Posts filed under 'filosofointi'

CV-sanasto suomi–amerikanenglanti

Suomalaisten kohtuuton vaatimattomuus ja urahenkinen jenkkimeininki kohtaavat hupaisalla tavalla LinkedInin sivuilla. Eri taustoista tulevien työnhakijoiden arvioinnin helpottamiseksi tässä pieni sanasto:

  • alkeet – expert level
  • asiakaspalvelu – service management
  • ei osaa – interested in
  • erinomainen – ei tunnettua käännöstä (oletko nyt ihan varma, että olisi erinomainen?)
  • graafikko – art director
  • heikko – aspiring
  • kesätyö – senior specialist trainee
  • kohtuullinen – extraordinary
  • lukio – college
  • merkonomi – MBA
  • yo-merkonomi – DBA
  • muotoilija/suunnittelija – lead designer
  • myyjä – sales coordinator
  • ohjelmointi – software achitecture design
  • opettaja – associate professor
  • pari kurssia – solid background in
  • normijamppa – dynamic multi-talent
  • sähköposti – business-to-business communication
  • tekstinkäsittely – enterprise software solutions
  • työntekijä – manager
  • välttävä – excellent

Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, miten vetäviin myyntipuheisiin tottuneet amerikkalaiset näkevät asian. Kuvaavan anekdootin kertoi Suomessa pitkään asunut ja sittemmin Yhdysvaltoihin palannut tuttuni: jumppatunnin jälkeen personal trainer kyseli, oliko tunti ollut hyvä. Tuttuni vastasi: “It was good.” Valmentaja jo huolestui: “Was there something wrong with it?”, kunnes sai huojentavan oikean vastauksen: “It was excellent.”

edit: Tuli vastaan niin osuva esimerkki, että pistetään oikein näytille.

1 comment July 19th, 2013

Arvokkaita esiintymisiä

Vaikken ole Päivi Räsäsen kanssa monesta asiasta samaa mieltä, niin sinänsä on yksi lysti, mitä hän jossain suviseuroissa samanhenkisille saarnaa. Kansankirkolle nämä konservatiiviset ulostulot, etenkin taannoinen kuuluisa Homoilta, ovat kuitenkin melkoinen pr-ongelma ja taloudellinen rasite. Lasketaanpa viimeisen puheen kustannusten suuruusluokka.

  • Eronneita: 6500 kappaletta (lähde)
  • Suomalaisten keskitulo: 3111 e/kk (vuonna 2011, lähde)
  • Kirkollisvero keskimäärin: 1,33 prosenttia (vuonna 2010, lähde)
  • 6500 * 3111 e/kk * 12 kk x 0,0133 = 3,2 miljoonaa euroa

Lukemassa on varmasti heittoa yläkanttiin, sillä kaikki eronneet eivät ole verovelvollisia ja kannanotot saattavat myös kannustaa ihmisiä liittymään, mutta kyseessä on yhtä kaikki melkoinen summa menetettyinä verotuloina yhdessä vuodessa. Samaa kaavaa käyttäen Homoillan kustannuksiksi saadaan 40000 eronneella lähes 20 miljoonaa euroa. Suhteessa kirkollisverojen kokonaissummaan (pl. yhteisövero), joka oli 856 miljoonaa euroa vuonna 2011, summa on toki pieni, mutta moniko yksityishenkilö kykenee samaan?

edit: Rupesi kiinnostamaan laskelman oikeellisuus siinä määrin, että kokeillaanpa vielä toista laskutapaa. Jos evlut-kirkolla oli 2011 4170748 Suomessa asuvaa jäsentä, tulee yhden hengen kontribuutioksi noin 205 euroa. Suviseurojen vuotuinen kustannus olisi sillä perusteella 1,33 miljoonaa ja Homoillan 8,2 miljoonaa.

Maikkarin artikkelissa on käytetty kuukausipalkkojen keskiarvon sijasta mediaania ja päädytty samansuuntaiseen lukemaan.

2 comments July 18th, 2013

Riparisota

Meillä on käyty kuluneen vuoden verran kovaa tahtojen taistelua. Edessä on siintänyt koko ajan kasvava musta pilvi. Lähestyvä kesä. Riparikesä.

Teini-ikäinen tyttäreni on harannut henkisesti vastaan saman verran kuin ottaisi voimille roikkua sormien ja varpaiden kynsillä ovensuussa estämässä jotakin menemästä siitä läpi. Meillä on keskusteltu ja väitelty, itketty ja huudettu ja lopulta vetäydytty poteroihin. On yritetty lahjontaa, kiristystä, uhkailua ja kaupankäyntiä. Riparille voisin hänet äärimmäisen pakon edessä vielä päästää, mutta teini haluaisi vielä konfirmaatioonkin.

Olen yrittänyt houkutella tytärtä jättämään riparin suosiolla väliin. Jos ei muuten, niin edes kirkollisveron vuoksi. Onko siihen ihan niin vakavasti edes pakko suhtautua? Ei sinne kukaan muukaan mene. Tapakristittyjähän tässä on Suomi pullollaan. Mutta ei. Lapselle asia on ollut, voi kai näin kuitenkin sanoa, pyhä.

Keskeiseksi kysymykseksi nousi, kuka saa päättää? Onko neljätoistavuotias itse valmis ja kypsä ratkaisuun? Tietääkö hän miten tulee asioista ajattelemaan? Itse en ainakaan tiennyt. Olisin mennyt riparille, ellei minua olisi lahjottu matkalla Amerikkaan. Ateistiksi ryhdyin vasta reilusti myöhemmin. Prometeus-leirillä aika kului lähinnä pokeria pelatessa ja tukkalakkaa suihkuttaessa.

Riparisotamme alkoi kevään mittaan tarkoittaa, että annanko tässä tytön tehdä päätöksen liittyä kirkkoon? Sellaiseen ei mielestäni maailman mustavalkoisena hahmottava teini-ikäinen ole valmis. En olisi halunnut myöskään antaa lapselle sitä viestiä, että tahtonsa saa läpi kun yksinkertaisesti haraa vastaan tarpeeksi kauan. Ja kuitenkin tässä on niin käymässä. Äiti on väsytystaktiikalla käännytetty. Rippikoulu on käyty ja rippileirille ilmoittauduttu. Olen hävinnyt tämän erän.

Auktoriteettiani ei ole murrettu, mutta on se kolhuilla. Kirkkoon tytär ei edelleenkään kuulu. Yksi potero on siis pitänyt. Onneksi ateismi on rationaalinen valinta. Uskon, että tyttö tuosta vielä järkiintyy.

(eli miltä näyttäisi tämä artikkeli toiseen suuntaan)

2 comments June 25th, 2013

Poimintoja suomalaisesta orientalismista

Olemme T. Heikkisen kanssa rustanneet artikkelia mätkintäpeleistä ja siinä sivussa on tullut tutustuttua hiukan väkisinkin orientalismiin – aasialaisten vaikutteiden omaksumiseen, esittämiseen ja ihannointiin lännessä. Vastaan on tullut lukuisia yllättäviä löytöjä, joista mielenkiintoisimpien joukossa ovat esimerkit suomalaisesta orientalismista. Etenkin Kiinan ja Japanin teemoja on käsitelty niin populaarimusiikissa kuin kirjoissakin. Aiheeseen tulee tuskin paneuduttua niin paljon, että siitä saisi kunnon artikkelin aikaan, joten pistän tähän aikajanantapaista luetteloa löydöistä (saatan päivittää listaa, kun jotain uutta ilmenee):

  • 1908: V. A. Koskenniemen runo Mun armaani pieni geisha on kokoelmassa Valkeat kaupungit.
  • 1920: Puccinin Madama Butterfly -oopperan ensiesitys Kansallisoopperassa.
  • 1953: Helsingin Hotelli Tornissa avattiin Suomen ensimmäinen kiinalainen ravintola China.
  • 1953: Metro-tyttöjen Geisha teehuoneen tyttö -kappale.
  • 1954: Judo saapui Suomeen (tarkka vuosi määrittelykysymys).
  • 1958: Sullivanin & Gilbertin Mikado-operetin ensiesitys Kansallisoopperassa.
  • 1961: Fazer alkoi valmistaa Kina-suklaata.
  • 1962: Fazer alkoi valmistaa Geisha-suklaata “japonais”-täytteellä.
  • 1963: Brita Koivunen esitti alkup. japanilaisen, Yhdysvalloissa hitiksi nousseen, Sukiyaki-kappaleen kotimaisen version.
  • 1963: Reijo Taipaleen japanihenkinen Humiko-kappale.
  • 1965: Samurai-tango Autokeskuksen mainoslevyn B-puolella.
  • 1967: Karate saapui Suomeen.
  • 1967: Irma Kuusela esitti japanista käännetyn Geishan laulun.
  • 1970: Aikido saapui Suomeen.
  • 1970-luvun alku: Jujutsu saapui Suomeen.
  • 1974: Kung fu -sarjakuvalehti.
  • 1975: Frederikin Kung Fu taistelee -single, käännös Carl Douglasin Kung Fu Fighting -kappaleesta.
  • 1979: Frederikin Tsingis Khan -kappale, käännös Länsi-Saksan euroviisubiisistä.
  • 1979: Taekwondo saapui Suomeen.
  • 1981: Ninja-myymälä avattiin Lahdessa.
  • 1982: Hanoi Rocksin Oriental Beat -kappale ja samanniminen albumi.
  • 1983: Simo Laihon Marco Polo -urkubiisi.
  • 1984: Teinisuosiki Dingon Huumeita Japaniin levyllä Nimeni on Dingo.
  • 1986: Uuno Turhapuro muuttaa maalle -elokuvassa Uunolla “tankaruno”.
  • 1986: Suomen ensimmäinen japanilainen ravintola, Koto, avattiin Helsingissä.
  • 1986: Kendo saapui Suomeen.
  • 1986: Euroviisukarsinnoissa yrittelemässä Danny Ninja-kappaleella.
  • 1987: Anneli Saariston Kirsikankukka -kappale.
  • 1988: Kumikamelin debyyttialbumilla Kumikameli kappale Pieni kiinalainen unilaulu.
  • 1991: Kikan kappale Geisha mä olen sun.
  • 1992: Kiinalainen juttu -lastenohjelma.
  • 1991: Henry Haapalaisen TMNT-vaikutteinen Mitä on olla ninja -kappale.
  • 1993: Matti Nykänen lauloi itsensä suomalaisten sydämiin kappaleellaan Samurai.
  • 2002: Eroottisten puupiirrosten näyttely Kielletyt kuvat Tennispalatsissa.
  • 2004: Vapriikin Samurai-näyttely avattiin.
  • 2006: Jadesoturi-elokuva, harvinainen suomalainen kumarrus kungfu-elokuvien suuntaan.
  • 2006: Ensimmäinen korealainen ravintola, Korea House, avattiin Helsingissä.
  • 2006: Nina von Rüdigerin ja Karim Muammarin mangatyylinen Vesi oli mustaa -sarjakuva.
  • 2008: “Ensimmäinen suomalainen manga”, Heikki Valkaman ja Elli Puukankaan Vartijat.
  • 2008: Tee! Teetä, taidetta ja keramiikkaa Kiinasta -näyttely EMMA:ssa. Sittemmin myös muita Kiina-näyttelyjä.
  • 2010: Kung-Fu Live -peli.
  • 2010: Wax on Wax off -karatepeli.
  • 2011: Kung-Fu High Impact -peli.
  • 2011: Frederikin Thaimaa-aiheinen Ladyboy-kappale. Katsotaan omalla vastuulla.

Tämän perusteella on vielä vaikea vetää mitään kovin suuria johtopäätöksiä kotoisesta orientalismista, mutta ainakin se nousee esiin, miten idän eksotiikka on usein tullut tänne toisen käden kautta jo hiukan valmiiksi pureksittuna. Musiikissa “itämaisuus” on kepeästi päälle liimattua: normisanoituksiin on ujutettu joku geisha taikka samurai ja biisiin pieni pentatoninen riffi sekä gongin kumahdus. Mitään erityistä piikkiä ei juuri erotu, vaan aasialaisia teemoja on ilmeisesti kotoutettu monessa eri vaiheessa, joskin 1980-luvulla näkyy tiettyä piristymistä populaarikulttuurin puolella.

Add comment June 8th, 2013

Kulutuselektroniikka ja elitismi

Olen tässä tuumaillut, kuinka hankala sektori kulutuselektroniikka on elitismille: aivan toista maata kuin kalliit autot, huvilat ja korut. Elektroniikka on tätä nykyä niin massatuotettua, ettei oikein millään tuhlaamisella saa luksusta. Vaikka olisi kuinka hintaa päällä, ei läppäriin voi kuluttaa juuri kolmea tuhatta euroa enempää, saatika älypuhelimeen, joista edes Applet eivät kolkuttele tuhannen euron rajapyykkiä. Millään rahalla ei saa sen tehokkaampaa Pleikkaria tai parempia pelejä kuin muutkaan.

Ihan näin tasa-arvoista ei sentään kautta linjan ole. Viihde-elektroniikan puolella on joitakin alueita, joilla on kalliitakin tuotteita. Ensimmäisinä mieleen tulevat ainakin kotialttarit, joihin voi upottaa kohtuullisen paljon rahaa vaikkapa kaiuttimiin ja videotykkiin. Kameroissa kehitys on kulkenut kohti massatuotantoa, mutta optiikka ei ole halventunut samassa suhteessa ja ammattilaiskameroissa on vielä kallis kärki. Leica ja Fujifilm yrittelevät myös retrotyylisten luksuskameroiden saralla, mutta ainakin Verkkokaupan lukemien perusteella myynti on niin vähäistä, ettei sillä tehdasta yksinään pyöritetä.

On myös olemassa kapea niche-sektori, joka kustomoi ja rakentaa tilauksesta oikeasti kalliita bling bling -laitteita, vrt. miljoonan dollarin läppäri. Ongelmana lesomisen osalta on se, että brändit eivät ole tunnistettavia (mauttomuuteen ja käyttökelpoisuuteen ei tarvi tässä puuttua, kun kyse on kerran statuksesta). Lisäksi elektroniikka vanhenee nopeasti – muutaman vuoden vanha tietokone ei ole enää teknisesti uskottava statussymboli, vaikka kannessa olisi kultaa ja timantteja. Saatika, että laitteessa toimii vain se sama Windows XP, jota on rahvaallakin parin huntin miniläppäreissään.

Kuvio on monitahoinen, mutta kaupallisesta näkökulmasta on pitkälti kysymys siitä, että elektroniikkaa pitää valmistaa suurina erinä, jotta se olisi kannattavaa. Isoa tuotantolinjaa ei käynnistetä sen takia, että saataisiin tehtyä muutama kultapinnoitettu Pentiumi. Kalleimmat tuotteet suunnataan ammattikäyttöön, missä marginaalit ovat korkeammat ja imagoseikoilla vähän merkitystä kuluttajamarkkinoihin verrattuna. Toisaalta kyse on käyttökulttuurista ja arkistumisesta: kalliille kulutuselektroniikalle on vähän kysyntää, eikä se ole merkittävä erottumisen keino. Aina ei ollut ihan näinkään – muistellaanpa vaikka sitä, millaisina juppileluina ensimmäisiä hillittömän kokoisia matkapuhelimia pidettiin 90-luvun taitteessa. Toisinaan kehitys menee toiseenkin suuntaan, kuten on käynyt vaikkapa ennen joka torpassa käytetyille Arabialle, Iittalalle ja Marimekolle, joista on sittemmin pyritty tekemään korkean profiilin design-tuotteita.

Tekniikan kohdalla arvo ei rakennu pelkästä omistamisesta, vaan suurelta osin myös osaamisesta. Bahamanristeilyn tai Rolexin voi ostaa, mutta viiden tonnin järkkärin hankkineelta odotetaan samassa suhteessa myös käyttötaitoa, mikä tekee elektroniikasta hankalan statussymbolin.

2 comments December 27th, 2012

Is that a keyboard?

“Is that a keyboard?”, kysyi eräs opiskelijoistani, kun vein eilen koululle Commodore 64:n. Pisti miettimään, että lyhyt näyttää olevan digitaalisen ajan muisti – kyseessä oli sentään uuden median maisteriopiskelija. Laitehan on vanhempi kuin useimmat opiskelijoista, joten ei heillä oikein voi omakohtaista kokemusta siitä ollakaan, mutta silti olisin jotenkin kuvitellut ihmisten tunnistavan edes maailman myydyimmän kotitietokoneen. Kysymys ei tosin ole ainoastaan sukupolvien välisestä kuilusta: kaikkialla maailmassa Commodoren markkina-asema ei ollut läheskään yhtä vahva kuin Suomessa, joten vaikkapa ZX Spectrum tai MSX saattaisi olla tuttu laite nuoremmillekin.

Vertailun vuoksi koitin muistella mitä itse tiedän 70-luvun tietotekniikasta. Lähes kaikki on myöhemmin karttunutta toisen käden tietoa, kun en alta nelivuotiaana ole tietokonetta edes nähnyt. Apple II, Telmac tai joku hulvaton suurkone olisi aikakauden puolesta periaatteessa voinut vastaan tulla, mutta en muista mitään sellaista tapahtuneen. Ensimmäinen muisto mistään elektronisesta laitteesta taitavat olla 80-luvulla suositut elektroniikkapelit, joita oli itsellänikin kaksi. Serkkujen mummolassa näin 80-luvun alussa Atari 2600:n, joka vaikutti aika käsittämättömän hienolta laitteelta: värikkäitä pelejä isossa telkkarissa! Melkein 30 vuotta myöhemmin hankin itsekin Atarin ja sille Battlezonen, joka näytti edelleen teknisesti hienolta, mutta pelinä nykyperspektiivistä lähinnä raivostuttavan epäreilulta.

Tarviiko uuden median ammattilaisen sitten edes tuntea historiaa? Töissä kun riittää hyvin se, että osaa CSS:t, PHP:t, Fotarit ja suunnittelumenetelmät. Joissakin tehtävissä näin epäilemättä onkin, mutta ainakin maisteriksi valmistuvan pitäisi tuntea myös alansa menneisyyttä. Asiantuntija- ja tuotekehitystehtävissä on suoranaista hyötyä jo pelkästään siitä, ettei tarvitse toistaa moneen kertaan vääriksi todettuja ratkaisuja tai kuvitella virheellisesti keksineensä jotain uutta ja mullistavaa, jos kyseinen innovaatio on jo vuosikymmeniä vanha. Toisaalta on kyse ammattiylpeydestäkin: oma työ asettuu historialliseen jatkumoon eikä ole pelkkää näköalatonta puuhastelua.

Kyllähän meilläkin on opinnoissa pakollinen kurssi Introduction to Media Art and Culture sekä vapaaehtoisena vielä Media Culture Seminar, jotka käsittelevät myös historiallisia teemoja. Babbage, Bush, Memex, Engelbart, Nelson, Kay ja PARC ovat suuressa mittakaavassa ilman muuta tärkeitä aiheita, mutta lähihistoria tuntuu jäävän näiden eeppisten sankaritarinoiden varjoon. Ne pienet arkiset hetket uuden ajan kynnyksellä, kun perheenisä kantoi kotiin VIC-20:n tai tv-pelin. Modeemilla purkkeihin soittelu, pelikasettien kopiointi, BASIC-listausten lehdestä näpyttely. Kuvaputkien äärellä oli vaivihkaa käynnissä teknologinen vallankumous: kotona oli nyt tietokone!

1 comment November 3rd, 2012

Jouskarin symboliikka

Allaolevista hömppäkuvista voi tehdä muitakin päätelmiä, kuin että kuvaajat ja mallit eivät tiedä lajista juuri mitään. Jostain syystä noita otoksia on kuitenkin kuvapankit väärällään, eikä varmastikaan pelkästään jousiammunta-aiheisten juttujen täytteeksi. Millaista symboliikkaa kuviin on ladattu: mitä merkitsevät jousi ja nuoli?

  • Metsästystä ja vaaraa – mm. nainen jousineen puun takana piilossa
  • Tarkkuutta, taitoa sekä keskittymistä – pukumiehet ovat selvästi päteviä tyyppejä, samoin mustiin pukeutunut nainen
  • Tulevaisuuteen tähtäämistä – samat pukumiehet, nuo tulevaisuuden tekijät
  • Klassista kauneutta – kauniisti kaartuva jouskari puolialastomien naisten käsissä
  • Atleettisuutta ̣– stadionilla ampuva anorektikko sekä yläosaton lonkkareineen
  • Alkukantaista eksotiikkaa – mm. oksilla koristeltu bikinibeibi
  • Aggressiota ja voimaa – etenkin miesten kuvat
  • Historiaa ja mystiikkaa– “keskiaikaisiin” kaapuihin puketuneet naiset, haltiat
  • Lapsuuden nostalgiaa – pikkupojat kömpelösti yrittelemässä
  • Kokemuksen tuomaa varmuutta – ikäihmiset ja jousi
  • Harrastuksissa rentoutumista – lunkit ampujat ulkona, aurinkokin paistaa
  • Komiikkaa – tarkoituksellisen kömpelöt ammuskelijat, vastakohtana taidolle, tarkkuudelle ym.

Tulipas niitä paljon. Paljon tiivistyy sanapareihin mies-nainen, moderni-historiallinen, nuori-vanha, osaava-kömpelö, hyökkäävä-rauhallinen, rento-keskittynyt, vahva-heikko sekä luonnollinen-keinotekoinen. Erääksi lukumenetelmäksi soveltuisi myös skemaattisuus-ikonisuus-jatkumo: kuinka keinotekoinen tai aito tilanne on ja miksi? Onko mukana synteesiä, abstrahointia ja selittävyyttä?

2 comments July 30th, 2012

Lehtorin paradoksi

Tänäkin lukuvuonna tuli kahmittua vähän liikaa opetusta vastuulleni: vedin seitsemän kurssia ja koordinoin yhden järjestelyt. Lehtorin tulee toki järjestää opetusta, mutta tuollaisessa määrässä ei ole yhtään mitään järkeä. Vaikka kuinka puhuttaisiin korulausein siitä, kuinka opetusportfolio tulee jatkossa olemaan osa opettajien arviointia, niin tietystä rajasta eteenpäin huhkimisesta ei ole mitään hyviä seuraamuksia. Ensinnäkin, kurssien taso luultavasti laskee, kun niihin ei ehdi keskittyä. Toisekseen, samojen kurssien vuodesta toiseen toistaminen ei näy portfoliossa juuri mitenkään. Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin se, että opetus on kaikesta muusta ajasta pois.

