Näemmä nykyään jo neljäsluokkalaisille opetetaan hieman koodausta, ainakin Arabian peruskoulussa. Aiemminkin on jotain algoritmista ajattelua ollut matematiikassa, mutta nyt lapsoset istutettiin oikein Scratchin äärelle. Olin toki työkalusta tietoinen, mutta lähinnä idean tasolla ja jokusen ruutukaappauksen pohjalta: värikkäistä palikoista koostetaan lohkoja, jotka tekevät asioita. Aivan puhdasta visuaalista ohjelmointia Scratch ei mielestäni ole, vaan pikemminkin jossain graafien vetelyn ja koodin kirjoittamisen välimaastossa. Tunnarit luomalla kikkaletta voi käyttää selaimessa, mutta myös paikallisen version voi asentaa – jossain vaiheessa Linux-tuki näyttää tosin valitettavasti kadonneen. Onneksi yhteisö tuli tässäkin apuun epävirallisen porttauksen muodossa.
Koitinpa tuotakin, sano Uskan mummu, kun synninpäästön otti.
Jotkin asiat ovat kieltämättä helppoja: kirjastosta voi raahata “spritejä” ruudulle, pikku ääniefektejä voi kytkeä tapahtumiin ja integroitu ympäristö on ylipäänsä suoraviivainen käyttää. Tutut ohjelmointikielten ominaisuudet, kuten silmukat, tapahtumat ja muuttujat löytyvät vasemmalta kelailemalla. Klassisen ohjelmoinnin suunnasta tulevalle palikoiden raahailu saattaa alkaa käydä pian hermoille, kun yksinkertaisen vertailun toteuttaminen vaatii paljon pikkutarkkaa hiirellä sohimista. Kohtuullisella vaivalla saimme pojan kanssa aikaan meloninkeräilypelin, joten kyllähän tuolla jotain “oikeaa” voi tehdä. Työkalun rajat tulevat harrastuneelle nopeasti vastaan, joten aloittelijoiden oppimiskäyttö lienee Scratchin omin tontti – kuten oli tarkoituskin.
After fifteen hours of hard work including translation and tweaking a lot of timings, I’m happy to present English subs for Michele Lupo’s excellent, little-known spaghetti western California (aka. Adios California, 1977). Download them right here: California-blu-ray-en.srt. If you just want to see the movie with English dubbing, it might be available somewhere, but as far as I know, the best image quality can be found on the Italian/French blu-ray version, which has subs only in French. Some notes:
These subs match the 1:40 Artus Films version, other releases might be different.
I used the “original” English dubbing as reference, but at times it was so off that it had to be modified.
Portuguese and German fansubs were useful too, but they’re not for this exact version and the timings were off.
Some inaudible mumbling was left unsubbed as I had little hope of deciphering it.
Previously I’ve used a plaintext editor or Gnome Subtitles, but this time I discovered Aegisub, which made at least some things easier. The audio waveform view, in particular, helped to get the timings right, even if I probably didn’t use most of the advanced features the program has. Enjoy!
Giuliano Gemma in his best Western role – not just a pretty boy with little acting skill any more.
Viidentoista tunnin ähellyksen jälkeen sain aikaiseksi California-spagettilänkkäriin (1977) englanninkieliset kelpo tekstitykset. Itse filkan voi katsoa “jostain” enkkudubbauksellakin ilman isompaa vaivaa, mutta ehdottomasti paras kuvanlaatu on Artus Filmsin blu-rayssä, jossa on kuitenkin tekstit vain ranskaksi ja äänet ranskaksi sekä italiaksi. Oleelliset linkit yllä. Saatan sormiharjoituksena tehdä vielä myös suomitekstit, vaikka niiden yleisö pieneksi jääneekin.
Jälleen pikku koodiprojekti natiaisen harjoittelukäyttöön, nimittäin lukutraineri. Kikkale arpoo luvun 1000–9999 ja nappia painamalla saa näkyviin (usein pitkän) lukusanan:
Yheksäntuhatta neljäsataakuuskytkuus
Tällä erää grafiikan ohjelmointiin ei paljon aikaa suttaantunut. Lähinnä sillä puolella yllätyksenä tuli, kuinka pitkiksi näinkin pienet lukusanat jo kasvavat – ikkunan leveyttä piti kasvattaa ja kasvattaa, eikä se 32 pisteen fontilla enää läppärinäytölleni edes mahtuisi. Kellonaikoihin verrattuna lukusanat ovat säännöllisempiä, kun tuhansia, satoja ym. edustavat numerot voi käydä mekaanisesti yksitellen läpi. Näin pienillä luvuilla en jaksanut käyttää silmukkaa, mutta isommilla se tokisi tulisi väistämättä vastaan. Joitakin erikoistilanteita piti silti jälleen huomioida:
Nollan kohdalla ei tarvitse yleensä tehdä yhtään mitään, lukuun ottamatta tapausta 10 eli kymmenen
Systemaattisen käsittelyn rikkovat myös 11–19 eli yksitoista–yhdeksäntoista, jotka voi sentään generoida helposti
Oikealta lukien kolmen numeron välein tulee välilyönti eli “kaksituhatta neljäsataa”
Tuhat, sata ja kymmenen pitää käsitellä erikseen, koska ne eivät tietenkään ole “yksituhatta” jne.
Koodinpätkään tarvitaan tietysti yksinkertainen mäppäystaulukko numerosta tekstiksi; nollaa ei tosin näemmä käytetä yhtään mihinkään. En tiedä, tuleeko tälle trainerille juuri käyttöä todellisuudessa, mutta olipahan ainakin itselleni pientä sormiverryttelyä ja sivussa opin jotakin suomen kielen lukusanoista. Vähäisellä vaivalla paikat voisi vaihtaa, jolloin lukusanaa yritettäisiin muuttaa takaisin numeroiksi. Saatan kokeilla myös puhekielisen version tekemistä ihan mielenkiinnosta: ovatko arkiset lyhyemmät lukusanat yhtä säännöllisiä?
edit: Kolmen numeron palasia voi käsitellä ilmeisen itsenäisesti, joten yleispätevä ratkaisu ei olisi itse asiassa paljonkaan mutkikkaampi. Perään lisätään vaan “miljoonaa”, “tuhatta” jne.
Tiistai-illan iloksi tuli väkästettyä pitkästä aikaa peräti hieman koodia. Juniorin kanssa on opeteltu viime aikoina viisarikellon ajan lukemista Muumi-lelukellolla, mistä pälkähti päähän ajatus digitaalitekniikan hyödyntämisestä samaan hommaan. Tietska kun jaksaa arpoa ja kysellä aikoja paljon sitkeämmin kuin väsähtänyt isäukko. Reilun puolen tunnin Processing-neppailun jälkeen syntyi ilmeisesti toimiva kellotraineri.pde, joka antaa välilyöntiä takomalla ensin uuden ajan ja sitten näyttää ratkaisun tekstinä alareunassa:
Karu, mutta pelkistetty näkemys kellotaulusta
Natiainen tuntee jo tavallisen kellotaulun aika hyvin, joten nostin samalla vaikeustasoa jättämällä numerot pois monien rannekellojen tapaan. Samassa pelkistyksessä saivat mennä myös minuuttiviivat. Kellonaikoja arvotaan nyt viiden minuutin tarkkuudella, mutta suurempi tarkkuus ei olisi suuri lisäys. Koodipuoli ei ollut kaikkiaan järin haastava, mutta jokunen pikkuinen pähkinäkin mukaan sentään mahtui purtavaksi:
Miten muutetaan tunnit ja minuutit viisarien asennoksi? Harkintaa vaati lähinnä tuntiviisari, jonka tietysti pitää liikkua myös minuuttien mukana.
Miten tulostetaan kellonaika luettavana tekstinä? Eri tapauksia ovat “tasan”, “puoli”, “yli” ja “vaille”.
Ylimääräisenä kompastuskivenä pitää vielä tunnistaa erikoistilanteet, joissa siirrytään kahdestatoista yhteen, kuten 12:45 ts. “viisitoista vaille yksi”.
Kohtuullisella takomisella näyttäisi siltä, että sain algoritmintyngän käsittelemään kaikki tilanteet oikein – joku erikoistapaus saattaa toki vielä räjähtää, mutta ainakaan toistaiseksi sellaista ei tullut vastaan. Hetken aikaa mietin, jaksaisinko mäpätä vielä numerot tekstiksi tyyliin 11 -> yksitoista, mutta siitä tuskin olisi ollut sanottavaa hyötyä. Kaikenlaista parannettavaa olisi toki helppo keksiä: rajattu vastausaika, animointeja, viittä minuuttia tarkemmat kellonajat, numerokelloon vertailu ja niin edespäin. Ehkäpä niitä sitten joskus tarpeen mukaan. Jo tässäkin muodossaan kellotraineri on ihan hyödyllinen ja liittyy muiden, hetken viihdyttäneiden isikoodausten, kuten liikennevalosimulaattorin, näppäimistötrainerin ja yksinkertaisten piirto-ohjelmien seuraan.
