Posts filed under 'softat'

Another VLC blanking issue

I’ve addressed VLC+screen blanking issues (screen blanks even if VLC should keep the screensaver off) before, but this time the old trick didn’t work. The “disable screensaver” setting was on as it is by default, but still the video started turning black after a while. After some googling it seems someone somewhere has broken VLC default settings and commented out the following line in the settings file, .config/vlc/vlcrc:

disable-screensaver=1

Removing the hash (#) sign seems to remedy the situation and the screen stays on as it should. Curiously, the setting is commented out on another computer too, but the blanking doesn’t kick in there. Curiously, saving the prefs from the GUI comments the line out again. I’ll get back to this if I find out anything.


VLC pimentää ruudun, vaikka “disable screensaver” on päällä asetuksista. Mitäs tämä on? Kyse voi olla tästä, mutta jos ei, niin kannattaa tsekata asetustiedosto .config/vlc/vlcrc ja poistaa risuaita seuraavalta riviltä:

disable-screensaver=1

Tämä ei taida olla valitettavasti kovin pysyvä ratkaisu, sillä asetusten tallentaminen käyttöliittymästä laittaa kommenttimerkin takaisin. Kerron, jos jotain uutta ilmenee.

Mockup of the issue / Havainnollistava kuva ongelmasta

Add comment September 26th, 2020

Mint 20, minulleko? Ei kiitos.

Jälleen kerran tuli työn alle uusi läppäriprojekti, kun kierrosta poistuneesta Dell Latitude E7270:stä piti tekemän itselleni liikkuvaa työasemaa. Linux Minttiä koneeseen toki, mutta päätin saman tien päivittää tuoreimpaan eli versioon 20, josta ei ollut vielä muuten kokemusta. Muutaman päivän kokemusten jälkeen tunnustin tosiasiat, vedin koneen sileäksi ja asensin tilalle hyväksi todetun 19.3:n. Jaa että miksikö?

  • Javan JOGL ja sitä myötä Processingin rautakiihdytetty 2D sekä 3D eivät toimi.
  • Varmaankin edelliseen liittyen OpenGL-ohjelmien kanssa on vähän kaikenlaista muutakin epämääräistä pykimistä, kuten mustia ruutuja.
  • Viimeisimmän päivityksen myötä hajosi myös Steam, mikä oli aika lailla viimeinen pisara. Veikkaan näiden kyseisten kompurointien johtuvan epäonnisesta Mesan, X11:n tai kernelin versiosta, mutta motivaatio syvällisempään selvittelyyn puuttuu.
  • Chromium on heivattu paketinhallinnasta ja tilalle tuputetaan Firefoxia. Tämä ei ole sen tyylistä valinnanvapautta, jota Linux-käytöltäni haen.
  • Kaikenlaisia legacy-kirjastoja on niin ikään hävitetty pakettitarjonnasta, mikä on tavallaan ymmärrettävää, mutta samalla rikkoo väistämättä joidenkin vanhojen ohjelmien yhteensopivuuden.

Tahdon uskoa, että nämä ovat tuoreen version lastentauteja, jotka ajan oloon ainakin osittain ratkotaan (paitsi kenties ideologiselta haiskahtava Chromium-kupru, jonka sentään sai ohitettua PPA:n avulla). Juuri tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että tarvitsen läppärin oikeaan käyttöön enkä lelutukseen, joten yritetäänpä uudestaan joskus toiste – eikä tuotantokoneella.

Add comment September 23rd, 2020

Suspend/Sleep/Chromium/Chrome/Linux/Corruption

Just in case someone else is trying to google the same issue and does not find a solution. Chromium 85.0.4183.83 seems to be a rather bad update, as after returning from suspend the graphics are completely corrupted and the only “solution” is to restart the browser. The problem is not limited to Chromium only, but manifests itself with Chrome as well. Dunno if this is only Nvidia-related, but at least the driver version didn’t matter.

Here’s a solution that actually seems to work: start Chromium with the parameter –use-gl=desktop


Chromium 85.0.4183.83 -päivitys päätti ryhtyä sotkemaan grafiikkansa valmiustilasta palatessa. Sama koskee Chromea – en tiedä, onko ongelma vain Nvidiaan liittyvä, mutta ainakaan ajurin versiolla ei tunnu olevan merkitystä. Onneksi ratkaisukin löytyi: Chromiumin kun käynnistää parametrin –use-gl=desktop kera, niin tuntuu taas toimivan.

