Muiden vastaavien kuvakirjojen ohessa tuli hankittua myös Bitmap Booksin Commodore Amiga: A Visual Commpendium (2015). Ei kovinkaan yllättäen pääpaino on Amigan legendaarisimmissa peleissä – ja samalla niiden legendaarisuuden pönkittämisessä, sillä valitut lainaukset ovat usein ylitsevuotavan kiittäviä. Kuvakaappausten lisäksi mukana on jokunen sivu demoista ja pelintekijöiden haastatteluja.
Kaikkiaan kirja täyttää hyvin tarkoituksensa: pelejä on paljon ja ne edustavat useita eri lajityyppejä. Ruutukaappaukset eivät toki tee täyttä oikeutta grafiikoille, kun palikkaiset pikselit ja hahmojen kovat reunaviivat tunkevat silmille aivan eri tavalla kuin kuvaputkelta. Hieman hämmentää sekin, että monista peleistä on käytetty intro- ja promokuvia ym. eikä itse pelinäkymiä. Positiivisesti yllättivät puolestaan useammasta näkymästä kokoon harsitut kuvat, joissa näkyy kokonainen kenttä.
Mikään tiedekirja tämä ei – taaskaan – ole, mutta eipä se ole tarkoituskaan. Amiga-nostalgikolle on kasattu antaumuksella paksu pinkka luettavaa, jonka äärellä viihtyy pitkään. Bonuksena tuli vastaan täysin uusiakin tuttavuuksia, joita pitänee ruveta seuraavaksi metsästämään jostakin abandonware-sivuilta.
March 20th, 2016
Hieman hyytynyt kirjoittelutahti on toivottavasti taas lähdössä nousujohteiseksi nyt, kun intensiivi-workshopista ja opiskelijavalinnoista on selvitty. Eilen ja tänään tuli sentään pihalle pari kepeähköä pätkää: ensimmäinen Teron kanssa PETSCII-taiteesta Skrollissa ja toinen WiderScreenissä Merja Salon kanssa Seppo Kilgastista, joka teki 1980-luvun lopulla Amigalla valokuvataidetta. Widerin artikkeli on linjoilla täällä ja Skrollin juttu tässä pdf:nä. Alla Teron “Evening at Home” ja kaksi kuvaa Kilgastin lopputyöstä.
March 16th, 2016
Lägään tällä hetkellä näiden Raspien kanssa hieman perässä, sillä rupesin vasta testailemaan synttärilahjaksi saamaani 2B-mallia. Jälleen kerran hieman nopeampi kolmonenhan tuli juuri uunista ulos.
Juhlapuheista huolimatta etenkään alkupään Raspeista ei todellakaan ollut työpöytäkäyttöön: muistia oli liian vähän, X:n ja SDL:n kiihdytykset riittämättömiä, ja jo muutenkin hitaan koneen hyydytti viimeistään käyttiksen ajaminen SD-kortilta. Muutaman vuoden aikana ytimiä on tullut kolme lisää, ja kenties vielä tärkeämpänä parannuksena muistin määrä on noussut gigatavuun. Mutta ollaanko vieläkään työpöytäkäyttöön riittävällä tasolla?
Kyllä, ei ja ehkä. Raspi 1:een verrattuna työpöytä pyörii mainiosti, mutta toisaalta hitainkin nykypäivän Intel-pohjainen miniläppäri on edelleen nopeampi. Hitaus ja nopeus ovat pitkälti ohjelmista kiinni: mukana seuraava Web-selain ja LibreOffice ovat aivan käyttökelpoisia, kun taas Java-pohjainen Processing hyytyi varsin ikävästi. Pikaisesti kokeilemani kevyet emulaattorit toimivat sinänsä ok X:n päällä, mutta kiinteän resoluution ja puuttuvan video-overlayn vuoksi niitä ei saanut koko näytölle (resoa voisi toki pudottaa, mutta se on ongelman kiertämistä eikä ratkaisua).
Pahin pullonkaula tuntuu edelleen olevan massamuisti. Siinä missä SSD:istä on tullut päivittäistavaraa isojen koneiden puolella, pikkulaudoissa ollaan edelleen jumissa USB2:n ja muistikorttien maailmassa. Odroideissa nähty eMMC on jonkin verran parempi, mutta jää sittenkin SSD:lle mennen tullen.
Parhaimmillaan Raspit ovat niille erityisesti räätälöityjen softien kanssa: mediatoistimista, emulaattoreista ynnä muista on optimoituja versioita, jotka käyttävät videoskaalaajaa tai OpenGL ES:ää tavanomaisten kirjastojen sijaan. Yllätyin itsekin, kuinka paljon 3D-rauta jaksoi puskea, kun sitä ohjelmoi järkevästi. Ylimääräiset kerrokset, kuten Java ja JavaScript, ovat puolestaan myrkkyä suorituskyvylle.
Monia päivittäisiä asioita voi tehdä jo nykyiselläänkin riittävän sujuvasti, kunhan hyväksyy tietyn ajoittaisen tahmailun. Ainoaksi peeseen korvaajaksi en Raspia edelleenkään laittaisi, enkä usko kolmosenkaan tilannetta merkittävästi muuttavan, varsinkin kun massamuistiväylät eivät ole sen nopeammat. Toisaalta tarkkaan rajatussa yksittäisessä käytössä etenkin tämä uusi Rapsutin voi olla aivan riittävän tehokas ja hinnaltaan kymmenesosa “oikeasta” tietokoneesta. Palataan asiaan taas parin sukupolven päästä.
February 29th, 2016
Pitipä tätäkin kokeilla: eräänlainen “Hackintosh” eli OS X 10.10:n asennus virtuaalikoneeseen. Lähtökohtaisesti hommassa on kaksi ongelmaa, nimittäin a) Macintoshien rauta ja firmware poikkeaa edelleen PC:stä ja b) lisenssiehdot eivät salli asentamista kuin Mäkkeihin, minkä takia virtuaalikoneet eivät sitä myöskään virallisesti mahdollista muilla alustoilla.
OSx86-projektin ansiosta OS X:n saa asennettua – lukuisien reunaehtojen puitteissa – ihan tavalliseenkin peeseehen, kunhan rauta on juuri sopivaa. Seuraava käyttöjärjestelmäpäivitys saattaa aina räjäyttää kaiken, mutta motivaatio lienee useimmilla pikemminkin “because I can” kuin OS X:n ajaminen missään tuotantokäytössä halvemmalla raudalla. Pääasiallisia asennustapoja on nykyään kaksi: virallisen asennusmedian käyttö loaderilla höystettynä sekä erilaiset häkätyt distrot, joissa on mukana ajureita ym.
Googlettamalla löytyi ohjeet Yosemite+VirtualBox-yhdistelmälle. Yosemite Zone -distro löytyi Internetin uumenista, joten asennus käyntiin. Alkuunsa meni ihan lupaavasti, mutta kuten monella muullakin, virtuaalikone jämähti melkein asennuksen lopussa pysyvästi. Keskusteluista löytyi apu ongelmaan, ja pienen komentoriviräpellyksen jälkeen Yosemite todellakin käynnistyi:
Asiat toimivat suunnilleen odotetusti, mutta grafiikka on kiihdyttämättömänä varsin hidasta ja hieman bugistakin – oikealla raudalla tuetaan kyllä kiihdytystäkin. BeamOff-niminen kikkale nopeuttaa menoa poistamalla näytönpäivitykseen synkronoinnin, mitä en tosin itse päässyt todentamaan, sillä syystä tai toisesta Hackintosh jämähti melkein joka buutissa, teki sitten mitä hyvänsä. Erääksi lääkkeeksi kaupitellaan sitä, ettei konetta koskaan sammuta, vaan tallentaa laitteiston tilan. Järin kestävästä ratkaisusta ei sittenkään ole kyse, minkä lisäksi mm. äänet toimivat pieleen.
Eipä tästä jäänyt paljon käteen: OS X kyllä buuttaa, mutta on melko lailla käyttökelvoton ja bugittaa. Ehkäpä eri distro olisi toiminut paremmin, mutta ongelmia tuntui foorumin perusteella olleen monilla muillakin. Seuraavaksi pitänee kokeilla ihan oikealla koneella.
February 8th, 2016
Valitsin synttärilänkkäriksi John Waynen “testamentin”, The Shootistin (1976), sen ilmestymisvuoden sekä vanhenemisen teeman vuoksi, mutta leffan äärellä kävi ilmeiseksi, että se oli vielä odotettuakin osuvampi. J. B. Booksilla on näet sama syntymäpäivä kuin itselläni, ja kaiken lisäksi hahmo kuoleekin 29.1.1901, kuten kuvasta näkyy.
Testamenttimaisuutta alleviivaa erityisesti The Shootistin alku, jossa nähdään takaumia pyssysankarin menneisyydestä. Itse asiassa mustavalkoiset välähdykset ovat Waynen muista elokuvista — itse bongasin heti ainakin Rio Bravon ja El Doradon. Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että Rio Bravo -kuvassa on taustalla “Hotel Alamo”, vaikka leffa onkin vuotta aiempi kuin jälleen Waynen tähdittämä Alamo (1960).
-
-
J. B. Books Rio Bravossa
-
-
Ja El Doradossa
-
-
Tuttu päivä
-
-
And day of death, too
-
-
Pitänee ottaa tästä mallia
edit: William McKinley, Yhdysvaltojen 25. presidentti, syntyi täsmälleen samana päivänä kuin J. B. Books, mikä ei välttämättä ole pelkkää sattumaa. Kuolinvuosikin on sama, mutta päivä sentään eri.
February 1st, 2016
This is more of a note for myself, since I run into the same problem quite frequently and it’s kind of tricky to find the fix even with Google. So… the next time you get this dreaded error message from Super Meat Boy:
Fatal Error: MojoShader compile failed!
Download this and extract it in your supermeatboy directory (local copy here in case the file disappears). It will replace the binaries for both 32- and 64-bit, after which you should be able to play the game again. The problem seems to have to do with Mesa’s Intel integrated graphics support, which lacks a required feature.
Note that the fix is for the downloadable copy only. No idea if it is needed or works with the Steam version at all.
January 24th, 2016
Taannoisen Nvidia-valitusvirren vastapainoksi vielä samasta aiheesta AMD/ATI-perspektiivistä, eli mitä tehdä, jos video repeilee? Asetelma on lähtökohtaisesti hieman samanlainen kuin Nvidiallakin: tarjolla on sekä avoimen sorsan (xserver-xorg-video-ati) että suljettu ajuri (fglrx eli Catalyst), joista suljettu on se nopeampi ja samalla ongelmallisempi. Vakiona näistä AMD:llä tulee avoin versio, jolla repeilyä ei nähdä, mutta samalla menetetään tehoja OpenGL:stä sekä kätevä hallintapaneeli, ja pelien toimivuus heikkenee.
Netistä löytyy yhtä sun toista vanhahtavaa ohjetta, joissa sorkitaan xorg.confiin välillä TexturedVideota päälle ja välillä pois. Itse en saanut niillä mitään näkyvää vaikutusta aikaan, eikä xvinfo koskaan tunnistanut video-overlaytä. Toisin sanoen ollaan jumissa OpenGL-ikkunan kanssa, jossa video repeilee – jos nyt ei järin pahasti. Perfektionistille repeily sattuu kuitenkin silmään, joten järjestelmäasetuksista AMD Catalyst Control Center auki ja Näyttövalintojen alta Repeytymätön työpöytä päälle (miksi nämä tekstit näkyvät suomeksi?).
Jo vain toistuvat videot kauniisti, minkä lisäksi työpöydän normaalit ikkunat liikkuvat pehmeästi. Varjopuolena on lisääntynyt kuormitus, mutta asetus on helppo käydä muuttamassa, jos vaikkapa haluaa peleille parempaa päivitystaajuutta. Vaikkei AMD/ATI ole perinteisesti mikään Linuxin paras ystävä ollutkaan, niin ainakin koko ruudun kompositointi toimii paremmin kuin Nvidialla.
edit: Compiz hoitaisi luultavasti homman sekin, mutta ainakaan itse en sitä suostu käyttämään muista syistä. Samoin Compton tekee kompositoinnin raudalla, mutta on AMD:n omaan toteutukseen verrattuna kömpelö.
January 22nd, 2016
Mennyt vuosi jää mieleen etenkin stressin vuoksi: monenlaista velvollisuutta, vaatimusta ja haastetta oli niskassa lähes koko ajan niin töiden, opintojen kuin siviilielämänkin taholta. Pitkään jatkunut synkeä sää tekee loppuvuoden tunnelmista ehkä vieläkin lakonisemmat — toivottavasti 2016 jo hieman helpottaa, tosin tuskin ainakaan ennen kesää. Jälleen siis kootusti touhuja vuoden varrelta:
Skenetykset
Vuosi jäi taas kovin epätuotteliaaksi, vaikka jotain sentään tuli tälläkin saralla näppäiltyä. Paybackeille saatiin aikaiseksi pieni yhden osan MSX-intro Suksimme kuuhun, Assemblyille ei mitään, ja Vammala partyille yhden osan demo sekä ihan virallisestikin julkaistu PETSCII-kuva. Zoot jäivät perhe- ja majoitussyistä harmillisesti väliin, mutta tulevathan ne sieltä taas kahden vuoden päästä.
PETSCII-editori palasi reilun vuoden tauon jälkeen elävien kirjoihin, ja tunkkasin mukaan yhtä sun toista pientä parannusta. Bugikorjausten lisäksi tein myös uusia ominaisuuksia, kuten asetustiedoston ja optimoidumman piirtokoodin. Uskollisia käyttäjiä tuntuu edelleen löytyvän, vaikka suurin PETSCII-huuma jo laantuikin. Zoon tekstigrafiikkakompossa kaikki paitsi yksi tekele olivat edikalla tehtyjä, minkä lisäksi loppuvuodesta Debris työsti useita Star Wars -aiheisia kuvia.
Metaskeneilyn puolella tapahtui sentään enemmän: artikkeli kräkki-introista päätyi ihan merkittävälle foorumille ja väitöskirjakin eteni kymmeniä sivuja. Demoscene Researchiin tippui päivityksiä melko tasaisesti ja mukaan saatiin uusi ylläpitäjäkin. Assemblyillä päädyin Ylen haastateltavaksi demojen tiimoilta (pitkät jäykät horinat leikattiin hienosti luontevan näköiseksi pikku pätkäksi).
Kirjoitushommia
Kaikenlainen kirjoittelu vei suuren osan vuoden ajasta. Väitöskirjan raakatekstistä lienee n. 2/3 valmiina, joten tänä vuonna lienee ihan realistista saada se kaavittua kasaan ja sitä myötä lopultakin pois päiväjärjestyksestä. Julki tuli seuraavia:
Tavalla tai toisella eteeni päätyi myös muutama arvioitava artikkeli, ja kun kutsuivat Puolaankin keynote-puhujaksi, niin akateemisten luottamustehtävien osalta 2015 oli oikein huippuvuosi. Vastapainoksi olin kylläkin joutua kilometritehtaalle, kun määräaikainen lehtoraatti loppui ja jouduin hakemaan paikkaani uudestaan.
Virittelyjä
Kaapit ovat sen verran täynnä jo koneenraatoja, että tänä vuonna ei tullut juuri uusia hankintoja — jouluksi sentään Mikolta paketissa oleva Canon X-07. Säätöhommat keskittyivät lähinnä tuoreempaan rautaan ja Linuxiin: Minttiä meni useampaan koneeseen, Mac Minit saivat uutta tekniikkaa sisuksiinsa ja Shuttle-raato palasi elävien kirjoihin.
Vuoden avainsana on Linuxin lisäksi ollut SSD: kaikki vähänkään modernimmat koneet on nyt varustettu sellaisella. Ja miksipä ei, kun nopeusero on parhaimmillaan moninkertainen. Erityisesti Linux tuntuu hyötyvän SSD:stä, sillä ohjelmien käynnistysajat ovat pudonneet sekuntiin pariin, eikä koneen käynnistymistäkään tarvi pitkään odotella. Toki Mäkitkin nopeutuvat, mutta eivät aivan samassa suhteessa.
Eläviä kuvia
Kuten toissa vuonnakin, elokuvia tuli katseltua reippaasti. Mitään tarkkaa laskuria ei ole, mutta lukema lienee pitkällä kahdensadan päällä. Länkkärien osalta pidin oikein kirjaa: 160 aiemmin näkemätöntä, minkä lisäksi jonkin verran klassikkojen uudelleenkatseluja. DVD-hylly tursuaa jo siinä määrin, että pitää ruveta keksimään jotain sijoitusratkaisua tyyliin imaget talteen ja levyt varastoon. Tai vaihtoehtoisesti levyt ja kannet talteen ja kuoret kuuseen.
Ihan tätä tahtia tuskin jatkuu enää 2016, sillä länkkärien osalta merkittävimmät teokset on jo nähty, ja luvassa on enää valtaisaa bulkin kaapimista, harvakseltaan ilmestyviä uusia leffoja sekä HD-julkaisuja klassikoista. Länkkärimaratoneja pitää jatkaa edelleen niiden viihdearvon takia: menneenä vuotena oli kaksi virallista ja yksi epämuodollisempi sessio.
January 1st, 2016
Edellisestä Shuttlestani kilahti emolevy reilu vuosi sitten, minkä jälkeen hankin kiireesti uuden – ja edelleen rohkeasti Shuttlen. Vanhasta raadosta jäi harmittavasti yli kaikenlaista käyttökelpoista osaa, kuten kotelo virtalähteineen, neljä gigaa DDR3 1333 -muistia sekä LGA1156-kantainen i5-prosessori (660 3,3 GHz), joten veronpalautusten saavuttua oli aika laittaa pieni rakenteluprojekti pystyyn.
Shuttleissa on omanlaisensa, hieman mini-ITX:ää suurempi ja microATX:ää pienempi emolevy. Ne ovat kuitenkin hankalia ja kalliita hankittavia, joten piti keksiä mieluummin jotain muuta. Kaikeksi onneksi koteloon sopii myös tavallinen mini-ITX-emppa: ruuvinreiät ja takapaneeli menevät oikeille kohdilleen. LGA1156-emoja ei ole hetkeen enää kaupassa myyty, mutta eBayltä tärppäsi kohtuuhintaan Intelin DH57JG. Seuraavassa kootusti joitakin projektissa vastaan tulleita haasteita:
- Shuttlen oma jäähdytysjärjestelmä ei toimi laisinkaan, sillä prosessori istuu eri kohdassa. Härpättimen voi hyvillä mielin heittää hevon h…iin, ruuvata takaseinään tavallisen kotelotuulettimen ja prosessorille normaalin siilin+pöristimen.
- Shuttlen vanha tuuletin käy sinänsä kotelotuulettimeksi, mutta se on inhottavan äänekäs, joten laitoin tilalle Coolinkin kelpo SWIF2:n (ks. kuvat).
- Monet emolevyn liittimet (etenkin virtanapin/ledien) ovat aivan eri kohdissa, joten paikoitellen piti turvautua jatkojohtoihin.
- Shuttlen oma etupaneeli liitettiin alkujaan pienellä liuskakaapelilla emolevyyn, mikä ei tietenkään tullut tässä kyseeseen. Pääsin siis oikein kolvaamaan, ja nyt etupaneelissa on onnistuneesti kaksi USB-porttia sekä äänet.
- Hieman yllättäen DH57JG tukee vain low density -muisteja, joten kaupan hyllyltä hankittu tavallinen 2×4 gigaa ei toiminutkaan. eBay tuli taas apuun, eikä hintakaan ollut paha. Muistipaikkoja on hieman harmillisesti vain kaksi.
- Tuuletinta ei ohjaa normaali kontrolleri, vaan sitä käsitellään Intelin oman MEI-rajapinnan kautta. Tämä vaati Linuxissa aika paljon selvittelyä ja jopa koodausta, mutta kuten toisesta postauksesta näkyy, ratkaisu löytyi.
- Jostain syystä BIOSissa oli SATA-ohjaimelle päällä IDE-moodi. Tilalle AHCI ja nopeus kasvoi SSD:llä huomattavat 25%.
Mekaaninen kieputin sai siirtyä eläkkeelle ja uutena käyttislevynä palvelee tuttuun tapaan 250-gigainen Samsung EVO 850. SATA2-ohjain ei levyn kanssa ihan täyteen vauhtiin yllä – käytännössä kone tuntuu kuitenkin mukavan sujuvalta ja ohjelmat lähtevät sekunnissa tai kahdessa päälle. Buuttia hidastaa pääosin BIOSin kuhniminen; virtanapista työpöydälle päästään silti noin 17 sekunnissa. Tämänhetkinen neljä gigaa riittää normaaliin käyttöön, mutta kunhan paketti saapuu, niin muisti päivittyy varmuuden vuoksi täyteen kahdeksaan.
Oliko tässä sitten mitään järkeä? Kovin kallis projektista ei lopulta tullut: SSD maksoi satasen, emolevy 80 euroa, uusi tuuletin kympin ja muistit 40 eukkia (kaikki nämä posteineen). Kaikki muu löytyi pääosin nurkista, joten kokonaiskustannukset jäivät reiluun pariinsataan. Vanhoillakin muisteilla pärjäisi ja SSD voisi olla satunnaisessa käytössä pienempikin, joten minimissään olisi riittänyt n. 150 euroa. Työtunteja sekosi melko tavalla, mutta niille ei tällaisessa harrastusprojektissa voi laskea hintaa – sivumennen tuli opittua kaikenlaista PC-komponenteista, Linuxista sekä äänenvaimennuksesta.
December 16th, 2015
Yksi numero jäi tältä vuodelta suorastaan väliin, mutta nyt palasin Skrollin (4/2015) kirjoittajakuntaan peräti kahden jutun voimin:
- Teron kanssa kirjoitettu Armottomat pikselit: lännenpelien jäljillä
- Oma nopea tekele ZX Evolution – ihmekone itänaapurista
Ensimmäinen jatkaa jo WiderScreenistä tuttua lännenpeliteemaa, tosin jälleen hieman tiivistetymmin ja kepeämmin. ZX Evolution -artikkeli taas on lyhyt johdanto Russian ihme-Spectrumiin.
December 14th, 2015
Next Posts
Previous Posts