Vuosien ajan olin totutellut siihen ajatukseen, että Mint/Maten alapalkin Mate Sensors Applet ei osaa näyttää Nvidian näyttiksen lämpöjä, koska ne on “tietysti” toteutettu vähän omalla tavalla. Luulo oli kuitenkin väärä: asentamalla paketin mate-sensors-applet-nvidia kikkale suostuu näyttämään Nvidian tuulettimet ja lämmöt aivan iloisesti. Ihan automaattisesti plugin ei listaan heti ilmesty, vaan appletti pitää ensin käynnistää uusiksi – tai sitten laiskemmin X-ikkunointi tai koko kone. Jeah!
Nvidia and Mate Sensors – that was easy
For years I had thought that the Mate Sensors Applet wasn’t capable of showing Nvidia sensor readings, but I was wrong. Simply by installing the mate-sensors-applet-nvidia package and restarting the applet (or X or the whole machine if you’re lazy) you can get Nvidia temps and fans displayed as any other hardware sensors. Yeah!
Siinä meni toinen koronavuosi, eikä loppua näy. Päällimmäinen tunnelma on yleinen ryytymys, joka on näkynyt kaikessa tekemisessä: tuottavuus on ollut pohjalukemissa ihan joka saralla ja innostuksen hetket vähissä. Kyse on tuskin pelkästä koronakaranteenista ja Zoomissa kykkimisestäkään, sillä onhan ruuhkavuotisella niskassaan yhtä sun toista velvoitetta, jotka ajan oloon saattavat alkaa nakertaa voimia. Osansa hajoiluun on tuonut painostava työelämä, mutta siitä alempana omassa kohdassaan. Ei tämä nyt mikään täysin kurja vuosi sentään ollut, mutta aika vähiin jäivät huippuhetket urautuneen puurtamisen seassa.
Töitä ja tutkimusta
En kaunistele tätä liiemmin: vuosi 2021 töissä ei ollut motivoiva. Parhaita hetkiä olivat ne, kun vedin omia maisterikurssejani, mikä on kuitenkin valitettavasti vain pieni osa kaikista hommista. Hallinto, huonojen tietojärjestelmien kanssa taistelu ja tietysti lähes kirosananomainen organisaatiouudistus. Taiteen ja median laitokset yhdistyvät koulutusohjelmineen, minkä lisäksi maisteriopetuksen resursseja kuristetaan ja sitä myötä kurssitarjonta menee uusiksi. En ole ollut mitenkään “pahimmissa paikoissa”, mutta joka tapauksessa turhalta tuntuva puuhastelu, joka kaikkea muuta kuin edistää normaaleja päivätöitä, lisää stressiä. Olen jo itsekin joutunut kandiopetukseen, ja vaikken sitä vähempiarvoisena duunina pidäkään, niin olen sittenkin puolipakolla rekrytty väärä tyyppi kyseistä kurssia vetämään – joku joutilas piti nakittaa.
Syksyn alussa tuli sentään onnelliseen loppuunsa iän kaiken kestänyt arviointiprosessi, jonka myötä nimikkeeni on nyttemmin vanhempi yliopistonlehtori. Postuumisti näyttää tosin siltä, että olisin voinut hakea ylennystä jo paljon aikaisemmin sen sijaan, että tein kuuliaisesti pedaopinnot ja postdocin loppuun. Pian valtaosa laitoksen opettajista lienee näitä senioripehtooreja, joten lehtorien urapolkuun iskee tietty inflaatio. Tutkimuksen osalta vuosi jäi surkeaksi, mutta ehkäpä ensi vuonna niitä arvoisia vertaisarvioituja julkaisuja taas nähdään. Jotain on ainakin työn alla. Jatkoin edelleen huippuyksikön nimellisenä jäsenenä, mutta osallistuminen oli lähinnä kokouksissa harvakseltaan istumista.
