Aika moni varmaan tuntee koulukaverit.comin. Idea on periaatteessa hyvä ja sille on tilausta, joten mikä mättää? Jotain on oltava pielessä, kun sivulla ei tule käytyä kuin kerran vuodessa ja sekin visiitti tuntuu turhalta. Kuivikkuudessa koulukaverit.comin ylittää oikeastaan vain samasta puusta veistetty inttikaverit.com, johon harva on viitsinyt edes rekisteröityä. Koetetaan ottaa edes itse opiksemme ja vältellään näitä sosiaalisen median karikoita:
- Kauko Röyhkä kiteytti pääasiallisen ongelman hyvin: “Heeei mies, ei tänään mitään tapahdu, ei voi, mennään pois!” Kerran vuodessa käynti riittää hyvin, kun mikään ei näytä muuttuvan: ei keskustelua kaverien kesken, ei tietoa muiden päivityksistä, ei mitään. Ilman sosiaalista kuhinaa tai ajantappoa ei jää jäljelle oikein mitään.
- “Onhan siellä foorumit”, korjaa nyt joku ihan aiheellisesti. Kyllä, menkääpä tuonne keskustelemaan, pulttasimme sellaisenkin toiminnon kylkeen vähän jälkijättöisesti. Mikään ei ole juuri vähemmän rohkaisevaa kuin linkin takaa aukeava “Ei aloitettuja keskusteluja. Aloita uusi.”
- Oman kuvan lisääminen ja jopa toisten profiilikuvien katsominen vaatii kahdeksan euroa vuodessa maksavan kultajäsenyyden. Tehkääpä meille sisältöä ja maksakaa siitä kaupan päälle. Rahoilleen pitää todella kokea saavansa vastinetta, minkä lisäksi maksamisen täytyy olla äärimmäisen helppoa, jotta webakäyttäjä laittaa senttiäkään menemään.
- Webapalvelujen taustalla lymyää toki tietokanta, mutta sitä ei kannata hieroa käyttäjän naamaan. Hyödyllistä tietoa saa ja suorastaan pitää esittää käyttäjälle hyödyllisessä muodossa, eikä ainoastaan esittää listamaisia SQL-hakujen tuloksia.
- Klikkausten määrää kannattaa minimoida, ei maksimoida.
- “Esteettinen ja minimalistinen design” on eräs käyttöliittymäsuunnittelun tärkeitä periaatteita. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa karua ulkoasua. Visuaalisen suunnittelun ammattilaisia löytyy ihan kotimaastakin kasapäin.
Lähtökohtaisesti sivulla on se ongelma, että pelkissä koulukavereissa (saatika inttikavereissa) pitäytyminen rajaa pois paljon ihmisiä, joiden kanssa pitäisi mielellään yhteyttä. Hyvin harva tuntenee niin suurta nostalgiaa kouluaikojaan kohtaan, että haluaisi käydä niitä päivittäin muistelemassa. Näin jälkiviisaana on tietysti helppo kommentoida, mutta yhtä kaikki: juna meni jo.
July 5th, 2012
WSOY julkaisi suomeksi vuonna 1996 Gordon Brownin mielenkiintoisen teoksen Jalojen juomien klassikot. Tequilaa käsittelevään lukuun on kuitenkin eksynyt joitakin joko asia- tai käännösvirheitä, jotka täten korjattakoon:
- Agaavea kasvatetaan viidessä eri maakunnassa, ei pelkästään Jaliscossa
- Meksikon nimi juontuu Mexica-heimosta, ei mezcalista
- Reposado lepää vähintään kaksi kuukautta ja enintään vuoden tammitynnyreissä
- Gold-tequila tarkoittaa lähinnä sitä, että juomaa on värjätty ja mukaan sotkettu lisäaineita, eikä niinkään kypsytystä. Gold ei ole koskaan 100% agaavesta tehty.
- Vähintää 51% agaavea on oltava kaikessa tequilassa. 100% agaavesta valmistettu ei ole mitenkään “vahvempaa” vaan ainoastaan aidompaa (puro de agave), muut ovat mixtoja.
- Puro de agave -tequilaa ei saa pullottaa kuin Meksikossa
- Tequila ei ole “kaktusviinaa”
- Mezcal tehdään vihreästä agaavesta
- Makuasia, ovatko Cuervot jotenkin “kevyitä ja elegantteja”. Mitään tequilan kärkikastia ne eivät edusta, etenkin kun tässä ei ole edes kyse Especialista.
- Herradura ei valmista “vain vahvinta 100-prosenttista kaktusviinaa”, ks. yllä. Yhdessä vaiheessa firma teki myös mixtoa.
- Tekstissä on myös maininta “Reposado Goldista”, mikä olisi ainakin mixto
- Agaavea ei paistamisen jälkeen mitenkään tarvi kuoria erikseen. Ei ole mitään “hedelmälihaa”, vaan paistetut ytimet puristetaan sinältään ja saatu mehu käytetään.
- Sauza Tres Generaciones on täysi tuotelinja blancosta extra añejoon
- “Nykyiseen Sauzan valikoimaan kuuluu myös muuta”, ks. yllä, sekä ainakin Tequila Los Abuelos ja 100 Años
- Sierralla on myös toinen tuoteperhe, 100% agaavesta tehty Milenario
Luultavasti jokunen virhe jäi vielä korjaamattakin. Jos omissa väitteissäni on fibaa, niin otan ilman muuta oikaisuja vastaan.
July 1st, 2012
Torvaldsin hiljattainen Nvidia-trollaus herätti nörttimediassa ansaittua huomiota ja sai firman puolustuskannalle. Olen itse seurannut asioiden tilaa 90-luvun lopusta saakka, siitä lähtien kun ostin Riva TNT:n. Linux-3D:n kompuroivilla ensimetreillä oli vielä mukana sellaisia nimiä kuin 3dfx ja Matrox, mutta kun Nvidia ja ATI saivat settinsä kasaan, supistui kilpailu kahdenkeskiseksi pitkäksi aikaa. Linuxin puolella mitään kilpailua ei oikeastaan edes ollut lähes kymmeneen vuoteen, sillä Nvidian kortit olivat se toimiva, joskin suljettu ratkaisu. Tästä seurasi vahva polkuriippuvuus, eli jos halusit Linuxin ja kiihdytetyn OpenGL:n, ostit GeForcen. Itse omistamieni 3D-kykyisten graffisten lista on kuvaava: ensin Voodoo Rush -kammotus, minkä jälkeen TNT, 2 MX, 4 MX, 3, FX 5200, 6800 GT, 6200 ja GTS 250.
Jämähtänyttä monopoliasemaa yritettiin järkyttää eri suunnista: Nouveau-projekti lähti äänekkäästi liikkeelle tavoitteenaan tehdä Nvidialle avoimet ajurit. Into tuntuu hiipuneen viime aikoina, mutta ainakin 2D-ajuri on ilmeisen toimiva. ATI:n kohdalla vallitsi samanlainen dualismi, kun vanhoille korteille tehtiin avointa Radeon-ajuria ja uusia piirejä tuki ainoastaan suljettu Catalyst eli fglrx. Catalyst oli pitkään “worst of the both worlds” – sekä suljettu että buginen. AMD:n ostettua ATI:n 2006 lupailtiin parempaa Linux-tukea ja jonkin sortin kohennusta on kuulemma hiljalleen tapahtunutkin. Aiheesta ei ole juurikaan omakohtaista kokemusta muuta kuin PPC:n osalta, sillä en ole katsonut järkeväksi haaskata rahojani potentiaalisesti huonosti tuettuun rautaan. Nykyään AMD:lle saa avoimen 3D-kiihdytyksen Gallium 3D:n kautta, mutta nopeus ei vastaa suljettua ajuria. Jos jotain positiivista haetaan, niin PPC-Linuxissa ATI on ainoa mahdollisuus saada kiihdytetty Gölli käyttöön.
Intel pysyi pitkään taka-alalla säälittävine 3D-piireineen, mutta kaappasi samalla vaivihkaa markkinat itselleen. Tuotesarja oli riittävän hyvä, eikä ainakaan yhtään enempää. GPU:n integrointi prosessoriin oli strategisesti mainio veto, joka yhdessä monopoliaseman kanssa johti siihen, että lähes kaikissa uusissa PC-laitteissa tulee mukana Intelin graffis. Viimeisimmät tekeleet, kuten HD 4000, eivät edes ole muihin integroituihin ohjaimiin verrattuna samanlaisia heittopusseja kuin vanhat GMA:t olivat. Intel on jo pitkään ollut hyväkäytöksinen Linux-kansalainen avoimine ajureineen, joten nyt tiukan ideologisillekin käyttäjille on realistinen vaihtoehto tarjolla. Positiivisena kehityksen voi nähdä siksikin, että perinteisesti ongelmallisten läppärien tuki on kohentunut.
Onko luutunut asetelma siis jo murtunut? Ei kokonaan – ostaisin vaativaan Linux-käyttöön edelleen Nvidian ilman epäröintiä. Keveämpään käyttöön riittää jo mainiosti se prosessoriin integroitu Intelin piiri, eikä AMD:n jostain syystä hankkineidenkaan elämä ole enää samanlaista kurjuutta kuin takavuosina. Hyvältä siis näyttää perinteisten tietokoneiden puolella, mutta mobiililaitteissa tilanne on varsin erilainen: käytännössä kaikki systeemipiirit ovat suljettuja ja 3D:tä tuotetaan ainoastaan suljetun ajurin kautta. Androidin kattava laitetuki ei tarkoita mitenkään automaattisesti sitä, että Linux-jakelut saisivat samalla laitteistokiihdytyksen. Kenttä on tällä hetkellä sen verran kirjava ja muuttuva, että on hankalaa ennustaa kehityksen suuntaa, mutta kipukohtia on yllin kyllin. Dokumentteja ei ole, valmistajien tuki on satunnaista, sulautettujen laitteiden Linux-jakelut ovat hajallaan, samaa työtä toistetaan monessa paikassa, laitteet eivät ole standardisoituja ja niin edelleen.
June 24th, 2012
Tänäkin lukuvuonna tuli kahmittua vähän liikaa opetusta vastuulleni: vedin seitsemän kurssia ja koordinoin yhden järjestelyt. Lehtorin tulee toki järjestää opetusta, mutta tuollaisessa määrässä ei ole yhtään mitään järkeä. Vaikka kuinka puhuttaisiin korulausein siitä, kuinka opetusportfolio tulee jatkossa olemaan osa opettajien arviointia, niin tietystä rajasta eteenpäin huhkimisesta ei ole mitään hyviä seuraamuksia. Ensinnäkin, kurssien taso luultavasti laskee, kun niihin ei ehdi keskittyä. Toisekseen, samojen kurssien vuodesta toiseen toistaminen ei näy portfoliossa juuri mitenkään. Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin se, että opetus on kaikesta muusta ajasta pois.
Aalto-yyoossa ollaan nykyään sitä mieltä, että kaikki opettajat ovat tutkijoita ja tutkijat opettajia, mikä aiheuttaa uudenlaisia tulospaineita opetushenkilökunnalle: pitäisi tehdä tutkimusta ja tuottaa julkaisuja. Liikaa opettamalla ei ehdi edes pitää yllä ammattitaitoaan, saati että vääntäisi ohessa vielä parit paprutkin. Jos lehtori saa fudut tai lähtee muuten etsimään uusia uria, niin etenkin akateemisella puolella paras mahdollinen suositus on pitkä lista kv-julkaisuja plus mieluusti se tohtorintutkinto. Julkaisut ovat käypää valuuttaa sekä tutkimus- että opetustehtäviin pyrkiessä, siinä missä opetusportfolio ei tutkijaa paljon hyödytä. Eli nyrkkisäännöksi tiivistäen:
Opeta niin vähän kuin mahdollista ja keskity tutkimukseen sekä jatko-opintoihisi niin paljon kuin suinkin työajalla pystyt.
June 24th, 2012
Aalto-yyoon ja perinteisesti niin varman Nokian epävarmat tulevaisuudennäkymät ovat pistäneet miettimään mitä sitä tekisi jos ja kun tämä lehtorin lupsakka ura loppuu. Ei ole suinkaan mikään mahdoton kuvio – eihän säätiössä ole pysyviä virkoja, vaan mennään määräaikaisilla työsopimuksilla. Samoin on meneillään suuntaus, jossa lehtoraateista pyritään eroon ja tilalle tulee joko ei mitään tai sitten professuureja, joihin on kovemmat vaatimukset. Eli mihin suuntaan sitä lähtisi?
- Koodihommiin. Paikkoja on ainakin alati auki, mutta oma ammatillinen osaaminen on päässyt vanhentumaan, kun Javat, SQL:t ja Scrumit eivät ole missään määrin tuttuja. Ei sillä, etteikö niitä voisi oppia, mutta ilmoituksissa vaaditaan yleensä useamman vuoden työkokemusta.
- Käyttöliittymäsuunnittelijaksi. Itse en ole kummoinenkaan designer, joten sopivampi pesti liittyisi koordinointiin tai käytettävyystestaukseen. Kumpikaan ei ole välttämättä sitä, mitä haluaisin tehdä eläkeikään saakka.
- Opettajaksi. Todennäköinen loppusijoituspaikka löytyisi jostain AMK:sta, sillä oman alani opetusta ei yliopistoissa anneta monessakaan paikassa.
- Tekniikan tutkijaksi. Sinänsä mahdollinen urapolku, jos tykkää projektiluontoisista pätkätöistä. Tätäkin tuli jo kokeiltua, eikä ollut mitenkään kadehdittavaa hommaa.
- Humanistitutkijaksi. Ala on tolkuttoman kilpailtu, joten tämä vaihtoehto lienee koko sakista toivottomin vaihtoehto.
- Yrittäjäksi. Kaikenlaista myytävää osaamista voisi hyvin ollakin, mutta olen niin huono kauppamies, että asiakkaiden hankkiminen ja kannattavien diilien teko voisi olla haastavaa.
- Ulkomaille. Mahdollisuuksia on moninkertaisesti, mutta työnsaantia auttaisivat kummasti yhteydet, vetävä portfolio ja/tai tohtorintutkinto.
Mitään yhtä oikeaa vaihtoehtoa ei joukosta selvästikään hahmotu. Monialaisuus näyttäytyy jälleen sekä kirouksena että siunauksena: häröilijä voi soveltua usealle eri tontille, mutta toisaalta yhden alan vahvalle asiantuntijalle löytyisi varmemmin duunia tietyltä hiekkalaatikolta. Perinteisintä IT-alan eskapismia olisi suuri irtiotto, muutto maalle viljelemään porkkanoita.
June 21st, 2012
Monilla (nettikeskustelijoilla) tuntuu olevan kaikenlaisia käsityksiä siitä, mitä Koraanissa käsketään ja kielletään, mutta harvempi lienee oikeasti lukenut itse opusta. Netistähän sekin löytyy, joten ei muuta kuin ottamaan asiasta selvää. Ensi alkuun oli tarkoitukseni kirjoittaa “Nirri pois pt. 2” vertaillakseni Koraanin ja Vanhan testamentin oikeuskäytäntöjä kuolemanrangaistuksen osalta, mutta Koraani ei vertailuun lopulta soveltunut, koska maallista lakia koskevia tarkkoja määräyksiä on verrattain vähän. Pikemminkin kerrotaan, miten uskovaisen tulisi elää ja rangaistus jätetään viimeiselle tuomiolle. Jokunen kuolemanrangaistusta käsittelevä kohta sentään löytyi:
- Murhatapaukset (2: 178), myös sovittelumahdollisuus
- Vihamielisten vääräuskoisten (uskottomien) surmaaminen (4: 89)
- Jumalaa ja hänen lähettilästään vastaan sotiminen (5: 33)
Kaiken kaikkiaan Koraani on hämmentävää luettavaa, koska monessa paikassa viitataan suoraan Raamattuun. Mainittujen joukossa ovat mm. monet profeetat, Jeesus ja juutalaisten pako Egyptistä. Muhammedin näkemys – ja samalla koko islamin oikeutus – on se, että yläkerran isäntä on ilmaissut itsensä jo aiemminkin, mutta juutalaiset ja kristityt ovat vääristelleet sanoman. Toisteisuutta on paljon: jumalattomien saama rangaistus, paratiisi, tuomiopäivä ja epäjumalien turmiollisuus kerrataan monen monessa suurassa lähes samoin sanoin.
Varsinainen oivallus syntyi Wikipedian aihetta käsittelevien artikkelien äärellä. Koraani ei juuri ota kantaa lakipykäliin, mutta johonkinhan sen paljon puhutun islamilaisen lain on perustuttava. Avainsana on sunna, eli hadith-kirjoituksiin perustuva perinnetieto profeetan elämäntavoista ja sanomisista. Tässä kohdassa tilanne monimutkaistuu kovaa kyytiä, sillä hadithiin kuuluu luotettavuudeltaan vaihtelevan tasoisia lähteitä ja tulkinnanvaraa on paljon, mikä on omalta osaltaan johtanut islamin jakaantumiseen erilaisiin koulukuntiin. Samaa kautta mukaan on tullut aikalaiskulttuuria, jota ei ole välttämättä edes tarkoitettu nykyaikaan sopivaksi elämänohjeeksi.
Alarmistien lempilapseen, pyhään sotaan, kannustetaan sivuilla useaan otteeseen, mikä luo väkivaltaisen vastakkainasettelun oikea- ja vääräuskoisten välille. Asiaa voi kuitenkin katsoa toiseltakin kantilta, sillä uskottomat saavat joka tapauksessa rangaistuksensa tuonpuoleisessa, minkä lisäksi parin jakeen mukaan rauhallinen rinnakkaiselo olisi suorastaan suotavaa:
Taistelkaa Jumalan retkellä niitä vastaan, jotka vastaanne sotaa käyvät, mutta itse älkää aiheetta hyökätkö. Totisesti Jumala ei rakasta rauhanrikkojia. (2: 190)
Poikkeus tehdään niihin nähden, jotka etsivät turvaa joltakin teidän kanssanne liitossa olevalta heimolta tai jotka ovat tulleet luoksenne, koska heidän sydämensä kieltää heitä taistelemasta teitä vastaan tai omaa kansaansa vastaan. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän voinut antaa heille ylivoiman, ja he olisivat varmasti sotineet teitä vastaan; mutta jos he pysyvät loitolla teistä eivätkä taistele teitä vastaan, vaan tarjoavat teille rauhaa, niin ei Jumala salli teidän hyökkäävän heidän kimppuunsa. (4: 90)
June 21st, 2012
Näin peruskoulun kasvatille ei ole oikein tähän päivään mennessä auennut se aiempi versio eli kansakoulujärjestelmä. Tuskin olen edes ainoa, jolle kansa-, oppi-, keski- ja kansalaiskoulut eivät sano juuri mitään. Niinpä oli jo korkea aika korjata tämä aukko yleissivistyksessä, ja mikäs sen parempi lähestymistapa kuin pikku infografiikka aiheesta:
Opintielle lähdettiin siis liikkeelle kansakoulusta, jonka neljännen vuoden jälkeen oli mahdollista hakea oppikouluun, jos lukuintoa sekä -päätä ja vanhemmilla rahaa riitti. Toinen vaihtoehto oli jatkaa kansakoulun jatkokurssi loppuun eli kaksi vuotta lisää, minkä jälkeen oli edelleen mahdollista hakea oppikouluun. Vuonna 1958 lisättiin kansakoulun jatkoksi vielä kaksi (tai jossain tapauksissa kolmekin) vuotta kestänyt, käytännöllisiä taitoja opettanut kansalaiskoulu eli jatkokoulu. Kansalaiskouluja ei ehtinyt olla pitkään, sillä peruskoulujärjestelmään siirryttiin vaiheittain jo vuosina 1972–1978. Osa oppikouluista oli yksityisiä, osa valtion kouluja, siinä missä kansakoulut olivat kunnallisia.
Oppikoulu koostui kahdesta osasta: viisivuotisesta keskikoulusta ja kolmivuotisesta lukiosta. Valtion oppikouluja kutsuttiin lyseoiksi, minkä nimen jotkin lukiot ovat edelleen säilyttäneet. Lukioon meneminen oli vapaaehtoista, joten moni lopettikin oppikoulun saatuaan keskikoulun käytyä, jatkaakseen joko ammatilliseen koulutukseen tai mennäkseen töihin. Yhteiskoulu ja –lyseo olivat kouluja, joissa opiskelivat sekä pojat että tytöt. Nämä termit opittuani ymmärsin pykälän paremmin vanhan kotilukioni, Vammalan lukion, historiaa: oppilaitoksen aiempi nimi, Tyrvään yhteislyseo, kertoo kyseessä olleen valtion oppikoulu ja vieläpä sekakoulu. Alkujaan yksityinen koulu perustettiin nimellä Tyrvään yhteiskoulu.
Tässä käsitelty pitää paikkansa lähinnä yleisen oppivelvollisuuden säätämisestä eli vuodesta 1921 alkaen. Myös sitä ennen oli olemassa kaksi- ja nelivuotisia kansakouluja, yksityisiä kouluja ja lyseoita. Vielä tarkastellun ajanjakson sisälläkin on vaihtelua, sillä esim. kansakoulu on voinut kestää seitsemän vuotta ja sitä myöden kansalaiskoulu vain yhden. Keskikoulutkin ovat voineet olla kuusivuotisia viiden sijasta, joten paikallista liikkumavaraa on jätetty.
June 15th, 2012
90-luvulla puhuttiin kovalevyjen hintojen yhteydessä markkaa/mega-suhteesta. Tätä nykyä mennään aika lailla isommissa lukemissa, joten jopa euroa/giga alkaa käydä pieneksi, pl. SSD-levyjen kohdalla. En ole seuraillut hintatietoja muutamaan vuoteen, joten päätin päivittää tietämykseni ja tehdä sen samaan syssyyn visuaalisesti:
Mukaan vertailuun päätyivät “tavalliset” 2,5″ läppärilevyt, uusimmat tulokkaat SSD-levyt sekä perinteisesti hintatehokkaimmat pöytäkoneiden 3,5″ kiintarit. Hinnat on poimittu verkkokauppa.comin sivuilta sillä periaatteella, että joka kokoluokasta valittiin halvin mahdollinen levy.
Käyristä paljastuu välittömästi joitakin seikkoja hinnan, koon ja levytyypin suhteesta. SSD-levyt ovat toistaiseksi pieniä ja kalliita. Hintatehokkain koko on noin 100 gigatavua, sillä sitä suurempien levyjen kohdalla euroa/giga-lukema lähtee jälleen kasvuun, luultavasti vähäisestä kysynnästä johtuen. Suurimmat ja hintatehokkaimmat kiintarit ovat edelleen niitä 3,5″ mötköjä, mutta ero 2,5″ levyihin on kaventunut pieneksi, siinä missä takavuosina puhuttiin helposti vähintään kaksinkertaisesta hinnasta. Kuvaajasta näkee myös sen, mitä kokoluokkia kukin levytyyppi kattaa.
Silmämääräisesti arvioiden magneettilevyjen hinta kasvaa hyvinkin lineaarisesti suhteessa kokoon. Voisi jopa sanoa, että laitteilla on tietty perushinta, joka koostuu rungosta, elektroniikasta, katteista ja monesta muusta seikasta, joiden päälle maksetaan varsinaisesta kiintolevytilasta lineaarisesti. Näin ollen kuvaaja olisi muotoa y=kx+c, missä c on perushinta, x koko ja k hinnan kasvua kuvaava kulmakerroin. Euroa/giga on tähän kääntäen verrannollinen, joten sen osalta y=k+c/x. Jälkimmäinen käyrä tasoittuu loppua kohti niin, että on melko sama, ostaako kaksi kolmegigaista vai kolme kaksigigaista levyä.
SSD:t käyttäytyvät kuvaajassa aivan eri tavalla. Silmämääräisesti käyrä on pikemminkin paraabeli kuin lineaarinen: y=ax^2+bx+c, missä c on jälleen perushinta, (sivistyneen arvaukseni mukaan) b muistipiirien hintaa kuvaava kulmakerroin ja a markkinamiesten hattuvakio, jolla kompensoidaan isojen levyjen vähäistä myyntiä 🙂 Euroa/giga on siten muotoa y=ax+b+c/x, jolloin minimi löytyy optimoimalla ax+c/x. Silmämääräisesti tämä piste on, kuten jo yllä totesin, sadan gigatavun kohdalla.
June 14th, 2012
Näin tuoreehkona isäukkona voin helposti allekirjoittaa, että oma lapsi tuntuu jotenkin erityiseltä verrattuna muiden muksuihin, oli se sitten totta tai ei. Vaan entäpä jos tuo pieni erityisyys ei riitä, kun oma jälkikasvu katsoo suurilla silmillään niin viisaasti ja tuntuu ymmärtävän asioita paljon syvällisemmin kuin tavallinen höpsö kakara? Silloin saattaa olla kyseessä…
Indigolapsi! Nämä vanhat sielut ovat tulleet johtamaan maailman uuteen, henkisempään ajanjaksoon. Indigolapsen tunnistaa ainakin avoimista silmistä, kuninkaallisesta käytöksestä ja sosiaalisuudesta. Indigot hakevat myös rajojaan, joten määräilevyys ja vaativuus ovat kaksi indikaattoria lisää.
Kun diagnoosi on tehty, niin ylpeä vanhempi voi tarkistaa, sattuisiko itsekin olemaan hopealapsi (indigoja kun on syntynyt, vähän tosin lähteestä riippuen, vasta vuodesta 1985 alkaen). Hopealapset ovat indigojen luottohenkilöitä ja usein niiden vanhempia. Tunnusmerkkeinä rauhallisuus, haaveilu, kirkkaat viisaat silmät ja ihmisten kanssa toimeen tuleminen.
Luokituksia löytyy vielä lisääkin, joten kaikille muksuille löytyy oma väri. Purppuralapset ovat aika riiviöitä, sillä heidän tarkoituksensa tässä maailmassa on haitata indigojen työtä. Kannattaakin siis tarkkailla, millaiseen seuraan uuden ajan airueensa päästää. Muita ongelmatapauksia ovat harmaat ja likaiset lapset. Mutta mitäs jos käykin niin, että oma lapsi sattuu edustamaan juuri tällaista ei-toivottua väärää väriä? En olisi asiasta huolissani, sillä henkistyneille vanhemmille nähtävästi syntyy vain indigolapsia.
Lasten värit määriteltiin jo vuonna 1982 Nancy Ann Tappen toimesta. 30 vuodessa iskee kuitenkin helposti inflaatio. Kun vähän joka toisella tutulla rupeaa olemaan indigoja, omakin ihmeellinen tähtien lähettiläs on siinä porukassa enää yksi “perusindis” muiden joukossa. Ensimmäinen erottumisen keino on tehdä värityypeistä kiinnostavia yhdistelmiä, kuten vaikkapa hopea-indigo, mutta parempaakin on tarjolla.
2000-luvulla on näet alkanut syntyä kristallilapsia. Tunnuspiirteitä on lukuisa joukko, mutta ainakin herkkyys, vetäytyvyys, suuret silmät ja telepaattiset kyvyt ovat varmoja tärppejä. Telepatian vuoksi he myös saattavat oppia puhumaan myöhään – tarvetta puhumiselle ei ole. Kristalleilla on keskeinen rooli uuden henkisemmän maailman rakentamisessa.
Jään jännityksellä odottamaan, mikä on seuraava kehityksen askel, kun kristallitkin alkavat käydä arkisiksi. Lupaavia kaikuja olisi ainakin tähtilapsissa.
June 11th, 2012
Vanhassa testamentissa on paljon pykäliä, joiden nojalla voi tulla karkotetuksi kansansa keskuudesta tai kivitetyksi. Ihan mielenkiinnosta tulin etsineeksi joitakin kuolemantuomioon johtavia rikkeitä, joista voi oppia kaikenlaista taannoisista moraalikäsityksistä. Vanhainvalta, teokratia sekä sukupuolielämän tarkka kontrolli nousevat listalta ainakin esiin.
- Naisten noituus (2. Moos. 22:17)
- Isänsä tai äitinsä herjaaminen (3. Moos 20:9)
- Aviorikos (3. Moos. 20:10 ja 5. Moos 22:22)
- Sukupuoliyhteys lähisukulaisen vaimon tai oman miniän kanssa (3. Moos. 20:11–12,20–21)
- Homoseksuaalisuus (3. Moos. 20:13)
- Eläimiin sekaantuminen (3. Moos. 20:15–16 ja 2. Moos. 22:18)
- Vainaja- tai tietäjähengellä puhuminen – luultavasti mielisairaus (3. Moos. 20:27)
- Jumalanpilkka (3. Moos. 24:16)
- Toisen ihmisen surmaaminen (3. Moos. 24:17 ja 2. Moos. 21:12)
- Sapatin rikkominen (4. Moos. 15:35)
- Vieraiden jumalien palvominen (5. Moos. 13:7–10)
- Väärä profetointi (5. Moos. 18:20)
- Pojan uppiniskaisuus ja tottelemattomuus (5. Moos. 21:18–21)
- Esiaviollinen seksi, naisten tapauksessa (5. Moos. 22:20–21)
Siveellisyyttä koskevissa pykälissä rangaistus ulottuu toisinaan myös jälkipolviin, eli kauhistuttavaan tekoon syyllistyneiden lapsetkin on surmattava. Lopuksi vielä ajankohtaiseen aiheeseen liittyen:
Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. (3. Moos. 19:33–34)
June 10th, 2012
Next Posts
Previous Posts