Melko vekkulin näköinen Facebook, muttei paljon naurattanut tänä aamuna.

edit: Found a better solution than the Vulkan trick!

edit2: Tried –use-cmd-decoder=validating instead. Didn’t work 🙁

edit3: This hack probably isn’t necessary any more. It was causing some performance issues anyway.

Add comment September 13th, 2020

Creaks – Amanita taas asialla

Amanitan joka ainoa peli pitää ostaa ja pelata läpi. Piste. Viime aikoina putiikin tahti tuntuu hieman kiihtyneen, siinä missä takavuosina pelien välillä meni pari kolmekin vuotta. Edellinen pläjäys, Pilgrims, oli hieman erilainen kuin aiemmat point’n’clickit sekä lyhyt, mutta varsin onnistunut yhtä kaikki. Niin ikävä kuin tämä on sanoakin, klassinen Samorost-sarja on toivottavasti jätetty hyllylle, kun se tuntui hieman kangistuneen jo kaavoihinsa. Tällä kertaa pelutukseen päätyi tuore Creaks.

Tyypillinen näkymä

Pelistä ei ole ainakaan vielä Linux-versiota, mutta Steam+Proton oli jälleen ystävä, ja kaikki toimi suorilta ilman mitään merkittäviä kupruja. Harvakseltaan putosi jokunen frame välistä, mutta paha sanoa, oliko kyse pelistä itsestään, koneeni asetuksista vai Protonista. Rahaa Creaksista pyydetään 20 euroa, mikä ei ole tällaisesta seikkailusta ihan vähän – epäilemättä peli nähdään jossain bundlessa ja tarjouksessa ennemmin tai myöhemmin.

Toinen tyypillinen näkymä

Aiemmista Amanitoista Creaks poikkeaa etenkin kontrolliensa osalta: point’n’click on ollut firman leipälaji, mutta tässäpä ohjaus tapahtuukin näppäimistön tai peliohjaimen voimin. Syynä tähän valintaan ovat todennäköisimmin lukuisat konsoliporttaukset. Creaks on muutenkin toiminnallisempi kuin aiemmat teokset, ja erikoisuutena pelissä on jopa mahdollista kuolla(!) toisin kuin ennen. Grafiikat ja musiikit ovat tuttua taattua laatua, joskin hieman synkempiä. Monin paikoin tuli tunne, että pelaisi piirroselokuvaa.

Musikaalinen minipeli

Hyvin suunniteltuja puzzleja riittää moneksi tunniksi (itse sain sekoamaan peräti kahdeksan tuntia kaikkine sivupolkuineen ja animaatioineen), ja vaikeustaso on yleisesti ottaen hyvin kohdillaan. Välillä menee hieman mekanistisen tahkoamisen puolelle, mutta melkein joka ruudussa on joku nokkela koukku. Lisää ajankulua tarjoavat lukuisat pikku minipelit, joilla ei ilmeisesti ole mitään merkitystä itse juonen kannalta. Seinissä on myös animoituja maalauksia niin ikään viihteeksi. Minipelien läpipeluusta ja taulujen löytämisestä saa Steamiinsa ainakin saavutuksia.

Creaksin udelleenpeluuarvo lienee kohtullisen pieni, kuten tällaisilla peleillä tuppaa olemaan. Eiköhän tuonkin äärelle tule joskus palattua vaikkapa puuttuvia tauluja etsimään, mutta jo kerran ratkaistut pulmat eivät toki ole kovin kiinnostavia. Kyllä tätä taas kelpasi hakata, joten antaa tulla lisää vaan – luottokortti on alati valmiina!

edit: Nvidian ja työpöydän kompositorit vek, niin framerate pehmenee oleellisesti.

Add comment August 16th, 2020

Marco, compositing and Nvidia

It’s quite a mess for MATE desktop users who have Nvidia at the moment. The default software compositor – required for window shadows – doesn’t play nicely together with Nvidia’s idea of the vsync, and thus there’s nasty tearing almost everywhere, maybe apart from fullscreen games. Using Nvidia’s own compositor solves this issue, but having them both on at the same time is detrimental to game framerates and causes unnecessary stutter.

