Tuttua tietotekniikan historiaa lienee se, kuinka IBM hölmöili sekä 80- että 90-luvulla moneen kertaan (mm. MS-DOSin ja OS/2:n kanssa) ja käytännössä lahjoitti käyttöjärjestelmämonopolin Microsoftille, joka sitten onkin pitänyt sitä hallussaan jo parisenkymmentä vuotta. Tällainen status quo kun pääsee syntymään, niin tarvitaan luultavasti suuri paradigman muutos, ennen kuin se murtuu. Vastaavasti IBM oli aikanaan rautainen monopoli, kunnes mikrotietokoneiden vallankumous ja PC-kloonit kampittivat jättiläisen.
Havainnollistavana esimerkkinä Microsoftin totaalisesta vallasta käsiteltäköön tällä erää Windows Vistaa. Edeltäjäänsä selvästi hitaampi ja raskaampi käyttöjärjestelmä tuotiin markkinoille pitkällisen hypen ja mainostuksen saattelemana, mutta loppujen viimeksi harva kuluttaja sitä edes halusi erikseen ostaa. Yrityksetkin ovat jääneet odottavalle kannalle, peläten yhteensopivuusongelmia ja laitteistopäivitysrumbaa. Suuressa osassa Aasiaa piratismi on edelleen lähes kontrolloimatonta, joten myynti on esim. Kiinassa ollut heikkoa. Onko Firma siis vaikeuksissa?
Ehei. Vista-lisenssejähän myydään täyttä häkää koko ajan ja rahavirta ei katkea. XP:tä kun eivät enää saa koneisiinsa laittaa kuin isot toimijat erioikeudella (esim. HP) ja jokaisen konepaketin mukana täytyy toimittaa käyttöjärjestelmä, joten käytännössä jokaisen PC:n mukana myydään myös Vista. Käytännön tasolla Vistaa päivitetään takaisin XP:ksi, mutta sehän ei näy myyntiluvuissa. Eli loppujen viimeksi: markkinoille voidaan monopolin turvin tunkea aivan mitä hyvänsä eikä siihen ole todellisten kilpailijoiden puuttuessa kenelläkään mitään sanottavaa. Mac OS X on saatavilla vain Applen koneisiin eikä niihin Markantalon Assereihin, puhumattakaan konservatiivisesta yritysympäristöstä ja Linux-sektori puolestaan kärsii hajaannuksesta sekä kaupallisen ohjelmistotuen niukkuudesta. Piratismikin toimii valitettavasti lopulta monopolin eduksi, kun tuotteille koulutetaan uskollisia käyttäjiä.
Mikä sitten on se seuraava paradigmamuutos, joka kampeaa Firman vallankahvasta? Tällä hetkellä lupaava kehityssuunta ovat entistä tehokkaammat puhelimet, kuten Nokiat ja iPhone, joiden uumenista löytyy Symbian tai OS X. Pikkuläppäreissä Linuxilla on keveytensä, hintansa ja muokattavuutensa vuoksi jalansijaa, mutta Windows XP on vahvoilla niissäkin. Laitteisto- ja alustariippumattomien selainpohjaisten sovellusten kuten Google Docsin kehitys ei näytä laantumisen merkkejä ja saattaa ajan myötä johtaa käyttöjärjestelmän merkityksen vähenemiseen ja koko PC-konseptin romuttumiseen. Redmondissa seuraillaan kehitystä varmasti tarkkaan, joten helpolla mikään muutos ei tule tapahtumaan: kilpailijoita on torpattu ennenkin keinoja kaihtamatta (DR-DOS, OS/2, Netscape, SCO:n rahoittaminen Linux-oikeusjutuissa jne.).
January 22nd, 2009
Sain juuri päätökseen Douglas Thomasin kirjan Hacker Culture. Parempi kirjoittaa joitakin havaintoja ylös, etten unohda ainakaan itse.
Kirja käsittelee hakkereita, mutta itse termi on tunnetusti huonostimääritelty: ovatko hakkerit innokkaita harrastajia, tietoverkkojen rikollisia vaiko niitä alkuperäisiä 50- ja 60-lukujen risupartoja? Tätä teemaa olen ajatellut vähän itsekin käsitellä, kun demoharrastajiakin on kutsuttu mm. multimediahakkereiksi. Thomas keskittyy kirjassaan 80- ja 90-luvun tietoverkkohakkereihin — ja myös määrittelee fokuksensa selkeästi.
Hakkerit ja hakkerikulttuuri esitetään eräänä poikakulttuurin lajina, jolle on ominaista kilpailu ja kapinointi. Thomasin mukaan tietoverkot tarjoavat nuorelle itseilmaisukanavan, jonka kautta voi määrittää itsensä ja tuntea yhteenkuuluvuutta sekä itsenäisyyttä. Kirjoittaja käsittelee paljon yhteiskunnan fobiaista suhtautumista tekniikkaan samoin kuin lainsäädännön jälkeenjääneisyyttä. Tunnetut ennakkotapaukset kuten Kevin Mitnick saavat osakseen jonkin verran käsittelyä tapausesimerkkeinä. Lisäksi Thomas peilaa median hakkerikuvaa ja hakkerien omakuvaa toisiinsa ja väittää, että näiden välillä on jatkuva vuorovaikutussuhde.
Parhaita havaintoja oman tutkimukseni kannalta oli mm. se, kuinka yhteiskunta lopulta kotoistaa ja vesittää vastakulttuurit, tehden niistä vaarattomia ja kaupallisesti hyödynnettäviä. Arkisia esimerkkejä tästä vaikkapa skeittikenkien, bändipaitojen ja teknomusiikin miljoonamarkkinat. Thomasin mukaan hakkerointi on dynaaminen ja itseääntarkasteleva alakulttuuri, joka vastustaa kotoistamista tehokkaasti. Toinen mielenkiintoinen tekstinpätkä käsittelee “taiteilijanimiä” eli aliaksia ja on varmasti jossain määrin hyödynnettävissä demotutkimuksessakin. Hakkerien Phrack-julkaisussa on myös samankaltaisuutta diskmageihin, joten vertailulle on sijaa.
January 20th, 2009
Kohta kaksi viikkoa Meksikossa takana ja jo neljännestä reissusta huolimatta lievää kulttuurishokkia on välillä tullut taas koettua, välillä positiivisessakin mielessä. Tässä joitakin sekalaisia päällimmäisiä valittamisen aiheita — silläkin uhalla, että kuulostan jäykältä turistilta:
- Pohjoiseurooppalaiseen täsmällisyyteen tottuneelle joustavat aikataulut ovat välillä oikeasti rasittavia. Esimerkkinä tämänpäiväinen: kaasufirma ilmoitti, että puolen tunnin päästä tullaan täyttämään säiliö. Kaksi tuntia portilla odoteltuani luovutin.
- Rakennus- ja kunnallistekniikka. Kaikki on hiukan rempallaan sieltä täältä jopa hyvilläkin alueilla, sähköt vedetään improvisoiden ja sisätilojen viimeistely on vähän sinne päin. Jalkakäytävät muistuttavat välillä seismisiä alueita.
- Kaupunkisuunnittelu tai pikemminkin sen täydelliseltä vaikuttava puuttuminen. Cuernavaca lienee oikein esimerkkitapaus rönsyilevästä kaupungista, jota on todella vaikea hahmottaa, kun pientä tönöä on sokkeloisten katujen varsilla loputtomiin.
- Paikallisliikenteestä ei ole niin minkään sortin karttaa missään. Sen olen jo oppinut, että pitää vaan joko tietää tai kysyä.
- Turvaton turvallisuus. Kaupungeissa on paikkoja, joihin ei ole etenkään gringolla asiaa. Vartijoita on vähän joka puolella, bussiin mennessä tarkastetaan matkatavarat ja poliisia pidetään yleisesti korruptoituneena.
- Yhteiskunnan hierarkkisuus. Tuloerot ovat valtavia ja täällä köyhät ovat sitten todella juuri sitä.
- Leipä on pääosin vaaleaa möhmöä, jossa ei ole ravintosisältöä nimeksikään.
Ja useita hyviäkin juttuja:
- Tequila. Hyvää ja halpaa, tuskin tarvii enempää enää mainostaa. Pitänee ottaa projektiksi mezcaliinkin parempi tutustuminen, täällä en vaan sitä ole juuri nähnyt.
- Realistinen alkoholipolitiikka. Kieltolakivaltion kasvatille on kätevän tuntuista, että ihan ruokakaupasta saa viiniä ja väkeviä. Kaipa täälläkin alkoholisteja on, mutta eipä näy kaduilla spurguja.
- Tamales. Maissinlehtiin käärittyjä maissitöhnäpötkylöitä. Tyypillinen Latinalaisen Amerikan ruoka, oikein hyvää. Ja muutenkin meksikolainen ruoka on toki hyvää tortilloineen, quesadilloineen, chilaquileineen ja enchiladoineen.
- Ihmismäinen ilmasto. Nyt eletään sentään “keskitalvea” ja päivällä on tyypillisesti +25 astetta lämmintä ja useimmiten aurinkoista. Keväällä voi tulla kuumakin vielä.
- Hintataso suhteessa Suomeen. Kaksi henkeä syö raflassa keskimäärin 200 pesolla, joka on nykykurssilla reilu kymmenen eukkia ja ruokakaupassa oikein haalimalla voi saada kasaan 30 euron ostokset. Maahantuodut tuotteet kuten elektroniikka voivat olla sitten vastaavasti ihan suomihinnoissa.
- Halvat taksit ja joukkoliikenne. Siinä missä kotimaassa taksilla kulkemista koittaa välttää viimeiseen saakka, voi täällä ajella lähes joka päivä tarpeen vaatiessa — turistilisiä kannattaa tosin varoa. Keskusta-alueella pitkähkö matka maksaa siinä 40 pesoa eli reilun kaksi euroa. Bussilippu peseroon on 4,50 pesoa.
- Kohteliaisuus ja joustavuus. Jopa tällaista gringoa tervehditään, siinä missä kotimaassa kuljettaisiin jurottaen ohi. Olen kyllä huomannut jo hyvin senkin, miten tällaisessa paikassa aitomeksikolaisille ollaan astetta kohteliaampia (Puerto Vallartassa saattoi olla juuri päin vastoin). Kaikessa joustavuutta on vaikea vielä hyödyntää, mutta olen huomannut jo sen, että esim. kaupoissa ja ravintoloissa voi pyytää melkein mitä vain, jos vaan pokka pitää.
- Välittömät ja elämäniloiset tummat naiset. Ei tästä sen enempää: makunsa kullakin.
January 20th, 2009
Onpahan vaan mennyt äkkiä. 2001 tammikuulla päätin kokeilla huvikseni viikon kasvissyöntiä silloisen emännän esimerkistä innostuneena — ja toisaalta myös siksi, että se olisi kunnon teekkarille niin absurdi ajatus. Vitsiprojekti jäi päälle ja nyt tuli ovo-lakto-vegetarismia jo kahdeksas vuosi täyteen melkeinpä huomaamatta. Tuota aikaa en olisi jaksanut pelkällä uutuudenviehätyksellä, mutta päähän ajan myötä juurtuneet ekologiset ja eläinystävälliset ajatukset sinetöivät tämän päätöksen. Mitään merkittäviä ongelmia ei ole vegeilystä vielä koitunut, mitä nyt vaikkapa Itä-Euroopassa ja Meksikon maaseudulla on ollut asteen verran vaikea saada ravintolasta ruokaa. Useimmat juomat sentään onneksi ovat kasvispohjaisia.
Terveysvaikutuksista on paha mennä sanomaan, kun ei ole vertailukohtaakaan. Mikään kevytruokavalio vegeily ei automaattisesti ole: juustoa ja rasvaa kun on tyypillisissä kasvisruuissa vähintään riittävästi. Viime mittauksissa ei ole ollut sen enempää verenpainetta kuin kolesteroliakaan ja hemoglobiini on ollut hyvä, joten tuskinpa sekasyönti (“lihansyönti”) tämän terveelliseempää mitenkään voisi olla. En ole sairastellut sen enempää kuin ennenkään tai laihtunut luurangoksi, kuten perinteisten ennakkoluulojen mukaan pitäisi väistämättä käydä.
Sosiaalisissa tilanteissa olisi välillä varmasti helpompaa, jos ei tarvitsisi olla tällainen hankala erikoistapaus, jolle tarvii laittaa ruoka erikseen. Toisaalta nykyään vähän joka toisella on keliakiaa, allergiaa ja laktoosi-intoleranssia, joten erityisruokavaliot ovat joka tapauksessa arkipäivää. Idealismiin taipuvainen luonne ei myöskään rupea tällaisissa asioissa tinkimään, joten pienet hankaluudet täytyy vaan hyväksyä. Välillä syön juhlissa pelkkiä perunoita ja leipää, välillä katselen kuvotuksen vallassa rasvaisia broilerinjalkoja, välillä ihmisten luutuneet asenteet saavat tuskastumaan.
Silkan mutu-faktan pohjalta arvioin, että kotimaisista vegeistämme on valtaosa edelleen naisia. Ihan tutkimustakin on tehty siitä, kuinka teiniprojektina — kenties kapinointina, kenties muotijuttuna — alkanut kasvissyönti lopahtaa useimmilla tytöillä perheen perustamisen ja vakiintumisen myötä. Tästä muutoksesta tunnen itsekin käytännön esimerkkejä: on niin vaikeaa laittaa kahta ruokaa, mies ei rehuja syö, lapsen myötä on varmuuden vuoksi parempi palata normaaliin ruokaan jne. Itse vasta aikuisella iällä aloittaneena en oikein osaa samaistua tuollaiseen ajatusmalliin, mutta tradition ja normien voimaa ei tunnetusti parane aliarvioida.
January 18th, 2009
Täällä jalon juoman syntyseuduilla tulee varmasti tehtyä lisää kenttätutkimusta, kun kerran lähdemateriaalia on hyvin ja edullisesti saatavilla. Ensi hätään kirjoittelin tällaisen sivun, jossa kerrotaan perusjutut tequilasta. Lopussa oleva merkkien luettelo on lyhyt ja pahoin puutteellinen, mutta kohennan sitä ajan kanssa.
Tequila.netiä selailtuani tuli mieleen tehdä tällainen todo-lista, joita yritän metsästää seuraavaksi:
- 1921-sarja (reposado, añejo)
- MuchoTE reposado
- Casa Noble -sarja (reposado, añejo)
- El Rey -sarja
- 4 Copas reposado
- Don Valente reposado
- 5150 -sarja (reposado, añejo)
- Los Abuelos -sarja
- El Tesoro -sarja
Osa näistä on luultavasti vaikeita saatavia tai mahdollisesti tolkuttoman kalliita, mutta yritetään 🙂
January 15th, 2009
Olen käyttänyt tämän päivän pöyhimällä rikkinäistä eMac-tietokonetta kuntoon. Nyt kun ongelma on “selvinnyt”, niin tästä lienee hyvä kirjoittaa blogimerkintä, jos joku muukin saman ongelman kanssa painii. Kone jämähteli satunnaisesti lyhyen käytön jälkeen ja meni joko kokonaan jumiin tai sitten pelkkä hiiren osoitin liikkui. Ensin oletin, että vika olisi perinteisesti kiintolevyssä tai solmuun menneessä käyttöjärjestelmässä, mutta toisaalta lokiin ei kertynyt mitään ilmoitusta levyvirheistä ja uudelleenasennettu 10.4 ei sekään asiaa auttanut. Vikasietotilassa (buutti shift pohjassa) kone toimi tuntikausia ongelmitta, joten veikkasin sittenkin softavikaa.
Googletuksen jälkeen ongelman ydin alkoi paljastua: muillakin oli ollut hyvin samankaltaisia oireita eMaciensa kanssa ja pohjaluukku avaamalla varmistui, että samasta tyyppiviasta oli kyse. Emolevyllä olevat tietyt kondensaattorit ovat huonolaatuisia ja turpoavat tai vuotavat ajan myötä. Konkat liittyvät erityisesti ATI:n Radeon 9200 -näyttöpiirin kiihdytykseen, mikä selittää vikasietotilan toimivuuden — vikasietotilassahan ei ladata kaikkia ajureita. Apple on itsekin tunnustanut valmistusvirheen ja eMacien takuuaikaa venytettiin kolmeen vuoteen. Tämä kyseinen laite oli kuitenkin jo liian vanha takuuhuoltoon, joten piti keksiä jotain muuta.
Näppärä sähkömies vaihtaisi konkat ehjiin ja niin joku oli saanut koneensa korjattuakin. Itse en välittäisi juuri nyt lähteä koneen uumeniin ja työkalujen sekä varaosien hankinta olisi lisäksi ylettömän työlästä. Puolivillaiseksi mutta riittäväksi ratkaisuksi osoittautui näytönohjaimen ajurien poistaminen, minkä jälkeen Mäkki pysyi hyvin pystyssä ja meni verkkoon, vaikkakin sitten käyttömukavuudeltaan kehnompana. Ajurit voi poistaa vikasietotilassa heivaamalla paikasta /System/Library/Extensions kaikki ATIRadeon-alkuiset tiedostot pois ja käynnistämällä koneen uudestaan. Eräs kohtalotoveri oli saanut jopa 2D-kiihdytyksen toimimaan poistamalla pelkästään GL-ajurin (ATIRadeon8500GLDriver.bundle), mutta tässä se ei onnistunut vaan jumahtelu jatkui.
January 15th, 2009
Virkavapaa Meksikossa on nyt pyörähtänyt lopultakin käyntiin ja olen ehtinyt olla Cuernavacassa (hiukan etelään Mexico Citystä) jo muutaman päivän. Tässä karttalinkki, asustan siinä alemmassa kuutiossa. Nettikin lähti tänään toimimaan parin päivän sählingin jälkeen. Helsingin räntään ja pakkaseen tottuneelle ilmasto tuntuu näin ensi hätään tuskaisen kuumalta, vaikka yöllä lämpötila laskeekin muutamaan asteeseen. Nythän eletään talvea, joten kevään myötä tullaan vasta näkemään kunnolla hellettä. Elimistöhän tottuu…
Matka meni joko hyvin tai huonosti, riippuen vähän katsantokannasta. Tällä kertaa tulin kokeeksi Iberian lennolla, joka oli Air Francea ja KLM:ää parisataa euroa halvempi. Tunnin koneessa odottelun jälkeen kävi ilmi, että teknisen vian takia lento siirtyy seuraavalle päivälle. Pessimisti olisi ollut tietysti näreissään — ja ihan syystäkin, sen verran tökerösti firma hoiti tilanteen ja hotellimajoituksen. Löysin kuitenkin itsestäni pienen optimistin ja olin suorastaan tyytyväinen, että pääsin edes bussin ikkunasta vähän vilkaisemaan Madridia. Itse lento meni lopulta harvinaisen helposti, mutta sen jälkeen parin tunnin bussimatka Cuernavacaan vaati jo veronsa.
Itse Cuernavacan kaupunki on näin ensi alkuunsa lähes käsittämätön sokkelo. Pieniä kapeita katuja, muureja ja matalia rakennuksia varsin laajalla alueella. Itse kaupungin väkiluku on n. 300 000, mutta ympäristö mukaanlukien seudulla asuu jopa 700 000 henkeä. Keskusta on pittoreski ja ravintoloiden sekä elämänmenon lisäksi itseään voi sivistää tutustumalla Cortésin palatsiin tai Teopanzolcon pyramidiin. Joukkoliikenne palvelee kohtuullisen hyvin täälläkin eikä maksa juuri mitään (4,50 pesoa/matka), mutta reitit ovat varsin sekavia ja tällaisella hongankolistajalla on hetkittäin vaikeuksia saada päänsä tai jalkansa mahtumaan mihinkään 🙂
January 13th, 2009
Viime päivät olen kahlannut läpi aina tilaisuuden tullen Steven Johnsonin kirjaa Interface Culture. Ei mikään merkkiteos sinänsä, mutta on siitä saanut joitakin uusia näkökulmia käyttöliittymien historiaan. Luku 5, Text, pisti miettimään omaa tekstinkäsittelyn historiaa, joka on kulkenut jokseenkin ristiriitaisia polkuja.
Kasibittisten aikaan tietokoneilla ei vielä paljon kirjoiteltu, mutta sitten ensimmäisen PC:ni myötä sekin tuli tutuksi. Tuossa vaiheessa en nähnyt mitään eroa editorien ja tekstinkäsittelyohjelmien välillä — eikä rajanveto mikään dramaattinen ollutkaan vielä 90-luvun alussa. Nopea ja sujuva Qedit toimitti vuosikaudet molempia virkoja ja vaikka kesätöissä käytinkin jonkin verran WordPerfectiä (aikansa de facto -standardi), niin sekin tuntui lähinnä kömpelöltä ja täysin turhalta omaan käyttöön. 80×25 merkkiä tasalevyisellä fontilla, muulle ei ollut juuri tarvetta. Niin syvälle Qedit iskostui aivoihin, että teen käyttämiini Unix-järjestelmiin edelleen aliaksen “q”, joka käynnistää tekstieditorin. (more…)
December 19th, 2008
Olin jo pitkään ollut hieman paiseessa, sillä viimeinen mahdollisuus suorittaa jatko-opintojen teoreettiset opinnot vuoden 1995 tutkintösäännön mukaisesti oli tämän vuoden kesällä. Olin saanut tarvittavat opintoviikot (45 ov.) kasaan asianmukaisesti kahdessa vuodessa lukuun ottamatta naurettavaa 0,3 opintoviikkoa. Sitä varten olisi pitänyt kirjoittaa vielä essee Preecen ja kumppanien kirjasta Interaction Design — Beyond Human-Computer Interaction. Sen verran kuiva opus oli, etten saanut esseetä kasaan neljässä vuodessa ja niinpä kävi lopulta siten, että jouduin siirtymään 2005 tutkintosääntöön.
Uuden tutkintosäännön mukaisesti yleisteoreettisia opintoja tulee olla enemmän, mikä alkoi kuulostaa jo hieman huolestuttavalta. Ylipäänsä ei enää huvittaisi mennä mihinkään luennoille istumaan, saatika sitten vääntäytyä niiden takia viikottain TKK:lle. Helpotukseni olikin suuri, kun ilmeni, että vanhojen opiskelijoiden siirtyminen oli tehty varsin joustavaksi ja kaiken lisäksi teoreettisten opintojen määrä oli muutettu 60 opintopisteeksi. Vanhat noppani 1,5 kertoimella tuottivat 67 op., eli nyt jäi suorituksia peräti yli. Kurssit loksahtelivat uuteen systeemiin kauniisti kohdilleen ja niinpä laitoin hyväksymisanomukset saman tien eteenpäin, jotta ne ehtisivät vielä joulukuun kokoukseen. Samalla intouduin hyväksyttämään lisensiaattityön aiheen ja kielen. Iso pyörä lähti taas pyörimään pari vuotta jumitettuaan 🙂
December 8th, 2008
Parin kuukauden odottelun ja tuskastumisen jälkeen kävin lopulta hallinnossa kysymässä, mitä kuuluu virkavapaahakemukselleni. Siellä kävi ilmi, että koko homma on ollut heidän puolestaan selvä jo kuukauden: pelkkä dekaanin hyväksyntä riittää, vaikka lomakkeessa olikin vielä esim. rehtorin kuittaukselle paikka. Olisin tämän toki mieluusti jostain kuullut jo aikaisemminkin, mutta tärkeintä sentään, että asiasta on nyt varmuus.
Vielä ei ole iskenyt pahakaan paniikki, mutta kohta alkaa luultavasti hiljalleen herätä käsitys siitä, että olen tosiaan lähdössä jopa puoleksi vuodeksi Meksikoon, missä asiat ovat varsin eri lailla. Tähän mennessä käyntini ovat kuitenkin olleet lähinnä lyhyitä turistireissuja ja nyt pitäisi suorastaan viettää arkielämää siellä ja ohessa edistää opintojani. Näitä mahdollisuuksia ei kuitenkaan loputtomasti tule, joten ei kun menoksi vaan. Samalla tulee hankittua todellinen kielikylpy espanjan suhteen, Meksikossa kun englantia puhuvat varsin harvat.
Rahallinen puoli pitäisi vielä setviä kuntoon. Viimeisenä oljenkortena on aina opintotuki, jonka saamiselle ei pitäisi olla esteitä, mutta toisaalta Suomen kämpän vuokra nielaisisi sen jo yksistään. Apurahaakin voisi hakea, jos vaan tietäisi mistä. Lisäksi tämä kahden kuukauden aika ennen lähtöä on kovin niukka, kun rahastojen hakuajat voivat olla ties koska. Uusimpana löytönä törmäsin aikuiskoulutustukeen, joka olisi jonkin verran opintotukea suurempi ja jo suorastaan riittävä. Seuraavaksi yritän selvitellä, onko sitä ylipäänsä mahdollista saada. Kämpän alivuokraaminen esim. vaihto-opiskelijalle olisi eräs tapa keventää vuokrataakkaa, mutta en tiedä asiaan liittyvistä käytännöistä ja vaihtoehto on joka tapauksessa melko epävarma. Valaistuneita ideoita otetaan vastaan 🙂
November 6th, 2008
Next Posts
Previous Posts