Aalto-yyoossa ollaan nykyään sitä mieltä, että kaikki opettajat ovat tutkijoita ja tutkijat opettajia, mikä aiheuttaa uudenlaisia tulospaineita opetushenkilökunnalle: pitäisi tehdä tutkimusta ja tuottaa julkaisuja. Liikaa opettamalla ei ehdi edes pitää yllä ammattitaitoaan, saati että vääntäisi ohessa vielä parit paprutkin. Jos lehtori saa fudut tai lähtee muuten etsimään uusia uria, niin etenkin akateemisella puolella paras mahdollinen suositus on pitkä lista kv-julkaisuja plus mieluusti se tohtorintutkinto. Julkaisut ovat käypää valuuttaa sekä tutkimus- että opetustehtäviin pyrkiessä, siinä missä opetusportfolio ei tutkijaa paljon hyödytä. Eli nyrkkisäännöksi tiivistäen:

Opeta niin vähän kuin mahdollista ja keskity tutkimukseen sekä jatko-opintoihisi niin paljon kuin suinkin työajalla pystyt.

Add comment June 24th, 2012

Eskapismia ja työnhakua

Aalto-yyoon ja perinteisesti niin varman Nokian epävarmat tulevaisuudennäkymät ovat pistäneet miettimään mitä sitä tekisi jos ja kun tämä lehtorin lupsakka ura loppuu. Ei ole suinkaan mikään mahdoton kuvio – eihän säätiössä ole pysyviä virkoja, vaan mennään määräaikaisilla työsopimuksilla. Samoin on meneillään suuntaus, jossa lehtoraateista pyritään eroon ja tilalle tulee joko ei mitään tai sitten professuureja, joihin on kovemmat vaatimukset. Eli mihin suuntaan sitä lähtisi?

  • Koodihommiin. Paikkoja on ainakin alati auki, mutta oma ammatillinen osaaminen on päässyt vanhentumaan, kun Javat, SQL:t ja Scrumit eivät ole missään määrin tuttuja. Ei sillä, etteikö niitä voisi oppia, mutta ilmoituksissa vaaditaan yleensä useamman vuoden työkokemusta.
  • Käyttöliittymäsuunnittelijaksi. Itse en ole kummoinenkaan designer, joten sopivampi pesti liittyisi koordinointiin tai käytettävyystestaukseen. Kumpikaan ei ole välttämättä sitä, mitä haluaisin tehdä eläkeikään saakka.
  • Opettajaksi. Todennäköinen loppusijoituspaikka löytyisi jostain AMK:sta, sillä oman alani opetusta ei yliopistoissa anneta monessakaan paikassa.
  • Tekniikan tutkijaksi. Sinänsä mahdollinen urapolku, jos tykkää projektiluontoisista pätkätöistä. Tätäkin tuli jo kokeiltua, eikä ollut mitenkään kadehdittavaa hommaa.
  • Humanistitutkijaksi. Ala on tolkuttoman kilpailtu, joten tämä vaihtoehto lienee koko sakista toivottomin vaihtoehto.
  • Yrittäjäksi. Kaikenlaista myytävää osaamista voisi hyvin ollakin, mutta olen niin huono kauppamies, että asiakkaiden hankkiminen ja kannattavien diilien teko voisi olla haastavaa.
  • Ulkomaille. Mahdollisuuksia on moninkertaisesti, mutta työnsaantia auttaisivat kummasti yhteydet, vetävä portfolio ja/tai tohtorintutkinto.

Mitään yhtä oikeaa vaihtoehtoa ei joukosta selvästikään hahmotu. Monialaisuus näyttäytyy jälleen sekä kirouksena että siunauksena: häröilijä voi soveltua usealle eri tontille, mutta toisaalta yhden alan vahvalle asiantuntijalle löytyisi varmemmin duunia tietyltä hiekkalaatikolta. Perinteisintä IT-alan eskapismia olisi suuri irtiotto, muutto maalle viljelemään porkkanoita.

3 comments June 21st, 2012

al-Qu’ran

Monilla (nettikeskustelijoilla) tuntuu olevan kaikenlaisia käsityksiä siitä, mitä Koraanissa käsketään ja kielletään, mutta harvempi lienee oikeasti lukenut itse opusta. Netistähän sekin löytyy, joten ei muuta kuin ottamaan asiasta selvää. Ensi alkuun oli tarkoitukseni kirjoittaa “Nirri pois pt. 2” vertaillakseni Koraanin ja Vanhan testamentin oikeuskäytäntöjä kuolemanrangaistuksen osalta, mutta Koraani ei vertailuun lopulta soveltunut, koska maallista lakia koskevia tarkkoja määräyksiä on verrattain vähän. Pikemminkin kerrotaan, miten uskovaisen tulisi elää ja rangaistus jätetään viimeiselle tuomiolle. Jokunen kuolemanrangaistusta käsittelevä kohta sentään löytyi:

  • Murhatapaukset (2: 178), myös sovittelumahdollisuus
  • Vihamielisten vääräuskoisten (uskottomien) surmaaminen (4: 89)
  • Jumalaa ja hänen lähettilästään vastaan sotiminen (5: 33)

Kaiken kaikkiaan Koraani on hämmentävää luettavaa, koska monessa paikassa viitataan suoraan Raamattuun. Mainittujen joukossa ovat mm. monet profeetat, Jeesus ja juutalaisten pako Egyptistä. Muhammedin näkemys – ja samalla koko islamin oikeutus – on se, että yläkerran isäntä on ilmaissut itsensä jo aiemminkin, mutta juutalaiset ja kristityt ovat vääristelleet sanoman. Toisteisuutta on paljon: jumalattomien saama rangaistus, paratiisi, tuomiopäivä ja epäjumalien turmiollisuus kerrataan monen monessa suurassa lähes samoin sanoin.

Varsinainen oivallus syntyi Wikipedian aihetta käsittelevien artikkelien äärellä. Koraani ei juuri ota kantaa lakipykäliin, mutta johonkinhan sen paljon puhutun islamilaisen lain on perustuttava. Avainsana on sunna, eli hadith-kirjoituksiin perustuva perinnetieto profeetan elämäntavoista ja sanomisista. Tässä kohdassa tilanne monimutkaistuu kovaa kyytiä, sillä hadithiin kuuluu luotettavuudeltaan vaihtelevan tasoisia lähteitä ja tulkinnanvaraa on paljon, mikä on omalta osaltaan johtanut islamin jakaantumiseen erilaisiin koulukuntiin. Samaa kautta mukaan on tullut aikalaiskulttuuria, jota ei ole välttämättä edes tarkoitettu nykyaikaan sopivaksi elämänohjeeksi.

Alarmistien lempilapseen, pyhään sotaan, kannustetaan sivuilla useaan otteeseen, mikä luo väkivaltaisen vastakkainasettelun oikea- ja vääräuskoisten välille. Asiaa voi kuitenkin katsoa toiseltakin kantilta, sillä uskottomat saavat joka tapauksessa rangaistuksensa tuonpuoleisessa, minkä lisäksi parin jakeen mukaan rauhallinen rinnakkaiselo olisi suorastaan suotavaa:

Taistelkaa Jumalan retkellä niitä vastaan, jotka vastaanne sotaa käyvät, mutta itse älkää aiheetta hyökätkö. Totisesti Jumala ei rakasta rauhanrikkojia. (2: 190)

Poikkeus tehdään niihin nähden, jotka etsivät turvaa joltakin teidän kanssanne liitossa olevalta heimolta tai jotka ovat tulleet luoksenne, koska heidän sydämensä kieltää heitä taistelemasta teitä vastaan tai omaa kansaansa vastaan. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän voinut antaa heille ylivoiman, ja he olisivat varmasti sotineet teitä vastaan; mutta jos he pysyvät loitolla teistä eivätkä taistele teitä vastaan, vaan tarjoavat teille rauhaa, niin ei Jumala salli teidän hyökkäävän heidän kimppuunsa. (4: 90)

Add comment June 21st, 2012

Next Posts Previous Posts


Kommenttien virta

Aiheet