Länsilandia S1

Robocop-DVD:itä hyllystä turhaan etsiessäni löysin jotain mielenkiintoisempaa sinne unohtunutta: avaamattoman Westworldin ensimmäisen kauden BD-boksin! En juuri harrasta kaupallisia suoratoistopalveluja, joten sarja oli jäänyt siksikin näkemättä. Toki alkuperäinen Westworld (1973) ja sen löperö jatko-osa Futureworld (1976) olivat tuttuja, joten perusasetelma oli selvä. Androideja ammutaan ja jörnitään tulevaisuuden länkkäriteemapuistossa, ja lopulta ne ryhtyvät kapinoimaan. Vuonna 1973 robotit oli vielä kasailtu vastuksista, johdoista ja kondensaattoreista — vaikuttava suoritus sinänsä — siinä missä tuoreemmissa on jo feikkiluita, lihaksia, verta ja kunnon tietokoneet sisällä.

Paha äijä… vai onko?

Suuri osa tapahtumista sijoittuu villin lännen maisemiin: äveriäitä turisteja varten on kirjoitettu kaikenlaisia tarinoita kassakaappiryöstöistä aarteenetsintään, minkä lisäksi he tietysti antavat periksi kaikenlaisille paheilleen. Toinen puoli on sitten sekalaista juonittelua “kyökin puolella”, jossa androideja rakennetaan, korjataan ja ohjelmoidaan. Aluksi nämä kaksi todellisuutta pysyvät vielä jokseenkin erillään, mutta lopussa rajojen yli loikitaan jatkuvasti ja fiksummat robot alkavat tajuta elävänsä nukkekodissa. Kaikenlaisia synkkiä salaisuuksia on haudattu pitkin puistoa ja niitä pitää toki selvitellä. Omalta osaltaan soppaa sekoittaa vielä firman hallitus, joka lähettää paikalle myyriään pitämään jumalkompleksista Anthony Hop…Tohtori Fordia kurissa.

Raatoa säästämättä, laadusta tinkimättä.

Sarjan parasta antia itselleni olivat länkkärikohtaukset, vaikka olenkin varmaan aika puolueellinen. Muu juonittelukin oli sinänsä ammattimaisesti tehtyä ja etenkin alkupuolella tämä ensimmäinen kausi oli suorastaan koukuttava. Jossain puolivälin paikkeilla iski tietty lysähdys, kun parissa täytejaksossa ei tapahtunut juuri mitään merkittävää, vaan rinnakkaisia juonia lähinnä edistettiin nimellisesti seuraavaa jaksoa kohti — osasyyllisiä vaihtelevaan laatuun saattavat olla moneen kertaan vaihtuneet ohjaajat. Viimeinen jakso oli pakattu täyteen ylläreitä, jotka asettivat aiemmat tapahtumat kautta linjan uuteen valoon. Käsiksen noloimpia hetkiä olivat nojatuolifilosofiset pohdinnat tyyliin “me ollaan täällä niinq jumalia” ja “mitäs se tietoisuus edes on?”, vaikka sellaisia toki oli mukaan melko pakosti uitettava. Ihan mielellään tätä joka tapauksessa katseli, etenkin kun audiovisuaaliseen laatuun oli pistetty paljon paukkuja. Seuraavat kaudet taitavat silti jäädä näkemättä, etenkin, kun niissä länkkäriteema jää marginaaliin.

Add comment November 12th, 2021

Shakkinappeja kotopuolesta

Viimeiset Suomessa valmistetut shakkinappulat tulivat kotipuolesta, Vammalan Stormista. Vuodesta 1993 suunnilleen 2010-luvun puoliväliin asti toiminut Shakkitarvike Tanni oli pieni perheyritys, sivubisnes maanviljelyn ohella. Koivuiset napit tehtiin oman metsän puusta, joten paikallisuusaste oli korkea. Lautoja Tanni ei tietääkseni koskaan valmistanut, mutta voin hyvin olla väärässäkin. Nappien lisäksi yrityksen verkkokaupassa oli myynnissä kaikenlaista muutakin shakkiin liittyvää. Lisää luettavaa aiheesta löytyy Koulushakin teemavuoden erikoislehdestä.

Kiiltävä malli tärppäsi vuonna 2021.

Vaikka pelailin shakkia pariin otteeseen kaverien kanssa joskus lapsena ja teininä, varsinaisesti intouduin lajiin vasta 2018 alussa, minkä jälkeen onkin ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Aluksi päätin, että keskityn pelaamiseen ja välttelen tällä kertaa välineurheilua. Ajatus oli tietysti harhainen ja sittemmin nappeja, lautoja ja kelloja on kertynyt joka lähtöön. Pahaksi onneksi sain vähän hitaan startin haalinnassa, sillä Shakkitarvike Tanni oli juuri ehtinyt lopettaa toimintansa. Niinpä vammalalaisten nappien hankinta jäi nettihuutokauppojen varaan. Kahden vuoden päästä odotus lopulta palkittiin:

Mattapintainen malli, joka löytyi nettihuutokaupasta 2020.

Omien ja kilpailuissa nähtyjen nappuloiden, verkosta löytyneiden kuvien, firman vanhojen webbisivujen ja Vammalan tuttujen tietojen perusteella olen tunnistanut peräti viisi erilaista mallia — ja voihan niitä olla toki vielä enemmänkin. Luettelo on karkeasti aikajärjestyksessä:

  1. Alkuperäiset kiiltävät maalatut Tannit, joissa ratsu muistuttaa erästä vanhempaa suomalaista mallia.
  2. Virtaviivaistetut kiiltävät maalatut Tannit. Veikkaan valmistusteknisten syiden johtaneen ratsun pään yksinkertaistettuun muotoon.
  3. Mattapintaiset Tannit, jotka eivät muodoltaan poikkea edellisistä. Shakin kilpailusäännöthän edellyttävät nappien olevan mattapintaisia eikä kiiltäviä.
  4. Ruskeaksi petsatut Tannit. Viimeisinä vuosina maali vaihtui petsiin ja väri ruskeaan.
  5. Ruskeaksi petsatut painotetut Tannit. Viimeistä mallia myytiin myös painotettuna hieman kalliimmalla. Näitä en ole edes nähnyt ikinä.

Näin puutteellisten tietojen varassa on vaikea sanoa, onko eri nappuloita esimerkiksi valmistettu ja myyty rinnakkain. Toisissa Tanneissani on pohjassa pehmikkeet ja toisissa ei, joten ainakaan säännönmukaisesti niitä ei ole laitettu. Kaikkein vanhimmissa napeissa on mustia huopia pohjassa ja joissakin ruskeissa petsatuissa niitä saattoi myös olla hataran muistikuvani perusteella. Eräs mahdollisuus on, että seurakäyttöön on myyty vähän eri versiota, koska kilpailuissa en muista huopia nähneeni. Kaikenlaisia tarkennuksia ja lisäyksiä otetaan mieluusti vastaan!

Add comment November 9th, 2021

Iloinen peli

Kun Amanita jotain julkaisee, niin onhan se aina hankittava. Firman tuorein tulokas on nimeltään Happy Game, joka julkaistiin taktisesti juuri Halloweenin aikaan. Yleensä Amanitan pelit ovat aika söpöjä ja siistejä, mutta tällä erää mukana on poikkeuksellisen paljon kauhua ja splätteriä. Aivan uusi aluevaltaus tämä ei toki ole, sillä olihan ainakin Botaniculassa ja Creaksissa paikoitellen synkempiä sävyjä.

Pallopääpoika ongelmien äärellä.

Happy Gamessa seikkaillaan pikkupojan painajaisissa ja yritetään saada takaisin tärkeitä, traagisesti menetettyjä asioita. Aiempia Amanitan tuotoksia pelanneelle peli vaikuttaa heti tutulta: kauniit grafiikat, tunnelmalliset äänet ja pulmien ratkontaa hiirellä klikkaillen. Itselleni tuli esineiden perässä juoksemisesta ja visuaalisesta tyylistä mieleen jonkinlainen Chuchelin ja Botaniculan risteytys. Eniten firman kaavasta ovat poikenneet mekaniikoiltaan näppäimistöllä/peliohjaimella pelattava Creaks ja etenkin pelikortteihin perustuva Pilgrims, jossa on monta polkua ja loppuratkaisua. Ihan kirkkaimpaan kärkeen Happy Game ei ehkä lopulta veny, etenkin kun loppu ei ole yhtä vahva kuin alkupuoli, mutta selvästi paremmasta päästä se on ja sekaan mahtuu paljon hienoja hetkiä.

Välillä on iloisempaakin… hetken.

Läpipeluuseen sekosi reilu pari tuntia, mikä on pelin 11 euron tarjoushinnan huomioiden ihan ok. Mitään kiirettä ei toki kannata pitää ja Happy Gamen pariin voi palata vielä myöhemmin halutessaan metsästämään puuttuvia saavutuksia. Ihan pienille lapsille peli voi olla liian pelottava, mutta ainakaan omalla 5-veellä eivät housut pahemmin tutisseet. Proton oli jälleen kerran ystävä, enkä huomannut mitään kompurointeja missään vaiheessa – katsotaan tuleeko tästäkin myöhemmin natiivi Linux-versio kuten Pilgrimsistä.

Add comment October 31st, 2021

Tiimi 30 vee

Fitin vuosijuhlaa vietettiin jo kaksi viikkoa sitten Ylöjärvellä, mutta en ole ehtinyt opetuskiireiden vuoksi vielä kirjoittaa aiheesta ajan kanssa. Jälleen kerran täytyy hämmästellä sitä, miten alkujaan 1991 koulumatkalla koto-Vammalassa perustettu tiimi edelleen gravitoituu yhteen eri puolilta Etelä-Suomea kerran vuodessa saunomaan, syömään, laulamaan, kaljoittelemaan, katselemaan demoja, ynnä muuta. Jäsenistössä oli vaihtuvuutta — kuten ajan henkeen kuului — ysärin puolivälissä, mutta enää 2000-luvulla ovi ei ole käynyt suuntaan eikä toiseen.

Marq–Roz–Zebra–Yzi–Manu–Pete. Ja kuvasta kiitos Manulle.

Ei liene yllätys, ettei keski-ikäistyvä ruuhkavuotinen skeneri ehdi ja jaksa vääntää produja enää samalla tahdilla kuin teini, mutta jotain sentään syntyy: pikkuintroja, kuvia ja biisejä julkaistaan tasaisesti kompoissa vuodesta toiseen. Tälle vuodelle olisi ohjelmassa vielä eräänä velvoitteena 30-vuotisdemo, mutta toistaiseksi sen edistämiseen ei ole oikein tuntunut löytyvän sopivaa motivaatio-luppoaika-komboa. Alusta olisi historiallisista syistä luontevimmin 1990-luvun puolivälin DOS-PC, joka on yhtäältä aika “helppo” ja tehokas alusta moneen retrokoneeseen verrattuna, ja toisaalta laitteistoltaan kirjava sekä kehitystyökalujen puolesta asteen ärsyttävä.

Tämän vuoden partykompo oli tietysti tietokilpailu tiimin historiasta. Palkintoina jaettiin uunituoreita “Fit – Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä” -tarroja, joilla voi laittaa läppärinsä ja muut laitteensa tunnustamaan väriä. Jos ei suuria yllätyksiä tule, niin 2031 sama sakki lienee jossain juhlistamassa 40-vuotissynttäreitä. Kymmenen vuoden päästä voi jälleen hyvin katsoa vaikka ihan samat nostalgiset partyvalokuvat ja vanhat demot uudestaan ilman, että toisto rupeaa puuduttamaan 🙂 Toivon mukaan olen siihen mennessä löytänyt jälleen kadonneet jäsenkorttini ja Covoxin näyttelyä varten. Hyvä Fiture Crew!