Here’s a little script I made to remedy the issue to a certain extent. Call it compositor.sh or whatever you see fit, and then use it with on/off to turn compositing on or off. Even better when bound to hotkeys that let you quickly switch between a tearfree good-looking desktop mode and a fast game mode:

#!/bin/sh
case $1 in
on)
    gsettings set org.mate.Marco.general compositing-manager true
    nvidia-settings --assign CurrentMetaMode="nvidia-auto-select +0+0 { ForceFullCompositionPipeline=On }"
    ;;
off)
    gsettings set org.mate.Marco.general compositing-manager false
    nvidia-settings --assign CurrentMetaMode="nvidia-auto-select +0+0 { ForceFullCompositionPipeline=Off }"
    ;;
esac

It of course needs to be executable too (chmod a+x compositor.sh) and preferably in the path.

edit: In case this doesn’t work for you, see the newer version of the script.

Add comment April 2nd, 2020

Harmaa peli

En yleensä jaksa paljon postata yksittäisistä peleistä, mutta pari päivää sitten tuli vastaan sellainen pelitaiteen edustaja, että se sanan tai pari hyvinkin ansaitsee. Reilu vuosi sitten julkaistu Gris oli tullut vastaan sivumennen jossain vaiheessa, ja nyt kun teos oli tarjouksessa ja Manukin sitä suositteli, niin löin rahat tiskiin. Mäkkärille ja Windowsille tehtyä peliä olisi 2018 voinut olla vielä vaikea ajaa Linuxissa, mutta näin 2020 Proton on ystävä. Ihan suorilta Gris ei tosin lähtenyt vaan vaati muutaman komennon antamisen puuttuvien palikoiden asentamiseksi. Virittelyn jälkeen en huomannut mitään sekoilua tai kaatuilua koko läpipeluun aikana.

Komeita on maisemat.

Grisin suurin valtti ovat uljaat grafiikat, joiden vääntämiseen kulunutta aikaa on vaikea edes kuvitella. Peli tykkää resosta, ja jo 1440p:n ja 1080p:n välillä huomasi pientä yksityiskohtien katoamista, puhumattakaan sitten, jos alla olisi vaikkapa läppärin vaatimaton 1366×768-tarkkuus. Laitteistovaatimukset ovat hillityt, kun jopa integroitu HD 4600 jaksoi puskea full hd:ta pelattavalla nopeudella, vaikkakaan ei sulavasti. Myös tunnelmalliseen äänimaailmaan on laitettu paljon paukkuja, joten parhaimmillaan kokemus on kunnon kajarien tai kuulokkeiden kanssa.

Äiskä?

Kauniin kuorensa alla Gris on viime kädessä hyppelypeli, jonka vaikeustaso on viritetty kohtuulliseksi: oikeasti hankalia kohtia oli vain muutama, ja kenttäsuunnittelu ohjaa yleensä oikeaan suuntaan paitsi aivan lopussa, jossa meni hieman harhailuksi. En ole lueskellut mitään taustatarinoita tai spekulointia netistä, mutta eiköhän pelin teema ole masennus ja/tai trauma, josta päästään yli vain ajan kanssa – lukuisat patsaat tulkitsin hahmon äidiksi, ja värit/elementit palasivat elämään koettelemusten kautta. Jopa (harvakseen nähdyt) viholliset auttoivat lopulta eteenpäin ja olivat tarpeellisia.

Itselleni tutuimpia vertailukohtia taiteellisten hyppelöiden saralla ovat – puhtaasti peleinä pykälän paremmat – Limbo ja Inside, joiden vaikutusta olin näkevinäni paikoitellen. Vastaavaa taiteellisesti kunnianhimoista AV:ta edustavat lisäksi ainakin Amanitan seikkailut: Machinariumin robottia muistuttavia otuksia näkyi Grisissäkin, ja pimeässä veden alla uinti toi mieleen Botaniculan loppupään. Ovatpa nämä vaikutteet sitten oikeita tai kuviteltuja, niin Gris on viime vuosien parhaita kohdalleni sattuneita pelillisiä kokemuksia, jopa pelejä.

edit: Saattaa olla, että pelipädi olisi tähän käyttöön parempi kuin näppis. Tuskaisan WASD-kontrollin sai onneksi mäpättyä ihan nuolinappeihin.

