Vaan entäpä se äänenlaatu? Ensivaikutelma on, että Samson on varsin herkkä: kaikki tuolin kolinat, vaatteiden kahinat ja naapurihuoneen yskimiset tallentuvat uskollisesti – en odottanut ihan näin mittamikrofonimaista käytöstä. Vaikka suuntakuvio on periaatteessa kardioidi, niin ääntä tallentuu hanakasti ihan joka suunnasta, vaikka takaapäin sentään hieman heikommin.

Parin päivän käytön jälkeen en ole ihan vakuuttunut, paransiko tämä hankinta elämänlaatuani merkittävästi. Äänenlaatu on toki selvästi parempi kuin vaikkapa läppärillä tai webbikameralla, mutta myös väärällä tavalla, kun kaikki talouden muutkin äänet lähetetään eetteriin pulinoitteni mukana. Lisäksi aloin tajuta, kuinka suuri osa videopuheluiden huonosta äänenlaadusta johtuu pikemminkin työhuoneeni kehnosta akustiikasta kuin mistään mikrofonista. Toistaiseksi olen käyttänyt Samsonia vain Linux-pöytäkoneessa, jossa se on ainakin nämä pari päivää toiminut täysin ongelmitta ilman mitään virittelyä.

Add comment January 20th, 2021

Korotusneliön visualisointia

Pikaisena petskarina luonnos shakin korotusneliöstä eli siitä alueesta, johon tässä tapauksessa mustan kuninkaan pitää ehtiä pysäyttääkseen valkoisen korottujan. Ei mitään mystiikkaa, neliö ulottuu vasemmalle ja oikealle yhtä monta ruutua kuin sotilaalla on matkaa jäljellä, joten alue kapenee vauhdilla korottujan edetessä.

KorotuSCII

Add comment January 12th, 2021

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet