.Markku Reunanen.

Työpöytä, Linux ja ARM

Vuosi sitten olisin kirjoittanut tätä merkintää epäilemättä paljon positiivisemmassa sävyssä: näyttihän edelleen siltä, että kohta kauppojen hyllyt olisivat väärällään virtatehokkaita ja muutenkin mielenkiintoisia Linux-kykyisiä ARM-laitteita miniläppäreistä työasemiin. Näin ei kuitenkaan näytä käyneen, ja kolme eri laitetta (Efika MX, Efika MX Smartbook ja Trim-Slice) omistaneena en voi kuin lyödä hanskat tiskiin. Se todellinen ARM-Linuxin läpilyönti on kylläkin tapahtunut ja edelleen mennään nousujohteessa, mutta ainoastaan tasan ja tarkalleen Android-kännyköiden osalta. Edes Android-tableteista ei ole vielä tullut vakavasti otettavaa alustaa, puhumattakaan perinteisemmistä laitteista kuten läppäreistä.

ARM-Linuxia, vaikkapa sitten tuttua Ubuntua, vaivaavat monet lastentaudit, joista omalla kohdallani pahiten on iskenyt grafiikkaraudan surkea tuki. Ongelma on yhtäällä alustojen monenkirjavuudessa ja toisaalla siinä, että piirivalmistajat panttaavat dokumentaatiota: kaikki pitäisi tehdä valmistajan toimittaman bugisen binäärikikkareen kautta. Toimivan HDMI-tuen tekeminen näyttää sekin täysin mahdottomalta, kun testaus jää väistämättä vajavaiseksi ja mitään yhteistyötä ei näytetä tekevän aiheen tiimoilta. Androidin suuri kaupallinen merkitys on pitänyt sen ohjelmistotuen käyttökelpoisena, mutta työpöytä-Linux saa tyytyä pöydältä pudonneisiin murusiin. Kirjavuus vaivaa tunnetusti Linux-jakelujakin, joten sama työ tehdään moneen kertaan eri leireissä. Grafiikan lisäksi kaikki muukin on pykälän tukkoista (liukulukurautaa ei käytetä kunnolla, SSD:t ovat hitaita, kääntäjäasetukset tehottomia), joten kokonaisfiilis on helposti epärealistisen tukkoinen — kaiken järjen mukaan gigahertsin tuplaydinprosessorilla pitäisi pyörittää työpöytää ihan sutjakkaasti.

Pienen laitevalmistajan, kuten tässä tapauksessa Genesin ja CompuLabin, on verrattain helppoa lyödä kasaan valmiisiin piireihin tai jopa emolevyyn perustuva tuote, mutta rauta on tätä nykyä kovin pieni osa kokonaisuutta. Nopean etenemisen huumassa voidaan lupailla yhtä sun toista, kuten kiihdytettyä videotoistoa, Flashia, Android-tuke jne. jne. Käytännössä pikkufirmalla ei kuitenkaan ei ole resursseja kaikkea tehdä, joten lupaukset jäävät lunastamatta. Tilannetta parantaa, jos innokas harrastajayhteisö ottaa laitteen omakseen, kuten näyttää käyneen vaikkapa Pandaboardin kanssa, mutta ei yhteisökään joka paikkaan repeä. Isot kumppanitkaan eivät ole helppoja, sillä niiltä ei välttämättä liikene juuri tukea nyrkkipajoille ja päätöksenteko tapahtuu yksipuolisesti. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä Adoben päätös lopettaa mobiili-Flashin tekeminen, mikä samalla käytännössä tuhosi ARM-Flashin tulevaisuuden.

Jos tällä hetkellä haluaa askarrella sulautettujen purkkien ja Linuxin äärellä, niin ei ole juuri järkeä hankkia mitään muuta kuin perinteinen x86-PC. x86-Linuxin momentti on suuri, laitetuki hyvä ja jakelut testattuja. Kunhan selviän tästä pettymyksestä, niin saatan vielä kokeilla Pandaboardia, mutta ainakin paljon realistisemmin odotuksin. Linaron virallinen tuki vaikuttaa paljon uskottavammalta kuin keskivertofirman omat näpellykset.

Edit: Itse asiassa viime aikojen kiintoisin tulokas on Raspberry Pi, jonka julkaisu on kuitenkin viivästynyt. Toivottavasti tulee pian pihalle, ettei hankkeesta tule uusi Pandora.

5 comments December 17th, 2011

How to Fix a Sinclair Spectrum +2

After some real trouble with three Spectrum +2s I’ve at least learnt a thing or two (not only about the build quality of those dogs). Most often the problems are caused by failing transistors, with other probable failures on top. Here’s for those who struggle with their Speccy:

• Power supply busted? They’re still available on eBay and elsewhere too, but any sturdy enough (2A) PSU will probably do. Nominally the voltage should be 9V DC, but you can also feed it a bit higher voltage, because a regulator will turn it into 5V anyway. Personally I’ve used two +2s with a generic 12V transformer. Note that the plug is shield positive.
• Still no voltage? Check the power connector on the PCB. The solder points don’t seem to last.
• Power LED doesn’t light up? Time to change the regulator that is attached to the big heat sink. 7805 is the one. Note that they are not all the same: if you intend to use expansions such as divIDE, get one with a high throughput (~2A).
• Still no picture?
  • There are three ways to get video out: RF, composite and RGB (SCART). RGB is the least fragile of these, so if RF and composite fail, you might at least see something and confirm that the machine is otherwise sane.
  • RGB works, the rest don’t? Most likely TR9 has failed. Replace it with another ZTX650/651.
  • According to some account, it might do some good to change TR8, too. It’s a ZTX213.
• Distorted composite output? If you can get some dark output from TEA2000 pin 6, things are looking up! Most likely TR4 has failed and needs to be changed. This time you need a 2N3904. The markings on the PCB are upside down: install the transistor the other way around for a bit better image quality.
• Still no RF output? The RF modulator seems to crack off the PCB by time. The tiny wires bringing the signal in might suffer at that point.
• Constant noise in the audio output? This is not even a problem per se, but a feature of the +2 design. The tape drive head is connected to the sound output and it picks up all sorts of noise for your enjoyment. If you don’t need the drive, just snap off the white wire coming from it to the PCB. A bit more elegant solution is to place a switch on the wire, which lets you choose between sound quality and a working tape drive.

I hope this blurb is of use for someone. Let me know if there are any additions or errors.

2 comments December 8th, 2011

Se Sinklairrin isompi turaus

Parin viikon touhuaminen Sinclair QL:n äärellä on ollut mielenkiintoista, opettavaista ja hyvin usein myös turhauttavaa. Alta löytyy pitkähkö valitus Sir Cliven muista maanantaikappaleista, mutta nekin ovat melkeinpä onnistuneita tekeleitä QL:ään verrattuna. Vähän vaikea kuvitella, mitä suunnittelijoiden päässä on kaikin ajoin liikkunut (tai onko mitään), kun noita kummallisia ratkaisuja katselee. Suuren osan kummallisuuksista selittänee ihan protektionismi: meidän koneeseen ostetaan meidän lisälaitteet, kun mikään normaali ei kerran sovi. Mikä siis meni vikaan?

• Prosessori. 8-bittinen versio 68k:sta oli ilmeisesti helppo ottaa käyttöön, mutta sivutuotteena kone tukehtui todella pahasti, kun dataa ja koodia käsitellään kasibittisen väylän kautta.
• Grafiikka. Jos unohdetaankin vähäiset värit hetkeksi, niin merkkitilan puuttuminen on yhtä kaikki paha juttu. Koneenreppana ehtii piirtää frameen noin kolmanneksen ruudustaan ja kun spritejäkään ei ole, niin QL:stä ei oikein ole pelikoneeksi, vaikka asiaa miten kääntelisi. Neljäs väribitti uhrattiin turhalle välkytystoiminnolle, mitä myötä menetettiin kahdeksan väriä. Qdos puolestaan päätettiin laittaa toisen grafiikkasivun päälle, joten sivuakaan ei voi vaihtaa systeemiä tappamatta.
• Kuvanlaatu. RGB:stä saa sinänsä oikein asiallista kuvaa, kunhan jaksaa kolvata johdon, mutta TV- ja compositelähdöt ovat huonommat kuin missään muussa omistamassani laitteessa pl. Atari 2600.
• Mikrokasetit. 30 vuoden aikana ei ole vielä tullut vastaan yhtä epäluotettavaa tallennusmediaa. Nauhat jumittuvat, menevät ryppyyn ja pahimmillaan jopa katkeavat. Kun saman nauhan formatoi useaan kertaan, niin joka kerralla saattaa saada eri kapasiteetin.
• Apuprosessori. Noin periaatteessa kaunis ja kannatettava idea, että mukana on Intelin 8049 IPC, joka hoitaa mm. näppäimistöä, sarjaportteja ja ääniä. Käytännössä IPC on laitettu hitaan sarjaväylän taakse, joten se siitä nopeushyödystä. Itse pääprosulla ei ole juuri mitään suoraa pääsyä lisälaitteisiin, joten vaikkapa näppäimistön lukeminen on tuskallista. IPC:llä ei ole omaa muistia, vaan se ajaa bugista rommia, joten huonouksia ei voi korjata ohjelmallisestikaan.
• Äänet. IPC:n reppana toimittaa myös äänipiirin virkaa, eikä järin hyvin. Periaatteessa ulos saisi vaikka mitä, mutta rommissa on jälleen tarjolla jonkinlainen maanantaiaamuna väsätty kummallinen piippausrajapinta. Ääniä ei saa koneesta pihalle vakiona, vaan sulosointuja pitää kuunnella sisäisestä kajarista.
• Liittimet. Jokainen liitin mallia oma. Sarja- ja joystickportit ovat jonkin sortin oma muunnelma Englannin puhelinpistokkeesta ja saatavuus sitä myöten lähellä nollaa.
• Näppäimistö. Marginaalisesti parempi kuin Spectrumin kuminäppis. Tuntuma on jo muutenkin huono ja kun vielä koneessa ei ole mitään kallistuskulmaa, niin kirjoittelun määrän mieluiten minimoi.

Kallis ostoshan tämä oli. Pelkkä lankku virtalähteineen on yli sata puntaa Englannin eBayltä hankittuna. Saatavuus on sentään vielä varsin hyvä. Mikrokasetteja saa niitäkin samasta paikasta, tosin kannattaa varautua siihen, että puolet eivät ikinä tule toimimaan. Sarjapiuhat ja joystickit ovatkin sitten jo kiven alla — itselläni tärppäsi Bebekistä, kun löytyi joku suunnilleen samanlainen liitin, jonka sai viilan ja puukon avustuksella sopimaan. Kaikesta tästä valituksesta huolimatta QL on ollut hauska projekti, ja 68k-konekielen äärelle palaaminen on aina antoisaa.

Pari knoppia vielä loppuun. Kai tiesitte, että Linus Torvaldsilla oli ennen PC:tä Sinclair QL? Ja että koneen toimisto-ohjelmat teki Psion, joka on myös vastuussa kämmentietokoneiden EPOC-käyttöjärjestelmästä, josta myöhemmin kehkeytyi muuan Symbian. QL:stä tehtiin myöhemmin myös PC:n ISA-korttipaikkaan sopiva versio, QXL, sekä paljon parannellut ja tehokkaammat kloonit Q40 ja Q60.

Add comment December 4th, 2011

Tervetuloa taloon, 2600 Juniori

Rojuvirran mukana kulkeutui kotiin tällä kertaa Atari 2600 Jr. Alkuperäinen puuviilulla koristettu mötkö olisi toki aidompi asia, mutta kaappitilan ja postikulujen osalta muoviklisu oli perustellumpi ratkaisu käyttökoneeksi. Laitehan antaa vakiona pelkkää RF:ää pihalle, joten ensimmäisenä projektina oli kolvata kasaan composite-liitännän vaatima pikku piirikortti. Asennus ja kasailu on ihan kuolevaisen tehtävissä, mutta hermoja se kysyy. Samalla kannattaa vetää ulos äänet. Alkuperäisessä 2600:ssa on erilainen emolevy kuin Jr:ssä ja Jr:stä on siitäkin ainakin kahta eri versiota, joten nettiä sai penkoa tarkasti, ennen kuin sopiva viritelmä löytyi. Täältä löytyvät omaan koneeseeni soveltuneet ohjeet (se jälkimmäinen transistoriversio, EI ensimmäinen). Tilasin siinä sivussa myös jokusen klassikkopelin, kuten Q-Bert, Missile Command, Defender ja Centipede, mutta niitä tuskin tulee ihan silmittömän paljon hakattua: 2600:n pelit ovat, lyhyesti sanottuna, suurimmaksi osaksi huonoja. Kiintoisampi hankinta oli Harmony-moduuli, jolla voi ladata bin-muotoisia pelejä ja demoja muistikortilta. Hinta ei ollut kohtuuttoman paha, 67 dollaria eli melko tarkkaan 50 euroa postikuluineen.

Add comment December 1st, 2011

Amiga mouse to Atari ST adapter, how to do it right

There seem to be differing opinions and uncertainty concerning the Amiga->Atari ST mouse adapter wiring. Well, everyone is entitled to their opinions, but in practice there is only one way to do it correctly. And it goes as follows:

To say it short: cross over pins 1 and 4 and you should be fine. Tested with two different mice and it worked flawlessly. Before starting any wiring, it makes sense to check whether your mouse already has a switch for the conversion. For example Wizard mice do.

Add comment November 29th, 2011

Ataristi on jengin kingi

Atari 65XE alkaa tulla hiljalleen toimintakuntoon. Kone antaa kuvaa ja ääntä videomonitoriin, ja viimeisimpänä kohennuksena myös netistä ladattuja tiedostoja saa lopultakin ajettua. Hankin halvimman mahdollisen ratkaisun, eli sio2pc-adapterin ynnä tarvittavan SIO-piuhan ja DX:ltä usb-sarjaporttikalikan. USB-versio olisi modernimpi vaihtoehto, mutta sen Linux- ja Mac-tuesta ei ollut mitään takeita. Kustannussäästö alkoi kotelon ja tarvittavien lisäpalikoiden jälkeen jäädä niin pieneksi, etten ole enää järin vakuuttunut ratkaisun järkevyydestä, etenkin kun toimivuus on välillä vähän niin ja näin. Vika voi olla sio2pc:ssä, usb-adapterissa tai sitten Linuxin softassa, mutta lopputulos on hivenen labiili yhtä kaikki. Kalliimpi ja luultavasti parempi hankinta olisi ollut sio2sd, jolla pystyy ajamaan suoraan levytiedostoja ja yksittäisiä ohjelmia.

Tähän mennessä olen kokeillut paria peliä ja noin kymmentä demoa. Ohjelmat toimitetaan joko valmiina atr-levytiedostoina, joita sio2pc käyttää suoraan tai sitten xex-muodossa, jolloin ne pitää ensin kopioida virtuaalilevykkeelle (jotkut siirtosoftat osaavat ajaa niitä suoraankin, mutta tutustuin vain Linuxin tarjontaan). Linuxille on muutama eri vaihtoehto siirtosoftaksi, mutta suorilta lähti toimimaan ainoastaan sio2linux. Käyttö on suoraviivaista: sio2linux filetto.atr, jonka jälkeen napsautetaan Atariin virrat päälle. Toisinaan tarvii buutata Option-nappi pohjassa, jotta vapaata muistia jää enemmän käyttöön. Atr-tiedostojen oikeaoppinen luominen ei ole näin aloittelijalle järin helppoa, mutta foorumien koluamisen jälkeen onnistuin tekemään tarvittavat jutut frannyllä. Mutkien oikomiseksi laitoin saataville pelkän dossin sisältävän imagen tänne: emptydos.atr. Pelit ja demot saa ajettua automaattisesti kopioimalla levykkeelle xex-tiedoston nimelle AUTORUN.SYS. Frannyn mukana tuleva insert.sh toimii riittävästi.

Kasibittiatarit ovat laaja perhe, joiden alkupäässä on vaatimattomia koneita kuten 400 sekä 800, ja loppupäässä 128 kilon muistilla varustettu 130XE. Peleistä suurin osa toimii 64-kiloisella koneella, mutta demoista eivät suinkaan kaikki, joten 130XE on sikäli järkevämpi hankinta kuin 65XE tai 800XL. Jokunen demo vaatii yli 128 kiloa rammia, joten lisämuisti voi olla tarpeen joka tapauksessa. Lotharekilla on tähänkin ratkaisu tarjolla: sisäinen muistinlaajennus 65/130XE:lle. Asennus vaatii jonkin verran kolvaamista, minkä lisäksi laajennus toimii ainoastaan tietyissä emolevyissä (kaksi tai neljä muistipiiriä). AV-piuha on puolestaan mallia helppo: perässä oleva dinni antaa sekä compositen että äänet pihalle ilman konstailuja. Kuvanlaatu on oikeastaan hämmästyttävän hyvä verrattuna moneen muuhun aikalaiseen. Atarin koneeseen sopivat tietysti Atari-joystickit, joten niiden kanssa ei tarvitse nähdä sen kummemmin vaivaa.

Add comment November 18th, 2011

Retrokaava

Olen taas ruvennut haalimaan yhtä sun toista retrolaitetta, että saan katseltua skenetuotoksia aidoilla laitteilla. Sinänsä hankkeessa ei ole järkeä, että emulaattorit ovat nykyään varsin hyviä ja kaapitkin ovat jo tupaten täynnä, mutta… On joka tapauksessa eri asia katsella tuotoksia oikealla koneella ja videomonitorilla, juuri sellaisina kuin miksi ne on tarkoitettu. Lisäksi vanhan raudan haasteita ratkoessaan pääsee lähemmäs harrastajayhteisöjä, joita on edelleen lähes kaikille missään määrin suosituille laitteille. Uusimpia tulokkaita omassa pikku kokoelmassani ovat Plus/4, erinäiset Spectrumit ja Atari 65Xe. Uuteen alustaan tutustumisesta alkaa hahmottua seuraavanlainen kaava — eli mitä tarvitaan?

• Itse laite. Ulkomaiden eBayltähän niitä saa verrattain helposti vielä (riippuen toki paljon siitä, mitä havittelee).
• Virtalähde. Jos koneen mukana ei tule jo valmiina, niin eBayltä tärppää yleensä. Jossain tapauksissa kelpaa myös riittävän jämäkkä yleismuuntaja tai PC-poweri, johon modaa sopivan pistokkeen.
• AV-piuhat. Useimmat retrokoneet antavat pihalle vanhaan analogi-TV:hen sopivaa RF-signaalia, joka onkin helppo vetää normaalilla antennipiuhalla. Samassa menee kätevästi sekä kuva että ääni. Kuvanlaatu on kuitenkin huonoin mahdollinen, eikä sovellu esimerkiksi (video)monitorille tai edes tuoreelle digitelkulle. Valmiita RGB- ja compositekaapeleita saa eBayltä, tai sitten sellaisen voi kolvata itse helpohkosti kasaan muutaman euron osista. Yleensä koneen takana töröttää DIN-liitin, joka on tietenkin vähän erilainen joka laitteessa.
• Levykkeet ja kasetit. Jos hakee aidointa käyttökokemusta, niin täytyy toki käyttää alkuperäisiä kasetti- tai levyasemia. 3,5″ DD-korppuja sekä 5,25″ lerppuja saa vielä kohtuullisesti netistä ja C-kasetteja vaikka kaupasta, mutta esim. Amstradeissa käytetyt 3″ korput tai Sinclair QL:n mikrokasetit ovat jo harvinaisia. Ulkoisen levyaseman hankkiminen retrokoneeseen, kuten MSX:ään tai Dragoniin, voi olla erittäin työlästä. Levykkeille kirjoittaminen ei ole kirjavien formaattien takia mikään itsestäänselvyys: joskus tarvitaan siirtopiuha, joskus riittää erillinen ohjelma ja viime kädessä voi joutua turvautumaan vaikkapa Catweaseliin. Uudempi tulokas samaan tarkoitukseen on Kryoflux.
• Kortinlukija. Vaihtoehtona edelliselle voi hankkia kortinlukijan, joita on saatavissa suosituimmille alustoille. Esimerkkeinä vaikkapa C64:n 1541 Ultimate ja Spectrumin divIDE. Ei ehkä täysin “aitoa”, mutta nopeaa ja näppärää kasetteihin ja lerppuihin verrattuna. Ihan halpoja nämä eivät ole, hinta nousee helposti sataan euroon.
• Siirtopiuha. Vielä yhtenä vaihtoehtona voi pelit ja demot siirtää piuhaa pitkin PC:ltä suoraan koneelle. Yksinkertaisimmillaan ohjelmat voi pöristellä äänikortilta kasettiaseman liittimeen tai käyttää kasettiadapteria. Skaalan toisessa päässä on edistyneitä laitteita, jotka osaavat mm. emuloida levyasemaa usb-piuhan yli. PC-puolen kehitys on hävittänyt vanhanmalliset rinnakkais- ja sarjaportit, joten kaikki vanhat ratkaisut eivät enää toimi.
• Flash-moduuli. Joillekin retrokoneille pelit myytiin lähinnä moduuleina, joten netistä ladattujen rommien pelaamiseksi on hankittava flash-moduuli, jonne niitä voi tallentaa.
• Joystickit ja hiiret. Atari-yhteensopivilla joystickeilla pärjää pitkälle, ehkä pikku adapterin kanssa. Joillakin koneilla, etenkin konsoleilla, on sitten omat standardinsa. Hiiret tulivat toden teolla kuvaan vasta Amigan, Mäkin ja ST:n myötä. Niille hiiriä on vielä hyvin tarjollakin (toisinaan Amiga-hiiruissa on kytkin, jolla ne toimivat ST:llä), jopa uusina.
• Lisämuisti. Pelit on tehty useimmiten peruskokoonpanolle myynnin vuoksi, mutta demot ja hyötyohjelmat saattavat vaatia ylimääräistä muistia, eikä laajentaminen ole aina heikkohermoisen hommaa.
• Varaosat. Näistä on vaikea sanoa mitään yleispätevää, kun kirjo on niin valtava. Selvää on kuitenkin se, että 25-vuotiaista laitteista lävähtää välillä jotain. Jotkin komponentit ovat hyllytavaraa joka elektroniikkakaupassa, kun taas toiset kiven alla ja törkeän kalliita. Kouluesimerkkinä tästä kuusnelosen herkästi hajoava SID-piiri, joka maksaa jo helposti 20 euroa (eikä sittenkään ole takeita, että saa kunnolla toimivan).
• Ohjelmat. Harrastajasivuilla on pelejä ja hyötyohjelmiakin paljon saatavissa, mutta kaivelua haittaa usein se, että kaupallisten ohjelmien levitys on periaatteessa edelleen laitonta. Demojen suhteen ongelmia on paljon vähemmän.
• Dokumentit. Harrastajat ovat skannanneet ja kirjoittaneet yhtä sun toista, mutta löytäminen voi vaatia välillä pitkää googletusta. Piirikaavioita ei välttämättä ole netissä ollenkaan.

Romuja voi haalia nurkkiinsa monessa mielessä: käyttöön, nostalgiahengessä tai muuten vaan kokoelman täytteeksi. Näistä etenkin aktiivikäyttöön tarkoitetut koneet vaativat helposti lisähankintoja, jotta esimerkiksi uudet tuotokset saa toimimaan. Nopeasti tulee vastaan sekin tilanne, jossa toteaa monen minuutin kasetilta latailun olevan oikeasti sietämätöntä, verrattuna kortinlukijan muutamaan sekuntiin. Ei ole mitenkään tavatonta, että itse laitteen hankkiminen on vain murto-osa kustannuksista, kun lisälaitteisiin ja varaosiin sekoaa rahaa moninkertaisesti.

Add comment November 14th, 2011

Sharp MZ and tape adapter

On 8-bit ‘puters we often face the problem of transferring files to and from modern day machines. I had already hacked together MZduino, which is comfortably fast, but might not be for everyone. On Sharp MZ (and several other retro computers) you also have the option of playing back files as audio to the cassette port. Here’s another option from DealExtreme: Cassette adapter. That ridiculously low price includes shipping, so money should be no issue. After this all you need to do is to convert your mzf files into wavs and play them back through your sound card using your favorite piece of software. I used J.F.J Laros’ mzf2wav together with Audacity. You might need to crank the volume rather high, disable all audio filtering and experiment a bit with mzf2wav’s parameters. I needed to use the -c option. If the tape drive seems to have a hard time rotating the cassette, open the thing and throw away the cogs — they’re not used for anything in this case anyway.

By tweaking mzf2wav’s parameters you might be able to reduce the loading times considerably, but I didn’t have much luck with them so far.

Add comment October 31st, 2011

Sir Cliven maanantaikappaleet

Parin viikon Spectrumin kanssa tusaamisen jälkeen on pakko päästää vähän höyryä ulos. Kaikki kunnia Sir Clive Sinclairille edullisten tietokoneiden pioneerityöstä ja popularisoinnista, mutta herranen aika, millaisia ohareitakin siinä sivussa tehtiin. Syyttävä sormi osoittaa monessa kohtaa myös “vendor lock-in” Amstradin suuntaan. En edes puutu tässä Spekun grafiikka- tai ääniominaisuuksiin — ne piti tehdä halvalla ja riittiväthän ne monenlaiseen.

• Pelikone, johon ei saa vakiona joystickiä kiinni? Yhdessäkään Sinclairin aikana tehdyssä Spekussa ei ollut valmiina niin oleellista asiaa kuin ohjainporttia. Ammu ne sitten lisäsi +2:een, mutta tavoilleen uskollisena sentään sekoitti pinnijärjestyksen, joten standardi Atari-joystick vaatii adapterin. QL:ään ohjainportit laitettiin, mutta täysin absurdilla BT 630W-liittimellä, jota ei saa tätä nykyä yhtään mistään.
• Laajennettavuus. Alkuperäisen Spekun takaa pilkistää liitäntä TV:lle ja kasettiasemalle sekä pätkä kortinreunaa. 128:n myötä ilmaantuivat sarjaportti sekä monitoriliitin, josta lisää alla. +2A:han lisättiin vielä “printterille” pätkä kortinreunaa.
• Täysin sattumanvaraisesti vaihdellut näyttöliittimet. 128:ssa, +2A:ssa ja QL:ssä on kaikissa samannäköinen 8-piikkinen DIN monitoriin kytkemistä varten. Ja jokaisessa näistä arvatenkin eri pinnijärjestys ja signaalit. Espanjassa myydyssä 128:ssa oli myös eri pinnit. Osassa koneista on composite, osassa pelkkä RGB. Niissäkään ei voitu käyttää standardeja jännitteitä, vaan väliin tarvii vastukset. Alkuperäinen 16k puolestaan osaa konepellin alla tuottaa compositea, mutta sille ei ole mitään liitintä.
• +2:ssa on vielä sama virtaliitin kuin aiemmissa malleissa, mutta vanha muuntaja saattaa kyykätä kuorman alla. +2A:sta eteenpäin laitettiinkin (yllätys yllätys) täysin erilainen liitin.
• +2A, +2B ja +3 pilattiin pienellä, nimittäin muuttamalla näytön ajastuksia. Niinpä ruudunpiirtoon tarkasti synkronoidut pelit ja demot eivät toimi välttämättä kunnolla. Uudet rommitkin tuottivat lisäksi omia ongelmiaan.
• Kaameat näppäimistöt. Alkuperäisestä kuminäppiksestä ei tarvinne sanoa sen enempää, mutta vielä Plussassa, 128:ssa ja QL:ssä ollut parannettukin versio on tuntumaltaan surkea. Nappeja pitää pikemminkin työnnellä kuin näpytellä. Ammun yritelmät +2:sta eteenpäin ovat jo siedettäviä, jos nyt eivät loistavia nekään.
• Yhdessäkään Spekussa ei ole virtakytkintä sen enempää muuntajassa kuin koneessakaan. Siinähän revit töpseliä seinästä.

QL:n kohdalla voisi vielä halutessaan kirota kummallista microdriveä ja koneen nopeuden tukehduttamista 8-bittisellä väylällä, mutta olkoon 🙂

Add comment October 16th, 2011

Arduino as an Atari joystick

Another project leaves the nest: Joyduino. Lets you use an Arduino board as a joystick for most retro computers. Tested with Linux and Mac hosts with MSX and C64. Not awfully complex soldering involved. Let me know if you happen to use Joyduino for something and I might find the motivation to improve it at some point. Surely a lot more could be done.

Add comment October 15th, 2011