Add comment September 25th, 2021

Seniorimpi seniorilehtori

Tänään tuli varmuus sille, että jo aikapäiviä sitten alkanut etenemisarviointi meni läpi, ja täten olen ensi kuun alusta vanhempi yliopistonlehtori (senior university lecturer). Muualla kuin Aallossa ei moisia oikein — vielä — tunneta, mutta se on seuraava porras lehtorin jälkeen. Tyypillisemmin yliopistoissa on nykyään vain yliopisto-opettajia (ei-väitellyt) ja yliopistonlehtoreita (väitellyt), mutta Aallossa askelmia on nykyään peräti neljä ja muualta pitkälti poistunut lehtori-titteli edelleen käytössä. Kun jo Suomen sisälläkin on näin paljon kirjavuutta käytännöissä, niin ei liene vaikea arvata, että ulkomailla näitä nimikkeitämme ei ymmärretä sitäkään vähää 🙂 Jenkkisysteemissä suunnilleen kaikki ovat jonkun sortin professoreita, siinä missä täällä puolessa lehtorien ja proffien urapolut ovat edelleen tiukasti erillään (mutta).

Muuttuvatko työtehtävät? Tuskinpa merkittävästi. Nouseeko palkka? Pitäisi sen hieman kohentua.

Mustaa valkoisella.

Add comment September 22nd, 2021

PETSCII – ammattilaisen valinta

Sitä voisi vuonna 2021 kuvitella, että PETSCII-grafiikalla ei ole enää ammatillista eikä kaupallista merkitystä, mutta eihän asia niin toki ole! Itse olen tehnyt petskareita opetuskäyttöön useitakin kappaleita sekä opettanut yhdellä retrografiikkaan keskityneellä kurssillani editorin käyttöä. Alla tärkeimpiä poimintoja ohjelmointikursseilta: algoritmien toiminnan havainnollistamista sekä juuri tänään aamusella väsäämäni vuokaavio. Varmasti mukana on niin retrofiilistelyä kuin hassutteluakin, mutta toisaalta on puhdas tosiasia, että olen merkkigrafiikan äärellä yksinkertaisesti tuottavampi kuin vektori- tai pikselityökalun varressa. Gridiin on nopea lätkiä tuttuja merkkejä, asemoinnit tulevat kohdilleen ilman eri vaivaa, alueiden kopiointi ja pyörittely käy vikkelästi, fontista ja tekstikoosta ei tarvi välittää (koska niitä on tasan yksi), kuvasta on helppo tehdä kopioita, työkalut ovat nopeasti käsillä, ja ylipäänsä kaikki tulee niin selkärangasta, että aikaa ei haaskaannu opetteluun, etsimiseen ym. sählinkiin. Ehkäpä gridipohjaisella yksinkertaisella työkalulla todella on annettavaa softajärkäleille, jotka monimutkaisuudellaan masentavat noviisin, joka halusi vain tehdä nopeasti pikku kaavion.

Add comment September 17th, 2021

Kun ei mikrofoni toimi

Tulipa eilen paha pikatilanne, kun Zoom ei opetuksen alkaessa suostunutkaan löytämään Linux-läppärini mikrofonia, vaikka se oli aiemmin todistettavasti moneen kertaan toiminut. Input-asetusten säätäminen ei tuntunut auttavan eikä edes uudelleenkäynnistys, mutta jo toiselle koneelle vaihdettuani satuin vielä vilkaisemaan asetuksia kerran:

Täältähän se löytyy.

Hardware-välilehdelle oli jäänyt jonkin kokeilun jäljiltä profiiliksi Analog Stereo Output, joka hieman epäintuitiivisesti poistaa kaikki sisääntulot mikrofoni mukaan lukien. Oletin tämän säädön koskevan vain kuulokeporttia, mutta väärässä olin. Tilalle takaisin Analog Stereo Duplex ja kaikki toimii taas hienosti. Tämä on muuten myös se paikka, jossa valitaan äänien menevän HDMI-porttiin, eikä suinkaan Output-välilehti.

When the microphone just doesn’t work

I came across an irritating problem with my Linux laptop yesterday: the mic that had worked fine several times with Zoom wasn’t even visible as an audio input. No amount of tweaking or even a reboot fixed the issue. Eventually I discovered that I had set a wrong profile for the device. Instead of Analog Stereo Out it should be Analog Stereo Duplex or all the inputs — not just the headphone port — disappear. And by the way, this is also the place where you can select HDMI for sound output (as opposed to the Output tab).

Add comment September 16th, 2021

Vielä kerran Applen mininäppis ja Linux

En ole vieläkään jaksanut ratkoa aivan kunnolla Applen pikkunäppiksen ja oman Mac-henkisen näppäinkartan ongelmia, mutta tässä ainakin vähän parannettu versio, joka on luotettavampi ja huomattavasti nopeampi kuin vanha xmodmap-pohjainen ratkaisu. Näppäinkartan saa ladattua seuraavasti:

xkbcomp apple-fin-small.xkm :0

Tämän jälkeen altin kanssa saa Mac-tyylisesti erikoismerkit, kuten {}[]\|. Päällekkäisyyden välttämiseksi PC-alt taas on mäpätty command-nappiin. Euron saa alt-e:llä ja omana pikku lisäyksenä alt-miinuksella n-dashin (–) sekä alt-shift-miinuksella m-dashin (—). Keskeisin tiedosto on apple-fin-small.xkm, ja omia muutoksia voi puolestaan tehdä tekstimuotoiseen versioon apple-fin-small.dump, jonka xkbcomp kääntää jälleen xkm:ksi.

Applen paras näppäimistö ikinä. Piste. Apple’s best keyboard ever. Period.

Apple’s mini keyboards (A1242/A1314/A1255) and the Finnish keymap once more

I can’t say that I’ve yet completely solved the challenges of the Apple mini keyboard and a custom Mac-style Finnish layout, but at least this new solution works more reliably and much faster than the old xmodmap-based one. See the commands and files above. The most evident change is that you get special characters, such as {}[]\|, using the alt key, and the PC style alt is mapped to the command key.

Add comment September 8th, 2021

Mitäs nyt, DOSBox?

Vuosia luotettavasti — ainakin kohtuuden rajoissa — toiminut DOSBox jätti ns. tielle tällä viikolla. Isolla tehopöntöllä ja Nvidian näyttiksellä en huomannut mitään ongelmia, mutta läppärin integroidulla tulikin outoa käytöstä koko näytön tilassa: hiiren kursori välkkyy noin kerran sekunnissa ärsyttävästi keskellä ikkunaa. Googlailun perusteella vika saattaa olla X:n ja SDL 1.2:n yhteispelissä, mutta mene ja tiedä. Yritin ratkoa ongelmaa monin keinoin asentamalla ja kääntämällä erilaisia forkkeja. Tässä tuloksia:

  • Alkuperäinen DOSBox 0.74: Ongelman saa tavallaan “ratkaistua” heiluttelemalla hiljalleen hiirtä, minkä ei todellakaan pitäisi olla tarpeen. Forkeissa on kaikenlaisia uusia hienouksia, joita tästä hiukan jämähtäneestä vakkarista puuttuu. Vakio-poksissa toimivat toisaalta äänet parhaiten kaikista kokeilemistani versioista. Erilaisten grafiikkavaihtoehtojen (surface, OpenGL, overlay) vaihtelu ei tunnu vaikuttavan asiaan.
  • DOSBox Staging: Tämän ainakin pitäisi olla uusi ja hieno SDL2-pohjainen versio, mutta äänet toimivat jostain syystä aika satunnaisesti. Omissa demoissa niin SB- kuin GUS-äänetkin pysyivät mykkinä. Hiiren välkkyminen on sentään korjattu. Sorsa ei edes kääntynyt, kiitos uuden käännösympäristön.
  • DOSBox-X: Tässäkin on kaikenlaisia uutuuksia, kuten jokseenkin kätevät menut. Näppäinoikotiet on jostain syystä pistetty nekin uusiksi. Ääniä kyllä kuuluu, mutta ne rapsuvat ja pätkivät aivan liikaa, vaikka bufferin pituutta kasvattaisi kuinka. Pointteri ei ainakaan räpsy ja skaalaus toimii paremmin kuin vakkarissa.

Osa ääniongelmista ja hidasteluista liittynee läppärin hitauteen, vaikka luulisi i5-6300U:n nyt jotain jaksavan — isolla pöntöllä kaikki toimii paremmin, mikä osaltaan lienee Nvidian näyttiksen ja ajurien ansiota. DOSBox Staging pysyy valitettavasti yhtä mykkänä molemmilla. Näyttää siis siltä, että demot pitää viikonloppuna ajaa vakio-laatikolla ja heilutella hiirtä…

Add comment September 6th, 2021

ScummVM ja Casio CT-S100

Perheeseen tuli kesällä hankittua satunnaista soittelutreeniä varten edullisemman pään Casion CT-S100-urku, jolla on rääkätty korvia jo parin kuukauden ajan ihan onnistuneesti — onneksi laitteessa on myös kuulokemahdollisuus. Kotikotona 1990-luvulla olleeseen Casion urkuun verrattuna nämä nykyvärkit ovat varsin käteviä ja monipuolisia: instrumentteja on toistasataa, asetuksia voi säätää monipuolisesti, mukana tulee nuottiteline ja saapa laudan kiinni jopa tietokoneeseen USB-MIDIn kautta.

Simppeli ulkonäkö pettää.

MIDI-mahdollisuus oli jäänyt kutkuttamaan mieltäni, ja tänään lopulta löytyi sopiva hetki räpeltää sen äärellä. Casio ei ominaisuutta juuri mainosta, eikä CT-S100 ole periaatteessa General MIDI -yhteensopivakaan, mutta “mitäs jos?” -hengessä päätin silti kokeilla, mitä ScummVM:n MIDI-ulostus sanoisi. Micro-USB-kaapeli tietokoneeseen kiinni ja kokeilemaan. Säätöjä ei paljon tarvittu:

Näinkin mutkikasta!

The Secret of Monkey Island mainioine biiseinen oli luonteva testikohde. Alun perin peli on tukenut Rolandin MT-32:ta, joka ei sekään ole General MIDI -laite, mutta ilmeisesti riittävän lähellä, jotta ScummVM pystyy mäppäämään instrumentit suunnilleen oikeiksi. Suuri oli hämmästykseni, kun Mankin tunnari kajahti soimaan urusta ilman sen suurempia ongelmia 🙂 CT-S100 siis lienee käytännössä oikeasti pitkälti GM-kykyinen — varmaankin jotain efektejä tai instrumentteja puuttuu. Midi-biisejä voi soitella helposti asentamalla pmidin:

pmidi -p 28:0 barimyst.mid

Yllä olevat numerot saa selville ajamalla komennon aconnect -i. Näpellän Casion äärellä varmaan jatkossa lisääkin, sillä ainakaan toistaiseksi ZynAddSubFX ja MilkyTracker eivät suostuneet ottamaan nuotteja vastaan kiipparilta. Ratkaisu olisi luultavasti JACK, jonka kanssa taannoiset kokemukset ovat olleet hieman sekalaisia. Toinen kokeilemisen arvoinen viritys olisi kytkeä urku USB-pulikan kautta iPadiin ja GarageBandiin. Postailen lisää, jos jotain uutta ilmenee.

Add comment September 4th, 2021

Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet