Vammala Party’21

Tuttuun tapaan heinäkuussa saapui taas Vammala Party, joka pidettiin tälläkin kertaa Ikaalisissa (oikeasti Vammalassa on oltu viimeksi vuonna 2000). Tällä erää olin harvinaisen ajoissa liikkeellä kompoentryjen kanssa, sillä ajatus partypaikalla kiireessä koodaamisesta/piirtämisestä tuntui hieman ahdistavalta. Niinpä kaikki oli kasassa jo muutama päivä ennen paikan päälle lähtöä. Valokuviin en hirveästi painostanut, mutta tuli niitä sentään kaksi näpättyä:

Jotakin uutta, jotakin vanhaa

Ensimmäiseen löytyi ajankohtainen aihe maahan heitetystä Pilsner Urquellin mainosmaskista, jossa yhdistyivät ajankohtaisuus, historia, roskaaminen ja korona. Toisessa näpsyssä oli samaa ajankohtaisuutta, kun kävelyretkellä tuli vastaan maahan kaatunut sähköpotkulauta, joista on keskusteltu viime aikoina runsaasti:

Kaatuneiden muistolle

Tuplaimissa olen pärjännyt poikkeuksellisen hyvin jo kahtena aiempana vuonna, ja tällä erää irtosi suorastaan voitto tekeleellä Friman’s Birds. Nämä eivät yleensä hieromisesta juuri parane, enkä käyttänyt yhdistelmien etsimiseen yhtä aamua pidempään. Idea on tärkein ja se joko toimii tai ei – känninen skeneyleisö on omanlaisensa raati, jonka nauruhermojen kutkuttamiseen pärjääminen perustuu. Tässä kaikki kolme pläjäystä:

Kuten arvata saattaa, grafiikkakilpailuun piti väsätä vähintään yksi petskari. Ensimmäinen yritelmä oli M. C. Escherin joutsengrafiikan versiointi, joka näyttää simppeliltä, mutta ei ollut järin helppo tehdä merkeillä. Yhtäältä en rankkaa tällaisia versiointeja keskimäärin hirveän korkealle, mutta toisaalta lopputulos on toimiva ja tekniikka (tietääkseni) uusi PETSCII-maailmassa. Viitossijaa kummempaa ei tällä irronnut, mutta onneksi sentään partyjen jälkeen kehuja on tullut:

M.C.

Toinen petskari oli omaperäisempi, vaikka teknisesti huomattavasti kökköisempi. Idea lähti Madeiran tyylisestä tekstuurista, jossa olisi sarjakuvamaisia päitä – näitähän on sarjiksissa ym. nähty. Luonnostelin ensinnä (turhaan) paperille, mutta siitä ei ollut juuri hyötyä, joten rupesin täyttämään ruutua merkeillä ja annoin niiden viedä. Lopputulos ei ollut yhtään alkuperäisen idiksen mukainen, mutta edes jokseenkin mielenkiintoinen:

We the People

Päät ovat hieman sinne päin, mutta toki merkeillä on vaikeaa tehdä kovin hienojakaan. Graffakompossa tällä heltisi neljäs sija; tällaisessa kuvassa on toki liikaa detskuja ja nähtävää, jotta kaikkea ehtisi lyhyessä ajassa käydä läpi. Jos johonkin olen tässä sukujuhlamaisessa ITE-pläjäyksessä tyytyväinen, niin hahmojen ilmeikkyyteen ja pariin niiden väliseen vuorovaikutukseen (pisnesmies katsoo epäillen renttua, takarivin äijä on selvästi vaikuttunut naishahmosta ym.).

Me, Me, Me!

Tällä erää löysin jostain motivaatiota tehdä myös parissa päivässä Processing-demon, jonka nimeksi tuli Me, Me, Me! Mitenkään virallisemmin tätä tekelettä ei julkaistu, mutta ehkäpä ainakin efektejä kannibalisoidaan johonkin myöhempään “oikeaan” tuotokseen. Visuaalit toimivat mukavasti yhteen Yzin biisin kanssa, vaikka teknisten ongelmien vuoksi smuuthiksi hierottu 60 fps:n sisältö olikin skriinillä sitten tökkivää 30 fps:ää. Fysiikkasimulaatioiden lisäksi mukaan mahtui jopa kepeää tarinankerrontaa, kun narsistinen oranssi pallo on ensin uransa huipulla seuraajien ympäröimänä, mutta joutuu sitten vaikeuksiin ja lopulta murskatuksi.

Add comment July 20th, 2021

Proton töihin: Lumino City

Humble Bundlesta tärppäsi taas Steamiin täytettä (en enää kuvittelekaan saavani kaikkia pelejä edes kokeiltua). Tällä erää kasassa oli aidosti kiinnostavakin tekele, nimittäin Lumino City vuodelta 2014. Pelin edeltäjä, Lume, oli aikanaan hieman tapetilla, sillä olihan sen grafiikat tehty – enimmäkseen – oikeista esineistä rakentelemalla. Lumino City jatkaa samoilla linjoilla, eli tilpehööriä on saksittu ja liimailtu olan takaa realistisen lopputuloksen saamiseksi:

Leikkaa ja liimaa.

Persoonallisen kuorensa alla Kitu on viime kädessä hyvinkin tavallinen point’n’click-seikkailu, jossa ratkotaan pikku pulmia ja kuskataan roinaa paikasta toiseen. Päähenkilö, Lumi-niminen tyllerö, on kadottanut faarinsa, jota tietysti pitää lähteä etsimään. Rattaita asetellaan, piuhoja kytketään, avaimia etsitään ja sen sellaista tuttua peruskauraa. Jumiin jäänyt seikkailija voi hakea apuja Lumin mukanaan kuskaamasta vinkkikirjasta. Eräs hauskimpia tehtäviä oli vanhan tietokoneen käyttö reikäkorteilla, vaikka se ei ehkä temaattisesti täysin luontevasti peliin istunutkaan.

Laserleikkuri on huhkinut, mutta mikä tuo metallipurkki lienee?

Olihan tuosta lomalaisen yhdeksi iltapäiväksi viihdettä, mutta kovin suurta innostusta en kokenut missään vaiheessa. Pulmien vaikeustaso on viilattu kohtuullisen järkeväksi, joten ainoastaan yhdessä kohdassa piti turvautua oppaan vinkkeihin. Jokunen tehtävä lipsahti muista syistä tuskallisen puolelle: vaikka idea olikin jo selvillä, tarvittiin joko pikkutarkkaa nyherrystä tai puhdasta raatamista hiiren varressa (näitä olivat esimerkiksi morsetus, postien lajittelu ja flipperin räpellys). Lievää bugitusta näkyi silloin tällöin ja yhden kerran peli kosahti kokonaan. En usko, että kyse oli tässä tapauksessa edes Protonista, vaan jotain oikeita bugeja on jäänyt sekaan. Kontrollitkaan eivät ole kaikin ajoin kovin tiukat, vaan klikkailu on turhan tarkkaa ja harvakseltaan jopa lägistä. Ei Lumino City mikään ryppyotsainen tekele ole, mutta huumori olisi – onnistuessaan – piristänyt muuten hieman kuivaksi jäävää haahuilua. 3/5.

Add comment June 24th, 2021

USB:stä pöhinää

Kesän lämmöt alkavat taas hiipiä sisälle kämppään, ja siten oli aika kaivella+putsailla tuulettimet käyttökuntoon. Todelliseen käyttöön on taloudessa toki ihan kunnollisia pöytätuulettimia, mutta muksujen pöydälle ja mukana kuskattavaksi myös pari USB-rimpulaa mallia “muutaman euron kiinaräpsä”. Ensimmäisen sähköpiuhasta ehti jo katketa johdin, mutta sen sain korjattua, kun taas toinen oli alkujaankin haluton käynnistymään ja nyt talven jälkeen kieltäytyi kieppumasta kokonaan. Hankin levinneen tilalle Jimpalta kokeeksi hivenen kalliimman Arctic Breezen, joka on ainakin ihan oikean tuuletinvalmistajan nimellä myynnissä:

Pieni ja pippuriton.

Aloitetaan hyvistä puolista: jalusta on painava sekä tukeva, nopeutta voi säätää potikalla (josta tuulari myös sammuu), varren voi käännellä haluamaansa asentoon ja käyntiääni on miellyttävän hiljainen. Valitettavasti se tärkein ominaisuus eli tuuletusteho on hieman niin ja näin – ainakin Arcticia täytyy pitää todella lähellä, että ilmavirran huomaa ja silloinkin se riittää suunnilleen naaman jäähdyttämiseen. Toinen lievä miinuspuoli on se, että suojaamattomaan propelliin on helppo törkkiä sormella tai muulla satunnaisella esineellä. Eipä siis kovin kaksoinen laite tämäkään, mutta uskallan tässä vaiheessa ainakin odottaa sille hiukan pidempää elinikää kuin aiemmille USB-vispilöille (korjaan alle, jos niin ei käy).

Add comment June 12th, 2021

Antikorona – taas uusi vitsaus

Tarkkasilmäiset lukijat ovat esim. Ylen verkkosivua seuratessaan varmasti huomanneet toisinaan seuraavanlaisia, ensinnä oudoilta vaikuttavia lukemia:

Vantaan tämänpäiväiset lukemat ovat jo todella pahoja.

Miten ihmeessä tartuntamäärä voi olla negatiivinen, sillä eihän parantuneita kirjata näihin tilastoihin? Lääketieteeseen perehtymättömille kerrottakoon lyhyesti, että kyse on Vantaalla riehuvasta pahasta antikoronaepidemiasta. Siinä, missä jo toista vuotta riesanamme ollut COVID-19 lähti liikkeelle Wuhanista, COVID+19 on peräisin täsmälleen toiselta puolelta maapalloa, Argentiinan La Riojasta. Tyypilliset oireet ovat juuri päinvastaisia kuin tutummassa koronassa:

  • Pirteys
  • Hyvinvointi
  • Normaali ruumiinlämpö
  • Vatsan mainio toiminta
  • Hengityksen helppous
  • Päänsäryttömyys

Kuten ilmeistä lienee, sairastuneelle antikorona ei ole epämiellyttävä tai vaarallinen sairaus. Todellinen vaara piileekin siinä, jos koronaan ja antikoronaan sairastunut henkilö sattuvat samaan tilaan. Fysiikasta muistamme, miten käy materian ja antimaterian törmätessä. Aivan oikein: valtava räjähdys ja molemmat katoavat.

Add comment June 8th, 2021

Parit petskarit

Värkkäsin viime syksynä uuden version PETSCII-editorista, minkä lisäksi olen vuoden varrella tehnyt petskarigrafiikkaa muutamaan kertaan opetuksen tueksi – onhan valmiista palikoista nopea lätkiä ruudukkoon juttuja verrattuna siihen, että yrittäisi tehdä saman vaikkapa hienommin vektoreina. Viimeisin luova pläjäys oli jo niinkin kaukaa kuin viime vuoden Vammala Partyiltä, jossa isolla vaivalla väkästetty, teknisesti haastava Hitched jäi kompossa hännille. Neljän vuoden tauon jälkeen saapui kuitenkin taas Plain PETSCII Graphics Competition, joka oli 2013 suuri syy sille, että rupesin omaa edikkaa tekemään. Eli ei kun piirtämään. Ensimmäisenä syntyi kiireessä Light:

Noh joo.

Sama idea oli jo nähty yksinkertaisempana The First Ballissa, mutta halusinkin tällä lähinnä varmistella, että saisin edes jotain varmasti kompoon ajoissa. Vaikka toteutus on mekanistinen, pieni isometrinen tekstinpätkä, niin yritin vältellä pahimpia trivialiteetteja: koko shadow-teksti ei ole kerralla näkyvissä, vaan se pitää lukea osittain varjosta, minkä lisäksi varjo ei osu eri etäisyyksillä oleviin seiniin siististi tasan keskelle. Onnistuneempi tunnin yritelmä oli puolestaan Madeira:

Etelän … harmautta.

Kuusnelosen väripaletti – etenkään käyttämäni synkeä Pepto – ei ole aivan omiaan kirkkaan auringonpaahteisen etelän rannan kuvaamiseen, mutta se on se mikä se on. Tavoittelin kuvassa tekstuurimaista Etelä-Euroopan rantamaisemaa, jossa valkoseinäiset ja punatiilikattoiset talot nököttävät vuorenrinteellä. Madeira sattui kohteeksi hieman sattumalta, kun vastaan tuli jonkun matkamainoksen kuva Funchalista. Näin jälkiviisautena värikonflikteja olisi voinut vältellä paremmalla suunnittelulla ja talot olisi kannattanut piirtää järjestyksessä takaa eteen, mutta toisaalta halusin vältellä liikaa kliinisyyttä ja hieromista. Tästä tuli tehtyä myös vähän pirteämmin väritetty Plus/4-versio, jossa ei ole oikein sopivaa oranssia siinäkään, mutta ainankin taivaan saa kirkkaammaksi ja kattoihin hiukan eri sävyjä.

Add comment May 23rd, 2021

Eväitä engineä vastaan

Terpan postauksesta innoittuneena päätin itsekin kirjoittaa jotain kokemuksiani The Kilobyte’s Gambitia vastaan mittelystä. Pienestä kilotavun koostaan huolimatta engine ei ole ihan helppo voitettava, etenkin kun se pelaa aika kummallisesti useimpiin ihmisiin verrattuna. Viimeisimmistä viidestätoista pelistä olen voittanut kolmetoista ja tasapelejä on tullut kaksi, joten uskoisin, että aika varma resepti alkaa olla kasassa. Toki edelleen on tarpeen pelata tarkasti, sillä Beth rokottaa kyllä ainakin pahimmista virheistä vääjäämättä. Perusveivini lähtee liikkeelle tukevalla Lontoon systeemillä, jota pelaan muutenkin valkoisilla. Seuraavaksi odotellaan, sössiikö kone heti avauksessa yhden kuningaslaidan sotilaan, kuten tässä on käynyt:

“CGA”-palikkamössöstä on välillä hieman vaikea erottaa nappeja toisistaan (kuningas/daami ja lähetti/sotilas etenkin).

Kuten kuvasta näkyy, keskelle (e5) on jäänyt hyödyllinen reikä, johon voi läntätä ratsun. Ratsun voi tarvittaessa vaihtaa pois puolustuksen heikentämiseksi ja kierrättää toisen samaan ruutuun. Kuningas on lähtenyt seilaamaan keskelle lautaa, jolloin Amerikan päihdeongelmainen ihmelapsi on menettänyt samalla tornitusoikeutensa. Oma kuningasasema näyttää turvalliselta, etenkin kun Bethin lähetti on omien sotilaiden takana jumissa eikä kuningatarkaan hetkeen hyökkäämään pääse. Toisinaan laidasta pääsee vaihtamaan lisäksi lähettinsä shakilla torniin, mutta ei enää tässä tapauksessa. Seuraavaksi yritän avata kuningatarlaidan, mihin engine aina suostuukin ja vaihtaa samalla tornit, mikä puolestaan päästää valkean kuningattaren laitaa pitkin hyökkäämään.

Vielä kootusti joitakin Kilotavun gambiitin heikkouksia, joista olen onnistunut saamaan pientä tai jopa ratkaisevaa etua:

  • Beth ei näe kovin monen siirron päähän, joten se ei lähde ajoissa pysäyttämään korottujia tai osaa varoa muutaman siirron sommitelmia
  • Jos lyönnin voi tehdä usealla eri napilla, Beth lyö ensisijaisesti kuninkaalla, mikä ajaa kurkon huonompaan paikkaan
  • Beth ei pelaa kovin hyökkäävästi, esim. kuningashyökkäykset ovat harvinaisia
  • Sotilaita saa usein ilmaiseksi ainakin yhden Lontoon systeemillä – en ole juuri muita avauksia kokeillutkaan
  • Bethin avauspeli on pääosin sotilaantyöntelyä, jolloin asemaan jää reikiä etenkin ratsuille
  • Beth ei juuri koskaan tornita (ainakaan itse en ole nähnyt moista kertaakaan)
  • Häviöksi kääntyneessäkin pelissä saattaa vielä löytyä tilanne, jossa Beth ryhtyy toistamaan samoja siirtoja loputtomasti, millä saa aikaan yhden sortin “tasapelin”

Toisaalta Neuvostoliiton shakkikoneiston kukistajalla on joitakin ominaisuuksia, jotka tekevät siitä virheistä huolimatta hankalan vastustajan: jos tarjolla on haarukoita tai roikkuvia nappeja, niin ne kyllä huomataan armottomasti. Sotilaantyöntelyä vastaan pitää pelata huolellisesti tai huomaa pian olevansa selkä seinää vasten ahtaassa asemassa. Roikkuvia upseereja pääsee harvoin lyömään ilmaiseksi, sillä engine osaa pitää puolustuksesta kohtuullisesti huolta. Loppupeleissä avoimella laudalla 1k-shakki sommittelee joskus turhauttavankin tarkasti, jolloin omat sotilaat katoavat yksi toisensa jälkeen. Lisäksi etenkin mustan nappeja oli vaikea erottaa toisistaan aluksi, minkä vuoksi välillä tuli törttöiltyä; sittemin silmä näyttää teroittuneen eikä samanlaisia huomiovirheitä tule ainakaan yhtä usein.

Add comment May 4th, 2021

Logitech – mitä teille tapahtui?

Yli 20 vuotta olen luottanut Logitechiin ainakin hiirivalmistajana – näppiksistä en ole juuri välittänyt ja kaiuttimet ovat halvinta kökköä – mutta nyt luottamus on ruvennut horjumaan toden teolla. Vielä hiljattain käytössä ollut bulkkihiiri kesti kymmenisen vuotta, mikä on varsin kunnioitettava saavutus. Sen jälkeen hankitut ohjausrasiat ovatkin olleet toista maata:

  • M330 olisi periaatteessa ihan mukava kapine, jollei sen langaton vastaanotin ottaisi niin herkästi häiriötä. Hiiri toimii ok läheltä, mutta sohvakoneessa parin kolmen metrin päästä liike on välillä hyppivää.
  • M500S ei ollut mikään aivan halpis, vaan siitä sai pulittaa muutaman kympin. Omaan käteeni sämpylä oli liian iso ja painava, mutta ne ovat lähinnä makuasioita verrattuna laitteen yleiseen surkeuteen. Hiiren paikannus sekoilee toisinaan, vasen nappi hajosi alta vuoden käytöllä ja keskinappia on vaikea klikata ilman, että tulee vahingossa vierittäneeksi sivusuunnassa. Takuuta olisi varmaan ollut vielä jäljellä, mutten halua toista samanlaista hermorassia enää elämääni.
  • M105 ehti palvella poitsulla parisen vuotta, ennen kuin siitäkin lävähti vasen nappi hetken aikaa lonksuttuaan.
  • M110 Silent on tavallaan hiljaisempi kuin tavallinen naksuva hiiri, mutta vasen nappi kehitti pian ärsyttävän narinan, jonka luulin ensin tulevan muoviosista. Syypää on kuitenkin itse kytkin, joten asialle ei voi oikein mitään. Ei jatkoon.

Kytkimiä on toki hajonnut myös muista Logeista, mutta yleensä vasta pitkän työuran päätteeksi. Joskus olen niitä jaksanut vaihtaa, vaikka korjailua haittaavat pahasti erilaiset kytkinmallit. Toinen perinteinen vika on se, että kytkintä painavaan muovitappiin kuluu kolo, mitä voi puolestaan yrittää fiksailla vaikka huonolla kolvilla kaapimalla ympäriltä muovia tilalle. Klönttiä joutuu yleensä vielä hieman siistimään hiekkapaperilla, mutta mitenkään vaikeasta DIY-operaatiosta ei tosiaan ole kyse.

Tällä hetkellä käytössä on halvoista halvin B100, joka ei ainakaan viikossa ole vielä levinnyt – tuohon hintaan voi jo hiukan antaa anteeksikin. Jos vaikuttaa kummalliselta, että ostin näiden vastoinkäymisten jälkeen vielä yhden, niin kyse oli kaapissa toista vuotta lojuneesta varahiirestä. Seuraavien hiiriostosten koittaessa tutustun joka tapauksessa muihin merkkeihin, kun Logitecheista on tullut tällaista noloa roskaa, piste.

Add comment April 17th, 2021

Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 3

Onpas näitä nyt syntynyt viime aikoina. Tällä erää peräti kahdeksantoista yhden siirron shakkitehtävää, joita olen yleensä printannut kuusi per arkki paperin ja värijauheen säästämiseksi. Pienemmässä koossa kuvat menevät jo hieman turhan kikerrykseksi.

Joissakin tehtävissä toistuu sama teema ja muutenkin lienee ilmeistä, kuinka en jaksa keksiä loputtoman vaihtelevia asemia, vaan laudalla on jokseenkin samanlaisia tilanteita. Toisaalta asemat ovat silti uskoakseni realistisia ja ainakin erilaisia klassisia mattikuvioita on mukana laajalti (takarivin matti, pääskysenpyrstö, kyyhkysenpyrstö, telaketjumatti, arabialainen matti, Anastasian matti, pussimatti ym.).

Add comment April 13th, 2021

Natiaiselle shakkiharjoitteita, osa 2

Printteri on taas pistetty töihin tyllerön väritystehtävien parissa. Tällä erää olen laatinut hieman vaikeampia tilanteita, jotka muistuttavat jo enemmän oikeita pelejä. Ensinnä kaksi puolustustehtävää, eli väritä viisi omaa uhattua nappia, joita ei suojata:

Ja loput neljä samalla teemalla, mutta pikemminkin hyökkääjän näkökulmasta, eli väritä viisi vastustajan uhattua nappia, joita ei suojata:

Add comment April 1st, 2021

PS3 puhtaaksi!

Hankin muistaakseni 2014 käytetyn Pleikkari kolmosen sillä ajatuksella, että käyttäisin sitä BD-leffojen toistoon. Lopulta aiottu skenaario ei toteutunut, kun totesin MakeMKV+VLC-yhdistelmän paljon kätevämmäksi monestakin syystä. Pelejä tuli hankittua tasan yksi, Red Dead Redemption, joka ei sekään jostain syystä onnistunut koukuttamaan tarpeeksi, joten voileipägrilli jäi muutamaksi vuodeksi vaille käyttöä. Kaappeja tonkiessani huomasin, että olin jossain vaiheessa ostanut myös Rezin jatko-osan, Child of Edenin, jota en tainnut ikinä edes käynnistää.

Pari vuotta sitten PS3 meni lainaan tuttavaperheelle, jonka PS3 Slim ei jostain syystä toiminut Minecraftin kanssa. Viime vuonna purtilo palasi takaisin, mutta jäi jälleen odottelemaan aikaa parempaa. Tällä viikolla päätin sitten kokeilla, lähteekö vanhus enää edes käyntiin, ja toden totta: toimihan se, vaikka välillä kovalevystä ja BD-asemasta kuului hieman epäilyttäviä ääniä. Pahin ongelma oli kuitenkin tuulettimen äänekkyys, joka haittaisi luultavasti paljon vähemmän, jos Pleikka sijaitsisi kotialttarilla tai jos pelien kanssa käyttäisi kuulokkeita.

Ehkäpä piirien lämpötahna on kuivahtanut tai sitä on alkujaankin laitettu liian vähän? Ehkäpä vuosien varrella masiina on niellyt valtavan määrän pölyä, joka tukkii ilmankierron? Eli eipä muuta kuin koteloa aukomaan. Youtubesta löytyi ohje, jota seuraamalla kansi lähti auki, mutta seuraavaksi iski hieman tenkkapoo, kun oma koneeni olikin sisuksiltaan erilainen kuin videon. Ruuvit ovat silti ruuveja, joten pikku tuumailun päälle osat lähtivät kohtuullisen helposti irti ja esiin kuoriutui emolevy supertehokkaine Cell-piireineen. Tahnat eivät olleet kuivuneet ja pölyä oli odottamattoman vähän, mutta vaihdoin silti tilalle Arctic MX-2:ta ja siivoilin vastaan tulleet pölyt. Koneen takaisin kokoaminen nosti hetkittäin kylmän hien otsalle, vaan onnistuipa sekin lopulta.

Pyhistä pyhin.

Tässä vaiheessa olisi mukava päättää postaus siihen, kuinka Pleikka käy nyt selvästi kylmempänä eikä tuuletinkaan enää puhalla. Tiedemiehen on kuitenkin pysyttävä faktoissa ja valitettavasti kävi niin, että melu on aivan ennallaan. Jostain syystä tuuletinkontrolli ei koskaan tunnu edes hiljentävän kierroksia, kun kerran on vauhtiin päästy, vaikka laitteella ei edes tekisi mitään kuormittavaa. Ilmeisesti on vain niin, että tämän mallin PS3:t käyvät kuumina, eikä pieni ihminen loputtomasti mahda asialle mitään. Olkoon, perkele.

Add comment March 23rd, 2021

Next Posts Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet