Olen tällä viikolla säätänyt jälleen virtualisoinnin parissa, suurena tavoitteenani saada ajettua vanhoja ja eksoottisia käyttöjärjestelmiä nykyisten Linuxin ja OS X:n rinnalla. Aiemmat kokemukset Virtual PC:stä, VMWaresta ja avoimesta VirtualBoxista olivat puolihyviä: Linuxia, FreeBSD:tä tai Windowsia pystyy kohtuullisesti ajamaan, mutta levytoiminnot tuppaavat olemaan hitaita ja siellä täällä lopulta kaikenlaista pikku ongelmaa tai jotenkin puolikuntoista toiminnallisuutta. Erityisen hitaita ovat olleet levytoiminnot ja virtuaalikoneiden muistinkäyttö on sekin kuormittanut konetta melkoisesti.
Valtavirran ulkopuolelle mentäessä asiat mutkistuvat nopeasti: itse yritin kaksi iltaa saada BeOS 5 PE:tä ja OS/2 Warp 4:ää asennettua kolmeen eri virtuaalikoneeseen ja lopulta oli todettava, ettei tämä vaan onnistu. Netin tutoriaaleista ja foorumeista ei niistäkään apua löytynyt. BeOS ei ikinä päässyt buuttiruutua pidemmälle ja OS/2:n installointi jämähti aina kolmanteen korppuun. Sama tulos niin VMWarella, VirtualBoxilla kuin Qemullakin. Ilmeisesti tutummat käyttikset vaativat vähemmän tarkkaa laitteiston emulointia ja lisäksi virtuaalikoneita on viritelty niiden tarpeisiin. Eksoottisten käyttisten huono toimivuus on ikävä juttu jo historiallisestakin näkökulmasta: tämän päivän käyttäjä ei voi millään helpolla tavalla tutustua takavuosien käyttöliittymiin ja teknisiin ratkaisuihin.
May 28th, 2008
Parisen vuotta taisteltuani bluetooth-kännykkänetin kanssa päätin laajentaa näkymiäni. Katkeileva, silloin tällöin jumitteleva ja hitaasti yhdistävä netti otti välillä vahvasti ns. aivoon, joten olin avoin ehdotuksille. DNA ehätti ensimmäisenä markkinoille Mokkulallaan ja vajaan vuoden viiveellä myös muut operaattorit havahtuivat tarjoamaan samanlaista palvelua samaan hintaan. Itse hankin Elisan kalikan (384kbit 10e/kk), kun sen sai kaupan päälle kahden vuoden liittymän ottamalla ja lisäksi oikein sivuillaankin lupailivat Mac-toimivuutta, mikä ei ole ihan itsestäänselvyys. Toiminut toistaiseksi Macbookissani oikein hyvin ja duunissa asentui PowerBookin Pantheriin mukisematta. Vistan kanssa oli enemmän ongelmia seuran läppärillä, mutta kyllä se siinäkin pienen säätämisen jälkeen suostui toimimaan. Linux-toimivuutta en ole ruvennut testailemaan, mutta pikaisella googletuksella löytyi selkeähköjä ohjeita, joilla harrastunut saanee kalikan toimimaan.
Siirtonopeudet tuntuvat riippuvan kuun asennosta ja muista käyttäjistä: hitaimmillaan iltapäivällä tulee 12 kiloa sekunnissa, kun taas myöhään yöllä tai aikaisin aamulla jopa sitä täyttä 42 kilotavua sekunnissa. Kännykän EDGE:llä pääsi toisinaan yhteentoista kiloon, mutta usein madeltiin viiden kilon tuntumassa ja ssh oli melko tönkköä.
April 26th, 2008
Tämän viikon maanantaina ja tiistaina vedin kahden päivän koulutuksen Analysoi tietoa ja visualisoi se taidekorkeakoulujen täydennyskoulutuskeskuksessa IADE:ssa. Sisältö oli lähinnä visualisoinnin teoreettisia perusteita kuten hahmolakeja, tiedon analysointia ja eri esitystapoja. Haastetta riitti monestakin syystä ja noiden kahden päivän jälkeen olin varsin uupunut. Tämä oli ensimmäinen kerta kun opetin tuolla ja ylipäänsä tätä kyseistä kurssia yhtään missään. Joitakin sekalaisia huomioita kurssin ajalta:
- Kun tähän asti on näitä samoja asioita luennoinut englanniksi, niin suomen kanssa tuli yllättäviä terminologisia vaikeuksia. Entity-relationship model — yksilö-yhteys-malli, scatterplot — sirontakuvio, chart junk — kaavioroska, legend — selite, …
- Tällaiset aikuisopiskelijat ovat aktiivista ja vaativaa yleisöä, vaikeita lisäkysymyksiä sateli vähän väliä
- Pienet harjoitustehtävät konkretisoivat nopeasti muuten teoreettisia asioita
- Palkkaus on erinomainen, mutta se ei etenkään ensimmäisellä kerralla tule mitenkään helpolla, sillä materiaalin ja kurssikuvauksen tekemiseen meni varmasti tuplaten se aika mitä itse luennointiin
- Kaiken kaikkiaan tämä oli itsellenikin merkittävä oppimiskokemus: asiat tuli taas sisäistettyä hiukan paremmin ja toisaalta sain käytännön näkökulmaa ihmisiltä, jotka tekevät näitä asioita päivätyökseen
April 11th, 2008
Sisäradan SM-kilpailut pidettiin viikonloppuna Tornio-Haaparannassa. Kolme viikkoa jatkunut sairastelu ja koko kevään vetelähkö harjoittelu eivät povanneet hyvää ja kun lauantaiaamuna vatsakin rupesi vielä reistaamaan, niin eihän siitä ammunnasta sitten mitään tullut. Karsinnan pistesaldo surkeat 508 pistettä (256+252) ja sillä ei ollut mitään asiaa otteluihin, etenkin kun pisteraja oli epätavallisen korkea.
Hiukan parempi fiilis jäi joukkueammunnasta, joka tuntuu olevan aina hauskaa puuhaa. Parhaaseeni en venynyt, mutta täytin sentään roolini. Vastassa oli turhan kova joukkue (Vaasan Diana), joten olisi tarvittu koko porukalta melkoista venymistä. Sitä ei tällä kertaa löytynyt, joten pudottiin heti ekassa ottelussa. Joukkueella oli kuitenkin toimiva taktiikka ja yhteispeli, joten tulevissa kisoissa voidaan odottaa paljon parempaa.
March 31st, 2008
Palasin juuri reilun viikon kestäneeltä meksikonmatkalta. Viikko ei ole aika eikä mikään, kun puhutaan 20 miljoonan asukkaan Mexico Cityyn tutustumisesta ja lisäksi olin suuren osan ajasta kipeänä, mutta sittenkin ehdin nähdä kohtuullisen paljon ja tarkastella maata hyvin eri vinkkelistä kuin syksyn työmatkalla Monterreyssä. Otsikon mukaisesti: hyviä asioita ja huonoja asioita, subjektiivisen suomalaisesta näkökulmasta.
Mexico City sijaitsee reilun 2200 metrin korkeudessa ylängöllä ja lähellä on komeita jylhiä vuoria. Miljoonakaupunki on myös kohtuullisen saastunut ja kun lähellä ei oikein ole vesistöjäkään, niin ilma on suomalaiselle varsin ohutta ja kuivaa. Suurimmat ongelmani taisivatkin olla ihan ilman syytä: kurkkua kuivasi jatkuvasti ja pienikin liikunta otti normaalia enemmän voimille. Siihen päälle vielä kotimaasta tuotu nuha, niin alkuviikosta olin hyvin heikkona. Aurinkokin porottaa huomattavasti korkeammalta, joten muutaman tunnin Teotihuacanissa toikkaroinnin jälkeen poltin tietysti ihoni, vaikka päivä ei ollut edes kovin kuuma.
(more…)
March 26th, 2008
Kirjoittamista on tullut jo harrastettua monenlaisessa muodossa: olen näpytellyt kasaan niin lopputyötä, ohjelmakoodia, nettisivua, blogia kuin tieteellistä artikkeliakin. Uutena aluevaltauksena rupesin toimittamaan v2.fi-sivuillemme sisältöä, kun sopiva tilaisuus tarjoutui. Toistaiseksi on julkaistu nämä artikkelit ja lisää on tulossa, kunhan sopivaa arvosteltavaa roinaa tai sarjakuvia ilmaantuu:
February 26th, 2008
Tervetuloa 2000-luvulle, ydinasevaltio Pakistan. Islamia pilkkaavan materiaalin vuoksi koko kansakunnalta on pistetty yhteydet poikki YouTube-palveluun. Tämä Kaikkivoipaa syvästi harmittava materiaali on vanhaa kauraa, nimittäin kyseessä ovat samaiset tanskalaiset Muhammed-pilakuvat, joiden tiimoilta rähistiin jo jokunen vuosi sitten. Mielenosoitusta on taas pidetty, tappouhkausta esitetty ja Tanskan lippua poltettu tuttuun tapaan. Toivottavasti nämä ripeät toimet nyt lohduttavat loukattua tahoa.
Tietty henkinen voipumus iskee jälleen tällaisten uutisten äärellä, mutta tasapuolisuuden nimissä ehdotan kuitenkin pientä testiä: nyt kaikki syvästi hengelliset, asialleen omistautuneet tahot piirustuslaudan äärelle ja kynä käteen! Tehkääpä oikein härskiä pilkkaa ateismista/agnostisismista — kaikki vanhat kliseet kuten Darwin-apinat surutta käyttöön — ja katsotaan sitten, miten suu pannaan. Veikkaanpa, että kohta nähdään kaduilla raivostuneiden pakanoiden mielenosoitus jos toinenkin. Tai sitten ei.
February 25th, 2008
Jo eilen oli kuumeinen olo ja yskitti ja sitten kun vielä lääkinnällisessä mielessä tinttasin viinaa illalla, niin aamulla olo oli kaikkea muuta kuin juhlava. Pääsin testaamaan oikein käytännössä teoriaani siitä, että tokkurainen oli vähentäisi lihastärinää. Noh, tärinää ei ehkä niin ollutkaan, mutta lihakset sen sijaan eivät jaksaneet työskennellä oikein ollenkaan — olkapää on edelleen kipeänä ammunnan jäljiltä. Koko armaan kisan ajan oli pahoja läpivetovaikeuksia. Karsinnassa 30 nuolta kehnosti (258), mutta pääsinpä sentään ampumaan kaksi ottelua. Ensimmäinen meni miten kuten, mutta Lauraa vastaan sain lopulta skarpattua 12 nuolella 107 pistettä ja vielä viimeinen sarja 10, 10, 9. Niinpä loppumaku ei sentään jäänyt huonoksi ja sijoitukseni oli luultavasti viides, mikä olikin ihan realistista. Huomenna yrittelemään seuran harjoituskisoihin taas, on pakko saada tuntumaa omaankin jouseen harjoitusritsojen jälkeen tai muuten tulee vaikeuksia SM:issä.
February 16th, 2008
Tänään oli Espoossa Tuulimäkikisa ja samalla kilpailu-urani yksivuotispäivä. 2007 keväällä ammuin ensimmäiset kisani juurikin Tuulimäessä. En jaksanut juuri hermoilla ja ammunta lähtikin sujumaan alkukankeuden jälkeen varsin hienosti. Sekä toisen että ensimmäisen kierroksen puolivälissä pääsin oikein vauhtiin ja ammuskelin lähinnä kymppejä ja ysejä. Tähtäin ei heilunut pahasti ja tuurikin tuntui olevan kohdallaan, kun rajaosumat pyöristyivät kaikki ylöspäin. Lopputulos 542 (puolikkaat 272 ja 270), joka on samalla uusi sisäennätykseni. Kymppejä tuli hurjat 25, mutta vastaavasti sitten pari kuutosta ja jokunen seiska. Kaksi viimeistä sarjaa menivät hieman penkin alle, kun voimien loppumisen lisäksi alkoi pettää pää uuden ennätyksen häämöttäessä. Täytyisi siis myös tottua ampumaan hyvin, ettei sen takia menetä hermojaan.
February 10th, 2008
Dosbox-projekti on saanut tuotoksensa hämmästyttävän hyvään malliin. Jonkinlaisen nostalgiapuuskan kourissa olen hakannut sekä pöytä-PC:llä että MacBookilla Bubble bobblea ja Populousia pitkät tovit. Nämä kaksi ja vaikkapa Princess maker ja Prince of Persia toimivat aivan täysin. Jopa monia hyötyohjelmia ja demoja voi ajaa täysin ongelmitta, joten täytyy nostaa hattua kehittäjille. Niin Adlib-, SoundBlaster- kuin UltraSound-äänetkin toimivat yleensä autenttisesti ja melkeinpä hämmästyttävämpää on toimiva tuki EGA:n planaaritiloille sekä tweaked VGA-tiloille. Athlon XP 3200+ jaksaa sovelluksesta riippuen emuloida noin tehokkaan 486:n tai hitaan Pentiumin vauhtia.
February 9th, 2008
Next Posts
Previous Posts