Posts filed under 'reissut'
Viikonlopun reissu suuntautui Tepoztlániin, jonne ei ole täältä Cuernavacasta kuin noin tunnin bussimatka. Matkakaan ei kalliiksi käy, kun suuntaansa pääsee 18 pesolla (n. euro). Paikkakunnan keskeisin nähtävyys on reilun kahden kilometrin korkeudessa sijaitseva pikku pyramidi. Itse pyramidissa ei ollut juuri paljon näkemistä, mutta maisemat vuorelta ja parin kilometrin pituinen jyrkkien kiviportaiden kiipeäminen olivat kyllä elämyksiä. Hirvittävä hikihän siinä tuli ja taukoa oli pakko pitää tämän tästä. Kaupungin keskusta on siisti ja täynnä pikkuputiikkeja ja aitomeksikolaisia ravintoloita — suorastaan ihmettelin Mäkkärien ja supermarkettien puuttumista, mutta sitä selittää se, että keskusta on suojeltu perintökohde. Hotelli oli kaukana, kallis ja palveluiltaan kehno, mutta olipahan edes komea puutarha.
March 23rd, 2009
Kohta kaksi viikkoa Meksikossa takana ja jo neljännestä reissusta huolimatta lievää kulttuurishokkia on välillä tullut taas koettua, välillä positiivisessakin mielessä. Tässä joitakin sekalaisia päällimmäisiä valittamisen aiheita — silläkin uhalla, että kuulostan jäykältä turistilta:
- Pohjoiseurooppalaiseen täsmällisyyteen tottuneelle joustavat aikataulut ovat välillä oikeasti rasittavia. Esimerkkinä tämänpäiväinen: kaasufirma ilmoitti, että puolen tunnin päästä tullaan täyttämään säiliö. Kaksi tuntia portilla odoteltuani luovutin.
- Rakennus- ja kunnallistekniikka. Kaikki on hiukan rempallaan sieltä täältä jopa hyvilläkin alueilla, sähköt vedetään improvisoiden ja sisätilojen viimeistely on vähän sinne päin. Jalkakäytävät muistuttavat välillä seismisiä alueita.
- Kaupunkisuunnittelu tai pikemminkin sen täydelliseltä vaikuttava puuttuminen. Cuernavaca lienee oikein esimerkkitapaus rönsyilevästä kaupungista, jota on todella vaikea hahmottaa, kun pientä tönöä on sokkeloisten katujen varsilla loputtomiin.
- Paikallisliikenteestä ei ole niin minkään sortin karttaa missään. Sen olen jo oppinut, että pitää vaan joko tietää tai kysyä.
- Turvaton turvallisuus. Kaupungeissa on paikkoja, joihin ei ole etenkään gringolla asiaa. Vartijoita on vähän joka puolella, bussiin mennessä tarkastetaan matkatavarat ja poliisia pidetään yleisesti korruptoituneena.
- Yhteiskunnan hierarkkisuus. Tuloerot ovat valtavia ja täällä köyhät ovat sitten todella juuri sitä.
- Leipä on pääosin vaaleaa möhmöä, jossa ei ole ravintosisältöä nimeksikään.
Ja useita hyviäkin juttuja:
- Tequila. Hyvää ja halpaa, tuskin tarvii enempää enää mainostaa. Pitänee ottaa projektiksi mezcaliinkin parempi tutustuminen, täällä en vaan sitä ole juuri nähnyt.
- Realistinen alkoholipolitiikka. Kieltolakivaltion kasvatille on kätevän tuntuista, että ihan ruokakaupasta saa viiniä ja väkeviä. Kaipa täälläkin alkoholisteja on, mutta eipä näy kaduilla spurguja.
- Tamales. Maissinlehtiin käärittyjä maissitöhnäpötkylöitä. Tyypillinen Latinalaisen Amerikan ruoka, oikein hyvää. Ja muutenkin meksikolainen ruoka on toki hyvää tortilloineen, quesadilloineen, chilaquileineen ja enchiladoineen.
- Ihmismäinen ilmasto. Nyt eletään sentään “keskitalvea” ja päivällä on tyypillisesti +25 astetta lämmintä ja useimmiten aurinkoista. Keväällä voi tulla kuumakin vielä.
- Hintataso suhteessa Suomeen. Kaksi henkeä syö raflassa keskimäärin 200 pesolla, joka on nykykurssilla reilu kymmenen eukkia ja ruokakaupassa oikein haalimalla voi saada kasaan 30 euron ostokset. Maahantuodut tuotteet kuten elektroniikka voivat olla sitten vastaavasti ihan suomihinnoissa.
- Halvat taksit ja joukkoliikenne. Siinä missä kotimaassa taksilla kulkemista koittaa välttää viimeiseen saakka, voi täällä ajella lähes joka päivä tarpeen vaatiessa — turistilisiä kannattaa tosin varoa. Keskusta-alueella pitkähkö matka maksaa siinä 40 pesoa eli reilun kaksi euroa. Bussilippu peseroon on 4,50 pesoa.
- Kohteliaisuus ja joustavuus. Jopa tällaista gringoa tervehditään, siinä missä kotimaassa kuljettaisiin jurottaen ohi. Olen kyllä huomannut jo hyvin senkin, miten tällaisessa paikassa aitomeksikolaisille ollaan astetta kohteliaampia (Puerto Vallartassa saattoi olla juuri päin vastoin). Kaikessa joustavuutta on vaikea vielä hyödyntää, mutta olen huomannut jo sen, että esim. kaupoissa ja ravintoloissa voi pyytää melkein mitä vain, jos vaan pokka pitää.
- Välittömät ja elämäniloiset tummat naiset. Ei tästä sen enempää: makunsa kullakin.
January 20th, 2009
Virkavapaa Meksikossa on nyt pyörähtänyt lopultakin käyntiin ja olen ehtinyt olla Cuernavacassa (hiukan etelään Mexico Citystä) jo muutaman päivän. Tässä karttalinkki, asustan siinä alemmassa kuutiossa. Nettikin lähti tänään toimimaan parin päivän sählingin jälkeen. Helsingin räntään ja pakkaseen tottuneelle ilmasto tuntuu näin ensi hätään tuskaisen kuumalta, vaikka yöllä lämpötila laskeekin muutamaan asteeseen. Nythän eletään talvea, joten kevään myötä tullaan vasta näkemään kunnolla hellettä. Elimistöhän tottuu…
Matka meni joko hyvin tai huonosti, riippuen vähän katsantokannasta. Tällä kertaa tulin kokeeksi Iberian lennolla, joka oli Air Francea ja KLM:ää parisataa euroa halvempi. Tunnin koneessa odottelun jälkeen kävi ilmi, että teknisen vian takia lento siirtyy seuraavalle päivälle. Pessimisti olisi ollut tietysti näreissään — ja ihan syystäkin, sen verran tökerösti firma hoiti tilanteen ja hotellimajoituksen. Löysin kuitenkin itsestäni pienen optimistin ja olin suorastaan tyytyväinen, että pääsin edes bussin ikkunasta vähän vilkaisemaan Madridia. Itse lento meni lopulta harvinaisen helposti, mutta sen jälkeen parin tunnin bussimatka Cuernavacaan vaati jo veronsa.
Itse Cuernavacan kaupunki on näin ensi alkuunsa lähes käsittämätön sokkelo. Pieniä kapeita katuja, muureja ja matalia rakennuksia varsin laajalla alueella. Itse kaupungin väkiluku on n. 300 000, mutta ympäristö mukaanlukien seudulla asuu jopa 700 000 henkeä. Keskusta on pittoreski ja ravintoloiden sekä elämänmenon lisäksi itseään voi sivistää tutustumalla Cortésin palatsiin tai Teopanzolcon pyramidiin. Joukkoliikenne palvelee kohtuullisen hyvin täälläkin eikä maksa juuri mitään (4,50 pesoa/matka), mutta reitit ovat varsin sekavia ja tällaisella hongankolistajalla on hetkittäin vaikeuksia saada päänsä tai jalkansa mahtumaan mihinkään 🙂
January 13th, 2009
Parin kuukauden odottelun ja tuskastumisen jälkeen kävin lopulta hallinnossa kysymässä, mitä kuuluu virkavapaahakemukselleni. Siellä kävi ilmi, että koko homma on ollut heidän puolestaan selvä jo kuukauden: pelkkä dekaanin hyväksyntä riittää, vaikka lomakkeessa olikin vielä esim. rehtorin kuittaukselle paikka. Olisin tämän toki mieluusti jostain kuullut jo aikaisemminkin, mutta tärkeintä sentään, että asiasta on nyt varmuus.
Vielä ei ole iskenyt pahakaan paniikki, mutta kohta alkaa luultavasti hiljalleen herätä käsitys siitä, että olen tosiaan lähdössä jopa puoleksi vuodeksi Meksikoon, missä asiat ovat varsin eri lailla. Tähän mennessä käyntini ovat kuitenkin olleet lähinnä lyhyitä turistireissuja ja nyt pitäisi suorastaan viettää arkielämää siellä ja ohessa edistää opintojani. Näitä mahdollisuuksia ei kuitenkaan loputtomasti tule, joten ei kun menoksi vaan. Samalla tulee hankittua todellinen kielikylpy espanjan suhteen, Meksikossa kun englantia puhuvat varsin harvat.
Rahallinen puoli pitäisi vielä setviä kuntoon. Viimeisenä oljenkortena on aina opintotuki, jonka saamiselle ei pitäisi olla esteitä, mutta toisaalta Suomen kämpän vuokra nielaisisi sen jo yksistään. Apurahaakin voisi hakea, jos vaan tietäisi mistä. Lisäksi tämä kahden kuukauden aika ennen lähtöä on kovin niukka, kun rahastojen hakuajat voivat olla ties koska. Uusimpana löytönä törmäsin aikuiskoulutustukeen, joka olisi jonkin verran opintotukea suurempi ja jo suorastaan riittävä. Seuraavaksi yritän selvitellä, onko sitä ylipäänsä mahdollista saada. Kämpän alivuokraaminen esim. vaihto-opiskelijalle olisi eräs tapa keventää vuokrataakkaa, mutta en tiedä asiaan liittyvistä käytännöistä ja vaihtoehto on joka tapauksessa melko epävarma. Valaistuneita ideoita otetaan vastaan 🙂
November 6th, 2008
Palasin juuri reilun viikon kestäneeltä meksikonmatkalta. Viikko ei ole aika eikä mikään, kun puhutaan 20 miljoonan asukkaan Mexico Cityyn tutustumisesta ja lisäksi olin suuren osan ajasta kipeänä, mutta sittenkin ehdin nähdä kohtuullisen paljon ja tarkastella maata hyvin eri vinkkelistä kuin syksyn työmatkalla Monterreyssä. Otsikon mukaisesti: hyviä asioita ja huonoja asioita, subjektiivisen suomalaisesta näkökulmasta.
Mexico City sijaitsee reilun 2200 metrin korkeudessa ylängöllä ja lähellä on komeita jylhiä vuoria. Miljoonakaupunki on myös kohtuullisen saastunut ja kun lähellä ei oikein ole vesistöjäkään, niin ilma on suomalaiselle varsin ohutta ja kuivaa. Suurimmat ongelmani taisivatkin olla ihan ilman syytä: kurkkua kuivasi jatkuvasti ja pienikin liikunta otti normaalia enemmän voimille. Siihen päälle vielä kotimaasta tuotu nuha, niin alkuviikosta olin hyvin heikkona. Aurinkokin porottaa huomattavasti korkeammalta, joten muutaman tunnin Teotihuacanissa toikkaroinnin jälkeen poltin tietysti ihoni, vaikka päivä ei ollut edes kovin kuuma.
Suurkaupunki ei ole ongelmia vailla ja vaikka vältyinkin ikäviltä yllätyksiltä, niin tiettyä uhkaa leijui välillä ilmassa. Esimerkiksi kaikkiin takseihin ei voi luottaa (kannattaa kulkea niillä virallisilla) ja bussiryöstöistä Delialla oli omakohtaistakin kokemusta. Keskustan ulkopuolella on varsin rähjäisiä kaupunginosia joihin ei ole järkevää mennä ainakaan yöllä. Kerjäläisiä näkyi kohtuullisen paljon ja osa oli aidosti kurjassa kunnossa. Käyrä on jyrkempi molemmista päistä, sillä rikkailla on puolestaan isot talot, puutarhat ja palvelusväkeä joka lähtöön.
Plussapuolella Mexico City tarjoaa puolestaan valtavat määrät museoita, kauniin keskustan, todella edullisen, kattavan ja jokseenkin luotettavasti toimivan joukkoliikenteen sekä lukemattomia eksoottisia pikku putiikkeja ja katukauppoja. Sekä kaupungissa että ympäristössä on paljon muistoja intiaanien kukoistuksen ajasta, kuten esimerkiksi hankalasti äännettävät paikannimet tyyliin Azcapotzalco tai Tezozomoc. Teotihuacaniin pääsee tunnissa bussilla, jos haluaa nähdä massiivisia pyramideja.
Meksikon keittiötä kun on kutsuttu yhdeksi kolmesta tärkeimmästä maailmankeittiöstä, niin sitäkin on pakko vähän sivuta. Ilmasto mahdollistaa monipuolisen maanviljelyn, joten tuoreet vihannekset ja hedelmät olivat sekä halpoja että komeita. Etenkin tuore ananas maistui. Kasvissyöjän elämä ei ole mitenkään mahdotonta — joka paikassa oli aina jotain sopivaa. Tulisena pidetty meksikolainen ruoka on sitä lähinnä, jos päälle läväyttää liikaa salsaa. Tequilaan ehdin ihastua jo Monterreyssä ja tällä kertaa laajensin skaalaa Delian sukulaisten tarjoamilla mezcalilla ja pulquella sekä joillakin olusilla. Mezcal on aika lailla kirkkaan tequilan tyylistä, tiukahkoa ja krapula-altista juotavaa. Pulque on hyvin vanha perinteinen juoma, joka tuo makunsa ja ulkomuotonsa perusteella mieleen lähinnä liisterin.
Oluista uskallan suositella suoralta kädeltä Bohemiaa, Carta blancaa, Pacíficoa, Indianoa, Modeloa ja Barrilitoa, jotka ovat kaikki oikeastaan hyvinkin eurooppalaisen makuisia. Eikä ihmekään, sillä know-how on aikanaan vanhalta mantereelta sinne viety. Maailmalla tunnetumpia ovat lähinnä Sol ja Corona, joita saa jopa kotoisesta lähikaupastani. Minulle ne eivät kuitenkaan uponneet kuin enintään ruuan kanssa ja vetinen Tecate ei senkään vertaa.
Hinta- kuten palkkatasokin on kotimaista huomattavasti alempi, vaikka asia ei ihan näin yksinkertainen olekaan. Ulkomaiset tuotteet kuten elektroniikka voivat olla ihan suomihinnoissa. Toisaalta sitten taas ruoka, asuminen ja liikennöinti ovat hyvinkin halpoja: metrolippu maksaa pari kolme pesoa, kaksi henkeä söi ravintolassa yleensä alle 200 peson (13 euroa) ja puolen tunnin taksimatka oli taksista riippuen siinä sadan peson (6 euroa) nurkilla.
Yksi euro on noin 15 pesoa, mikä tekee hintojen nopeasta arvioinnista hiukan vaikeaa, viidellätoista jakaminen etenkin kun on kiemuraista puuhaa. Hauskana yksityiskohtana myös Viron kruunun kurssi on osapuilleen sama, joten Delia pystyi vironreissulla vertaamaan hintoja kotimaahansa suoraan. Ajattelin, ettei valuuttakursseilla olisi juuri mitään merkitystä, mutta näemmä euron kovan kurssin takia olisi kannattanut vaihtaa eurot pesoiksi vasta Meksikossa ja luultavasti pesot euroiksi Pariisissa (tein juuri päin vastoin).
Kadunmies ei puhunut englantia Monterreyssä, mutta eipä puhunut sen enempää Mexico Cityssäkään. Iso kielialue, koulujen vähäinen kieliopetus ja — osittain oikeutettukin — nihkeä suhtautuminen gringoihin eivät ole mikään hedelmällinen maaperä. Oma puolen vuoden espanjanopiskeluni ei oikein vielä kantanut kaikissa arkipäivän tilanteissa: käytännössä kun kieltä puhutaan nopeasti ja epäselvästi ja lisäksi mukana on vielä sanoja ja ilmaisuja, joita en tunne. Joitakin esimerkkejä koulukirja-castellanon ja meksikon kielen eroista: zumo/jugo (mehu), coche/carro (auto) ja ordenador/computadora (tietokone). Delian kanssa sain kuitenkin jo puhuttua arkipäivän asioista sujuvasti, mikä olikin tärkeintä ja lisäksi valtavaa edistystä syksyyn, jolloin kielimuuri oli lähes ylittämätön.
March 26th, 2008
Viime viikko meni maanantaista sunnuntaihin Meksikonreissulla pomon kanssa. Ensimmäinen matkani Euroopan ulkopuolelle ja samalla hyvin valaiseva sellainen. Virallisena teemana oli installaation pystyttäminen Monterreyssä sijaitsevaan komeaan Planetario Alfaan, mutta onneksi aikaa jäi jonkun verran muuhunkin touhuamiseen. Itse häkkyrä saatiin kasaan onnekkaasti ja avajaisissa sille hyvin huomiota.
Vaikuttavin osa Meksikoa olivat vuoret. Korkeita, jyrkkiä huippuja ja niitä riitti vähän joka suunnassa ml. Sierra Madre. Näin syksyllä ilma oli sentään kesän helteistä viilentynyt, mutta lämpötila huiteli edelleen siellä 30 asteessa ja ilma oli aamupäivisin kosteaa. Monterrey on Meksikon mittakaavassa moderni ja teollistunut kaupunki. Kaupungissa ja sen ympäristössä asuu viitisen miljoonaa henkeä ja alue on varsin suuri väljän rakentamisen vuoksi — kaikkialle piti mennä käytännössä taksilla.
Oli ihan opettavaista olla kerrankin itse se eksoottinen kummajainen. Tokihan minulla on tumma tukka, mutta näin ruskettuneenakin olen edelleen kalvakka ja lisäksi huomattavasti keskivertomeksikolaista pidempi. Minkäänlaista diskriminointia en havainnut, vaikka saattoi olla jopa niin, että minua pidettiin amerikkalaisena. Kielimuuri olisi ollut ilman Lilyä välillä ylittämätön, sillä tavallinen kansanmies ei todellakaan englantia osannut ja hotellin respassakin oli välillä vähän vaikeuksia. Yksityiskoulujen kasvatit — kuten nyt vaikkapa tapaamamme museoiden silmäätekevät — olivat sitten kyllä kielitaitoisia. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvatille luokkayhteiskunta näytti hetkittäin kovin jakaantuneelta.
Kotimaahan palatessa (todella väsyneenä jet lagissa) tuli jonkun sorttinen henkinen krapula. Kaikki oli harmaata, kylmää ja kaupunki suunnilleen autio. Ja ne harvat näkemäni ihmiset nekin kalpeita ja synkeitä. Toivon mukaan otin Meksikosta tequilan ja chilien lisäksi mukaan hiukan elämänasennettakin 🙂
September 25th, 2007
Next Posts