Eräänä elämänmuutoksena jätin taakseni Alasin Media oy:n, jota olin perustamassa niinkin kaukana kuin 2004. Alkuinnostuksen jälkeen kontribuutioni jäi lähinnä kokouksissa istumiseksi, joten nyt tarjouksen tullessa hyväksyin sen, että myyn osakkeeni takaisin ja aktiiviset jampat jatkavat omillaan. Rahallisesti tässä “yrittäjyydessäni” ei ollut paljon järkeä, mutta näköalapaikka kotimaisen uusmediatoimiston arkeen oli toki kokemuksena arvokas.
Skenetystä
Valitettavan vähän kerrottavaa tältä saralta, mutta tokihan armaan tiimimme 30-vuotisjuhla oli eräs vuoden kohokohta saunomisineen, yhteislauluineen, kilpailuineen, demokatselmuksineen, muisteloineen ja kaljoitteluineen. Jokin gravitaatio on porukkaa yhdessä pitänyt jo kolmen vuosikymmenen ajan. Suunnitelmissa oli tietysti synttäriprodukin, mutta sellaista ei tältä ryytymykseltä lopulta irronnut. Onneksi Yzi sentään kantoi lippua parissa pikkuintrossa. Omat tuotokset jäivät muutamaan petskariin ja Vammala Partyillä näytettyyn Processing-pätkään. Pariin kuvaan olin jopa ihan itsekin tyytyväinen. Ja niin tosiaan, opetin demokoodausta opiskelijoille yhden viikon Alive Dead Media -kurssillani 🙂
Tietotekniikkaa
2021 oli tekniikkaharrastajalle poikkeuksellisen hankala vuosi, kun komponenttipula piti laitteiston hintoja koholla. Näytönohjaimet ovat toki se ilmeisin voivottelun aihe, mutta lievempää hintojen turpoamista ja pahoja saatavuusongelmia näkyi monissa muissakin osissa. Media tarttui aiheeseen hanakasti ja toitotti vuoden varrella Taiwanin vesipulaa, rahtiongelmia, tehtaiden tulipaloja jne. siinä määrin, että hetkittäin alkoi iskeä jo hieman foliohattufiilis: ovatko nämä kaikki “valtaisat vastoinkäymiset” oikeastaan vain kätevä tekosyy pumpata hintoja? Ongelma on monimutkainen eikä varmasti ratkea hetkessä, joten 2022 tuskin palauttaa hintoja ennalleen – voi olla, etteivät ne ikinä enää palaakaan. Konepäivitysprojektit saivat siis olla tämän vuoden suosiolla jäissä, vaikka muutama välttämätön palanen toki piti hankkia hajonneiden tilalle. Ajoitus oli kerrankin hyvä, sillä päivitin perheen konekannan sopivasti toissa vuonna ennen komponenttipulaa, joten näillä pärjäilee tarvittaessa vielä mukavasti vähintään vuoden.
Joitakin pikku laitteisto- ja softaviritysprojekteja tuli sentään tehtyä. Eräs hauskimmista oli perheen uuden sähköurun kytkeminen USB-MIDI:n kautta ScummVM:ään. Vuoden lopulla piti tutustua Linuxin ACPI:n ihmeisiin ja vuoden alussa asentaa hieman kotipolttoisesti WLAN-korttia sohvakoneeseen. Ikuisuusprojekti Appen USB-näppiksen näppiskartan kanssa koheni pykälän ja vähemmän hauskana puhteena jouduin tappelemaan melkoisesti saadakseni Ryzen+RTX 2080 -kokoonpanoni toimimaan vakaasti, kiitos Nvidian ajuribugien (tämä ongelma sentään jo onnellisesti takana).
Steam-kirjasto paisuu toisesta päästä nopeammin kuin ehdin toisesta edes kokeilla, mutta se lienee perin normaali ilmiö. Uusiin tekeleisiin tutustumisen sijasta kävi usein niin, että käynnistin sen saman Gnogin, Insiden tai Grisin ja hakkasin ne vielä kerran läpi. Vuoden uusista löydöistä parhaita oli luotetun Amanitan Happy Game, vaikka sen äärelle ei varmaan suurta tarvetta ole enää palatakaan uudelleen. Lumino City viihdytti pienen hetken, samoin kuin kotimainen Runo.
Shakki
Vuoden loppua kohti myös jalon pelin äärellä vaivasi pieni sotaväsymys, mutta se tuppaa olemaan ohimenevää sorttia. Syksyllä ja alkutalvesta olen lähinnä yrittänyt pitää jonkinlaista rutiinia yllä, etteivät taidot sentään kääntyisi laskuun. Kesällä meni suorastaan mukavasti, kun Lichess-vahvuuslukuni nousivat uusiin huippulukemiin. Ei noita millään säkällä nosteta, joten uskoisin kyseessä olevan ihan oikean tason kohenemisen (joka tosin syksyn uupumuksen myötä näyttää tuttuun tapaan lysähtäneen). Kilpailuihin tuli osallistuttua jälleen koronan vuoksi harmillisen vähän: itse pelasin yhdessä turnauksessa ja lisäksi kuskasin poikaa muutamaan lastenturnaukseen. Tyllerökin alkaa jo ymmärtää peliä paremmin kuuden vuoden iässä, mutta jokin palanen ei ole vielä loksahtanut paikoilleen niin, että osaisi oikeassa pelitilanteessa hahmottaa tehtävistä tuttuja kuvioita.
Nappeja ja lautoja ei ole juuri tullut enää haalittua, kun niitä on sekä pelaamiseen että koristeeksi moninkertaisesti yli oman tarpeen. Poikkeuksen tähän sääntöön tekevät kotopuolesta Vammalasta peräisin olevat Tannin nappulat, jotka ostan kaikki vastaan tulevat. Ensimmäisten löytämiseen meni peräti kaksi vuotta ja viime vuonna tärppäsi edullisesti toiset hieman vanhemman mallin edustajat. Arkipelailussa käytössä ovat useimmiten ihan tavalliset muoviset painotetut klubinapit, jotka eivät loista niinkään ulkonäöllään kuin selkeydellään ja toimivuudellaan.
Leffoja ja sarjoja
Länkkäreitä tuli katseltua edelleen verrattain ahkerasti, mutta tilanne on sama kuin jo aika pitkään, eli uusia kiintoisia löytöjä tulee tehtyä harvakseltaan. Erityisesti uudemman pään bulkkiwesternit jättivät kylmiksi – en tiedä, miten tuollaisia lähinnä väkivaltaisia kotivideoita päätyy ihan Suomessakin myyntiin. Hyllystä yllättäen löytynyt Westworldin ykköskausi jaksoi pitää otteessaan loppuun asti, vaikka seuraavat kaudet tuskin kiinnostavat enää. Toinen onnistunut lännensarja oli Wheelerin suvun vaiheista kertova Into the West; ihan loppuun asti käsis ei kantanut, mutta kelpo viihdettä yhtä kaikki. Korona-aika haittasi jälleen länkkärimaratonien pitämistä ja nyt kerhohuone on taas kiinni hamaan tulevaisuuteen. Kevään maratoni saatiin sentään pidettyä kesäkuussa hikisissä Arizona-fiiliksissä ja syksyn vastaava marraskuulla.
Varsin jälkijunassa hankimme lopulta Netflixinkin. Takavuosina, kun kiinnostusta viimeksi oli, tarjolla oli vain oma toisto-ohjelma Windowsille ja Mäkille, mutta nyttemmin katselu onnistuu sentään ihan selaimella, joten myös Linux-käyttäjä on lähes tasaveroinen asiakas. Ruuhkavuotisen pariskunnan on yleensä paljon helpompi katsella sarjoja kuin kokonaisia leffoja, etenkin kun klassikot tuppaavat olemaan kolmen tunnin pläjäyksiä. Edellä mainitun Westworldin lisäksi projektoriaikaa saivat Queen’s Gambit, Squid Game ja viimeisimpänä Downton Abbey. Näyttää uhkaavasti siltä, että flixi on jäänyt talouteen pysyäkseen. Kuten hieman ennalta arvelinkin, suoratoistopalvelusta löytyy kyllä katsottavaa, mutta harvemmin juuri vaikkapa sitä elokuvaa, jonka haluaisit nähdä. Tilannetta ei sanottavasti auta sisältöjen pirstoutuminen lukuisiin kilpaileviin palveluihin. Nostalgisena paluuna lapsuuteen tuli kaluttua läpi myös Blackadderin kaikki kaudet.