Add comment March 18th, 2020

Vähemmän volttia

Poitsun pelikone meni Stress-testailussa 83°C hujakoille, mikä tuntui vähän liialliselta, kun i7-4770:n Tcase on noin 73°C ja oletetaan 10 asteen ero Tjunction:iin. Normaalikäytössä lämmöt ovat tietysti tuosta kaukana, mutta vaikkapa Handbrake sai sekin seepun 80 asteen nurkille. Ensimmäisenä yritelmänä siivosin jälleen kerran lämpötahnat pois ja laitoin uudet tilalle kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti pahvinpalalla tasaiseksi ohueksi kerrokseksi kaapimalla. Pieni parannus jo sekin: huippulämmöt putosivat 81 asteeseen.

Useimpia prosessoreja ajetaan vakiona hiukan liian korkealla jännitteellä, jotta ne kaikki varmasti toimisivat. On viime kädessä ihan säkästä kiinni, millaisen yksilön on sattunut saamaan, mutta netskun perusteella Haswelleissa pitäisi olla runsaastikin pelivaraa, sillä säätäjät ovat saaneet jännitettä pudotettua yli satakin millivolttia ilman ongelmia. Pienemmästä jännitteestä seuraa pienempi lämmöntuotto, mikä puolestaan realisoituu heti koneen viilenemisenä ja tuulettimen vähempänä pärinänä, ja läppärien tapauksessa parantuneena akkukestona. Suuressa mittakaavassa prosessorin käyttöiänkin pitäisi kasvaa.

Linuxissa tarvittava työkalu on simppeli Intel-undervolt, jonka kääntämisessä ei paljon vaivaa vaadittu (ensin pitää vain asentaa msr-tools-paketti). Asetustiedosto on yksinkertainen ja sitä räpellettyään riittää ajaa intel-undervolt apply. Muutokset eivät tallennu pysyvästi mihinkään, joten buutti palauttaa koneen ennalleen mahdollisten sählinkien jälkeen. Kun sopivat arvot ovat löytyneet, voi komennon laittaa johonkin haluamaansa systeemin käynnistystiedostoon.

En ryhtynyt kovin hanakasti etsimään pienintä mahdollista volttimäärää, koska rajatapauksissa kone muuttuu satunnaisen epästabiiliksi, mikä voi ilmetä vasta pitkän käytön jälkeen. -100 mV pitäisi olla tyypillinen toimiva lukema, mutta -80 mV:n toimivuuden testattuani jätin pysyväksi lukemaksi varman päälle -70. Lämpötilaero Stressin kanssa oli jo silläkin vaikuttava 6°C: pitkän puksutuksen jälkeenkin kivi jäi 75 asteeseen. Välimuistin alikellotuksesta ei tuntunut seuraavan vastaavaa hyötyä, ja GPU on jo muutenkin poissa käytöstä erillisen näytönohjaimen vuoksi. Näillä puheilla siis vaikuttaa hyvältä, eikä mitään sekoilua ole ilmennyt ainakaan toistaiseksi – Handbrake pakkasi pitkän elokuvan ongelmitta eikä lokeihin kerry epämääräisiä virheitä.

edit: Sleepissä käynti nollaa asetukset 🙁 Paikkaan /lib/systemd/system-sleep laiskasti skripti, jossa on samainen apply-rimpsu ja johan pysyy.

edit2: Pikkukotelossa oleva i5-4590S reagoi ihan hyvin sekin – viitisen astetta pudotusta -80 mV:lla. 4770 ei tunnu sekoilevan edes -100:lla, mutta jatketaan testejä.

edit3: Läppäri ei suostunut jostain syystä volttisäätöön. Ehkäpä prosu (3320M) on liian vanha tai sitten työkalu ei muuten tue sitä. Sen sijaan Terpan i5-4670 reagoi hyvin ja jopa -100 mV tuntui toimivan ok – mielenrauhan vuoksi jätettiin säätö -70:een, kun lämpötilakaan ei enää tuntunut juuri putoavan pienemmillä volteilla.

edit4: Ryzen 3700x käy kohtuullisen kuumana pikkuruisen corensa vuoksi. Alivoltitin sitä biosin kautta 50 mV, mistä seurasi kolmen asteen pudotus. Vähemmällä sähköllä ei Ryynänen enää toiminut vakaasti.

