Steven Levyn hakkerikirjan jälkeen kenties tunnetuin aihetta käsittelevä pläjäys on Paul A. Taylorin ytimekkäästi nimetty Hackers vuodelta 1999. Nyt tuli sekin kahlattua läpi. Siinä, missä Levy puhuu alkuperäisistä hakkereista, vaihtoehtohakkereista ja pelihakkereista, Taylor keskittyy tietoverkkohakkereihin ja erityisesti systeeminmurtajiin (rajaus on siis osapuilleen sama kuin Douglas Thomasin kirjassa Hacker Culture).
Aihetta vatvotaan parinsadan sivun edestä, vaikka toistoa alkaa tulla jo siinäkin. Lainauksia on hengästyttävän paljon, varmaankin lähes puolet koko tekstistä. Haastateltavina on niin itse hakkereita kuin tietoturvateollisuuden edustajiakin. Tärkeimmät esiin nousevat teemat ovat hakkerien vaikuttimet, lainsäädännön riittämättömyys ja kaksi eri tapaa suhtautua hakkerointiin. Kyyhkyjen mielestä hakkereita pitäisi ymmärtää ja hyödyntää voimavarana, kun taas haukkojen mielestä koneisiin tunkeutuminen on aina vakava rikos, jota voidaan verrata murtovarkauteen.
Yllättävän vähän on muuttunut reilussa kymmenessä vuodessa: samanlaisten ongelmien kanssa kamppaillaan edelleen ja lainsäädännöllä on vaikeuksia pysyä nopean teknisen muutoksen perässä. Kirjan ilmestymisen jälkeen nettielämä on aika tavalla raaistunut: botnetit, palvelunestohyökkäykset, nigerialaiskirjeet, spam, käyttäjätietojen vuotaminen, Lex Nokia ym. saavat 90-luvun tietomurrot vaikuttamaan nostalgiselta ja hyvin harmittomalta harrastelulta.
April 17th, 2011
Hetkellisessä mielenhäiriössä tuli hankittua vielä toinenkin ARM-pohjainen sulautettu, Efika MX Smartbook. Riittävästi HP Mini-Noteen petyttyäni kaipasin sille jotakin korviketta ja ei-PC:ssä on aina omaa viehätystään. Plussapuolella Efikassa laitteen vähäinen paino (hieman alle kilon), täydellinen äänettömyys, halpa hinta (189 euroa), kelpo näppis ja mukava akunkesto (viiteen tuntiin päässee käytännössä ilman tehoakkuakin). Langaton verkko toimii ongelmitta, mikä ei ole aina itsestäänselvää Linuxin ja läppärien kanssa pelatessa. Webbikamerakin on tuettu, mutta video-overlayn puuttuessa päivitystaajuus jää heikoksi.
Miinuspuolellakin löytyy valitettavasti. Suurimpana ongelmana on vajavainen tuki AMD:n videopiirille: resoa ei voi vaihtaa, video-overlay ei toimi eikä sisäänrakennettua videonpurkajaa tueta vielä mitenkään. Näihin on luvattu korjauksia, mutta aika hitaasti tuntuu mitään tapahtuvan. Koko laitteessa ei ole muuten mitään videoulostuloa, joten presisten pitämisen saa sitä myöten unohtaa. Toinen todellisessa käytössä ilmenevä ongelma on se, että Cortex A8/800 ei ole hirvittävän nopea. Kännyköissä kelpo piiri, mutta läppärissäkin jo pykälän nuhainen. Paljon auttaisi edes se, että selaimissa olisi tehokkaampi Javascript, mutta ainakaan toistaiseksi sellaista ei oikein ole kuin Androidissa (josta siitäkin on Efikalle joku kokeellinen raakileversio). Safarin myötä myös WebKit-pohjaisten selainten JS:n pitäisi kohentua ainakin teoriassa reippaasti. Pienempää nitinää voi sitten harrastaa vaikka huonosti säädettävästä hiiripädistä, skandinäppiksen puuttumisesta — itse tilasin saksalaisen, 16-bittisestä näyttöpaneelista sekä Eee:n tyylisestä painopisteestä, joka keikauttaa koneen sylissä selälleen. Toivon mukaan fiksailevat videopuolen pikaisesti ja selain saa lisäpuhtia, koska tällaisenaan kone on huomattavasti heikompi kuin mitä pelkkä rauta antaisi odottaa.
edit: Chromium on selvästi nopein JavaScriptissä. SunSpiderissä 5172 ms ja myös käytännösssä selvästi nopein Google Docsin ja WordPressin kanssa.
April 13th, 2011
Yzin innoittamana tuli hankittua DealExtremeltä EasyCap-videokaappaaja. Videota laite ottaa sisään sekä compositen että s-videon kautta ja ääntä normaalista RCA-parista. Ihan liikoja en odottanut kymmenen taalan muoviselta pötköltä, mutta kyllä siitä johonkin on:
- Macille löytyy EasyCapViewer, jolla pystyy katselemaan kuvaa sekä kaappaamaan videota. Vaatii 10.5:n toimiakseen. Jopa PPC:tä tuetaan vielä!
- Ohjelma tuntuu toimivan varsin hyvin. Kuvanlaatu on yllättävän hyvä, säätöjä löytyy riittävästi (kontrasti, kirkkaus, värikylläisyys, lomituksen poisto, crop, PAL/NTSC). Videota voi katsella ikkunassa tai koko näytössä ja nähdäkseni kaappaus toimii ihan täydellä 50 Hertsillä.
- Ääniä ECV ei tue ainakaan minun kalikallani, mutta se ei oikeastaan haittaa – ne kun voi vetää koneen omasta sisäänmenosta ja samalla saa paremman lopputuloksen.
- Videonkaappaus toimii sekin luotettavasti, mitä nyt tekee kohtuullisen isoa mpeg4:ää lopputuloksena
- Linuxilla tilanne on valitettavasti paljon kehnompi: easycap-ajuri tuottaa tökkivää kuvaa ja tuntuu tilttaavan välillä totaalisesti (tai sitten se on Mplayer, joka tilttaa). Huonon toimivuuden kruunaa melkoinen viive. Äänet saa vedettyä palikan kautta, mutta lopputulos on kohinainen. Laitteelle on toinenkin ajuri, jota en ole vielä testannut.
Mac-käyttäjille EasyCap on siis hintaansa nähden mainio vehje, jolla voi jopa tarpeen tullen korvata videomonitorin. Testasin kaappausta MSX:n ja PS2:n kuvasta (jälkimmäinen s-videon kautta) ja molemmat olivat käyttökelpoisia. PS2:lla pystyi pelaamaan täysin, vaikka lomituksen poistosta hieman palikkaisuutta kuvaan tulikin. G4/1,33-PowerBookini näytti kuvaa tökkimättä n. 30% CPU-kulutuksella, joten vanhallakin koneella pärjää mainiosti. Linux-ihmisille en voi pulikkaa suositella, jollei sitten tuo Syntek-ajuri toimi huomattavasti easycap-moduulia paremmin.
April 7th, 2011
Ilkka Tuomen ikivanha (1987) Ei ainoastaan hakkerin käsikirja siirtyi luettujen pinkkaan. 24 vuodessa moni asia on muuttunut: päätteet, 1200 bps modeemit ja VMS-koneille murtautumiset eivät ole enää päivänpolttavia teemoja, mutta yllättävän monet perusperiaatteet ovat edelleen voimassa. Linjojen salakuuntelu, kryptaus, social engineering ja huonot salasanat eivät ole edelleenkään ongelmattomia. Kuten Tuomikin mainitsee, tietokoneet kehittyvät kovaa kyytiä, mutta niiden käyttäjät ovat edelleen ihmisiä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana siellä täällä on mainintoja ARPANETistä, joka on tuolloin ollut vielä lähinnä tutkimus- ja sotilasverkko.
Kohtuullisen paljon sivuja on omistettu ihan hakkerien olemuksen pohdinnalle. Tuomi välttelee skandaalihakuisuutta ja kirjoittaa asioista objektiivisen oloisesti, lietsomatta julkisuuteen nousseita pelkoja. Vuonna 1987 on eletty vielä mikrokuumeen loppupuoliskoa, joten koteihin ilmestyneet tietokoneet ovat olleet uusi ja tuntematon ilmiö, joihin on epäilemättä kaivattu jonkinlaista näkemystä. Rivien välistä näkyy myös kirjoittajan oma harrastuneisuus ja tekninen osaaminen – stop-bittejä ja modulointeja selitetään sikäli tarkasti. Toisaalta myös sosiaaliset aspektit pysyvät alati mukana, mikä erottaa (Ei ainoastaan) Hakkerin käsikirjan insinöörihistorioista. Tyyli on popularistisen helppolukuinen ilman lähdeviittauksia, joten mikään varsinainen akateeminen tutkimus ei ole kyseessä. Aikanaan kirja on ollut epäilemättä alansa teosten kärkeä, kun se on näinkin hyvin vanhentunut.
April 5th, 2011
Digikylttyyri! Digikylttyyri!
Tuo huuto on Suomessa syyri.
Mut mikä on digikylttyyri?
Kas, googlasinpa sen jyyri.
Se on yhdelle Twitter-kyyri,
taas toiselle MIT-tyyri,
Berners-Lee, Steven figyyri
tai Stanfordin polityyri.
Tuhatbittinen on digikylttyyri.
Se on Kiinassa palomyyri,
mut Suomessa digikylttyyri
on Fese, Galtsu ja lyyri.
March 23rd, 2011
Anders Carlsson on kirjoittanut chip-musiikista ennenkin, mutta toistaiseksi ainoastaan lyhyitä artikkeleita tai blogimerkintöjä. Kaikessa hiljaisuudessa on ilmaantunut nyt myös Carlssonin gradu. Aiheesta ei ole paljon kirjoitettu, joten mukana on väistämättä paljon pioneerityötä. Carlsson tekee lukuisia mielenkiintoisia havaintoja nostalgiasta, teknisten rajoitteiden vaikutuksesta ja säveltäjien työtavoista, sekä sijoittaa ilmiöitä jossain määrin myös laajempaan viitekehykseen. Aihetta lähestytään lähinnä haastattelujen kautta, joten mikään yleiskatsaus Power Users and Retro Puppets ei ole, mistä huolimatta kentän monimuotoisuus tulee jo tässäkin hyvin esille: chip-musiikkia tehdään varsin eri lähtökohdista, eri tavoilla ja eri syistä.
March 20th, 2011
Posti toi Efika MX Smarttopin, pienen ARM Cortex A8 -pohjaisen sulautetun purkin. Sisuksissa on 800 MHz prosessori, AMD:n mobiiligraffapiiri, 512 megaa muistia, kahdeksan gigan SSD (lisää tilaa saa SD-korttipaikan kautta) ja langaton verkko. Ubuntu 10.10 tuli valmiiksi esiasennettuna ja pidemmän päälle muitakin käyttiksiä – etenkin Android – tullaan epäilemättä näkemään. Jo nyt jokunen muu Linux-jakelu on sovitettu MX:lle. Hinta on harrastelelulle sopiva 120 euroa, joten isosta sijoituksesta ei ole kyse. Vaan mitenpä tuo toimii?
- Cortex A8 ei ole mikään varsinainen tykki tällä kellotaajuudella. Kokonaislukulaskennassa ollaan ehkä osapuilleen samannopeuksisen G4:n tai P4:n tasolla, mutta mediakäytössä tarpeelliset liukuluvut ovat jonkin verran hitaampia.
- Langaton verkko, äänet ja kortinlukija futaavat kaikki suorilta. Ei mitään säätötarvetta.
- Normaali ongelmatapaus, X-ikkunointi, on se suurin murheenkryyni Efikallakin. Ensimmäinen kokeiluni oli HDMI-DVI-adapterilla, mutta siitä ei näytä hyvä seuraavan: ulkoiseen näyttöön tulee pelkkä 1024×768-tarkkuus ja kaikki muut resot vetävät koneen jumiin. Video-overlay ei toimi ja GL:n puolella piiri ei ole edes kyvykäs kuin ES:ään. Koitan seuraavaksi suoraan kaapelilla.
- Mplayer ja VLC toistavat videota, mutta overlayn puuttuessa ei edes keskiverto dvd-rippaus jaksa pyöriä tökkimättä. Grafiikkapiirissä pitäisi olla jopa rautatason tukea videon dekoodaukselle, mutta en keksinyt, miten sen saisi käyttöön – jos tukea edes vielä on.
- Purkissa ei ole mitään liikkuvia osia kuten tuulettimia tai kovalevyä, joten se on täysin äänetön.
- Ubuntu on Ubuntu ARM-alustallakin, ei sen enempää eikä vähempää. Laitteen uutuuden ja harvinaisuuden vuoksi googlettamalla löytyy kuitenkin harmillisen vähän ratkaisuja ongelmiin.
Mitä tällaisella sitten tekee? Miksikään täysiverisen pöytäkoneen korvaajaksi koneesta ei ole, mutta ei paljon puutukaan. Tuplaten suorituskykyä ja hivenen rivakampi näyttis, niin riittäisi jo useimpiin arkisiin tarkoituksiin varsin hyvin. Seuraavan sukupolven teknologiat, kuten Cortex A9, Nvidian Tegra ja kahden ytimen prosessorit vievät ARM-alustaa entistä lähemmäs Intelin tonttia tehojen osalta. Sulautetuksi purkiksi vaikkapa autoon, pikku serveriksi, kevyeen media- tai surffailukäyttöön (etenkin jos overlay toimisi) telkkarin kanssa, X-päätteeksi, ARM-ohjelmoinnin opetteluun tai kirjoituskoneeksi Efika soveltuu jo näinkin.
March 18th, 2011
Luettuna tällä erää Jay David Bolterin ja Richard Grusinin Remediation. Kirjan pääteemana on se, kuinka uusi media toistaa vanhempia ja myös vaikuttaa niihin. Alkaa olla viimeisiä näistä pakollisista peruskirjoista, joten kohta voin keskittyä omaa aihettani lähempää liippaaviin teoksiin. Joitakin ajatuksia tästä opuksesta heräsi, eikä lukeminenkaan ollut kovin tuskallista. Keinotodellisuuden parissa kymmenen vuotta touhunneelle tuli lähinnä paikoitellen tietty allergia VR-filosofoinnin osalta (kaikenlaista humppaa kun aiheesta kirjoiteltiin jo varhaisella 90-luvulla ilman sen suurempia lopputulemia). Vuonna 1999 uuden median kenttä on näyttänyt erilaiselta, joten esimerkeissä käytetyt hienot tietokonegrafiikat, webbisivut ja MUDit vaikuttavat jo vanhahtavilta. Plussapuolella on kuitenkin kaikenlaista järkeenkäypää pohdintaa ja muutama käyttökelpoinen käsite:
- Kirjan nimikkotermi, remediaatio (uudelleenvälitys?) viittaa siihen, kuinka uusi mediumi perustuu aiempiin mm. käytäntöjen ja teknologian tasolla, ja kuinka se sisällyttää niitä itseensä. Ajatus on pitkälti sama kuin McLuhanilla, vaikka äijän teknologisesta determinismistä sanoudutaankin irti.
- Kahdesta vaihtoehtoisesta kehityssuunnasta ensimmäinen on hypermedioituminen, eli mediumin itsensä korostuminen. Käyttöliittymät, mediatyyppien yhdistely, ikkunoidut näkymät ja kuvat kuvissa ovat perusesimerkkejä hypermedioitumisesta.
- Toinen kehityssuunta on läpinäkyvyys (transparency), jossa mediumi tarkoituksella yritetään piilottaa ja luoda käyttäjälle illuusio siitä, että hän tarkastelee todellista maailmaa. Esimerkkejä tästä tavoitteesta ovat mm. maalaukset, valokuvat ja elokuvat.
Nämä periaatteessa hyvinmääritellyt käsitteet eivät ole kuitenkaan käytännössä yhtä yksinkertaisia: läpinäkyvyys ja hypermedioituminen eivät ole välttämättä vastakohtia, eivätkä kaikki mediumit luonnostaan edusta vain jompaa kumpaa. Bolterin ja Grusinin mukaan fotorealistinen tietokonegrafiikka ei ole vaikuttavaa siksi, että sen esittämä kohde olisi kiinnostava itsessään, vaan siksi, että katsoja hämmästelee teknistä suoritusta – läpinäkyvyyttä ja hypermedioitumista samassa paketissa. Televisio mediumina voi edustaa yhtä lailla kumpaakin, riippuen kulloisenkin ohjelman tyylistä: suora lähetys koko ruudulla on läpinäkyvä, siinä missä vaikkapa uutislähetykset ovat pitkälle hypermedioituja.
March 16th, 2011
Kuten tuli todettua, 12″ PowerBook ei jätä ketään kylmäksi PPC-Linuxin kanssa. Tasapainottelu on herkkää peliä tuulettimen huutamisen ja koneen kuumenemisen välillä. Eräs suurin syypää on Nouveau-ajuri, joka ei tue oikein mitään virransäästöominaisuuksia, vaan ajelee oletuksena GPU:ta täyttä tahtia. Ensimmäisenä ratkaisuna pudotin kellotaajuutta nvclockilla (nvclock -f -n 100 -m 200), mikä ei tunnu käytännössä hidastavan, etenkään kun 3D ei ole edes päällä. GPU:n lämpötila putosi tuolla kikalla muutaman asteen. Prosessorin osalta hämmästyttää se, kuinka OS X pyörittää ydintä lähes kymmenen astetta kylmempänä. CPU:n taajuuden puolittaminen tipauttaa lämpötilaa parilla asteella, mutta saa sitten koneenkin tökkimään. Kenties G4:ssä on jotain idle-ominaisuuksia, joita Linux ei tue – mitään muutakaan kummoista selitystä en tähän keksi. Pitää vielä verrata kiintolevyn lämpöjä, koska sillekin voisi jotain tehdä hdparmin asetuksilla. Summa summarum: kohentuvaa, mutta edelleen lämmönhallinta on oleellisesti parempi OS X:n puolella.
March 14th, 2011
Tuli postissa Tool-bändin levy 10000 Days. Itse musiikki on sellaista, että tuskin otan levyä edes ulos kuoresta, mutta levyn mukana tulee linssit ja stereogrammeja. Hauska idea ja kun muutenkin 3D:tä opetan, niin tämähän oli pakkohankinta.
March 13th, 2011
Next Posts
Previous Posts