Pikku sivuraiteena sivistin (ja toivottavasti viihdytin) vielä jälkikasvua kasaritoiminnalla/skifillä. Nähtyinä ovat nyt ainakin Predator, pari Terminatoria, muutama Rambo, kaksi ekaa Alienia sekä muutama Robocop. Valikoimaa on pitänyt kuratoida lähinnä liian väkivaltaisuuden tai pelottavuuden takia – Rambo 4 tosin lipsahti katseluun vahingossa – ja toisaalta laatukriteerien nojalla, joiden vuoksi karsiutuivat tuoreemmat Aloenit ja Termarit. Lisämausteena soppaan vielä jokunen wire-fu-klassikko.
Muita puuhia
Oma pikku virstanpylväänsä oli kaksikymmentä vuotta kasvissyöntiä. “Kokeilenpa tuota piruuttaan viikon” -projekti lipsahti elämäntavaksi ja muutaman vuoden päästä kääntyy jo ns. siviilijuna, kun olen ehtinyt olla vegenä puolet elämästäni. Mitään erityistä syytä tai tarvetta ei ole ilmennyt palata entiseen, joten projekti jatkukoon. 20 vuoden aikana kauppojen valikoima on monipuolistunut hurjasti eikä ravintoloissakaan ole enää ilmennyt sanottavia vaikeuksia tällaisen erikoisruokavalion kanssa. Pikkupaikkakunnalla tilanne toki saattaisi olla vielä toinen.
Odotuksia vuodelta 2022? No ainakin toivon, että löydän uutta intoa tutkimuksen ja luovien hankkeiden edistämiseen, tosin tällä hetkellä en odota kovin säkenöivää suoriutumista. Korona tuskin mihinkään katoaa, joten voi olla yksi etävuosi jälleen tiedossa (ei sillä, että rakastaisin Otaniemeen raahautumistakaan). Kolmas rokotus pitäisi käydä ottamassa tammikuulla, mutta vahvasti vaikuttaa jo siltä, että se ei jää viimeiseksi.
Ostin tyllerön koneeseen Trustin GXT 833 Thado -näppiksen vanhan Deltacon hirvityksen tilalle. Hintaansa nähden ihan kohtuullinen tekele, vaikka sirkusmaiset värivalot ovatkin kiinteät ja ylipäänsä kaikenlaiset säädöt loistavat poissaolollaan. Hetken näytti hyvältä, kunnes ilmeni, että näppis herättää koneen unilta satunnaisesti, vaikkei siihen edes kosketa. Bisneskoneen simppeli BIOS ei tullut apuun, joten alkoi uhkaavasti vaikuttaa siltä, että kone pitäisi sammuttaa kokonaan yöksi (tämän siitä saa, kun Trustia ostaa, ellei sitten ole kyse jostain kaapelista). Googlauksen tuloksena heräsi hieman toivoa, kun löytyi tiedosto /proc/acpi/wakeup, jossa on tällaista sisältöä:
Eli toisin sanoen tieto siitä, mitkä erilaiset laitteet saavat herättää koneen. Tiedostoon voi pääkäyttäjänä kirjoittaa laitteen nimen, joka vaihtaa tilaa enabled/disabled – en ainakaan löytänyt mitään tapaa suoraan säätää tilaa päälle tai pois ilman ylimääräistä tilan lukemista ym. purkkaa ympärillä. Toinen tapa on käyttää acpitool-komentoa. Muutokset eivät ole mitenkään pysyviä, vaan ne täytyy uudelleenkäynnistyksen jälkeen tehdä aina uusiksi; unilla käyminen ei niitä onneksi sentään muuttele. Siispä oma skripti tulille:
PS2K saattoi olla turhakin estettävä, mutta kaikki muut tarvittiin, tai kone heräili iloisesti näppäimenpainalluksesta. Etenkin GLAN on sakissa kummajainen – muut sentään liittyvät joko näppäimistöön tai USB-ohjaimiin – sillä se viittaa verkkokorttiin. Saatan vielä myöhemmin pöyhiä settiä uusiksi siltä varalta, että ymmärtäisin koneen ACPI:n mahdollisesti bugista sielunelämää vähän paremmin. Lopputulos on jo tässäkin muodossaan lähes toivottu, eli HP ei enää heräile keskellä yötä itsekseen. Pienenä varjopuolena unilta herätys täytyy nyt aina tehdä virtanapilla (listassa PWRB). Jos jotain uutta ilmenee, niin päivitän alle.
Sitä voisi vuonna 2021 kuvitella, että PETSCII-grafiikalla ei ole enää ammatillista eikä kaupallista merkitystä, mutta eihän asia niin toki ole! Itse olen tehnyt petskareita opetuskäyttöön useitakin kappaleita sekä opettanut yhdellä retrografiikkaan keskityneellä kurssillani editorin käyttöä. Alla tärkeimpiä poimintoja ohjelmointikursseilta: algoritmien toiminnan havainnollistamista sekä juuri tänään aamusella väsäämäni vuokaavio. Varmasti mukana on niin retrofiilistelyä kuin hassutteluakin, mutta toisaalta on puhdas tosiasia, että olen merkkigrafiikan äärellä yksinkertaisesti tuottavampi kuin vektori- tai pikselityökalun varressa. Gridiin on nopea lätkiä tuttuja merkkejä, asemoinnit tulevat kohdilleen ilman eri vaivaa, alueiden kopiointi ja pyörittely käy vikkelästi, fontista ja tekstikoosta ei tarvi välittää (koska niitä on tasan yksi), kuvasta on helppo tehdä kopioita, työkalut ovat nopeasti käsillä, ja ylipäänsä kaikki tulee niin selkärangasta, että aikaa ei haaskaannu opetteluun, etsimiseen ym. sählinkiin. Ehkäpä gridipohjaisella yksinkertaisella työkalulla todella on annettavaa softajärkäleille, jotka monimutkaisuudellaan masentavat noviisin, joka halusi vain tehdä nopeasti pikku kaavion.
Tulipa eilen paha pikatilanne, kun Zoom ei opetuksen alkaessa suostunutkaan löytämään Linux-läppärini mikrofonia, vaikka se oli aiemmin todistettavasti moneen kertaan toiminut. Input-asetusten säätäminen ei tuntunut auttavan eikä edes uudelleenkäynnistys, mutta jo toiselle koneelle vaihdettuani satuin vielä vilkaisemaan asetuksia kerran:
Täältähän se löytyy.
Hardware-välilehdelle oli jäänyt jonkin kokeilun jäljiltä profiiliksi Analog Stereo Output, joka hieman epäintuitiivisesti poistaa kaikki sisääntulot mikrofoni mukaan lukien. Oletin tämän säädön koskevan vain kuulokeporttia, mutta väärässä olin. Tilalle takaisin Analog Stereo Duplex ja kaikki toimii taas hienosti. Tämä on muuten myös se paikka, jossa valitaan äänien menevän HDMI-porttiin, eikä suinkaan Output-välilehti.
When the microphone just doesn’t work
I came across an irritating problem with my Linux laptop yesterday: the mic that had worked fine several times with Zoom wasn’t even visible as an audio input. No amount of tweaking or even a reboot fixed the issue. Eventually I discovered that I had set a wrong profile for the device. Instead of Analog Stereo Out it should be Analog Stereo Duplex or all the inputs — not just the headphone port — disappear. And by the way, this is also the place where you can select HDMI for sound output (as opposed to the Output tab).
En ole vieläkään jaksanut ratkoa aivan kunnolla Applen pikkunäppiksen ja oman Mac-henkisen näppäinkartan ongelmia, mutta tässä ainakin vähän parannettu versio, joka on luotettavampi ja huomattavasti nopeampi kuin vanha xmodmap-pohjainen ratkaisu. Näppäinkartan saa ladattua seuraavasti:
xkbcomp apple-fin-small.xkm :0
Tämän jälkeen altin kanssa saa Mac-tyylisesti erikoismerkit, kuten {}[]\|. Päällekkäisyyden välttämiseksi PC-alt taas on mäpätty command-nappiin. Euron saa alt-e:llä ja omana pikku lisäyksenä alt-miinuksella n-dashin (–) sekä alt-shift-miinuksella m-dashin (—). Keskeisin tiedosto on apple-fin-small.xkm, ja omia muutoksia voi puolestaan tehdä tekstimuotoiseen versioon apple-fin-small.dump, jonka xkbcomp kääntää jälleen xkm:ksi.
Applen paras näppäimistö ikinä. Piste. Apple’s best keyboard ever. Period.
Apple’s mini keyboards (A1242/A1314/A1255) and the Finnish keymap once more
I can’t say that I’ve yet completely solved the challenges of the Apple mini keyboard and a custom Mac-style Finnish layout, but at least this new solution works more reliably and much faster than the old xmodmap-based one. See the commands and files above. The most evident change is that you get special characters, such as {}[]\|, using the alt key, and the PC style alt is mapped to the command key.