Add comment February 24th, 2020

Vuosikatsaus 2019

Olipa siinäkin taas vuosi. Päällimmäisenä mieleen ovat jääneet monenlaiset velvoitteet, kahden työn välillä pomppiminen sekä lähes krooniseksi kääntyvä uupumus. Muuttaminen on aina raskasta puuhaa, ja vaikka vaihdoimme vain kämppää samassa talossa, niin melkoinen huhkiminen siihenkin tarvittiin. Ei vuosi toki mitään pelkkää kurjuutta ollut: muksuista on alati iloa – jos sitten lisästressiäkin – ja tutkimuksen saralla monenlaista tuli valmiiksi. Harrastuksille on jäänyt aikaa vaihtelevasti, mutta näistä kaikista tarkemmin sitten omissa kohdissaan.

Töiden paiskintaa

Kahden vuoden puolipäiväinen postdoccini pelikulttuurien tutkimuksen akatemiahankkeessa tuli juuri loppuunsa, joten nyt on palattava täysipäiväisesti opetushommiin Aallossa. En toki ole lopettamassa tutkimuksen tekemistä mihinkään ja pysyn hankkeessa roikkumassa edelleen jollain nimikkeellä, vaikka palkka lakkaakin juoksemasta. Ajan jakaminen kahden työpaikan välillä ei ole ollut mitenkään helppoa, ja opetustehtävien pakottavan luonteen vuoksi tutkimus on usein joutunut väistämään. 2018 oli aika kuiva julkaisujen suhteen, mutta viime vuonna pitkään limbossa roikkuneita papruja tuli pihalle peräti oikein mukavasti. Tässä näitä tärkeimpiä:

Olen laiska kirjoittelemaan mitään yksinäni, joten suurin osa on yhteisjulkaisuja muiden kanssa. Musiikissa julkaistun träkkeripläjäyksen tein kuitenkin ihan peräti itse. Yksin kirjoittamisessa on joitakin selviä etuja, kun muutoksia voi tehdä nopeasti, eikä erilaisia tyylejä tarvi sovitella yhteen. Toisaalta motivaatiota on vaikeampi pitää yllä, kun kaikesta on vastuussa lähinnä itselleen.

Skenepuuhat

Tämä puoli oli jälleen hieman paitsiossa, mutta eipä sentään kokonaan. Suurin osa skenetyksestäni keskittyi jälleen PETSCII-grafiikan ympärille muodossa tai toisessa: sain aikaiseksi jokusen kuvan ja pitkästä aikaa myös entistä ehomman version editoristani. Samoille “markkinoille” tuntuu olevan jo kovasti tunkua, mutta ainakin toistaiseksi näkisin, että omassa kikkaleessani on sujuvin työnkulku, kunhan vaan jaksaa opetella niitä pikanäppäimiä. Ainoa varsinainen koodaamani demo oli Vammala Partyille Processingilla väsätty Machine Make Machine, jota ei tosin sen virallisemmin julkaistu.

Hieman meta-skenetyksen puolelle menee vuoden toinen merkkipaalu, demoskenen hakemus kotimaiseen elävän kulttuuriperinnön luetteloon. Suomen hanke on osa isompaa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on saada demoskene UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Oman osuuteni työryhmässä piti alkujaan olla pieni, mutta lopulta päädyin kirjoittamaan lähes koko hakemuksen ja hankkimaan sille tukijatkin. Katsotaan, miten käy!

Shakkivuosi

Innostus ja omat kyvyt ovat aaltoilleet stressitason mukaan, mutta shakkia tuli harjoiteltua ja pelattua jälleen verrattain ahkerasti. Osallistuin laskujeni mukaan ainakin neljään viralliseen kilpailuun ja päälle vielä puistoshakin Helsingin mestaruuskisoihin. Mitään sanottavaa menestystä ei edelleenkään herunut, mutta vahvuuslukuni (Selo) lipsahti sentään 1400:n päälle ja pari kertaa voitin jopa selvästi vahvempia pelaajia. Nurkissa alkaa olla jo sen verran paljon välineistöä, että koitan hillitä enimpiä hankintoja – toki perheeseen silti ilmaantui taas muutamat uudet napit sekä laudat, ja vissiin pari shakkikelloakin.

Tärkeämmässä roolissa olen joka tapauksessa ollut perheen varsinaisen lahjakkuuden huoltajana. Poitsu kuskasi tänä vuonna kotiin peräti kolme SM-mitalia, joista viimeinen oli se pitkään odotettu kulta koululaisten SM-kisoista Espoosta. Lisäksi pikashakista hopeaa keväällä ja nuorten SM:istä pronssia. Näiden ansiosta aukesi samalla mahdollisuus osallistua kansainvälisiin kisoihin, joihin ei vielä kuitenkaan pystytty repeämään aikataulujen takia. Vuosi loppui vielä mukavasti pääkaupunkiseudun tokaluokkalaisten jaettuun koululaismestaruuteen. 2020 tulee olemaan jälleen se vaikeampi joka toinen vuosi, kun samassa sarjassa ovat vastassa vuotta vanhemmat pelaajat.

Koneiden koppulointia ja hieman käyttöäkin

Huomattavan suuri osa vapaa-ajasta on seonnut tietokoneiden ja niiden ohjelmien säätämiseen. Tällä erää ei niinkään retroraudan äärellä kuten yleensä, vaan pikemminkin kohtuullisen tuoreiden PC-koneiden. Satunnaisesta päähänpistosta keväällä alkanut koneprojekti kasvoi lumipallon lailla, ja lopulta kaikki perheen käyttökoneet menivät vaihtoon. Osa virittelystä on ollut hieman tuskallista (ja kallista) kantapään kautta opettelua, mutta suurelta osin ihan hauskaakin, ja tunnen nyt olevani paremmin kartalla muisteista, näyttiksistä, prosuista ja muista nykytekniikan ihmeistä kuin pitkään aikaan.

Käytettyjen bisneskoneiden kunnostus ja myynti nousi 2019 entistä näkyvämmäksi kotimaisen tietoteollisuuden haaraksi, ja samoista markkinoista kamppailevat jo varmaankin kymmenet yrittelijät; katsotaan nyt sitten, alkavatko jossain vaiheessa pudotuspelit. HP:n raatoja meillekin hankittiin edullisuuden ja luotettavuuden nimissä, vaikka näin jälkiviisaana olisin ehkä tehnyt toisin, sillä merkkikoneiden laajennettavuus on vähän niin ja näin.

Alati kehittyvä Proton osoittautui isoksi jutuksi Linux-pelaajalle, kun ennen hankalan tunkkauksen takana olleet tuhannet Windows-pelit tulivat helposti saataville Steamin kautta. Vuoden merkittävimpiä kokemuksia olivat etenkin Inside sekä joskus ammoin hankkimani Tales of Monkey Island -sarja. Samalla vauhdilla rupesin hakkaamaan läpi muitakin Mankeja, eikä jäljellä ole enää kuin Escape, jonka karu 3D-grafiikka ja etenkin kankea ohjaus ovat toistaiseksi onnistuneet viivyttämään maaliin pääsyä.

Leffat: sitä sun tätä

Shakki- ja lännenelokuvien vahtaaminen on jatkunut yhä, tosin aiempaan verrattuna jokseenkin säästöliekillä. Näistä saattaa taas joskus päätyä jotain julkaisuksi asti, kunhan sopiva tilaisuus tarjoutuu. Noin muuten ruudulla on pyörinyt jälleen paljon scifiä ja ihan vuoden loppua kohti hieman pukudraamaakin (Ylpeys ja ennakkoluulo -BD on tulossa postissa). Uusien sisältöjen haalimisen sijasta olen palaillut jälleen myös vanhojen klassikoiden äärelle: Alien toimi edelleen kuin häkä, vaikka Scottin myöhemmät yritelmät kuinka hyvänsä ovatkin yrittäneet paskoa sarjan maineen 🙂

Länkkärivuoden parhaita aiemmin näkemättömiä teoksia oli tuoreehko The Sisters Brothers. Pitkään odottanut The Ballad of Buster Scruggs pitää nähdä viimeistään tänä vuonna – sopiva tilaisuus voisi olla vaikkapa kevään länkkärimaraton. Maratonit pyörivät vanhaan malliinsa ja katsojamäärä oli sikäli korkea, että eiköhän tuokin perinne tule hengissä pidettyä. Scifin puolella Aniara oli vaikuttavan kyyninen kuvaus ihmismielestä, ja jostain syystä aikanaan täysin ohi mennyt Moon sekin vuoden parhaita kokemuksia. Eräänä sivujuonteena katsastin vielä rillumarei-elokuvat.

Semmosta. 2020 pitää yrittää huolehtia hieman paremmin niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin terveydestä – enemmän lepoa, jos vain suinkin mahdollista ja vähemmän stressaavaa silppua. Parempaa vuotta ja jaksamista kaikille muillekin ryytyneille!

Add comment January 1st, 2020

Minecraft + koneenraadot

Rupesin hetken mielijohteesta kokeilemaan kuinka rupisella koneella Minecraftin saa vielä pyörimään järkevästi. Virallisissa suosituksissa minimikokoonpano Java-versiolle on i3-3210 ja HD 4000, mutta eipä moisiin suosituksiin tarvi mitenkään orjallisesti luottaa. Eli laitetaanpa perheen ei-pelikoneet testiin:

  • i5-4570S/HD 4600. Tämähän suorastaan ylittää minimivaatimukset, joten eipä ihme, että peli ajelee oikein iloisesti 1920×1080-tarkkuudella vakioasetuksilla.
  • i3-2120/HD 2000. Sohvakoneen seepu on lähes sama kuin 3210, mutta graffapuoli selvästi hitaampi. Videotykissäni on resona vain 1024×768, mikä saattaa hiukan auttaaa. Kaikki toimii edelleen ihan pelattavasti, vaikka päivitysnopeudessa pientä pudotusta huomaakin.
  • Celeron-847/HD 2000. Toiseksi viimeisenä testialustana vanha Chromebookini, jossa on sittemmin käyttiksenä Mint. Graffis ei ole edellistä huonompi, mutta todella tuhnu prosu ilmeisesti hyydyttää menon, vaikka grafiikka-asetuksia pudottaisi kuinka. Tarkkuus tässä natiivi 1366×768.
  • C2D-P8700/GMA 4500MHD. Piti nyt vielä hassutella kokeilemalla tälläkin Dellin vanhuksella. Hieman yllättäen pyörii joten kuten välttävästi tässäkin hienouksia karsimalla, vaikka näyttis on ammoinen. Prosuhan on nopeampi kuin Chromebookissa, mikä jotain auttaa.

Lisähuomiona se, että kaikissa koneissa oli käyttiksenä Linux Mint, joka tämän perusteella on kelpo alusta Minen pelaamiseen – nettifoorumeilla ainakin väitetään, että Windows-versio toimisi hieman hitaammin, mutta tästä ei ole itselläni mitään empiiristä näyttöä. Testissä oli tuore perusasennus ilman modeja, joten niiden toimivuudesta en myöskään osaa sanoa. Tämän testailun perusteella skaalan alapäässä pullonkaula tuntuu olevan pikemminkin CPU kuin GPU: kahdessa keskimmäisessä koneessa on käytännössä sama näyttis, mutta nopeusero oli valtava i3:n eduksi noin 3x prosessoritehon ansiosta.

edit: Löytyikin vielä yksi kokeilematon soveltuva kone, vanha 13″ MacBook Pro, jossa on C2D-T7400 ja integroitu Nvidian 9400M. Mäkki ei ole mikään suuri Javan ystävä nykyään, mutta ihan kohtuullisesti tuollakin toimi vakioasetuksilla 1280×800-resolla. i3-konetta hitaampi, mutta Chromebookkia ja toista C2D-läppäriä nopeampi.

Add comment December 30th, 2019

Screen goes black after ten minutes in X11

A little Linux (or Mint) issue I came across today: even if the screensaver was turned off with the standard preferences dialog and VLC tried to disable the screensaver too, the screen would turn black after ten minutes if there was no user interaction. It was not a power saving setting either. It turns out some versions of Mint might not turn off the oldschool X11 screen blanking function. Verify if this is the case for you with xset q, which should show zero as the blanking timeout value. If it’s 600 instead, try xset s off, and if it works for you, add the command to your startup items or wherever you see fit.

Add comment December 12th, 2019

Next Posts Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet